Keskusta

  • 616 481
  • 5 110

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
JA listään nyt viä.. asumistuista puhuminen silloin kun käsitellään maataloustukia on lähinnä whataboutismia. Kun pitäsi keskustella siitä yhdestä ongelmasta niin se ei parane osoittelemalla sormella, että entäs toi toinen... väittämättä siis etteikö asumistukijärjestelmässäkin ole paljon korjaamista.

En ota tuohon kantaa, mutta itse olen muutamassa viime tekstissäni käsitellyt Keskustan luomien/ylläpitämien tukihimmeleiden tasoa ja elinvoimaisuutta suhteessa ay-liikkeen, SDP:n ja Kokoomuksen vastaaviin. Maataloustukien ongelmien lisäksi meillä on suuria ratkaisuja vaatia asioita kuten työperäisen maahanmuuton kehittäminen, ilmastotavoitteiden konkretisointi ja niiden "hyödyntäminen" yrityksissä, taloudellisen huoltosuhteen ratkaiseminen, työllisyysasteen nostaminen jne.
 
Byvajet

Jäsen
On taas sakeaa paskaa. Poimitaan kirsikoita ja vääristellään niitäkin parhaansa mukaan.

Katsoin tietoni tuolta. Noiden tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden osuus oli 13,5 %, mikä on lukumääräisesti mitattuna vähän.

En edelleenkään ymmärrä, mitä hyötyä on siitä, että heikosti työllistyvät siirretään kalliiden kaupunkien kallisiin lähiöihin, missä sosiaaliset ongelmat kertautuvat.

Mitä hyötyä olisi siitä, että minä koulutettuna mutta vajaakuntoisena ihmisenä muuttaisin kalliiseen kaupunkiin? Elän jo nyt osaksi yhteiskunnan tukien varassa. Kalliissa kaupungissa tulisin veronmaksajille vain entistä kalliimmaksi.

Kaupungit sopivat ihmisille, jotka pärjäävät kilpailussa. Meidät heikommin suoriutuvat kannattaa säilöä johonkin muualle. Jos heikosti pärjäävät sullotaan yhteen, he luovat kulttuurin, jossa huono-osaisuus alkaa kasautua.

Ja kaupungit ovat juurikin sitä keskiluokkaisuutta tukevia.

Missä muualla sosiaalinen epätasa-arvoisuus on yhtä suurta kuin Helsingissä? Siellä ääripäät korostuvat. On huippumenestyjiä, mutta vastaavasti on kurjalistokehitystä, jossa kulttuuri tukee syrjäytymistä. Sama näkyy Tukholmassa. Maahanmuuttajia on tuettu valtavilla summilla, mutta silti meneillään on kehitys, jossa he syrjäytyvät ruotsalaisesta tuottavasta yhteiskunnasta.

En usko @Cobol in näkemykseen siitä, että tulevaisuudessaa koulutuksella ratkaistaisiin ongelma, koska yhä pienempi osa ihmisistä pystyy vastaamaan nykyajan koulutusvaatimuksiin. Cobolin näkemys perustuu kuplaantumiseen. Hän itse on koulutettu ihminen, joka näkee ympäristössään muita koulutettuja ihmisiä. Tällaisessa kuplassa ymmärrys siitä, mihin kansa keskimäärin kykenee, hämärtyy. Kun ei näe ihmisiä, joilla on heikko oppimiskyky tai merkittävästi elämää haittaavia mielenterveysongelmia, syntyy harha, että ihmisiä pystyisi ohjelmoimaan nykymaailman tarpeisiin.

Työt, joista heikommin suoriutuvat tulevaisuudessa kilpailevat, ovat taksitöiden kaltaisia. Palkat ovat mitättömiä ja kilpailu kovaa. Siksi töihin liittyy paljon harmaata taloutta. Työtä tehdään tukien päälle.

Lisäksi tahtoisin huomauttaa, että on epäreilua vertailla maakuntien ja kaupunkien työllisyysastetta, koska kaupungeissa on paljon enemmän veroin rahoitettua tai sen seurannaisvaikutuksena syntynyttä työtä. Kun Savonlinnasta lähti opettajankoulutuslaitos, joka kooltaan oli pieni, oli sillä erittäin merkittävä vaikutus monille yrittäjille. On perusteetonta esittää, etteivätkö yrittämisen edellytykset olisi voimakkaasti riippuvaisia yhteiskunnan kokonaisratkaisuista.

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että menestyjät siirretään kaupunkeihin, mutta miksi sinne pitäisi luoda kulttuuria, joka syventää ja voimistaa huono-osaisuutta? Pitäisi ymmärtää, että kaikesta kansasta ei ole yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Heille täytyy löytää edullisia säilömisratkaisuja. Jo pelkästään teknologinen kehitys pitää huolen siitä, että säilömistä tarvitaan, koska vähintään puolet kansasta on kyvytöntä muuhun kuin yksinkertaiseen suorittavaan työhön.
 
teppana

Jäsen
JA listään nyt viä.. asumistuista puhuminen silloin kun käsitellään maataloustukia on lähinnä whataboutismia. Kun pitäsi keskustella siitä yhdestä ongelmasta niin se ei parane osoittelemalla sormella, että entäs toi toinen... väittämättä siis etteikö asumistukijärjestelmässäkin ole paljon korjaamista.

Ei se whataboutismia ole. Kyseessä on yhtenäinen valtio jonka rajallisten resurssien jakamisesta on kyse. Emme voi yksilöidä keskustelusta tai ratkaisuista pois ketään. On hedelmätöntä keskustella tukihimmeleiden purkamisesta jos keskitytään vain esimerkiksi haja-asutusalueiden tukiin. Tottakai ihmiset joiden elämää se koskee kysyvät "entäs sitten nuo muut" ja se on täysin oikeutettua. Niin kauan kuin vastausta ei etsitä koko kansakuntaan vaikuttavalla tavalla, ei sitä ratkaisua löydy.

Jos keskustelua käydään haja-asutusalueiden tukien ja maataloustukien heikentämisestä sen mukana on aivan pakko käydä myös keskustelua koko muun maan tilanteesta. Muutoin päädytään leikkaamaan todella rajusti tukiverkkoa yhdeltä ihmisryhmältä samalla kun muut ryhmät jäävät täysin muutosta vaille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En usko @Cobol in näkemykseen siitä, että tulevaisuudessaa koulutuksella ratkaistaisiin ongelma, koska yhä pienempi osa ihmisistä pystyy vastaamaan nykyajan koulutusvaatimuksiin. Cobolin näkemys perustuu kuplaantumiseen. Hän itse on koulutettu ihminen, joka näkee ympäristössään muita koulutettuja ihmisiä. Tällaisessa kuplassa ymmärrys siitä, mihin kansa keskimäärin kykenee, hämärtyy. Kun ei näe ihmisiä, joilla on heikko oppimiskyky tai merkittävästi elämää haittaavia mielenterveysongelmia, syntyy harha, että ihmisiä pystyisi ohjelmoimaan nykymaailman tarpeisiin.

Oikeanlainen koulutus on usein edellytys sille, että nuorelle ja yhteiskunnalle on enemmän taloudellisia ja ei-taloudellisia hyötyjä. Suomessa ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa vaille jäävien määrä laski aina 2000-luvun alkuun ja on sen jälkeen pysynyt aika samana. Työmarkkinoiden muutos edellyttää tutkintoa, ja tähän ei ymmärtääkseni voi vastata kehittämällä esimerkiksi toisen asteen tutkintoja syrjäytyneille. Paljon muuta tarvitaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Katsoin tietoni tuolta. Noiden tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden osuus oli 13,5 %, mikä on lukumääräisesti mitattuna vähän.

En edelleenkään ymmärrä, mitä hyötyä on siitä, että heikosti työllistyvät siirretään kalliiden kaupunkien kallisiin lähiöihin, missä sosiaaliset ongelmat kertautuvat.

Mitä hyötyä olisi siitä, että minä koulutettuna mutta vajaakuntoisena ihmisenä muuttaisin kalliiseen kaupunkiin? Elän jo nyt osaksi yhteiskunnan tukien varassa. Kalliissa kaupungissa tulisin veronmaksajille vain entistä kalliimmaksi.

Kaupungit sopivat ihmisille, jotka pärjäävät kilpailussa. Meidät heikommin suoriutuvat kannattaa säilöä johonkin muualle. Jos heikosti pärjäävät sullotaan yhteen, he luovat kulttuurin, jossa huono-osaisuus alkaa kasautua.

Missä muualla sosiaalinen epätasa-arvoisuus on yhtä suurta kuin Helsingissä? Siellä ääripäät korostuvat. On huippumenestyjiä, mutta vastaavasti on kurjalistokehitystä, jossa kulttuuri tukee syrjäytymistä.
Työllisyysaste on tärkeämpi mittari kuin työllisyysaste. Jos pärjäämisen mittarina pidetään työllistymistä, niin noin 97% pärjää. Pitkäaikaistyöttömien osuus on sitten tuo loppuosuus. Tässä nyt hieman on oletuksena, ettei sairaseläkkeelle laiteta ihan vaan siitä syystä, ettei joku pärjää, mutta jos olen väärässä niin ei sekään isoa kuvaa muuta. Minä en ole niin rasisti, että pitäisin maalaisina niin paljon tyhmempinä etteikö he kaupungeissa työllistyisi ihan samoin kuin kaupunkilaisetkin. Äärimmäisen korrektina, hyvötahtoisena ja joviaalina miehenä en lähde näiden palstakirjoitusten perusteella arvioimaan sinun soveltuvuuttasi työelämään vaan pidättäydyn tilastollisella tasolla.

Mitä tulee Helsingin sosiaaliseen epäarvoisuuteen, niin pohdinta on osastoa not sure if serious. Aika pienellä miettimisellä tulee mieleen Dubai, Etelä-Afrikka, Yhdysvallat ja oikeastaan lähes koko helvetin maailma.

Muutenkin vasemmisto on saanut lobattua tähän maahan ihan käsittämätön ajatusmaailman. Ei suomen ongelma ole mikään tasa-arvon puute eikä sen pitäisi olla mikään kysymys. Meidän tulisi miettiä köyhien ja huono-osaisten pärjäämistä. Sillä ei ole mitään merkitystä Kontulassa asuvalle yh:lle että onko westendiläisen omakodin pihassa Corvette c6 vai C7 (itse tykkäsin jälkimmäisestä jos olisi rahaa). Sillä on väliä, että saako hän tonnin vai 1200. Tämä kateus ja väärään asiaan lukittautuminen on ihan posketonta. Mitä tahansa muutosta joka parantaa kaikkien asemaa voidaan vastustaa sillä, että se ei ole tasa-arvoista ihan kuin se olisi tärkeämpää kuin kaikkien aseman parantaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Byvajet

Jäsen
Työmarkkinoiden muutos edellyttää tutkintoa, ja tähän ei ymmärtääkseni voi vastata kehittämällä esimerkiksi toisen asteen tutkintoja syrjäytyneille. Paljon muuta tarvitaan.

Minä katson tätä asiaa sinnittelijän näkökulmasta. Olen kouluttautunut ja kouluttautunut lisää ja saanut tukia ja nähnyt muita kouluttautujia ja tukien saajia, mutta valitettavasti koulutus ei ole yksiselitteinen ratkaisu työllistysmisongelmaan. Suomalainen työkulttuuri on sellaista, että kärryiltä pudonnut ei välttämättä toista mahdollisuutta saa, ei pitkäaikaistyötön, ei mielenterveysongelmainen eikä ikääntynyt.

Kaiken lisäksi eniten koulutuksen ja yksilön vastuun perään huutelijat ovat samoja ihmisiä, jotka todennäköisesti kaikkein vähiten tahtovat palkata heikosti suoriutuvia. He ovat ihmisiä, jotka syyllistävät ihmisiä näiden pärjäämättömyydestä, mutta kuitenkin vannovat kilpailun nimeen. Heitä ei kiinnosta inhimillinen hyvinvointi, vaan he ovat sitä mieltä, että yhteiskunnassa saakin potkia huonosti pärjääviä. Näille ihmisille huonosti pärjäävä on mahdollisuus riistämiseen. Kun jollain menee huonosti, menestyjä vaatii, että puretaan tuet, jolloin huonosti pärjäävä joutuu alistumaan mitättömiin palkkoihin tai tekemään montaa työtä.

Jatkoaika on hirvittävän kuplaantunut menestyjien yhteisö, josta puuttuu kokonaan heikommin pärjäävien näkökulma. Täällä äärimmäisen monimutkaisiin kysymyksiin esitetään äärimmäisen yksinkertaisia ratkaisuja, mikä kirjoittajien koulutustaso huomioiden tuntuu käsittämättömältä.

Toisinaan ahdistaa lukea täältä mielipiteitä, joissa hakataan vasaralla sitä yhtä ainoaa naulaa, joka omaan maailmankatsomukseen mahtuu. Esimerkiksi työllisyysongelma on äärimmäisen monimutkainen vyyhti, johon liittyy niin talous, yhteiskunnan perusrakenteet, kulttuuri kuin sosiaaliset ja psykologiset muuttujatkin. Silti kysymykseen esitetään "kielletään rikollisuus" -tyylisiä ratkaisuja.

Monille tekisi hyvää käydä kurkistamassa todellisuuteen, jossa kilpaillaan paikasta yhteiskunnassa. Ei se ole mitään luusereiden valtakuntaa. Siellä on ihan tavallisia ihmisiä, joista monilla on paljonkin koulutusta. Aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna koulutuksen määrä on räjähtänyt, mutta sen vaikutus täysiaikaisten ja pysyvien työpaikkojen saamiseen ei näytä kummoiselta. Miksi koulutus tulevaisuudessakaan olisi ratkaisu mihinkään?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä katson tätä asiaa sinnittelijän näkökulmasta. Olen kouluttautunut ja kouluttautunut lisää ja saanut tukia ja nähnyt muita kouluttautujia ja tukien saajia, mutta valitettavasti koulutus ei ole yksiselitteinen ratkaisu työllistysmisongelmaan.
Oletko koskaan miettinyt, että jos korkeakoulutus olisi Suomessa maksullista, mutta korottoman opintolainan saaminen helppoa, niin olisiko he ohjannut sinua tekemään parempia valintoja työllistymisen kannalta koulutuspaikkojen valinnan suhteen? Entä oletko varma, että tuet ovat ohjanneet sinua oikeaan suuntaan?
Nythän yhteiskunta tietyllä tavalla antaa ymmärtää että opiskelee ihminen mitä tahansa niin töitä löytyy ja sehän ei ole faktaa. Faktaa sitä vastoin on siitä, että koulutus lisää työllistymisen todennäköisyyttä ja varsin hyvin tiedetään sekin että millä aloilla erityisesti ja mitä niillä aloilla tienaa. Nyt tämä yleinen ristokytkös on häivytetty.

Lukisiko yhtä moni kirkkoslaavia ja kestäisikö opiskelu viittä vuotta jos se ei olisi ilmainen lounas?

Ja viimeisenä mistä sinäkään tiedät mitä kukakin on nähnyt elämässään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minä katson tätä asiaa sinnittelijän näkökulmasta. Olen kouluttautunut ja kouluttautunut lisää ja saanut tukia ja nähnyt muita kouluttautujia ja tukien saajia, mutta valitettavasti koulutus ei ole yksiselitteinen ratkaisu työllistysmisongelmaan. Suomalainen työkulttuuri on sellaista, että kärryiltä pudonnut ei välttämättä toista mahdollisuutta saa, ei pitkäaikaistyötön, ei mielenterveysongelmainen eikä ikääntynyt.

Enpä ole erimielinen siitä ettei koulutus ole aina ratkaisu työllistymisongelmaan. Ja totta on, esimerkiksi pitkäaikaistyötön tai ikääntynyt tai mielenterveysongelmainen on joissakin tilanteissa työnantajalle liian suuri riski sen takia, että työnantajalle lankeaa suurehko osavastuu hänen mahdollisesta työkyvyttömyyseläkkeestään.

Jos tätä halutaan muutta, se on hallituksen ja eduskunnan käsissä.

Muu tekstisi on sellaista, johon on vaikea ottaa kantaa, koska samanlaisia kokemuksia ei ole. Olen pitkään työskennellyt pienen ajan viikosta vapaaehtoisesti syrjäytyneiden nuorten parissa ja tiedän kymmeniä, jotka ovat saaneet elämänsä raiteilleen, työpaikan, asunnon, ammatin ja perheen. Osa muista on pudonnut todella vaikeaan tilanteeseen, mutta se ei ole sääntö. Päinvastoin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Fakta on se, ettet sinä voi asiasta syyttää Kepua, vaan yleisellä tasolla suomalaista politiikkaa. Noiden tukien takaa löytyy melko laajaa kannatusta läpi puoluekentän, toki eroavuuksia kohdentamisen ja summien välillä on paljon.
Fakta on että voin syyttää. Ei muutkaan puolueet synninpäästöä saa koska eivät ole järjestelmää ole purettua saaneet, mutta ei nuo muissa puolueissa laajaa tukea nauti:
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eli mielestäsi 75-85% enemmistöllä ei pystytä asioita ajamaan eduskunnassa? Keskustan edustajilla on uskomattomat säkit, noilla kannatuslukemilla pyörittää koko muuta eduskuntaa mielin määrin. Muut puolueet on täysin munattomia, kai tää sen todistaa.
Ei jos keskusta on hallituksessa.
Onhan se harmi, että he ovat niin taitavia puliveivaamaan etuja omille sidosryhmilleen, itseasiassa parhaita.
 
teppana

Jäsen
Itse palkkasin
Ei jos keskusta on hallituksessa.
Onhan se harmi, että he ovat niin taitavia puliveivaamaan etuja omille sidosryhmilleen, itseasiassa parhaita.

Tästä olen samaa mieltä. Keskustan kyky ajaa omien etua on uskomaton. Täytyy uskoa että kyse on siitä, että ovat sitten valmiita muiden puolueiden vaatimuksiin muissa asioissa. Niin oikealta kuin vasemmalta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei se whataboutismia ole.
On se. Jos puhutaan yritystuista niin ei asumistuet kuulu siihen. Tai jos puhutaan toimeentulotuesta niin viljelijöille jaettu tuki ei liity asiaan. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Samoin jos puhutaan liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä niin ei ole olennaista puhua tamponien alvista.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Missä muualla sosiaalinen epätasa-arvoisuus on yhtä suurta kuin Helsingissä?

Maaseutupitäjissä. Siellä syrjäytymisriski työttömällä ja/tai vajaakuntoisella on huomattavasti suurempi kuin kaupungeissa. Ihan tilastoihin tukeutuen.

Tämä tietty johtuu siitä, että kaupungeissa on niin paljon enemmän mahdollisuuksia verkostoitua. Vaikka sitten muiden työttömien tai itsensäkaltaisten vajaakykyisten kanssa. Tämä tarkoittaa, että ihmisellä on elämässään sosiaalisia suhteita, jotka on avainasemassa syrjäytymisen ehkäsyssä. Sosiaalisten suhteiden puute pitää ihmiset kotona ja saa aikaan masennusta ja muita mielenterveysongelmia. Kaupungeissa toisten kohtaamiseen on paljon enemmän mahdollisuuksia. Kaupungeissa myös syrjäytymistä ehkäsevä toiminta on tehokkaampaa, esim etsivä nuorisotyö jne.

Eriasia on, miten palveluihin resurssoidaan. Mutta seKin ois teoriassa mahdollista toteuttaa paremmin varakkaassa kaupungissa kuin köyhässä maaseutupitäjässä.

Se miksi resursseja ei kohdenneta riittävästi on sitten poliittinen valinta. Ja se että työmarkkinoille kelpaamattomien määrä lisääntyy nopeasti, on teknologian nopean kehittymisen syytä, ja se kiihtyy edelleen. Ns. perusduuneja jotka sopii vähänkoulutetulle tai vajaakykyiselle on yhä vähemmän. Varsinkaan kun vuosikymmeniä vallalla ollut uusliberalistinen talouspolitiikka on korostanut ns. mahdollisuuksien tasa-arvoa, joka on johtanut kasvavaan väliinputoajien joukkoon. Toki nää ongelmat ei ole Kepun syytä, vaikka talouspoliittisessa ajattelussa talouskuripuolueisiin kuuluukin (newsflash: se ei ole se ainoa tapa, vaikka sen kannattajat niin näyttävät uskovankin, mutta ei siitä enempää Kepu ketjussa).
 
teppana

Jäsen
On se. Jos puhutaan yritystuista niin ei asumistuet kuulu siihen. Tai jos puhutaan toimeentulotuesta niin viljelijöille jaettu tuki ei liity asiaan. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Samoin jos puhutaan liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä niin ei ole olennaista puhua tamponien alvista.

Jos tarkoituksena on hämmentää keskustelu pois aiheesta, se voi olla whataboutismia. Mutta kyllä minä näen ihan mahdollisena jopa tarpeellisena keskusteluna yhteiskunnan tukiverkostojen vertailun.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ei jos keskusta on hallituksessa.
Onhan se harmi, että he ovat niin taitavia puliveivaamaan etuja omille sidosryhmilleen, itseasiassa parhaita.

Puolueet ajavat niitä asioita joilla heidät on valtaan äänestetty. se on demokratiaa.

Elät jossain syvällä omassa kuplassasi. Yritä päästä ulos.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitäisikö nyt Keskustan tasapuolisuuden nimissä hankkia koulutusta myös Saarikolle, Petri Honkoselle ja Ilkka Tiaiselle? Nämä voivat sitten maksaa sen takaisin itse siinä tapauksessa, että tulevat valituksi puheenjohtajaksi.
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Miksi Saarikko tarvitsisi koulutusta? Pesee muut ministerit jo nyt mennen tullen. Ja eiköhän Saarikkokin sitä valmennusta saa, jos haluaa. Miksi se pitäisi maksaa takaisin?
 
Yritin ilmeisen epämääräisesti viitata Kulmunin saamaan viestintävalmennukseen, jota hän hyödynsi puheenjohtajaksi pyrkiessään, ja jonka hän nyt maksoi takaisin...mutta ei se sitten auennut. My bad.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Miksi Saarikko tarvitsisi koulutusta? Pesee muut ministerit jo nyt mennen tullen.
Mitkä ovat nämä Saarikon näytöt? Ja onhan Jussi Halla-ahokin taitava esiintyjä, mutta politiikan sisältö on kauniisti sanottuna kehnonpuoleista.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä ne kestää. Ero on siinä, että Kuopio on isompi kaupunki kuin New York. Sen halkaisija on nimittäin pisimmällä kohdaltaan kuntaliitosten myötä jotain lähes 200 km ja tämä ei ole mitenkään poikkeus.

Sinänsä sillä ei ole väliä, että missä menee kaupungin raja vaan oleellista että kuinka iso osa ihmisistä asuu kaupunkien työssäkäyntialueella.

Ja ne muutamat mummat ja taatat, jotka asuu vielä taajamien ulkopuolella, ja saa 1000 euroa kuukaudessa eläkettä ja käyttää palvelutaksia pari kertaa kuukaudessa, on syy siihen että Suomen taloudella menee huonosti? Kuka olisi arvannut, että palvelutaksit on niin kalliita.

Itse sanoit, että 90 % suomalaisista asuu jo taajamissa. Niiden ulkopuolella asuvat on pääasiassa köyhiä, tiet siellä on ollut korjaamatta jo vuosikausia ja palvelut on viety pois. Joten yhtälö että juuri se 10 % kävisi meille hirmu kalliiksi ei oikein toimi.

Kepu saattaa käydä meille kalliiksi, mutta kyllä ne nyhdetyt rahat silloin menee keskustajohtoisiin taajamiin ja kaupunkeihin varmaan. Ei kai haja-asutusalueelle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kepu saattaa käydä meille kalliiksi, mutta kyllä ne nyhdetyt rahat silloin menee keskustajohtoisiin taajamiin ja kaupunkeihin varmaan. Ei kai haja-asutusalueelle.

Mielenkiintoinen tilasto Keskustan kannatuksesta maakuntakeskuksissa. Kasvu on ollut huimaa:

Keskeinen syy on kuntien lukumäärän väheneminen ja kuntien koon lisääntyminen, kuten Borg tuo esille.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja ne muutamat mummat ja taatat, jotka asuu vielä taajamien ulkopuolella, ja saa 1000 euroa kuukaudessa eläkettä ja käyttää palvelutaksia pari kertaa kuukaudessa, on syy siihen että Suomen taloudella menee huonosti? Kuka olisi arvannut, että palvelutaksit on niin kalliita.

Itse sanoit, että 90 % suomalaisista asuu jo taajamissa. Niiden ulkopuolella asuvat on pääasiassa köyhiä, tiet siellä on ollut korjaamatta jo vuosikausia ja palvelut on viety pois. Joten yhtälö että juuri se 10 % kävisi meille hirmu kalliiksi ei oikein toimi.

Kepu saattaa käydä meille kalliiksi, mutta kyllä ne nyhdetyt rahat silloin menee keskustajohtoisiin taajamiin ja kaupunkeihin varmaan. Ei kai haja-asutusalueelle.
10% suomalaisista ei ole mikään muutama, vaan 550 000 suomalaista. Kyse ei myöskään ole mistään palvelutaksista, vaan niin isosta ja monimutkaisesta kokonaisuudesta, että sen tarkempaan laskentaan tarvittaisiin tutkimuslaitos. Se koostuu infrasta (teiden korjaus ja auraaminen, vesijohdot, sähköverkot), kuljetustuista, taksilupakiintiöistä, kouluista, työmatkavähennyksistä, valtionosuuksista yms yms. Osa näistä kohdistuu suoraan yksilöihin, osa kuntiin. parisataa euroa asujille kuussa on tonneja vuodessa ja tämä puolelle miljoonalle ihmiselle ja niin puhutaan miljardeista euroista. Sitten kuntien ja palveluiden saamat tuet. Tokihan sitten pienemmissä taajamissakin olisi ihan samanlaista tarvetta tehostamiselle.

Minulle olisi ihan fine sellainen systeemi, että purettaisiin kaikki nuo piilotuet ja hinnoiteltaisiin ne markkinahintaisesti ja katsottaisiin sen jälkeen, että kuinka monta tonnia pitäisi tukea maksaa. Minä olisin valmis jokaiselle vaikka tonnin maksamaan, kunhan se kattaisi kaiken. Vähän luulen, että kun meillä olisi rehellisesti kustannukset nähtävissä, niin asiaan alkaisi järkikin löytymään. Sen takia nämä piilotetaankin niin lukuisiin erilaiisiin tukiin, tariffeihin ja vähennyksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Kulmunilta ehkä paras esiintyminen debatissa tänään A-studiossa, mitä olen itse nähnyt. Muutaman kerran turhaa samojen ulkoaopeteltujen fraasien toistoa, mutta muuten ihan kelpo esiintyminen. Kulmunin ainoa tapa voittaa Saarikko on muodostaa tästä eliitin ehdokas ja saada itsensä brändättyä kentän ja syrjäseutujen äänitorveksi. Sirkkanen syötti Kulmunille lapaan tämän siirtolais- ja maahanmuuttokysymyksen. Kulmuni näyttäytyi tiukemman linjan kannattajalta vs Saarikko. Kulmunin kannattaisi myös oman uudelleenvalintansa kannalta tehdä muutamia Eu-kriittisiä avauksia, koska sillä hän pystyisi erottumaan Saarikosta. Ja kepun kenttä on tässä hyvin jakautunut.

Todella outoa, että Honkonen ei ollut a-studiossa mukana. Kyseessä kuitenkin puolueen nykyinen vpj eli ei mikään tusinaehdokas ja luulisi että hänellä olisi itsellään ollut pyrkyä mukaan.

Jotenkin sellainen fiilis, että tuosta Kulmuni vs Saarikko tule vielä todella tiukka ja likainen kisa. Saarikko on ennakkosuosikki, mutta oikealla strategialla Kulmunilla on kyllä mahdollisuus pitääkin paikkansa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kulmuni oli jonkun koulutuksen taas käynyt, oli hellyyttävän tosissaan ja kulmat mutrussa sekä räpytteli silmiä ehkä kaksi kertaa ohjelman aikana.

Saarikko taas on pullantuoksuinen naapurin täti, joka lämpimikseen juttelee niitä näitä oli töitä tai vapaa-aikaa. Aikamoista höttöä ja perkele jos olet ehdolla, niin kakaise nyt edes että olet mielestäsi paras ehdokas, kun kerran puhut että puolueen pitää löytää itsetuntonsa ja itseluottamuksensa.
 
Salama44

Jäsen
Kulmunilla on kova halu puolustaa asemansa puheenjohtajana, mutta saapa nähdä miten käy. Koulutuskohu saattaa silti olla kohtalokas. Lisäehdokkaat saatavat myös viedä ääniä kokeneimmalta Saarikolta. Tuleeko muita eroja kuin EU ja turvapaikan hakijat? Niitä kritisoivat ovat kuitenkin Keskustassakin vähemmistönä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös