Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 309 042
  • 66 754

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuntuu ettei tämä oikein ole minun juttu mutta ehkä tähän tottuu kun pitää enemmän. Enkä minä voi harjoitella kuin silloin kun mies ei ole kotona kun tämä korsetti on yllätys hänelle tapaamisemme kymmenvuotispäiväksi. Piikkikorkoisilla kengilläkin kävelyä pitää vielä vähän harjoitella kun se ei ole minulle luontevaa. Kohta kyllä höllään nyörejä...

Uskon, että miehesi varmasti ilahtuu ylläristäsi.

Tänään oli toisaalta yllätyksetön, mutta sikäli mukava iltapäivä, että kaksi jo todella pitkään ilmassa roikkunutta asiaa loksahtivat suurin piirtein samalla tunnilla positiivisesti kohdilleen. Työelämässä sain viran, jota olen tehnyt jo pitkään, mutta tähän saakka aina vain määräaikaisuuksina. Nykyiseen virkaani verrattuna "uudessa" virassa on huomattavia etuja vanhaan verrattuna. Kaikille ei varmaan vuorotyö sovi, mutta pitkät arkivapaat ja mukavat haittakorvaukset ovat sellaisia juttuja, joita arvostan hyvin korkealle työssäni.
Toinen iloinen asia liittyy vuonna -98 kuolleen isäni perintöön ja tänään saatiin siihenkin asiaan jonkin sortin piste, tai ainakin puolipiste. Seuraavaksi arvotaan verottajan kanssa, mitä sinne viivan alle sitten loppujen lopuksi jää..
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Antakaa nyt hyvät ihmiset tuolle Antti Rinteelle yskänlääkettä. Sehän tukehtuu pääministerinä kun joutuu siinä virassa puhumaan niin paljon,.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Nyt loppuu kaljan juonti hetkeksi, ja tällä kertaa tosissaan. Nää vielä koneeseen ja huomisesta asti taukoa. Ei oo mitään järkeä töiden jälkeen vetää päätä täyteen, käydä töissä ja kotiin vain korkatakseen kaljan. Eilen runoillu tännekin semmosia romaaneja että hävetti aamulla, toki ois voinu olla paljon pahempaakin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ostin korsetin. Nyt on totutteluvaihe päällä. Alan päästä jo kahteen tuntiin ja tavoite olisi pystyä pitämään korsettia 4-5 tuntia vajaan kuukauden päästä. Ei tämä korsetissa olo ole mitenkään luontevaa parin viikon harjoittelun jälkeen. Tuntuu ettei tämä oikein ole minun juttu mutta ehkä tähän tottuu kun pitää enemmän. Enkä minä voi harjoitella kuin silloin kun mies ei ole kotona kun tämä korsetti on yllätys hänelle tapaamisemme kymmenvuotispäiväksi. Piikkikorkoisilla kengilläkin kävelyä pitää vielä vähän harjoitella kun se ei ole minulle luontevaa. Kohta kyllä höllään nyörejä...
Sitten kun miehesi yllätät ja hommat jatkuu makuukammariin, koska no naiset vaan nyt näyttää helkkarin hyvältä korsetissa, niin ota pois, tai ainakin höllää ennen hommia.

edit. ai niin mistäkö tiedän. Lahnoja sentään on monenlaisia, mutta pyörtynyt on vielä vähemmän kiihottavampi kuin lahna.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Sitten kun miehesi yllätät ja hommat jatkuu makuukammariin, koska no naiset vaan nyt näyttää helkkarin hyvältä korsetissa, niin ota pois, tai ainakin höllää ennen hommia.
No nyt sitten tiedän tuonkin niin ei tarvitse tyhmien kysymysten- ketjussa kysellä. Kun missään korsettioppaassa ei ole paritteluohjeita, niissä puhutaan syömisestä, nukkumisesta, liikunnasta yms mutta ei seksistä. Kyllähän korsettia voi pitää aktin aikana mutta se vaatii paljon enemmän harjaannusta mitä minä ehdin hankkia. Ehkä tulevaisuudessa?

Voisin kuvitella, että lahnan kanssa parittelu menee jo eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön alle.
Eikös naiset ole kamalia pihtareita ja jos ne antaa niin ne vaan makaa lahnana sängyssä pantavina ja eikä ne helvetti edes ota suihin. Ai mistä olen kuullut? Olen ollut raksalla ja metallitehtaalla hommissa... Siellä kyllä oppii elämän realiteetit?

Edit. Lisäsin puuttuvan sanan.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Voisin kuvitella, että lahnan kanssa parittelu menee jo eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön alle. Paitsi tietenkin, jos se tapahtuu vedessä, jolloin lahnalla on mahdollisuus jäädä nautinnon jälkeen henkiin. Sadomasolahnat sitten haluavatkin harrastaa laitonta seksiä pinnan päällä.
Eihän, ainakaan käsittääkseni, se uusi eläinsuojelulainsäädäntö vielä ole voimassa? Eli ihan vapaasti vaan lahnan kanssa temmeltämään, vielä kun ehtii.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kun elämäni on lopullisen sisällötöntä niin luin taas Murhainfoa ja mestan Kadonneet-osiota. Jos tekisi sinne tunnukset ja kävisi sanomassa, että ei sitä Hanhivaaraa tapettu Inarissa, hän vain eksyi metsään ja poliisi on toiminut oikein. Siellä on jotenkin hieno konsensus, siis Murhainfossa, että poliisi peittelee porokeisarien jälkeläisten toilailuja.

Toivuin juuri masokismistani. En tee tunnuksia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eihän, ainakaan käsittääkseni, se uusi eläinsuojelulainsäädäntö vielä ole voimassa? Eli ihan vapaasti vaan lahnan kanssa temmeltämään, vielä kun ehtii.

Ei saa täysin vapaasti, tarpeetonta tuskaa ei saa nykyäänkään aiheuttaa. Mikä ikinä onkaan tarkka sanamuoto, mutta ei saa.

Oma historiani lahnojen kanssa on kyllä todella huono enkä ole ylpeä. Se on aivan uskomatonta miten julmia lapset voi olla. Lähilammesta sai helposti lahnoja ongella ja niitä ei todellakaan käytetty esimerkiksi ravinnoksi vaan poltettiin elävältä, tökittiin kepeillä ja kaikkea.

Olin alle kymmenvuotias ja kyllä siellä isompia poikia oli mukana. Mitä minun oliis pitänyt tehdä, varmaan olisi tullut turpaan, jos olisi kannellut äidille. Ei ollut kännykkää soittaa poliisille ja lähin puhelinkoppikin oli ostarilla reilun kilometrin päässä.

Ruutanoita ne kyllä enemmän oli, mutta oli siellä jokunen lahnakin.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mua rupee rupee ahistamaan aina, kun kuulen Samsungin perushälytys-äänen jossain julkisella paikalla.

Aina tulee kamala pelko siitä, että tää päivä onkin ollu vaan unta, ja että mä makaan sängyssä ja koko päivä on edessä...
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Siis miksi mua luullaan jenkiksi lähes aina lentoasemilla? Olen sitten Vantaalla, Frankissa, Lontoossa tai missä lie. Jenkeissä ei tietenkään. Taas vi#€@aa.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
No ei. Ei edes mitään yliopistoon viittaavaa, niillä kun se on tapana. En pysty kykemään ja ymmärtää miksi. Ja @Käyttäjänimetön tämä ei ole Humble Brag -ketjun kamaa, päinvastoin.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kyllähän ne puhuvat, mutta rakennustyömaalla eivät tiedä kyllä asiasta mitään. Huorista haaveilevat, mutta ei niillä ole varaa. Raksan ukoilla siis. Metallimiehillä voi ollakin, mutta ei nekään muuten naisista tiedä.

Hesarissa oli juttua jostain Imartan jantterista, joka kävi huorissa Viipurissa, muttei tahtonut tietää onko HIviä tai muuta, kun kai semmonen tieto ahdistais. Eikä vaimokaan tiedä. USKOMATON moukka.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tractor pulling: Alahärmä. AlfaTV. Nyt.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Testaatteks te kans välillä työnantajia. Illalla kahdeksan, kymmenen, kaksitoista nelostuoppia jne. No muutaman kerran mennyt vähän överiksi, mitä sitten. En ole sokerista tehty enkä larppaa.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Sinänsä synkkään Kashoggin tapaukseen tuo lohtua edes se, että mies sentään halal-teurastettiin. Joltain tapoja sentään vielä kunnioitetaan.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kuulin tuossa, että lääkärin mukaan ihmisellä ei ole harhoja, vaikka sille soitetaan päähän puheluita. Siis päähän ilman apulaitteita. Itse ei voi soittaa, koska ei muista numeroita. Myönsi sen vielä erikseen lääkärin edessä ääneen. Ei kai siinä. Vissiin on sitten hoitopaikat ja rahat tiukilla. Kaikki noin 8 sosiaalitantan ympäröimänä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kyllähän ne puhuvat, mutta rakennustyömaalla eivät tiedä kyllä asiasta mitään. Huorista haaveilevat, mutta ei niillä ole varaa. Raksan ukoilla siis. Metallimiehillä voi ollakin, mutta ei nekään muuten naisista tiedä.
Jaa, voi se olla niinkin, anyway, meni täydestä kuin väärä raha kun minulla ei ole paljon kokemuksia seksistä naisen kanssa. Ehkä joidenkin vaan piti raksalla ja "verstaalla" vähän kokeilla saako panojutuilla punaa likan naamalle, jos en olisi ollut paikalla niin äijät olisi jutelleet varmaan siivousvälineistä, silityksestä ja pitsin nypläyksestä.
 
Viimeksi muokattu:

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuulin tuossa, että lääkärin mukaan ihmisellä ei ole harhoja, vaikka sille soitetaan päähän puheluita. Siis päähän ilman apulaitteita. Itse ei voi soittaa, koska ei muista numeroita. Myönsi sen vielä erikseen lääkärin edessä ääneen. Ei kai siinä. Vissiin on sitten hoitopaikat ja rahat tiukilla. Kaikki noin 8 sosiaalitantan ympäröimänä.

Juu ei tuo vielä riitä. Ehkä voi päästä kolmen kuukauden päästä juttelemaan mukavia mielenterveyshoitajalle, jos hyvä munkki käy.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi vide mikä koiranilma, mutta ei hätää, mullahan on koiria. Ajatella muuten, että koira on niin hieno eläin, että sen mukaan on nimetty ilmastotyyppi (sataa=koiranilma) ja jopa kokonainen planeetta (Pluto). Hahaa, siitäs saitte kaikki kissaihmiset, in your face!
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ajatella muuten, että koira on niin hieno eläin, että sen mukaan on nimetty ilmastotyyppi (sataa=koiranilma) ja jopa kokonainen planeetta (Pluto). Hahaa, siitäs saitte kaikki kissaihmiset, in your face!

Nyt meni tunteisiin. Koiranilma kuvaistaa erittäin paskaa keliä, joka luo koiralle vähän huonoa mainetta. Pluto ei ole planeetta, eikä nimetty ärsyttävän hiiren hauvan mukaan. Me kissaihmiset emme yritä keksiä vastaavia turhia vertauksia, koska ei tarvitse. Olemme lemmikkeinemme tämän kaiken yläpuolella.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt meni tunteisiin. Koiranilma kuvaistaa erittäin paskaa keliä, joka luo koiralle vähän huonoa mainetta. Pluto ei ole planeetta, eikä nimetty ärsyttävän hiiren hauvan mukaan. Me kissaihmiset emme yritä keksiä vastaavia turhia vertauksia, koska ei tarvitse. Olemme lemmikkeinemme tämän kaiken yläpuolella.

Taas oppi uutta. Googletin ja tosiaan Pluto on poistettu planeettojen joukosta 2000-luvulla. Oisivat nyt antaneet sen siellä olla, kun oli jo 2000 vuotta ollutkin. Ei kannattaisi ihmisen lähteä muuttamaan planeettoja. Sen jälkeen on esim. Trumpista tullut presidentti ja ilmastonmuutos. Omaa vikaamme tämä, kun muutimme asioiden luonnollista järjestystä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jopas on koulutus mennyt pieleen, jos Plutoa luulee planeetaksi. Laitan sinut vielä kouluun:

Planet Nine - Wikipedia

Pluto menetti asemansa planeettana vuonna 2006 ja paljon ennen sitä olin lopettanut opiskeluni. Joten koulutuksella ei ole asian kanssa tekemistä. Sivistymättömyyteni toki paljastin, mutta en olekaan tiedekirjojen parissa viihtyvä kissaihminen, vaan saappaat jalassa metsässä kulkeva koiraihminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös