Kerava Shakers 2022–2023 – ”uudestaan kovaa kakkoseen...?”

  • 12 815
  • 40
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
La 28.01.2023 Shakers vs. HC Ludwig = 4-6 (0-2),(2-0),2-4)

Kolmosen ykköslohkon kärkikamppailussa HC Ludwig näytti miksi joukkue on pelannut vailla tappioita. Joukkue on täynnä hyviä yksilöitä ja pelisysteemi on hyvin hallussa. Sherwoodin kotipyhätössä nähtiinkin ekaa kertaa laadukas ja viihdyttävä matsi.

Vieraat ottivat kuskin paikan ekassa erässä ja kuin alleviivatakseen sitä, eka kassi tuli alivoimalla.

Toisessa erässä kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja Ludiwig oli enemmän ottavana osapuolena. Erän alkupuolella oli vierailla mahdollisuudet kasvattaa johtoaan jo kolmeen maaliin, mutta kokenut #12 Juha Koivisto jäätyi yllättäen ratkaisun hetkellä ja kiekko karkasi lavasta. Isännät tasoittivat matsin ansaitusti kahdella pikamaalilla erän puolessa välissä ja kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta.

Shakers iski heti erän alussa johtomaalin #27 Sami Taanosen jäätävän kovalla laulauksella, jossa vastustajan maalivahti jätettiin vaille mahdollisuuksia. Noin viisi minuuttia tästä, tuttu tutkapari Weckman-Karimies vei isännät jo kahden maalin johtoon. Kauaa ei johtoa ehtineet isännät juhlia, sillä vain reilu minuutti tästä ja vieraat kavensivat. Ja kun vauhtiin pääsivät niin (epä)reilun kahden ja puolen minuutin sisään olikin lukemat taululla 4-5 vieraille. Tästä ei enää Shakers toennut vaikka onnistui painostamaan koko loppuerän ja kuin sinetiksi pään seinään lyönnille, tehtiin vielä vieraiden toimesta viimeinen tyhjiin.

Kärkijoukkueet kohtaavat uudestaan jo heti ensi torstaina 2.2.2023 Ludwigin kotihallissa Myyrmäessä, jolloin Shakersilla on oiva mahdollisuus revanssin. Matsi alkaa klo 21.50.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
To 2.2.2023 HC Ludwig vs. Shakers = 5-6 (4-1),(0-3),(1-2)

Kärkijoukkueiden uusi kohtaaminen noudatteli samoja linjoja kuin edellinenkin. Ekassa erässä Ludwig menee johtoon, tällä kertaa jopa lukemiin 4-0. Poikkeus vahvistaa säännön, joten Shakers ehti vielä kaventaa maalilla ennen toista erää.

Toisessa erässä, kuten edellismatsissakin, Shakers tuli tasoihin, joten kolmanteen erään lähdettiin lukemista 4-4.

Kolmannessa erässä jälleen Shakers meni johtoon, ja Ludwig tasoitti. Loppuratkaisu olikin sitten jo uutta, sillä tällä kertaa Shakers paukautti voittomaalin (yv) ja hieman viime tipassa, sillä peliaikaa oli jäljellä enää vain reilu puoli minuuttia. Lopun ajan isännät yrittivät tasoittaa ilman veskaria, mutta tämä jäi vain yrityksen asteelle. Joten tällä kertaa Shakers tarjosi tappion katkeraa Carilloa Ludwigille.

Shakers pelaa seuraavan kerran noin viikon päästä lauantaina Kirkkonummella HCK Salamoita vastaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
HCK Salamat-Shakers= 7-2 (2-1),(2-0),(3-1)

Ei jaksa nyt vääntää tulospalvelun tikusta asiaa. Turpiin tuli että tärähti, koko Shakers värähti... ruuti oli märkää. No, näin tällä kertaa, Kirkkonummen kirous jatkuu yhä. Jääkiekko on maalinteko peli eikä se 5-2 tappio olisi ollut yhtään parempi (Salamoiden kaksi viimeistä maalia nääs tyhjiin), hyvä että yritetään loppuun asti. Tulos on taululla, parempi voitti, pulinat pois.

Mitään ei olla vielä menetetty, kolmen sakissa ollaan pleijareissa ja se riittää. Win the right games sanoi lätkäleijona Tami. Parempi uskoa tuota.

