Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 277 200
  • 66 545

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kannattaa laittaa popparit valmiiksi ja limpparit kylmään. Voimasuhteissa alkaa kohta tapahtumaan?
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Vanha herra oli ottanut asiakseen kohnata aikansa kuluksi myös keittiö- ja vaatekaapit uuteen uskoon. Vaikka meillä ei kaapeissa mitään salattavaa olekaan, niin silti vitutti, kun kotiin tullessa kaikki olikin uudessa järjestyksessä. Äijä oli myös hakenut Ikeasta joitain helvetin epäkäytännöllisiä pukupusseja, joihin oli sullonut kaikki näkemänsä vaatepuilla roikkuvat vaatteet. Olin aivan kypsä tähän uuteen järjestykseen, mutta perhesovun säilyttämiseksi pakko oli vaan nieleskellä.
Tuo kuulostaa jo vähän liian suurelta oma-aloitteellisuudelta. Oli apella vissiin vähän tylsää. Mutta toisten kaappien siivoaminen oma-aloitteisesti on kyllä sellainen juttu mitä ei pitäisi tehdä. Äitinikin on osannut siitä pidäyttäytyä vaikka on muuten kova likka siivoamaan myös vierailuilla lastensa luona.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Onko Sweet Child O' Mine Guns N' Rosesin isoin hitti, kuten tässä Soundin jutussa sanotaan?
En tiedä, kai sitä jollain voi mitata. Minusta kuitenkin tuota (Sweet Child O' Mine) tylsää biisiä parempia juttuja oli esim. November rain ja Yesterdays tai Knockin' on Heaven's Door. Mutta minä en olekaan GnRs tietäjä vaan tyyppi joka tykkää heidän musiikistaan ja on sitä kuunnellut paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tenniksen naisten SM-finaalissa ottelijat ovat 14- ja 16-vuotiaat. Ei taida tenniksen peluu enää kypsemmällä iällä Suomineitoja kiinnostaa...? Voihan nuo toki olla jotain ihmelapsiakin, en tiedä kun ei tule seurattua lajia juurikaan.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiiättekö sen tunteen, kun paskattaa niin paljon, että meinaa silmät pullistua päästä ja vihdoin viimein pääsee pöntölle räjäyttämään fanfaarin d-duurissa. Minä tiedän, koin äsken mahdottoman paskahädän 20min ennen kotia. 20 minuutin aikana elämäni vilisi silmissäni kun yritin pitää sisälläni kaikkea paskaa. Nyt pääsin himaan ja vessaan, on tää mukavaa. Voittaa huonon seksin 100-0.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tiiättekö sen tunteen, kun paskattaa niin paljon, että meinaa silmät pullistua päästä ja vihdoin viimein pääsee pöntölle räjäyttämään fanfaarin d-duurissa. Minä tiedän, koin äsken mahdottoman paskahädän 20min ennen kotia. 20 minuutin aikana elämäni vilisi silmissäni kun yritin pitää sisälläni kaikkea paskaa. Nyt pääsin himaan ja vessaan, on tää mukavaa. Voittaa huonon seksin 100-0.
Voittaa hyvänkin seksin 100-0. Jotkut kuulemma myös yhdistää näitä videolla.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Radiossa kysyttiin että mikä on se must-juttu joulupöydässä, jota ilman ei tule joulua. No kinkku tietenkin tarvitaan mutta sitä syödään meillä ennen joulua ja joulun jälkeen (kun maistuu meille niin hyvin). Porkkanalaatikkoa tulee kyllä syötyä ympäri vuoden kuten monia muitakin meillä joulupöydässä tarjottuja juttuja (kuten graavilohi, kotijuusto, savulohi, lihapaisti (karjalanpaisti), sienisalaatti ja maustesilli). No rosolli on jotenkin jouluista mutta kyllä meillä lapsuuden kodissa tehtiin syksyn aikana monet rosollit kun juuressato valmistui. Mutta on yksi juttu mitä syödään vain jouluna ja juurikin joulupäivänä yleensä. Lipikala... Lipeäkala valkokastikkeen ja pippurin kanssa. Jotkut söi, monet inhosi. Itselle se on se the joulujuttu ruuan saralla.

Onko teillä joku jouluruoka joka on todella tärkeä tai jota söisi vaan jouluna?
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otsikoissa on esiintynyt tällä viikolla tillinhaistelija, aseistettu oululainen salaatinmutustelija ja raumalainen saksimies. Batmanin vihollisia noin viidennestätoista jatko-osasta?
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuka olit sinä mitä vitutti kohtuullisen paljon Delikatessenin loputtomat mainokset Radio Cityn kiekkoillassa. Siis muu kuin minä.

Nyt oli uusi mainos missä ne hakee uusia kumppaneita. Onkohan muitakin alkanut hieman harmittaa. Mainostamisella tosiaan pystyy olemaan sekin vaikutus, että en ikinä ostaisi tuolta puljulta yhtään mitään.

Kyllä paras ja kaunein Guns N' Roses kappale on tämä:One In A Million by Guns N' Roses
Olen jo pyytänyt, että se soitetaan sitten aikanaan hautajaisissani.

Oletko jonkunlainen rasistisika, ei tuota enää saa soittaa. Vai tarjoillaanko hautajaisissasi neekerin suukkojakin.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kyllä paras ja kaunein Guns N' Roses kappale on tämä:One In A Million by Guns N' Roses
Olen jo pyytänyt, että se soitetaan sitten aikanaan hautajaisissani.

Nih... tuohan on loistava kappale mutta kiitos muutaman säkeen sitä ei voi soittaa. Ihan Civil Warin tasoa pitkänä ja yhteiskunnallisena kipaleena. Laitankin soimaan.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Aina vähän ihmetyttää ne tyypit jotka joutuu riitoihin ihan sama minne menevätkin. Missäköhän se vika mahtaa olla? Tai no vähintään johkin sanaharkkaan. Ja aina ne on ne samat tyypit.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nyt on valvottu reilu tunti. Päätä särkee ja kohta olisi toivoa että lääke alkaisi vaikuttaa. Kyllä minä vielä tunnin verran ainakin makaan sängyssä ennen kuin lähden aamukahvin keittoon. Ehkä se uni vielä tulee. Voi hitto kun päätä särkee...
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kaivat mustansurman vaatekaapista ja alat treenaamaan lantiopohjan lihaksia.
Muutama vuosi sitten heräsin siihen että lantionpohjan lihakset oli ihan huonot vaikka en ole montaa kertaa synnyttänyt. Pissaa saattoi lirahtaa kun yski kovasti. Nyt olen treenannut ja tilanne on parantunut.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt saisin hyvän fiiliksen jos löytys joku vähävarainen perhe, jonka lapset haluaa pelikonsolin, mutta perheellä ei ole mitään mahdollisuutta sitä ostaa. Lahjottaisin PS4 konsolin + pelejä joulunpyhien iloksi. Harmi vaan kun tämä ei taida olla mahdollista ilman järjestöjen välikäsiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös