Keskustelua Puolasta

  • 47 463
  • 240

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kevyet mullat:

"Nie żyje Paweł Adamowicz. Prezydent Gdańska miał 53 lata"

No hitto. Ei sitten selvinnyt. Kauan hän ehti kaupunkia palvella, yli 20 vuotta. Ei tämmöistä saisi päästää tapahtumaan. Kyllä mediankin edustajien kasseja on ainakin ennen saanut syynätä ja turvatarkastuksia tehdä, joten erikoista, että tämä puukottaja on mediapassistaan huolimatta päässyt noin vapaasti iskemään.

Toivottavasti ei sentään tarvitsisi lähteä ns. salaliittoteorialinjalle eli sille, että iskun takana olisi muutakin kuin yksittäinen sekopää, koska Adamowicz oli selkeästi liberaali pormestari jonka linja ei välttämättä "Lakia ja Oikeutta" eli äärikonservatiivista valtapuoluetta miellyttänyt. Mutta lähdetään nyt toki siitä, että tekijä oli yksittäinen sekopää.

Näitä liberaaleja poliitikkoja vastaan tehtyjä iskuja on kuitenkin historian saatossa ollut, ihan ilman foliohattuakin. Olof Palme, Dag Hammarskjöld jonka salamurhasta Yle juuri kirjoitti pari päivää sitten, Kennedyt jne. On ollut ikuista tutkintalinjaa, salaperäisesti putoavia lentokoneita, taikaluoteja Kennedyyn ynnä muuta.

Ei muuten ollut Ylen sivuilla mitään Adamowiczin kuolemasta vielä. Kumma, ettei lähes lähinaapurin ja tärkeän EU-maan poliitikon murha kiinnosta, kun ties mistä vinkuintialaisista pikkutapahtumista kirjoitellaan alati.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hämmentävä määrä ihmisiä ympäri maata on kokoontunut kynttilöiden kanssa kaupunkien keskustoihin.

Vaikea uskoa, että Suomessa vastaavassa tilanteessa juuri ketään kiinnostaisi tai ainakaan kotisohvalta ei poistuttaisi.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Noh, Ruotsissa taisi Olof Palmen ja Anna Lindhin murhat saada jonkinlaiset kukka ja kynttilämeret aikaan. Suomessa ei ole poliittisia murhia tapahtunut varmaan sitten 1920-luvun. Mutta kyllähän tämäkin kansa kaduille lähtee, jos kokevat asian oikeaksi. Jos siis kokevat.

Mutta jonkun kaupungin isän takia, en ehkä jaksa uskoa.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tilanne on hankala Puolassa. Uutisissa näytetään vain tätä, vaikka samaan aikaan pitäisi kyllä vähän keskittyä tuohon brexitiin ja mitä se tekee ja tarkoittaa sille todella isolle joukolle mitkä siellä asuu ja on osa yhteiskuntaa.

Hautajaiset on lauantaina.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Presidentti on julistanut maan surun, perjantaina alkaa klo 17 loppuakseen lauantaina klo 19. Peruspalvelut toimii, mutta muuten maa on kiinni.

Ekstraklasa on talvitauolla muutenkin, mutta jos mitä ikinä pelejä piti pelata, niin kaikki on siirretty.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuntuu jokseenkin pisteidenkeruulta tuo suruaika, kun muistaa mitä Puolan johto edustaa.

Mahdollista, mutta ei välttämättä, Aivan tavallisennäköiset ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista ravaa kirkossa tekemässä ristin merkkejä. Tiedän sen siitä, kun olen muutaman kerran ollut paikalla.

On täysin mahdollista, että nyt todella surraan. Senkin tiedän, kun parilta kaverilta varovaisesti tiedustelin.

On siis täysin mahdollista, että nyt heitetään vaalit ja politiikka hetkeksi sivuun.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Poliisin nopeaa toimintaa kiitellään, koska tilanteessa oltiin paikalla jo ennen varsinaista hälytystä. Kyseessähän oli tunnettu hyväntekeväisyys tapahtuma, mutta se näyttää varmalta, että tapaus ei liity millään tavalla tapahtumaan sinänsä.

Osaatko muuten sanoa, että missä päin Gdańskia tuo tilaisuus pidettiin? Itse en tätä tietoa ole nähnyt missään. Ei sillä, että tämä olisi tärkeää, mutta rupesi vain kiinnostamaan, kun vain muutama päivä aiemmin tuli oltua tuolla päin, ja kuvissa näkynyt lava näytti jotenkin tutulta.

Ikävä tapaus kyllä. Jotenkin tuntuu siltä, että itäisessä Euroopassa turvatoimet eivät ole aina vaaditulla tasolla, vaikka kyllä näitä voi muuallakin sattua. Puolassa ollessani sattui myös tapaus, jossa useampi teini kuoli pakohuone-pelin aikana syttyneessä tulipalossa. Tuon jälkeen luin artikkelin, jossa kritisoitiin melko voimakkaasti puolalaista suhtautumista turvallisuusasioihin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Osaatko muuten sanoa, että missä päin Gdańskia tuo tilaisuus pidettiin? Itse en tätä tietoa ole nähnyt missään. Ei sillä, että tämä olisi tärkeää, mutta rupesi vain kiinnostamaan, kun vain muutama päivä aiemmin tuli oltua tuolla päin, ja kuvissa näkynyt lava näytti jotenkin tutulta.

Ikävä tapaus kyllä. Jotenkin tuntuu siltä, että itäisessä Euroopassa turvatoimet eivät ole aina vaaditulla tasolla, vaikka kyllä näitä voi muuallakin sattua. Puolassa ollessani sattui myös tapaus, jossa useampi teini kuoli pakohuone-pelin aikana syttyneessä tulipalossa. Tuon jälkeen luin artikkelin, jossa kritisoitiin melko voimakkaasti puolalaista suhtautumista turvallisuusasioihin.

Enpäs muuten tiedä ja olen miettinyt samaa mihin osoitteeseen konserttilavan voisi laittaa. Akateemisena arvauksena epäilen satama-aluetta.

Pakohuoneet oli se edellinen päivän ainoa uutinen. Siitä vastaava on poliisin huomassa ja kaikki maan huoneet tutkitaan. Monet sai varoituksia ja joitain ihan vain suljettiin samantien, kun kaikki määräykset oli noudattamatta. Nyt en muista huoneiden tarkkaa määrää, mutta se on todella iso. Niitä on kuin sieniä sateella.

Sen nimi on pisnes, helppo aloittaa kopioimalla jostain ja mitään ei tarvitse tehdä itse.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Livekuvaa Gdańskista. Nyt sinne on tehty jättimäinen sydämenmuotoinen kynttilämeri.

Keskellä yötä, kovin vähän kiinnostaa joku mahdollinen työ- tai koulupäivä huomenna. Joskus on tärkeämpiäkin juttuja.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Valokuvia missä naamioituneet poliisit raahavat Stefania ties minne. Haluan uskoa oikeusvaltioon, mutta väkisinkin tulee mieleen kuinka tuolla ei välttämättä kovin hyvät olot ole. Ehkä ei pidäkään olla, mutta onko tarpeellista kiduttaa, kun mitään tunnustustakaan ei tarvita. Ei ole mikään terroristisolu vaan mieleltään sairas mies.

EDIT:

Nyt on liikkuvaakin kuvaa. Eikö hieman vähemmällä voisi ihmistä taluttaa, mihin se nyt tuosta yhtäkkiä karkaisi. Sekin on tietysti totta, että vankikuljetuksissa aina joku joskus karkaa. Se on silti erittäin harvinaista ja muutenkin jäävät aina heti kiinni.

EDIT2:

Näinhän nämä aina menee, ei siihen elokuvia tarvitse. Ensimmäinen copycat on nyt pidätetty. Mitään vaaraa ei ollut ja viranomaiset osasivat hommansa ja toisen kaupungin johtaja on turvassa.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hautajaiskulkueen reitti on selvinnyt ja luonnolisesti päättyy Bazylika Mariackalle. Jos joku paikalla ollut ei muista tarkkaa nimeä, niin juurikin se iso kirkko mitä ei voi olla näkemättä. Satamasta lähdetään, sieltä solidaarisuusliikkeen kotikonnuilta.

Arkku on nyt nähtävillä ja pitkät jonot. On tämä vain kurjaa, miksi piti tappaa. Maailmasta tai maasta ei ainakaan parempi tullut näillä keinoilla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Taas uutta liikkuvaa kuvaa missä murhaajaa kurmuutetaan naamat peitettyinä. Kaksi ukkoa raahasi ja tuo kolmas hieman takana ollut oli aivan varmasti nainen. Sen nyt vain näkee ruumiinrakenteesta.

Jalkoihinkin oli laitettu raudat.
 
Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
On tämä vain kurjaa, miksi piti tappaa. Maailmasta tai maasta ei ainakaan parempi tullut näillä keinoilla.
Ihan mielenkiinnosta, kerta sinulla varmasti on perspektiiviä aiheeseen - poliittisesti vallassa ovat konservatiivit (vai mitä nimitystä nyt halutaankaan käyttää - ketjun otsikko on turhan raflaava omaan makuun). Mutta miten menee kahtiajako ns. "kansan syvien rivien" parissa, onko konservatiivit selkeä enemmistö? Vai mennäänkö enemmän länsimaisittain, urbaanit liberaalit vs. kasvukeskusten ulkopuolella olevat konservatiivit?
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mitä olen kuullut maassa pitkään asuneelta tutulta on, että uskonto ja kirkko ovat kaikkien yhteiskuntaluokkien juttu Puolassa, eikä politiikka niinkään. Kirkoissa käyvät ahkerasti sekä herrat että narrit ja kaikki siltä väliltä. Onko tämä sitten seurausta neuvostotyylisestä "yhteiskuntakontrollista" (общественный контроль) vai jotain aidompaa, en tiedä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihan mielenkiinnosta, kerta sinulla varmasti on perspektiiviä aiheeseen - poliittisesti vallassa ovat konservatiivit (vai mitä nimitystä nyt halutaankaan käyttää - ketjun otsikko on turhan raflaava omaan makuun). Mutta miten menee kahtiajako ns. "kansan syvien rivien" parissa, onko konservatiivit selkeä enemmistö? Vai mennäänkö enemmän länsimaisittain, urbaanit liberaalit vs. kasvukeskusten ulkopuolella olevat konservatiivit?

Kieltämättä ketjun otsikkoa voisi vaihtaa, mutta ei se edes ole liian raflaava. Perusongelma lyhyesti sanottuna on se, että vanhoilliset kirkonmiehet ovat nyt päässeet valtaan ja vetävät omaa juttuaan. Vaikka viimeksi kalenterista katsottuna oli vuosi 2019, niin pitäisi elellä kuin kivikaudella ja palvoa jotain johannespaavalia.

Kirkossa käyvät kaikki ne muut paitsi liberaalit ja joskus nekin huijataan menemään. Olen itsekin ollut muutaman kerran, vaikka esimerkiksi Suomessa en koskaan menisi johonkin typerään jumalanpalvelukseen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt on täydet juhlat menossa. Tämä on erittäin vaikuttavaa kuinka nopeasti on saatu ohjelma kasaan ja toimimaan.

Sehän ei ole mikään salaisuus, että jokaisesta vähänkään tärkeämmästä henkilöstä on muistokirjoitukset etukäteen kirjoitettu. Mihin se raja vain vedetään, kuka on tärkeä.

Kirkollista musiikkia ja papistoa paikalla. Sotilaita ja ties keitä. Näiden maassa monet kadut on nimetty jonkun vanhan kenraalin mukaan. Jäämme odottamaan saako Paweł Adamowicz omansa. Ulica Adamowicz ei olisi ollenkaan mahdoton joskus tilata Uberia.

Hienoja kukkalaitteita, sekään ei ole salaisuus, että kukkafirmat pääsevät rahastamaan, jos joku kuolee.

EDIT:

On livesporttia sittenkin menossa. Kaipa siitä olisi vain tullut liikaa ongelmia siirrellä niitä. Pelataan etukäteisohjelman mukaisesti, vaikka ensin kerrottiin toista.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt on tapahtumasta vastannut turvallisuuspäällikkö pidätetty.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kilpailu uudesta johtajasta on käynnistynyt, mutta selvästikin surua on ilmassa. Jonkunhan se tehtävä pitää ottaa hoitaakseen eikä vielä ole aika poliittisen kiistelyn. Sen verran suosittu kaveri oli kyseessä, että melkoiset saappaatkin on täytettävänä.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jan Olszewski on menehtynyt 89 vuoden iässä. Entinen pääministeri ja pitkän linjan konservatiivinen poliitikko ja hyvin ristiriitainen hahmo.

Synttärit toki vasta elokuussa eli sinänsä vain 88, mutta uutiset kertoo hänen olleen 89 ja oikea tieto lienee 88 ja puoli vuotta.

EDIT:

Tämä on se syy miksi tykkään tästä maasta, Nyt on jo parlamentissa muistojuhlat käynnissä ja televisio tietenkin näyttää suorana.

Esimerkiksi Suomessa pohdittaisiin monta viikkoa mitähän tälle asialle voisi tehdä ja miten tämä hoidettaisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tanner tömisee, eikä @pernaveikko ole kertonut siitä mitään. Puolassa perustettiin viikko sitten uusi puolue, joka on nyt mielipidetilastoissa kolmanneksi suosituin.

Puolue ajaa muun muassa kirkon ja valtion erottamista, samaa sukupuolta olevien avioliittojen virallistamista ja aborttien helpottamista. Näkemykset ovat radikaaleja vahvan katolisessa Puolassa.

Uusi puolue nousi yllätyssuosioon Puolassa: ajaa kirkon ja valtion eroa, homoliittoja ja abortin helpottamista (HS.fi)

Syksyn vaaleja odotellessa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vaikea uskoa kenenkään pystyvän perumaan kovin nopeasti sunnuntain kauppakieltoa, niin se on aivan sama kuka on johdossa.

Mielenkiintoisia ajatuksia mitkä ei kuitenkaan toteudu. Tai sitten syksyllä taas saa kaikki kenkää ja laitetaan omat miehet tilalle. Johan paikallinen yleisradio ja oikeuslaitos tarvitsee uudet tekijät.

Se olisi todella tarpeellista, jos aborttikiellosta päästäisiin eroon. Aivan kuin ensi vuonna abortti olisi laillinen, kun ei kuitenkaan ole.

Odotellaan syksyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös