Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 300 333
  • 66 713

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lainataan vähän osuvampaan ketjuun:



Minä olen. Esimerkiksi sain tänään tietää, että eräs naispuolinen kaveri yläasteajoilta sai haaveilemansa opiskelupaikan Briteistä, ja on nyt muuttamassa sinne viikon sisään. Vastaavasti pari päivää takaperin sain lukea, että inttikaverin avovaimoke odottelee perheenlisäystä. Tulin molemmista erittäin hyvälle tuulelle, koska pidän molemmista henkilöistä paljon, mutta etäisyyksien ja elämäntilanteiden takia yhteydenpito on jäänyt harmittavan minimiin molempiin. Joo, kyllähän sitä vaihtaa kuulumisia näiden lähimpien ystävien kanssa ja nuo yllämainitutkin olisi aikanaan tullut tietooni, mutta onhan tuo älyttömän helppo väylä jakaa ihan oikeaa ja oleellistakin tietoa niistä kiinnostuneille. Sen lisäksi yhteydenpito näihin "hyvän päivän tuttuihin" helpottuu kummasti, kun yhteyttä voi ottaa myös Facebookin välityksellä. On siellä kaikenlaista paskaa seassa - sitä ei varmaan kiistä kukaan, mutta omalla ynnäyksellä plussan puolelle jäädään.

Kaikkia ei toki muiden kuulumiset kiinnosta, ja tavallaan ymmärrän myös oikein hyvin senkin. Onhan tuo tietynlaista sosiaalipornoa, jolla nyt ei kuitenkaan tee yhtään mitään. En minä siitä tiedosta sen kummemmin hyödy, että tämä kaveri muuttaa Britteihin.

En nyt ala kinaamaan facebookin hyvistä ja huonoista puolista, mutta olen tehnyt ainakin toistaiseksi valinnan olla liittymättä moiseen. Jotain Marxin veljeksistä lainatakseni, "jos jokin seura/yhteisö on niin huono, että haluaa minut jäsenekseen, niin en halua kuulua siihen" tai jotain sinne päin. Facebook on mun kohdalla yksi niistä, perustelut aiemmissa viesteissä.

Olen vanha pieru, mutta kuitenkin jollain tasolla vielä mukana kehittyvässä somessa, mutta muutaman vuoden kuluttua varmasti aivan kujalla.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Taisi olla tämä ketju tässä, Dupond ja Dupont saapui paikalle.
Jakautunut persoonallisuus? Vasen käsi osaa lukea ja oikea kirjoittaa? Kerro lisää. Tämä oli kyllä hieno vertaus, koska olen aina tykännyt Tinteistä. Enemmän kyllä ajattelin olevani se Haddock, mutta tämä oli hauska.

EDIT. kerro lisää, siis ihan oikeasti kerro, tämä ei ollut nyt nykynuorison mikään hassunhauska haista vittu heitto, vaan siis haluaisin kuulla vähän että miten tähän vertaukseen päädyit.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jakautunut persoonallisuus? Vasen käsi osaa lukea ja oikea kirjoittaa? Kerro lisää. Tämä oli kyllä hieno vertaus, koska olen aina tykännyt Tinteistä. Enemmän kyllä ajattelin olevani se Haddock, mutta tämä oli hauska.
En toki sinua tarkoittanut vaan tätä Dynamic Duoa - Geezer ja Anssi#5, tämä etsiväkaksikko löytää aina toisensa kaikenlaisin seurauksin. Haddock on asiallinen mies, hällä on siivot karkeudet hallussa.

Nöyrät pahoittelut ja pokkuroinnit huonosta ulosannistani toisessa ketjussa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En toki sinua tarkoittanut vaan tätä Dynamic Duoa - Geezer ja Anssi#5, tämä etsiväkaksikko löytää aina toisensa kaikenlaisin seurauksin. Haddock on asiallinen mies, hällä on siivot karkeudet hallussa.

Nöyrät pahoittelut ja pokkuroinnit huonosta ulosannistani toisessa ketjussa.
Nyt ymmärsin paremmin, pahoittelen väärinymmärtämistä. Se oli täysin tahatonta. Olisi pitänyt tajuta, mutta aina ei vain ymmärrä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tässä mietiskelin, että on tuo asunnon myyminen ja ostaminen myös vittumaista touhua. Tässä kuuntelin kun eräs entinen naapuri valitteli, että asunnon myyntihintoihin on vaikuttanut eräs valheellinen mielipidekirjoitus alueen turvallisuudesta. Hauskinta asiassa se, että mielipidekirjoituksen kirjoittanut henkilö ei asua lähimainkaan tätä seutua ja toisaalta siellä asuvat eivät tällaisia uhkia ole tunnistaneet. Yritä siinä sitten vakuutella kun toinen osapuoli ihan ansaitusti pohtii kirjoituksen vaikutusta asunnon hintaan. Samalla asuntoa myyvä osapuoli luonnollisesti myös takuulla kieltää, että tällaisia ongelmia ei ole esiintynyt, vaikka sitten olisikin. Vittumainen tilanne kieltämättä.
 

Bacon

Jäsen
Lähdettiin perjantai-iltana kaverille juomaan kaljaa. Ilmaiseksi kun sai niin mikä ettei. Perus änärin pelaamista jne. Heräät sitten darrapäissäs Torniosta auton kyydissä ja matka vie Haaparantaan, sieltä Ouluun Kärpät - SaiPa peliin ja sieltä takaisin Lappeenrantaan. Känni-idea parhaasta päästä lähteä parin muun kaverin kanssa tällaiselle reissulle. Oli aika pitkä päivä.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mä oon myynyt elämäni aikana yhden Fiatin. Se oli omani. Kossupullolla se oli tarkoitus myydä, mutta sainkin siitä sata markkaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
TV-kanava Kutosella tulee (vahingossa nähdyn mainoksen perusteella) jokin autosarja, jonka nimen kuulin ensin olevan "Dallas Stars Sucks". Ohjelmatekstin perusteella nimi onkin "Dallas Car Sharks".
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä teidän mielestä on paras Vichy tai mitä nää kivennäisvedet nyt onkaan? Tuli äsken mieleen, kun piti Lidlistä hakea, mutta sehän oli mennyt jo kiinni. Ärrältä en sitten raskinut, kun sillä pullollisen hinnalla olis saanut kuus Lidlistä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mikä teidän mielestä on paras Vichy tai mitä nää kivennäisvedet nyt onkaan? Tuli äsken mieleen, kun piti Lidlistä hakea, mutta sehän oli mennyt jo kiinni. Ärrältä en sitten raskinut, kun sillä pullollisen hinnalla olis saanut kuus Lidlistä.
Oma suosikki on juurikin tuo Lidlin Saskia, siinä sinisessä pullossa. Toimii kuin junan vessa. En ole kyllä aikoihin muita vissyjä juonutkaan kuin Lidlin sinistä Saskiaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Testasin tossa uutta lookia. Olin reilun kuukauden päivät ajamatta partaa ollenkaan, sitten tein niin että ajoin leuasta parran pois ja jätin poskiparran ja viikset. Näky oli sen verran komea että tällä kertaa leikkasin ne loputkin karvat naamasta. Noh, ehkä ensi kerralla vien tämän hassuttelun maaliin saakka ja vedän vaikka viikon tällä testatulla tyylillä. Oli siinä oma charminsa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Testasin tossa uutta lookia. Olin reilun kuukauden päivät ajamatta partaa ollenkaan, sitten tein niin että ajoin leuasta parran pois ja jätin poskiparran ja viikset. Näky oli sen verran komea että tällä kertaa leikkasin ne loputkin karvat naamasta. Noh, ehkä ensi kerralla vien tämän hassuttelun maaliin saakka ja vedän vaikka viikon tällä testatulla tyylillä. Oli siinä oma charminsa.
Lemmyt?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei sentään, nehän olisi oikeasti tyylikkäät. Poskiparrat lähes samalla tasolla, tosin punertavat. Kuvittele siihen sitten sellaiset 70- tai 80-lukulaiset saksalaisen poliisisarjan etsivän viikset, niin ollaan aika lähellä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei sentään, nehän olisi oikeasti tyylikkäät. Poskiparrat lähes samalla tasolla, tosin punertavat. Kuvittele siihen sitten sellaiset 70- tai 80-lukulaiset saksalaisen poliisisarjan etsivän viikset, niin ollaan aika lähellä.
Voisi itse harkita Lemmyjä. Ainoa ongelma itselläni on viikset. En tykkää niistä juuri ollenkaan. Tulevat tahmaisiksi ja se on epämukavaa. Sitä paitsi projekti leukaparta on hyvällä mallilla.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hah. Sama juttu. Yli kahteen kuukauteen en ole ajanut, paitsi tosta ylähuulesta niin ei näytä luolamieheltä vaan apinalta. Jos ja kun jossain vaiheessa ajan pois niin just tonne poskiin olisi kiva jättää.

On tää vaan niin paljon helpompaa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuollaisia pitäisi kaikkien puhelinmyyjien olla. Ystävällsesti kun ilmoitti että asiat on kunnossa, niin ei tämä jäänyt mitään jankkaamaan vaan toivotteli saman tien hyvät päivänjatkot. Useimmille on pitänyt lyödä luuri korvaan, kun eivät ymmärrä lopettaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mukavaa, että @Musta Nuoli on taas palannut kirjoittelemaan. Vaikka hänen juttunsa ovatkin minusta huonoja, on siinä kuitenkin sellaista väriä jota palstalta puuttuu, ja joka siksi nostaa Vapaan keskustelun tasoa.

Yksinäni en kyllä kehtaa sanoa nostavani Vapaan puolen tasoa huonoilla mutta värikkäillä jutuillani, kiitos kuitenkin mainitsemisesta. Palasin ensisijaisesti elokuvataiteen sekä pitkäaikaisen tradition pelastamisen nimissä eli Vuoden 2016 parhaat elokuvat -äänestyksen takia.

Jos olet nähnyt viisi elokuvaa tai enemmän vuoden 2016 aikana Suomen teattereissa esitetyistä ensi-illoista niin siitä vain listaamaan top5-listaa.

Saa nähdä, miten laajalle ja pitkään jaksan nuoliani ampua elokuvaäänestyksen ohella/jälkeen. Aika näyttää.

Se vain on valitettavaa, että niin moni pitkän linjan kirjoittaja on joko minun laillani pitkällä kirjoitustauolla tai sitten lopettanut kokonaan. Palstan anti vapaan puolella tuntuu menneen entistäkin yksipuolisemmaksi jankkaamiseksi, kaipaan aikoja jolloin vaikkapa @vlad ja @MustatKortit kirjoittivat säännöllisesti (tai ylipäätään kirjoittivat).
 
Siirretty asiakeskustelun puolelta tänne.
Voisiko joku @Moderaattorit olla hereillä ja laittaa Malmin lentokenttä-keskustelun (joka sinänsä on mielenkiintoista) jonnekkin muualle, koska keskustelu ei sinänsä koske persuja. Vaikkapa juuri perustamaani "Malmin lentokenttä - lentokenttä vai rakennusmaata" ketjuun. Kiitos.
Hyvä että otit puheeksi, ennen kuin kukaan ehti tekemään ketjua "pitäisikö Malmin lentokenttä poistaa?", koska sellaisista on tavannut saada peli-, ja ketjunavauskieltoa.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Jani Sievinen ei osaa kellua.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tässäkin tapauksessa hetki sitten olin ko. nimimerkin mielestä vielä fiksu ja hyvä kirjoittaja, mutta nyt kun olin eri mieltä, päädynkin hetkessä ignoreen. Maailma on rikki.
Kiitos tästä kokonaisuudesta. En ymmärrä miten joku jaksaa olla niin pitkäpinnainen, että käy ko. nimimerkin kanssa noinkin pitkän keskustelun, missä se koko aika menee siihen saman asian toistamiseen uudestaan ja uudestaan. Samalla kun se vastapuoli tekee kaikkensa ollakseen tahallaan ymmärtämättä ja kiertelemällä tosiasioiden myöntämistä, sekä heittelee väliin kaikkia ihmeen kysymyksiä mitkä ei liity asiaan pätkän vertaa. Hattu päästä, huikea suoritus.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Äsken olin suihkussa ja mietin, että avaisinko ketjun aiheelle "rakas, sinusta on tullut.." mutta en tee sitä ainakaan vielä. Rakkaasta ehti suihkussa tulla pulkka, vainoharhainen, v*tun lehmä, purkka, purnukka ja mitähän muuta. Pulkka on muuten vähän niinkuin köyhä Stiga. Stigaukkoilun tietää kaikki, mutta pulkkaukkoilulle en vielä keksinyt selitystä. Olisiko oikeampi termi sitten pulkkaämmäily, ehkäpä. Monitulkintaisin oli kuitenkin versio "rakas, sinusta on tullut minä".
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Jos Suomella olisi sukellusveneitä, niin siellä olisin palvellut. Tämä seikka tosin avautui jo 30v sitten. Tuli tässä vain taas mieleen, kun katselen Nat Geon "dokumenttia" jenkkien sukellusveneestä II maailmansodan ajalta.

Tosi paikan tullen olisin ollut heikoilla, vedenalaisilla kun oli heikoin elämänodote. Olisin silti mennyt, tuossa on vaan jotain niin hienoa. Tosin broidin mukaan jos sinne menee 100 miestä, niin ulos tulee 45 paria. No, ei tuo olisi mua häirinnyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös