Keskustelua Puolasta

  • 47 363
  • 240

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Lokakuussa pidetyissä Puolan parlamenttivaaleissa laitaoikeistolainen Laki ja oikeus -puolue sai vaalivoiton 39 prosentin kannatuksella ja tätä kautta pystyi myös muodostamaan enemmistöhallituksen. Jälki on jo lyhyessä ajassa ollut kylmää. Beata Szydion johtaman hallituksen tuoreen päätöksen nojalla jatkossa julkisoikeudellisten tv- ja radiokanavien johdon on nautittava maan hallituksen luottamusta. Päätös on luonnollisesti johtanut melkoiseen eroaaltoon kanavien johtoportaissa. Lisäksi uusi hallitus on saanut presidentin taipumaan muutokseen, jonka nojalla perustuslakituomioistuimessa pitää jatkossa löytyä 2/3 enemmistö nykyisen yksinkertaisen enemmistön sijaan. Hallitus on myös yrittänyt saada mitätöidyksi edellisen parlamentin henkilövalinnat perustuslakituomioistuimeen, jotta konservatiivihallitus saisi niin sanotusti omat miehensä tuomioistuimeen. Kokonaisuudessaan on helposti nähtävissä, että hallitus kokee perustuslakituomioistuimen olevan esteenä heidän oikeistoradikaaleille visioilleen.

Vaikkei esimerkiksi Suomen medioissa Puolan häkellyttävää tilannetta seurata nimeksikään, on EU:n komissiossa sentään nähty tilanteen vakavuus. Komissaari Öttinger on kritisoinut maan uutta mediapolitiikkaa kovin sanankääntein ja EU yritti myös estellä tekemästä muutosta perustuslakituomioistuimen toimintaan. Puolan toiminta väistämättä nostaa esiin kysymyksen, että voiko EU:n sisäisessä päätöksenteossa toimia maa, joka on selvästi irtaantumassa eurooppalaisista arvoista, mitä tulee lehdistönvapauteen tai oikeusvaltion periaatteisiin.

Laki ja oikeus -puolueen puheenjohtaja Jaroslaw Kaczinskin on huhuttu pitävän Unkarin äärioikeistolaiseksi luokiteltavaa pääministeriä Viktor Orbania eräänlaisena poliittisena esikuvanaan. Tämä EU:n itäisten osien oikeistoradikalisoituminen luo kertakaikkiaan melkoisia haasteita eurooppalaiselle yhteistyölle, etenkin kun pakolaistulva vielä pönkittää näiden äärioikeistolaisten liikkeiden asemaa ja kannatusta..
 
Viimeksi muokattu:

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoinen avaus. Puolan on tosiaan yksi niistä maista, jotka ei ät Suomessa yleensä juurikaan saa palstatilaa.

Nuo ovat vaikeita asioita nuo perustuslakia tulkitsevat instituutiot demokraattisissa järjestöissä. Perustuslaki kun yleensä on kirjoitettu aika laveasti, niin se antaa paljon tulkinnanvaraa ja siten valtaa.

Mielenkiintoista, että itäblokissa oikeisto on noussut siirtolaistulvan myötä. Suomessa nousussa tuntuu olevan vasemmisto. Eikö itäblokille kelpaa uudet veronmaksajat, vai mikä siellä mättää?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mielenkiintoista, että itäblokissa oikeisto on noussut siirtolaistulvan myötä. Suomessa nousussa tuntuu olevan vasemmisto. Eikö itäblokille kelpaa uudet veronmaksajat, vai mikä siellä mättää?

Tosiaan jännittävä avaus ja odotan erittäin vilkasta keskustelua. Puola säästyy maahanmuuttajilta maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Maan talous kylläkin porskuttaa ja neekereillekin olisi töitä, mutta kukaan ei mene, koska siinä on se Saksa vieressä.

Puola ei muutenkaan kuulu mihinkään itäblokkiin vaan on erittäin länsimainen maa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Asia epäselvä

En ymmärrä kahta asiaa avauspostauksessa. En osaa asemoida termiä "laitaoikeisto" poliittiselle kartalle enkä ymmärrä miksi Unkarin Viktor Orbanin Fidesz-puoluetta kutsutaan "äärioikeistolaiseksi".

Kyseessä lienee mediassakin usein esiintyvä tarkoitushakuinen yhtäläisyysviivojen piirtäminen Fideszin ja oikeasti äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen välille. Jobbik on syntynyt Magyar Garda-järjestön raunioille joka kiellettiin fasistisena Unkarin vetoomustuomioistuimen takia koska oikeuden mukaan se rikkoi Unkarin perustuslain turvaamaa vähemmistöjen suojaa toiminnallaan.

Jobbik on Unkarin toiseksi suurin puolue, mutta parjaamasi Fideszin ehdottoman enemmistön (!) takia sen poliittinen valta ei ole niin suuri kuin voisi luulla.

Wikipedia sanoo Fideszin poliittisesta ideologiasta seuraavaa:

"Currently, Fidesz is considered a national conservative party favoring interventionist policies on economic issues and European integration, and social democratic on social issues and handling of banks. Like the Hungarian 'right' in general, it has been more skeptical of the neoliberal economic policies than the Hungarian 'left': according to researchers, the elites of the Hungarian 'left' (MSzP and SZDSZ) have been differentiated from the 'right' by being more supportive of the classical neo-liberal economic policies, while the 'right' (especially extreme right) has advocated more interventionist policies. In contrast, on issues like church and state and family policies, the former communists show alignment along the traditional left-right spectrum.

Samainen wikipedia kuvaa Fidesziä ns. big tent partyksi eli yleispuolueeksi jollaisia Suomessa ovat lähinnä Kokoomus ja Keskusta.

EU on karsastanut Fidesz eli Nuorten Demokraattien Alianssia joka on säännönmukaisesti vuodesta 2010 kerännyt yli puolet äänistä erityisesti sen keskuspankkilain takia kun Unkari on halunnut keskuspankin demokraattisen valvonnan piiriin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
. Jälki on jo lyhyessä ajassa ollut kylmää. Beata Szydion johtaman hallituksen tuoreen päätöksen nojalla jatkossa julkisoikeudellisten tv- ja radiokanavien johdon on nautittava maan hallituksen luottamusta. Päätös on luonnollisesti johtanut melkoiseen eroaaltoon kanavien johtoportaissa. Lisäksi uusi hallitus on saanut presidentin taipumaan muutokseen, jonka nojalla perustuslakituomioistuimessa pitää jatkossa löytyä 2/3 enemmistö nykyisen yksinkertaisen enemmistön sijaan.

Joskus kaipaisi jotain tolkkua näihin perusteluihin oli sitten kyse äärioikeistosta tai -vasemmistosta. Jos kriteerit kylmästä laitaoikeiston jäljestä ovat todella yllä, mihinkähän tämä maailma on menossa. Suomessa (ja EU:ssa) on tyypillistä, että julkisoikeudellisia tv- ja radiokanavia Suomessa puhtaimmin edustavan YLE:n johto toimitusjohtajasta alkaen valitaan valitaan puolueiden asettamista ehdokkaista ja vaikka muodollinen päätös taidetaan tehdä YLE:n hallintoneuvostossa, hallituspuolueet hoitavat homman. Perustuslakituomioistuinta ei Suomessa ole, mutta sellaista on useamman kerran ehdotettu. Nyt eduskunta pystyy muuttamaan perustuslakeja vain määräenemmistöllä (enemmistö ja seuraavassa eduskunnassa 2/3 tai kiireellisesti 5/6). Vanhassa EU:ssa taitaa perustuslakituomioistuin olla vain Saksassa ja sekin pyörii muistaakseni määräenemmistöllä, mikä on aina tyypillistä kun puhutaan perustuslain muutoksista tai tulkinnasta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Joskus kaipaisi jotain tolkkua näihin perusteluihin oli sitten kyse äärioikeistosta tai -vasemmistosta. Jos kriteerit kylmästä laitaoikeiston jäljestä ovat todella yllä, mihinkähän tämä maailma on menossa...


Venäläiset muuten eivät pidä Szydlon ja Kaczynskin väitetyistä suunnitelmista lähentyä entisestään NATOn kanssa ja etenkin Kaczynski on tunnettu siitä, ettei ylipäänsä juuri välitä venäläisistä ja venäläismielisistä.

Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole syy tämän ketjun ilmestymiseen palstalle, vaan syy todella on huoli demokratiasta ja sananvapaudesta. hymiö.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joskus kaipaisi jotain tolkkua näihin perusteluihin oli sitten kyse äärioikeistosta tai -vasemmistosta. Jos kriteerit kylmästä laitaoikeiston jäljestä ovat todella yllä, mihinkähän tämä maailma on menossa. Suomessa (ja EU:ssa) on tyypillistä, että julkisoikeudellisia tv- ja radiokanavia Suomessa puhtaimmin edustavan YLE:n johto toimitusjohtajasta alkaen valitaan valitaan puolueiden asettamista ehdokkaista ja vaikka muodollinen päätös taidetaan tehdä YLE:n hallintoneuvostossa, hallituspuolueet hoitavat homman.

Suomessa Ylen pääjohtajan valitus on poliittinen virkanimitys, mutta ei meillä mene niin, että Ylen on toimittava hallituksen äänitorvena ja jos Ylen journalismi ei miellytä, niin hallitus vaihtaa kesken viisivuotiskauden johtajaa. Nyt Puolassa otetaan selvästi askel tällaiseen autoritääriseen yhteiskuntamalliin.

Perustuslakituomioistuinta ei Suomessa ole, mutta sellaista on useamman kerran ehdotettu. Nyt eduskunta pystyy muuttamaan perustuslakeja vain määräenemmistöllä (enemmistö ja seuraavassa eduskunnassa 2/3 tai kiireellisesti 5/6). Vanhassa EU:ssa taitaa perustuslakituomioistuin olla vain Saksassa ja sekin pyörii muistaakseni määräenemmistöllä, mikä on aina tyypillistä kun puhutaan perustuslain muutoksista tai tulkinnasta.

Sinulla menee nyt puurot ja vellit iloisesti sekaisin. Perustuslakituomioistuimen tehtävänä on linjata, onko lakimuutos ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Tuolla on kovin vähän tekemistä sen kanssa, miten perustuslakimuutos parlamentissa tapahtuu. Ja Suomessa lainsäädäntö on nimenomaan lähtenyt siitä, että perustuslaki on kansan turva ja sitä voidaan muuttaa vain vahvan konsensuksen hengessä. Nyt Puolassa linja on täysin toisenlainen, kun jatkossa hallitukselle riittää se, että 1/3 tulkitsee perustuslakituomioistuimessa, että lakimuutos on linjassa perustuslain kanssa, vaikka enemmistö näkisikin muutoksen olevan perustuslain vastainen. Jatkossa siis tarvitaan 2/3 enemmistö näkemään laki perustuslain vastaiseksi, jotta parlamentin nuijima lakimuutos tulee mitätöidyksi.

Kun nyt muutamia ketjun vastauksia on lukenut, niin hieman olen ihmeissäni. Ei pidetä oikein minkäänlaisena ongelmana sitä, että yksi EU:n suurimmista jäsenvaltioista on astumassa sangen epämääräiselle tielle. Itse asiassa tarkemmin historiaa tuntevat saattavat nähdä hämmentävän paljon samankaltaisuuksia Saksan 1930-luvun tapahtumiin, kun Hitler alkoi toteuttaa omia sisäpoliittisia visioitaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomessa Ylen pääjohtajan valitus on poliittinen virkanimitys, mutta ei meillä mene niin, että Ylen on toimittava hallituksen äänitorvena ja jos Ylen journalismi ei miellytä, niin hallitus vaihtaa kesken viisivuotiskauden johtajaa. Nyt Puolassa otetaan selvästi askel tällaiseen autoritääriseen yhteiskuntamalliin.

Ihan kukkua. Varsinkin nykyinen hallitus on puuttunut voimakkaasti YLE:n ja ylipäätään toimittajien työhön. Se että kerätään listaa vääristä mielipiteistä on toisaalta vain piste iin päällä, sillä myös aiemmat hallitukset ovat olleet varsin kärkkäitä puuttumaan YLE:n toimittajien työhön.


Sinulla menee nyt puurot ja vellit iloisesti sekaisin. Perustuslakituomioistuimen tehtävänä on linjata, onko lakimuutos ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Tuolla on kovin vähän tekemistä sen kanssa, miten perustuslakimuutos parlamentissa tapahtuu. Ja Suomessa lainsäädäntö on nimenomaan lähtenyt siitä, että perustuslaki on kansan turva ja sitä voidaan muuttaa vain vahvan konsensuksen hengessä. Nyt Puolassa linja on täysin toisenlainen, kun jatkossa hallitukselle riittää se, että 1/3 tulkitsee perustuslakituomioistuimessa, että lakimuutos on linjassa perustuslain kanssa, vaikka enemmistö näkisikin muutoksen olevan perustuslain vastainen. Jatkossa siis tarvitaan 2/3 enemmistö näkemään laki perustuslain vastaiseksi, jotta parlamentin nuijima lakimuutos tulee mitätöidyksi.

Olen valmis myöntämään virheeni jos sellainen on tapahtunut. Ei tartte juosta karkuun kuten eräs nimimerkki jonka mielestä ihmisten sähköjen katkaisu lakkoaseena on rikollista toimintaa. Laitatko vielä lähteen jossa vahvistetaan kertomasi.

Kun nyt muutamia ketjun vastauksia on lukenut, niin hieman olen ihmeissäni. Ei pidetä oikein minkäänlaisena ongelmana sitä, että yksi EU:n suurimmista jäsenvaltioista on astumassa sangen epämääräiselle tielle. Itse asiassa tarkemmin historiaa tuntevat saattavat nähdä hämmentävän paljon samankaltaisuuksia Saksan 1930-luvun tapahtumiin, kun Hitler alkoi toteuttaa omia sisäpoliittisia visioitaan.

Aika paljonhan tähän on tullut otettua vuosien aikana kantaa. Toistetaan siis vielä. Venäjän diktatuuri ja aggressio johtaa enemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa Venäjän reunavaltiot kulkevat enemmän tai vähemmän samaa tietä. Tähän on monia syitä, mutta yksi keskeinen on se, että Venäjän uhka koetaan kaikilla tasoilla voimakkaana. Toinen vaikuttava tekijä on taloudellinen ja sitä pahentavat erilaiset pakotteet ja vastapakotteet. Niidenkin tausta on Venäjän aggressio joka jakaa Eurooppaa melkein yhtä tehokkaasti kuin epäonnistunut turvapaikahakijapolitiikka.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sidon yllä olevan vielä yhteen: Venäjällä on äärioikeistolainen Putinin diktatuuri, joka tukee moneen kertaan esitettyjen epäilysten mukaan taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurillisesti Euroopan äärioikeistoa. Sen takia yhdenkään yksittäisen maan kuten vaikkapa Puolan tai Ukrainan tai Unkarin kehitys ei ole irrallaan isommasta kokonaistilanteesta ja Venäjän politiikasta Euroopassa.
 
K

kiwipilot

Saako ketjussa keskustella myös Unkarin tilanteesta? Avausviestin kaltainen tilannehan on vallinnut maassa jo pitkään. Vai sotiiko Putikan perskärpäsen Orbanin kritisointi liiaksi ketjun avaajan intressejä (=trollaaminen) vastaan?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Saako ketjussa keskustella myös Unkarin tilanteesta? Avausviestin kaltainen tilannehan on vallinnut maassa jo pitkään.

Minun puolestani ainakin saa. Nostinhan itsekin avausviestissä esiin sen, että Puolan valtapuolueen puheenjohtaja pitää Orbania ja hänen politiikkaa esikuvanaan.

Vai sotiiko Putikan perskärpäsen Orbanin kritisointi liiaksi ketjun avaajan intressejä (=trollaaminen) vastaan?

Hmm, mikähän tässäkin on nyt sellaista, mikä sinua provosoi, kun jaksat syytellä trollailusta? Tuo sinun toimintasi itse asiassa täyttää vallan mainiosti trollauksen tunnusmerkistön, kun ketjusta toiseen käyt jankkaamassa samoja perustelemattomia syytöksiä samaa nimimerkkiä kohtaan.
 

gasp

Jäsen
Kun nyt muutamia ketjun vastauksia on lukenut, niin hieman olen ihmeissäni. Ei pidetä oikein minkäänlaisena ongelmana sitä, että yksi EU:n suurimmista jäsenvaltioista on astumassa sangen epämääräiselle tielle. Itse asiassa tarkemmin historiaa tuntevat saattavat nähdä hämmentävän paljon samankaltaisuuksia Saksan 1930-luvun tapahtumiin, kun Hitler alkoi toteuttaa omia sisäpoliittisia visioitaan.

Minäkin olen ihmeissäni, että joku pitää epämääräisenä tienä sitä, että joissakin valtioissa sentään herätään samalla kun jotkut muut maat kulkevat kohti katastrofia. Eiköhän nykyinen massiivinen siirtolaistulva ja sen mukana kulkevat väkivaltaisuudet ja ns. "suvakkimaiden" työntämät hirmuiset rahamäärät elintasopakolaisille aiheuta sen, että nämä "laitaoikeistolaiset" alkavat saada ääniä EU:n toimintaan närkästyneeltä kantaväestöltä. Tästähän on esimerkkejä myös Ranskasta, vaikka nationalistien/konservatiivien suosio siellä ei ole ihan samaa luokkaa kuin Puolassa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
En ole Puolan tilanteeseen tutustanut, mutta tämä ketju tuli mieleen kun bongasin tämän uutisen liittyen Puolen medialakiin:

"Pyöräilijät, kasvissyöjät..." – Puolan ulkoministeri luetteli maata nakertavat "sairaudet" - Ulkomaat - Verkkouutiset


" Kansalliskonservatiivista Laki&oikeus -puoluetta edustavan Witold Waszczykowskin mukaan aiemmat hallitukset ovat noudattaneet "tietynlaista vasemmistolaista politiikkalinjaa".

– Ikään kuin maailman pitäisi marxilaisen esikuvan mukaan kulkea automaattisesti vain yhteen suuntaan – kohti uutta kulttuurien ja rotujen sekoittumista, pyöräilijöiden ja kasvissyöjien maailmaan, joka panostaa vain uusiutuviin energiamuotoihin ja taistelee kaikenlaista uskontoa vastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä puolalaisten arvojen kanssa, Waszczykowski sanoi saksalaise Bild-lehden haastattelussa.

Hänen mukaansa hallitseva Laki&oikeus -puolue sen sijaan haluaa panostaa "perinteisiin, historiatietouteen, isänmaanrakkauteen, Jumalaan uskomiseen ja normaaliin miehen ja naisen väliseen perhe-elämään".
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kaivelin myös tietoja Puolan tilanteesta ja niiden perusteella vaikuttaa yhä selvemmin siltä, että myös Puolassa ollaan valitsemassa äärioikeistolainen Venäjän tie. Puolassa on vielä pitkä matka siihen missä Venäjä nyt on, mutta hyvin samanlaisia tavoitteita:

- länsimaisittain perinteisten perhearvojen korostaminen
- isänmaan ja isänmaan historian kirjoittaminen sopivaksi
- miehen ja naisen välinen perhe-elämä nostetaan esille, muut tavat eri tavoin kiellettyjä, jopa rangaistavia
- valtio kontrolloi voimakkaasti mediaa ja alistaa sen
- länsimaisittain demokraattisten oikeuksien halveksuminen ja osittain kieltäminen
- saastuttava teollisuus ja energian tuotanto voidaan uudistaa, mutta ei omilla rahoilla

Venäjä perusti hiljattain äärioikeiston kansainvälisen kattojärjestön (alla linkissä lisää), jonne kutsuttiin 58 organisaatiota eri maista. Venäjän mahdollinen tarkoitus on saada lisää valtaa ja näkyvyttä äärioikeistolle EU:n sisällä ja olla mukana nostamassa näitä järjestöjä valtaan EU:n jäsenmaissa.

Venäjä perustaa äärioikeistolle kansainvälisen kattojärjestön - kolme ryhmää kutsuttu Suomesta - Ulkomaat - Verkkouutiset

Puolan kehitys on siis mitä sopivinta Putinin ja Venäjän nykypolitiikan tavoitteiden kannalta. Ystävät auttava ystäviä.

Silti edelleen oltaneen tilanteessa, jossa perinteiset vasemmistolaiset Suomesta Puolaan ja kaikkialla muualla näkevät Venäjän toimivan oikein ja puolustavat Putinia kaikilta syytöksiltä sen kun kerkiävät. Tässä ei paljon haittaa se, että Putinin Venäjä edustaa millä tahansa arvoilla äärioikeistoa kun Putinin ja Venäjän perinteiset tukijat taas edustavat vasemmistoa ja ay-liikettä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Toki viimeksi kun olin Puolassa eli 2010 aikaan jolloin presidentti Lech Kaczynski oli juuri kuollut Smolinskin lento-onnettomuudessa niin välit Puolan ja Venäjän välillä eivät olleet mitenkään erityisen lämpimät ja olin siinä käsityksessä, että välit ovat olleet aina varsin viileät. Tiedä sitten että onko jotain lämpenemistä tapahtunut sen jälkeen.

En ole Puolan expertti, koska olen ollut maassa vain kahdesti, mutta Puola on varsin uskonnollinen maa itäeurooppalaiseksi maaksi ja varmaan tietty konservatiivisuus yhdistää sitä Putinin Venäjään, mutta minun on hyvin vaikea ymmärtää miten joku homovastaisuus muuttuu sotilaspoliittiseksi kannanotoksi tai liittolaisuudeksi.

Jonkun verran itäeuroopassa(kin) matkustelleena sanoisin, että suomalaisesta näkökulmasta poliittisesta koostumuksesta riippumatta entisiä itäblokin maita yhdistää opportunismi ja kotiinpäinvetäminen. Se tuntuu varmaan Suomessa oudolta jossa on ihan normaalia ottaa rajusti kansallisessa edussa takkiinsa siten että meillä plussat lasketaan miinuksiksi esim. hiilinielujen suhteen tai että olisi ihan ok jäädä ulos EU:n Venäjäpakotteiden maitotuesta jonkun isomman harmonian hakemiseksi.

Itäeuroopan maita tunnutaan liittävän aika helposti Putinin bandwagoniin vaikka esim. Unkari oli mukana EU:n Venäjän kauppasaarrossa ja Washington post kirjoittaa osoituksena Unkarin ja Venäjän lämpimistä suhteista.

"More significantly, the Kremlin is offering Budapest a sweetheart deal that will make this strategic nation even more reliant on Moscow. The offer: a nuclear power plant largely financed, built and supplied by Russian state companies."

Tuntuuko jotenkin suomalaisittain tutulta? Pata kattilaa ja silleen...

Tehtäköön selväksi että pidän Venäjää geopoliittisena uhkana ja olen pitänyt sitä jo koko Jatkoajan reilun 7000 viestin historiani ajan. Silloin kuin kymmenen vuotta sitten täällä kokoomushenkiset muusikkoponinhäntäpojat halusivat takoa miekat auroiksi ja lähteä rauhaaturvaamaan Molvaniaan olen aina pitänyt kielen keskellä suuta pitäen katseen kiekossa nimeltä Venäjän uhka. Lisäksi pidän EU:n hajaannusta valitettavana, mutta viimeaikaiset poliittiset kriisit (eurokriisi, pakolaiskriisi) ovat osoittaneet EU:n kyvyttömyyden toimia. Sängyn alla lymyävään mörköön nimeltä Putin emme voi luottaa halinalleen nimeltä EU, vaan mielummin aseeseen tyynyn alle. Mikä se ase olisi pitää jokaisen maan päättää itse.

Lisäksi tunnustan perehtymättömyyteni Puolan nykytilanteeseen.

Tässä tuntuun että Beata Szydion/Viktor Orban on taas ylipelannut, vaikuttanut epävarmalta, mennyt liian aikaisin jäihin ja jättänyt ylänurkat auki.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itäeuroopan maita tunnutaan liittävän aika helposti Putinin bandwagoniin vaikka esim. Unkari oli mukana EU:n Venäjän kauppasaarrossa.

1) Venäjän ex-liittolaiset pyrkivät alkuun jopa vaistomaisesti mahdollisimman kauaksi Venäjästä kehittäen suhteita länteen aina NATO-jäsenyyttä myöten. Jokainen maa tavoitteli länsimaiden elintasoa, demokratiaa ja vastaavia arvoja. Euroalueen surkea talous ja EU:n yleinen heikkous yhdistettynä ex-liittolaisten Neuvostoliitolta perimän talouden ja hallinnon kanssa johti siihen, että useissa maissa Neuvostoliiton aikainen poliittinen, sotilaallinen ja/tai taloudellinen johto "peri" omaisuuden käsiinsä ja käytti sen edukseen. Joissakin maissa kuten ex-Jugoslavian alueella Montenegrossa, Serbiassa, Ukrainassa jne diktatuuri ja korruptio vaihtui toiseen.

2) Näissä oloissa EU:n surkeaakin surkeammalla pakolaispolitiikalla höystettynä äärioikeiston kannatus kasvaa erityisesti niissä maissa, joissa koetaan että nyt rittää. Putin pyrkii voimistamaan tätä kehitystä EU:n sisällä tietäen, että se on toimiva tapa saada EU:ta hajotettua. Tällöin Venäjän rooli Euroopassa kasvaa.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Puola on ylpeä kansakunta, ja onhan ainakin väestömäärän mukaan sille jotain katettakin. Ehkä näissä entisen itäblokin maissa historia vaikuttaa asenteisiin melkoisesti. Puolassa (ja Unkarissa) on eletty yli puoli vuosisataa erilaisissa liittoumissa. Ensin Neuvostoliiton blokissa ja sen hajottua on hypätty välittömästi läntisten liittoumien piiriin. Nyt kun läntisetkin liittoumat natisevat ongelmien keskellä ja niistä saatavat hyödyt koetaan vähäisemmiksi, on sikäli luonnollinen kehitys se, että jossain Puolassa ja Unkarissa haaveillaan vihdoinkin vahvasta kansallisvaltiosta ja vahvasta identiteetistä.

Eikä tässä nyt mistään puolalaisten Venäjä-myönteisyydestä ole kyse, vaan enemmänkin siitä, että myös USA ja EU nähdään yhä vahvemmin valtion vihollisena samoin kuin Neuvostoliitto oli omana aikanaan. Puolalaiset vihaavat venäläisiä enemmän kuin suomalaiset koskaan. Ei Puola Putinin perään haikaile. Itsesuojeluvaisto vaan on herännyt ja samalla on noussut tunne siitä, että yhdessä ja yksin olisi vihdoin parempi.
 
Viimeksi muokattu:

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Kaivelin myös tietoja Puolan tilanteesta ja niiden perusteella vaikuttaa yhä selvemmin siltä, että myös Puolassa ollaan valitsemassa äärioikeistolainen Venäjän tie. Puolassa on vielä pitkä matka siihen missä Venäjä nyt on, mutta hyvin samanlaisia tavoitteita:

- länsimaisittain perinteisten perhearvojen korostaminen
- isänmaan ja isänmaan historian kirjoittaminen sopivaksi
- miehen ja naisen välinen perhe-elämä nostetaan esille, muut tavat eri tavoin kiellettyjä, jopa rangaistavia
- valtio kontrolloi voimakkaasti mediaa ja alistaa sen
- länsimaisittain demokraattisten oikeuksien halveksuminen ja osittain kieltäminen
- saastuttava teollisuus ja energian tuotanto voidaan uudistaa, mutta ei omilla rahoilla

Moni tavoitteista omaa negaativisia piirteitä, mutta eikös lihavoitu ole melko normaali arvo?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Puola on ylpeä kansakunta, ja onhan ainakin väestömäärän mukaan sille jotain katettakin. Ehkä näissä entisen itäblokin maissa historia vaikuttaa asenteisiin melkoisesti. Puolassa (ja Unkarissa) on eletty yli puoli vuosisataa erilaisissa liittoumissa. Ensin Neuvostoliiton blokissa ja sen hajottua on hypätty välittömästi läntisten liittoumien piiriin. Nyt kun läntisetkin liittoumat natisevat ongelmien keskellä ja niistä saatavat hyödyt koetaan vähäisemmiksi, on sikäli luonnollinen kehitys se, että jossain Puolassa ja Unkarissa haaveillaan vihdoinkin vahvasta kansallisvaltiosta ja vahvasta identiteetistä.

Puola on ollut kahden sotaa käyvän suurvallan puristuksissa ja elänyt lisäksi melko eristäytyneesti. Unkari on myös historian saatossa tullut useamman kerran miehitetyksi ja eristäytyneeksi. Vaikka Puola on hyvin eurooppalainen maa ja Suomikin vaikuttaa tällä hetkellä enemmän itäblokkimaiselta, en usko sen olevan ihan sattumaa, että nykyinen politiikka tapahtuu nimenomaan näissä kahdessa maassa.

Puolalaiset vihaavat venäläisiä enemmän kuin suomalaiset koskaan. Ei Puola Putinin perään haikaile. Itsesuojeluvaisto vaan on herännyt ja samalla on noussut tunne siitä, että yhdessä ja yksin olisi vihdoin parempi.

Puolassa vihataan sekä Saksaa että Venäjää, mikä näkyy yhä. Suomalaisten ryssäviha ei ole mitään verrattuna Puolaan, mitä selittää eristäytyneisyys. Globalisaation myötä on alkanut tuntua siltä, että maantieteellä on taas enemmän merkitystä kuin valtiopolitiikalla siihen, onko maa eristäytynyt vai ei. Minulle Puola on monesti toiminut porttina Eurooppaan, eli halvalla lento Gdanskiin ja sieltä eteenpäin. Ja kun on keskustellut nuorten, jopa Itäblokin hajoamisen jälkeen syntyneiden, puolalaisten kanssa tuntuu minusta entistä enemmän, että Suomi on eristäytynyt.

Puola on kuitenkin EU:n jäsen ja maan kansalaisilla on yhä vapaus lähteä maasta pois. Ja niin on moni tehnytkin. Minä tunnen ehkä kymmenen puolalaista, mutta vain yhden, joka tällä hetkellä asuu maassa. Kaikki muut ovat lähteneet joko Saksaan tai Hollantiin elintasopakolaisiksi toteuttamaan unelmiaan.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Puola on ylpeä kansakunta, ja onhan ainakin väestömäärän mukaan sille jotain katettakin. Ehkä näissä entisen itäblokin maissa historia vaikuttaa asenteisiin melkoisesti. Puolassa (ja Unkarissa) on eletty yli puoli vuosisataa erilaisissa liittoumissa. Ensin Neuvostoliiton blokissa ja sen hajottua on hypätty välittömästi läntisten liittoumien piiriin. Nyt kun läntisetkin liittoumat natisevat ongelmien keskellä ja niistä saatavat hyödyt koetaan vähäisemmiksi, on sikäli luonnollinen kehitys se, että jossain Puolassa ja Unkarissa haaveillaan vihdoinkin vahvasta kansallisvaltiosta ja vahvasta identiteetistä.
Allekirjoitan tämän täysin. Jos puhutaan taas Unkarista, niin se on maa joka oli suurvalta hyvin lyhyen aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa kaksoismonarkian aikana. Se menetti sodassa 70 prosenttia (!) maa-alueestaan Trianonin rauhansopimuksessa.

Toisen maailmansodan aikana tuli pataan ensin natseilta (tosin miehitettiin vasta 1944) ja sitten melkein 50 vuotta neuvostokommunisteilta joiden vallan aikana tapahtui itäblokin verisin vallankumousyritys. Me kaikki puhumme Prahan keväästä suurten ikäluokkien sukupolvikokemuksena mutta olihan nuo vähän eri kokoluokan tapahtumia (Prahan kevään 108 kuollutta vs. Unkarin kansannnousun 3000 kuollutta).

Jos puhutaan näistä medialaista Unkarin osalta niin kuten yllä keskusteltiin niin kyse on media- ja viestintäviraston perustamisesta vuonna 2011, jonne valittiin valtapuolueen Fideszin hyväksymiä poliittikkoja. Tuossa on YLE:n uutinen kyseisestä medialaista. Medialakia ollaan sen jälkeen käytetty kahdesti kyseenalaisesti - toinen oli kieltämällä Ice-T:n kappale "It`s On" (!) ja vekslaamalla anarkistisen puheradio Klubradion taajuuksia edestakaisin.

Unkarihan antoi Suomen Viestintäviraston esimerkiksi vastaavanlaisesta setupista lain perusteluissa EU:n suuntaan. Se ei sinänsä ole ihan totta koska Suomessa osa viestintälupien harkinnasta on keskitetty liikenne- ja viestintäministeriöön eikä Viestintävirastolla ole niin holistista vastuuta.

Tuolta löytyy se pihvi miksi Unkarin medialakia ollaan kritisoitu. Kuten huomaatte niin kritiikin kärki ei ole niinkään etteikö muissa EU-maissa tehdä samalla tavalla, vaan viraston sentralisoitu luonne. Olen pahoillani Twitter-kansa. Se on pidempi kuin 140 merkkiä, mutta jos haluaa olla jotain mieltä niin pitää tietääkin asioista ensin. #readthefuckingmanual

@Cobol sinänsä mielenkiintoisia pointteja joista en välttämättä ole eri mieltä, mutta ihmettelen sitä että eikö tässä EU:n hajanaisuuden tilassa kansallismielisyyden kasvu ole Venäjän kannalta huono asia? Se hajoittaa toki seitinohutta epä-entiteettiä nimeltä EU, mutta luo voimakkaampia yksittäisiä toimijoita. Voisi kuvitella että suurvaltapoliiittesesti hallintohimmeillä rajoitettu superhidas EU on parempi vastus suurvaltapoliittisesti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol sinänsä mielenkiintoisia pointteja joista en välttämättä ole eri mieltä, mutta ihmettelen sitä että eikö tässä EU:n hajanaisuuden tilassa kansallismielisyyden kasvu ole Venäjän kannalta huono asia? Se hajoittaa toki seitinohutta epä-entiteettiä nimeltä EU, mutta luo voimakkaampia yksittäisiä toimijoita. Voisi kuvitella että suurvaltapoliiittesesti hallintohimmeillä rajoitettu superhidas EU on parempi vastus suurvaltapoliittisesti.

Mun näkemys on se, että Venäjä määrittelee EU:n uuden sotilaspoliittisen doktriininsa mukaisesti. Koska vihollinen on NATO ja NATO:n laajentuminen pitäisi estää, EU:n pirstominen mahdollistaisi sotilasdoktriinin toteutumisen. Jos EU pysyy kasassa, ennemmin tai myöhemmin yhä useampi EU-maa hakee NATO:n jäsenyyttä. Jos EU pirstaloituu tai lakkaa kokonaan olemasta, sellaiset maat kuten Suomi eivät välttämättä uskalla NATO:n jäsenyyttä hakea pelätessään Venäjän vastatoimia. Tämä ongelma naamioidaan Suomessa kahteen lauseeseen: "nyt ei ole tarvetta, mutta katsotaan myöhemmin" ja "nyt on kriisi päällä, katsotaan sen jälkeen."
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Puola on kuitenkin EU:n jäsen ja maan kansalaisilla on yhä vapaus lähteä maasta pois. Ja niin on moni tehnytkin. Minä tunnen ehkä kymmenen puolalaista, mutta vain yhden, joka tällä hetkellä asuu maassa. Kaikki muut ovat lähteneet joko Saksaan tai Hollantiin elintasopakolaisiksi toteuttamaan unelmiaan.

Puolalaisilla on myös vapaus palata kotimaahansa ja monet ovat tehneet niinkin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoinen ketju, itse olen taas täällä Puolassa odottamassa lentoa kotiin pienen palaverimatkan jälkeen. Olen viimeisten yhdeksän vuoden aikana viettänyt töiden takia eri puolella Puolaa aikaa vaikka kuinka paljon.

Puolassa on puolalaisten mukaan muutama perus"ongelma". Kuilu hyvin ansaitsevien ja toisalta ns normaalien palkansaajien välillä on kasvanut melko rajusti. Samoin on kasvanut kuilu kaupunkilaisten ja maaseudulla asuvien välillä.

Kirkko on yhä monelle ihmiselle erittäin tärkeä ja erityisesti yli 50-vuotiaiden piirissä on suosittua käydä enempi vähempi säännöllisesti kirkossa. Erityisesti maaseudulla asuvat ovat pääosin ahkeria kirkossa kävijöitä.

Palkkataso on maassa alhainen, esimerkiksi hyvin tuntemani rouva on koulussa opettajana. Palkkaa hän saa käteen noin 2000 PLN kuussa. Vaihtokurssista riippuen 460-480 €. Hyvä ammattihitsari saa käteen yrityksestä riippuen 400-450 € kuukaudessa. Vaikka hintataso on suomalaisen mittapuun mukaan halpaa / edullista, ei noilla palkoilla niin hirveästi juhlita.

Puola on osannut käyttää EU:n eri tukimuotoja todella härskisti hyväkseen. Olen ollut vaikka kuinka monessa konepajassa työni takia, joissa on joku työstökone tai vastaava hankittu ESR:n myöntämän avustuksen turvin. Yleensä yritys on saanut 25-35 % investoinnin arvosta tukea. Lisäksi eri puolelle maata on perustettu "vapaakauppa alueita", eli alueita, joilla toimivat yritykset saavat liki täyden verovapauden 10-15 vuodeksi. Ja monet näistä yrityksistä ovat saksalaisten tai itävaltalaisten omistuksessa.

Ainakin konepaja/telakkateollisuudessa Puolan nykyhallitus on kirottu alimpaan helvettiin. Tänään viimeksi olin palaverissa erään yrityksen omistajan kanssa, joka manasi hallituksen menoa ja meininkiä. Hallitus tuntuu unohtaneen, että iso osa konepajojen/ telakoiden töistä tulee ulkomailta. Nyt jo on tapauksia, joissa työ on mennyt muuhun maahan hallituksen uuden politiikan luoman epävarman ja epämiellyttävän ilmapiirin takia.

Kun keskustelee täällä ihmisten kanssa, kukaan ei myönnä äänestäneensä Kaczinskin puoluetta. Näyttää kaikkien puheiden perusteella, että vahvin tuki tulee juuri maaseudulta sekä yltiökansallismielisten henkilöiden joukosta. Välillä tuntuu, että kansallismielisyys on samalla hurmahenkisellä tasolla, kuin Smolenskin turman jälkeen. Olin täällä töissä muutama päivä turman jälkeen ja joka työpaikalla, liikkeissä jne oli isoja Puolan lippuja puolitangossa ja kansa oli käärmeissään Venäjälle.

Suomalaisena täällä on hyvä olla töissä, koska todellakin viha Venäjää vastaan yhdistää meitä. Tosin Puolan yli on historian saatossa kävelty ristiin rastiin ja alueita ollut eri valtioiden hallussa. Mutta Kaczinskin mukaan tuo aika on historiaa ja edessä on Puolan kukoistus vahvana, itsenisenä ja vanhoihin perinteisiin sekä kirkkoon nojaavana kansakuntana. Yksi esimerkki asiasta on, kun määrärttiin että EU:n lippu on poistettava Puolan lipun rinnalta virallisista lehdistötilaisuuksista jne. Eli toinen käsi on syvällä EU:n taskussa rahaa hamuamassa ja toinen käsi pyrkii lyömään neniin minkä kerkiää.

Ovat nämä puolalaiset aika velikultia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös