Päivä on ollut jotenkin omituinen, täynnä epävarmaa tyytyväisyyttä ja haikeutta. Jälkimmäinen johtuu nimimerkin
@pernaveikko kuolemasta, mutta muutenkin on ollut outo olo.
Nyt on tullut tosiaan viime päivinä tietooni kaksi kuolemantapausta jotka vetävät mielen vähintään hieman haikeaksi. Lauantai-aamuna sain tietää että jo vuosien takaa tuttavapariskunnan mies olisi menehtynyt. Moneen vuoteen en ollut tätäkään pariskuntaa nähnyt kuten muutenkin jäänyt kavereiden ja tuttujen tapaamiset minulla aikalailla minimiin viime vuosina. Mutta silti, tämä menehtymisuutinen pysäytti ja hiljennytti mielen.
Tähän tuttavapariskuntaan oli kuitenkin hyvät välit vaikka kyseessä onkin selkeästi minua vanhempia ihmisiä. Mutta ei se ikä aina ratkaise. Kyseessä ei muistaakseni ollut kuitenkaan vielä niin iäkkäitä ihmisiä että voitaisiin puhua jo ns. luonnollisesta kuolemasta.
Mutta joka tapauksessa, vietin aikoinaan paljon aikaa tämän tuttavapariskunnan kanssa. Senkin vuoksi että tämä tuttavapariskunnan naishenkilö oli ensimmäisiä pomojani. Niin kuin monessa työpaikassani, niin myös tuolla ravintolassa pärjäsin tosi hyvin työssäni tiskaajana. Työt olivat tosiaan lähinnä tiskaustöitä koska silloin minulta uupui koulutuskin.
Vietin paljon aikaa tietenkin etenkin tämän tuttavapariskunnan naishenkilön kanssa, mutta kyllä tämä mieskin minulle tutuksi tuli. Paljon pääsin juttelemaan myös hänen kanssaan vuosien aikana ja välit olivat hyvät.
En tiedä kuinka matalaksi tämä saa mieleni vetää mutta nyt kun tämän tuttavapariskuntani mies kuoli niin kyllähän se vain hiljaiseksi mielen veti. Muutamaan vuoteen en ollut heitä nähnyt ja nyt ei voi enää tätä miestä nähdäkään. Hienoja aikoja elettiin yhdessä ennen muinoin ja jos olisi varaa niin varmaan kukkaset tälle entiselle pomolleni tilaisin.
Olen ikävissäni tästä kuolemantapauksesta sekä siitä surusta ja ikävästä jonka entinen pomoni on joutunut kohtaamaan.
Ja sitten tämä pernaveikko. Siinä oli mukavan ja leppoisan oloinen Jatkoajan keskustelupalstan käyttäjä jonka muistan varsinkin siitä että oli aina vastaamassa niin moneen minunkin viestiin täällä. Joskus kysyin suoraan apua ja hän oli sitä auliisti tarjoamassa ja joskus antoi muutenkin neuvoja. Fiksun oloinen kaveri joka menehtyi siis aivan liian aikaisin.
Vaikka olen saanut kuolemanuutisiin 2010-luvulla tottua ja kuolematkin kuuluvat elämään. Tosin ei kenenkään kuuluisi kuolla ainakaan niin nuorena kuin mitä pernaveikkokin menehtyi. Ja oma veljeni menehtyi 2012 vielä 10 vuotta nuorempana.
No joka tapauksessa, kyllä menehtymistapaukset usein aina kirpaisee ja satuttaa. Käytin äsken väärää sanaakin sillä ei kuolemiin ja niiden käsittelyyn tunnu tottuvan tai turtuvan. Vaikka niitä on 2010-luvulla meidänkin suvussa paljon ollut niin kyllä ne aina jälkensä jättävät ja syvälle sydämeen sattuu.