Viikon päästä PUS himassa ja silloin lätkää PUSsin pussiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Siirtorajalla tapahtuu myös alasarjoissa. Shakers on tehnyt loppukauden sopimuksen oman kasvattinsa ja sitteemin mm. Mestiksessä ja Liigassa pelanneen Henrik Koiviston kanssa.


Pelimies vielä parhaassa iässä, 32-vee ja vaikkei mies ole pelannut lainkaan vuosina 2019-22, niin onhan sitä pelisilmää varmasti sen verran, että pitäisi riittää tällä tasolla.

Tervetuloa takaisin himaan Henrik,
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Shakers vs. PUS = 4-5 (0-1),(1-2),(3-2)

Runkosarja taputeltiin eilen päätökseen Keravalla. Vastaan tuli PUS, jonka Shakers oli niistänyt selkeästi aiemmin tällä kaudella vierasmatsissa lukemin 12-3. Tällä ottelulla ei ollut enää mitään merkitystä Shakersin runkosarja sijoituksen tai play off paikan suhteen, joten ei ollut nyt suuri yllätys että turpaan tuli. Lukemat olivat maltilliset ja takasi PUS:lle paikan pleijareissa.

Runkosarja taputellaan lopullisesti nippuun tänään, mutta niillä matseilla ei myöskään ole merkitystä sijoituksiin.

EDIT: Koska pleijareita ei pelata vain yhtenä päivänä, niin tein uuden kirjoituksen pelijareista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Siirsin alunperin edellisen viestini lopussa olleet PlayOff jutut omaan kirjoitukseen, kun on käynyt ilmi, PO-matseja pelatakaan vain yhtenä päivänä kaikkien matsien osalta. Eli nyt siis...

III DIVARIN LOHKO 1 PLAYOFF-ASIAA

Play offit alkavat ensi viikolla puolivälierillä ja Playoff parit ovat varmistuneet. Pelipäivät ja - ajat ovat nyt myös varmistuneet kaikkien puolivälieräparien osalta. Eli tässä ne pelipäivät ja -parit sekä -ajat:


To 23.02.2023 * Klo 21.50 * Myyrmäki (Vantaa) * pv. 1 HC Ludwig vs. K-Kissat
Pe 24.02.2023 * Klo 19.45 * Nummela * pv. 2 NKV vs. PUS
La 25.02.2023. * Klo 16.20 * Kerava * pv. 3 Shakers vs. A-Rangers
La 25.02.2023. * Klo 20.50 * Myyrmäki (Vantaa) * pv. 4 EVU vs. HCK Salamat

EDIT: Muokattu teksti kursivoitu lihavoituna.

Liiton aikataulun mukaan PlayOffit jatkuvat heti seuraavana päivänä välierillä, mutta saas nähdä. Korjaan päivät ja ajat tänne kun puolivälierät ovat tahkottu:

Su 26.02.2023
pv 1 voittaja vs. pv 4 voittaja
pv 2 voittaja vs. pv 3 voittaja

Finaalit viikon päästä vkl välieristä, mutta ei mennä vielä niin pitkälle, pelataan nyt ensin nuo alta pois.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
HC Ludwig vs. Karhu-Kissat = 4-6
1. puolivälieräpari

Jassoo, kolmosdivari näytti yllätyksellisyytensä. Runkosarjan voittaja HC Ludwig kompastui sarjakasi Karhu-Kissoihin häviämällä puolivälieränsä lukemin 4-6. Voihan tuolla spekuloida, että halusiko Ludwig pelata itsensä ulos jo heti, ettei vahingossakaan joudu sanomaan liitolle 'Emme halua nousta'... No, ei kai sitä kukaan tahallaan tuollakaan tasolla häviä... Kaikki kunnia siis perinteiselle Karhu-Kissoille, he saavat seuravaassa parissa vastaansa puolivälierän EVU vs. HCK Salamat voittajan. Lepoetu on Karhu-kissolla, kun em. pari tahkoaa lauantaina lepakkovuorolla omaa taisteluaan jatkosta.

Tänään katsotaan Nummelan Kiekkoveljet eli NKV pärjää piristyneelle PUS:lle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
NKV vs. PUS = 7-5
2. puolivälieräpari

Ennakko suosikki NKV piti pintansa ja vei tämän otteluparin nimiinsä vaikka PUS pisti kovasti hanttiin.

Tähän astiset tulokset aiheuttivat sen, että NKV saakin välierissä vastaan K-Kissat ja Shakers/A-Rangers parin voittaja saa vastaan EVU / HCK Salamat parin voittajan.

Jos Shakers voittaa , niin sunnuntaina pelataan välierä Keravalla EVU vs. Salamat voittajaa vastaan, jos A-Rangers voittaa, niin välierä pelataan sitten EVU vs. Salamat matsin voittajan hallissa. Eli välierien kotietu määräytyy runkosarjasijoituksen perusteella, kuten yleensä.

Eli jatko-ohjelma välierissä näyttää siis tältä:

Su 26.02.2023
NKV vs. K-Kissat
Shakers / A-Rangers vs. EVU / HCK Salamat
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Shakers vs. A-Rangers = 9-7 (2-1),(3-3),(4-3)
3. puolivälieräpari (HTT:n golden premium raportti)

Ja niinhän se voitto napsahti Sherwoodiin. Tällä kertaa keravalaiset kaksinumeroiset tarkoittivat koko matsin molempien joukkueiden maalien yhteismäärää. Riitti tällä kertaa että Shakers teki pari enemmän.
Matsissa Shakers oli koko ajan kuskin paikalla ja loi maalipaikkoja hyvinkin runsaanlaisesti.
Alkusekunneista lähtien oli selvää, että A-Rangers ei ollut tullut peruuttelemaan ja pistämään bussia maalin eteen, vaan kamppailu oli kovaa ja fyysistä. Tästä ensimmäinen selkeä esimerkki oli kun vieraiden #70 Sami Pirinen tuli kovaa laitaan estämään Shakersin #97 Joni Liukkosta (?), joka sai kipeää ja makoili pelottavan näköisesti pitkään jään pinnassa lähes liikkumattomana. Mutta mitään vakavampaa ei onneksi tilanteessa sattunut. Tästä tilanteesta saadulla ylivoimalla Shakersin #77 Jaani Salo avasi maalihanat ja parin minuutin päästä teki #98 Veikko Weckman jo 2-0 johto-osuman. Erän lopussa pääsi vuorostaan A-Rangersin #77, Sakari Lehto, tekemään joukkueensa avausmaalin ja kaventamaan lukemat 2-1.

Toisessa erässä Shakers siirtyi ripeään tahtiin jo 4-1 johtoon #2 Tommi Finnilän yv-maalilla sekä #94 Miro Karimiehen illan ekalla maalilla, mutta vieraat kavensivat nopeasti #70 Sami Pirisen maalilla lukemiin 4-2. Erän täsmälleen puolivälissä kasvatti Shakers jälleen johtoaan maalin verran, kun #94 Miro Karimies onnistui yv:llä. Mutta sitten koitti isäntien mustat minuutit ja erän lopussa taululla komeili lukemat 5-4 kun #4 Nicolas Nieminen ja #91 Eero Lintuvuori laukoivat maalin mieheen.

Heti kolmannen erän alussa yllätti mustista minuuteista sisuuntunut Shakers Aa-Rangerit pelihousut ja skepparit nilkoissa. Erää ei ehditty pelata kuin reilu minuutti, niin Shakers oli siirtynyt jo 7-4 johtoon, kun ensin #94 Miro Karimies viimeisteli hattutemppunsa ja #82 Henrik Koivisto teki avausmaalinsa Shakers-paidassa.. Eikä siinä kaikki. Vieraat yrittivät sinnitellä hieman vastaan, ja #5 Keni Karalahti kavensi numeroiksi 7-5. Mutta erän puolessa välissä Shakers iski taas pikatahtiin kaksi maalia, kun "kaksipäiseksi pistehirviöksi" nimetty hyökkääjäpari eli #94 Miro Karimies ja #98 Veikko Weckman kumpikin onnistuivat maalinteossa, ja tämä ratkaisi lopulta matsin. Se riitti myös Rangereiden maalivaihdille #1 Pekka Nevalaiselle, ja tilalle tullut kakkosveska #30 Tuomas Oinonen, sulki maalihanan isänniltä. Mutta eipä Shakersin päässäkään enää kolissut, ennenkuin viimeisellä minuutilla vieraat saivat vielä pari lohtumaalia, made by #5 Keni Karalahti sekä #88 Samuli Rassa, ja matsi päättyi lopulta siis 9-7.

Shakersilla ei ollut pelissä varsinaisesti mitään hätää, ja vieraiden maalit lähinnä syntyivät puolustuksen herpaantumisesta tai harhasyötöistä. A-Rangers oli taidokas hyviä yksilöitä omaava joukkue, joka iski saamistaan paikoista kovalla prosentilla, mikä selittää maalilukemat.

Kotijoukkueen ahneimpina pisterohmuina mestaroi Shakersin ykkösvitja, joka siis tunnetaan myös nimellä "kaksipäinen pistehirviö". Itse kyllä alkaisin tituleeraamaan tuota monsteria nimellä kolmipäinen hirviö, sillä #94 Miro Karimiehen (4+2=6) ja #98 Veikko Weckmanin (2+3=5) rinnalla pelaava #17 Eemeli Parviainen syötteli hyvällä saldolla 0+4=4 eli kokonais saldo vitjalla oli upea 6+9=15.

Myös ns. keravalaiset kaksinumeroiset nähtiin ja tällä kertaa se tarkoitti koko matsin molempien joukkueiden maalien yhteismäärää. Mutta nyt riitti, että Shakers teki pari enemmän kuin vieraat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
EVU vs HCK Salamat = 6-3
4. puolivälieräpari

Myöhemmin samana iltana iski viimeisessä puolivälieräparissa vastakkain Etelä-Vantaan Urheilijat (EVU) ja Kirkkonummelta kotoisin oleva HCK Salamat.

Ekassa erässä tehtiin maaleja vuorotahtiin ja toiseen erään lähdettiin lukemista 2-2. Toisessa erässä maalinteossa onnistui vain EVU, joten vain maalin johdossa marssittiin kolmanteen erään. Ja siinä erässä EVU painoi erän alussa hieman kaasua ja pääsi 4-2 johtoon. Salamat pääsi vielä maalin päähän matsin 55. minuutilla, mutta erän ja matsin loppuminuuteilla EVU kaunisteli loppunumeroiksi 6-3.

Eli välierissä näyttää siis tältä:

Su 26.02.2023
NKV vs. K-Kissat
Shakers vs. EVU
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Välierät:

Shakers vs. EVU = 1-2 ja. (1-0),(0-0),(0-1),(0-1)
Jos edellisessä matsissa tehtiin maaleja ns. Jorgoksen mitalla, niin nyt oltiin kyllä vähän pihillä tuulella. Shakersin kausi päättyi tähän, mikä oli kova pettymys. Siksipä täytyy sulatella tätä, ja palata tarkemmalla rapsalla, kun pahin pettymys on laantunut, eikä kirjoitettua höpöjä.

NKV vs. Karhu-Kissat = 6-3 (4-2),(1-1),(1-0)
Nummelan Kiekkoveljet hoiteli pleijareiden Kinder-yllätysjoukkueen rutiinilla, eikä antanut mahdollisuutta päästä finaaliin.

Näin olleen ensi viikonlopun finaalipari on siis NKV vs, EVU
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Shakers vs. EVU = 1-2 ja. (1-0),(0-0),(0-1),(0-1)
(HTT)

Tähän välierämatsiin se kausi sitten päättyi. Unelma takaisin II divariin nousun suhteen haihtui sen myötä odottamaan ensi kautta, valitettavasti. Rahvaanomaisesti ilmaistuna, jonkinlainen ikävä kutina oli jo hieman etukäteen munissa (ja se ei johtunut speedo-rajan sheivauksesta tai saddareista), että EVU tulee olemaan Shakersille ikävä vastus meille välierissä.

Esimakua antoi joukkuiden runkosarjakohtaaminen, jonka Shakers klaarasi aika hikisesti, vain 3-0. Silloin EVU yritti kaataa Sherwoodin veikot sääntöjen rajamailla olevalla kovalla pelillä. Nyt oli kellossa uusi ääni, pahimmat koiruudet oli jätetty edelliseen matsiin ja keskityttiin enemmän pelaamiseen.

Erä kerrallaan tarkasteltuna, niin eka erä oli selkeästi Shakersin, toinen tasaisempi ja kolmannessa erässä alkoi vaaka painua EVU:n puolelle. Shakersilta alkoi hieman ns. bensa loppua ja kolmannen erän viimeisellä puoliskolla EVU:lla oli hyviä painostusjaksoja joissa pyöritettiin isäntien puolustusta nuoruuden innolla sekä kunnolla.

Karkeasti tarkasteltuna, Shakers loi koko pelin ajan hyviä maalintekopaikkoja, mutta EVU:n maalivahti Riku Ruotsalainen oli jumal'moodissa ja otti melkein kaikki kiinni. Ekan erän hyvä peliotteen ansiosta olisi Shakers voinut johtaa sen erän jälkeen ainakin maalilla jollei parilla enemmän, mutta vain pömpeliin uponneet lasketaan. Toisessa ja kolmannessakin erässä paikkoja oli, mutta kun ei mennyt niin ei mennyt

EVU:lla oli myös tekopaikkoja, joskin harvemmin ja hyökkäysalueella ei kiekon käsittely ollut parasta A-ryhmää. Ihan helvetillisiä kämmejä avopaikoista. Näppärämmät yksilöt olisivat voineet hyvinkin rankoa niistä ihan maaleiksi asti. Viimeisen erän viimeisen vitosen alkaessa kova työ palkittiin sitten tasoituksella.

Jatkoajalla sitten kävi toteen se painajainen, mutta jääkiekkopeli on maalintekopeli ja enenmmän tehnyt voittaa. Shakersin pahimmat sudenkuopat olivat puolustuspelin ailahtelevuus paineen alla pelaamisessa, sekä jouikkueen parhaimman pistemiehen saama 10 min rangaistus 54. minuutin kohdalla... pian sen jälkeen omissa helisi.

EVU:lla olisi kuulemma nousuhaluja... saas nähdä miten käy? Mutta ensin on tänään finaalien eka osa NKV:tä vastaan Nummelassa. Runkosarjassa matsi oli tasainen ja sen vei nimiinsä EVU voittolaukauksilla 4-3.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
III Divisioona Lohko 1. - Finaalipeli 1.

NKV vs. EVU = 2-2 (0-0),(0-2),(2-0)
(HTT)
Eilen pelattiin divisioonan eka finaali ja hyvin mielenkiintoiselta näytti tilastojen valossa. Eka erä mentiin maalitta, mutta toisessa erässä teki EVU kaksi maalia. Jäähyilykin lissäntyi, sillä NKV otti 4 x 2 min ja EVU yhden puhtaan kakkosen ja yhden 2+10 min.

Kolmas erä olikin sitten aika kuuma. NKV:lle 3x2 min ja EVU:lle 6x2 min. Ratkaisu jäi loppuminuuteille, sillä ajassa 55.08 alkoi tapahtua. EVU sai jäähyn ja ajassa 56.30 sai EVU toisen jäähyn. NKV otti samassa ajassa aikalisän ja kassari luisteli pois byyrin suulta 56.42. Kellon lyömällä 57.12 sai molemmat joukkueet pikkukakkosen väkivaltaisuudesta ja lähes heti perään EVU sai taas jäähyn pelin viivyttämisestä, kiekko katsomoon. NKV käytti tilaisuutens ja kavensi ajassa 58.30. EVU otti maalin jälkeen aikalisän. Pelin jatkuttua, ajassa 58.50 luisteli NKV:n kassari taas pois byyrin suulta ja ajassa 59.25 NKV tasoitti. On varmaan ollut huikea meno Nummelan illassa katsomon puolella tuossa vaiheessa. Paikalla oli muuten peräti 300 katsojaa.

Eli matsi tasan ja sunnuntaina jatketaan Vantaalla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
III Divisioona Lohko 1. - Finaalipeli 2.

EVU vs. NKV = 6-2 (1-0),(2-1),(3-1)
(HTT)
No niin, nyt on finaalit pelattu ja molemmat joukkueet voivat keskittyä parin seuraavan viikonlopun karsintamatseihin. Mutta mitä tulee toiseen finaaliotteluun, niin nyt tuli EVU:lle selkeä voitto NKV:stä. EVU ollut koko ajan hieman kuskin paikalla maalien suhteen ja viimein tulikin tyhjiin. Runsaasti torjuntoja molemmille kassareille, joten päästä päähän on menty. Matsin suurin yllätys oli yleisömäärä, 638 hlöä... Jos pitää paikkaansa on niin onpa huikea luku. Onnea EVU:lle voitosta.

HTT:n JÄLKIPELIFESTIVAALIT

Mutta mitä tulee sitten itsessään näihin kolmosen pleijareihin. Aika raaka systeemi tämä kerrasta poikki systeemi, kakkosessakin vaaditaan se kaksi voittoa. Ymmärrän toki että jääaika on kortilla tällä tasolla ja budjetit natisee liitoksissaan ylimääräisistä matseista. Tässähän voisi huomioida tällä tasolla myös runkosarjan ottelun/otteluiden tulokset. Finaalithan pelattiin pisteistä, eli saman käytännön voisi ottaa myös puolivälieriin ja välieriin. Koska lohko 1:ssä oli 17 joukkuetta ja osa joukkueista kohtasi kahdesti ja osa kerran. Ne joukkueet jotka kohtasivat runkosarjassa kerran, niin sen matsin pisteet mukaan pleijarikohtaamisiin. Kahdesti kohdanneiden kohdalla jos toinen on voittanut molemmat matsit, se saa 3 pistettä mukaan pleijareihin. Jos taas voitot menee tasan, niin molemmille piste mukaan. Jos molemmat matsit päättyvät tasan, niin siitäkin molemmille vain piste mukaan. Jos taas toinen matseista päättyy tasan ja toinen voittoon, niin toiselle piste ja sen toisen matsin voittajalle kaksi pistettä. Alkaisi runkosarjallakin olla enemmän merkitystä.

Silloin puolivälieräsarja oli näyttänyt tältä:

pv. 1 HC Ludwig vs. K-Kissat = 4-6
Ludwig voitti molemmat runkosarjan matsit, lähtöpisteet sille 3
K-Kissat voitti puolivälierän, piseet siitä 3 K-Kissoille -> olisi pelattu jatkoerä

pv. 2 NKV vs. PUS = 7-5
NKV voitti runkosarjapelin, lähtöpisteet 3
NKV voitti myös puolivälierän, lisää pisteitä 3 -> NKV jatkoon pistein 6-0

pv. 3 Shakers vs. A-Rangers = 9-7
Shakers voitti runkosarjapelin, lähtöpisteet 3
Shakers voitti myös puolivälierän, lisää pisteitä 3 -> Shakers jatkoon pistein 6-0

pv. 4 EVU vs. HCK Salamat = 6-3
Joukkueiden runkosarjan otteluvoitot tasan, lähtöpisteet molemmilla 1.
EVU voitti puolivälierän, lisää pisteitä 3 -> EVU jatkoon pistein 4-1

Ainoa muutos nykytilanteeseen olisi ollut HC Ludwig vs. K-Kissat. Kumpi olisi mahtanut voittaa jatkoerän. Jos olisi käynyt niin että K-Kissat olisi hoidellut senkin, niin välierät olisi olleet seuraavanlaiset:

Shakers vs. EVU = 1-1
Shakers voitti runkosarjapelin, lähtöpisteet 3
Välierä päättyi tasan, molemmille lisää pisteitä 1 -> Shakers jatkoon pistein 4-1

Nummela * NKV vs. Karhu-Kissat = 6-3
NKV voitti runkosarjapelin, lähtöpisteet 3
NKV voitti myös välierän, lisää pisteitä 3 -> NKV jatkoon pistein 6-0

Finaalipari oliskin ollut NKV vs. Shakers

Jos HC Ludwig oliskin voittanut jatkoerän, olisi välierät olleet aivan toisenlaiset:

HC Ludwig vs. EVU -> lähtöpisteet 3 - 0
NKV vs. Shakers -> lähtöpisteet 3 - 0

Enempää ei voi spekuloida, mutta mielenkiintoiselta näytti tuo jatko-ohjelma...

Että näin tällä kertaa. HTT:n III divarijaos jatkaa karsintojen seuraamista omassa topicissa.
 

SailingFun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC(#12), U20 Mestis, Heiskanen
Matsin suurin yllätys oli yleisömäärä, 638 hlöä...
Taisi tuo luku olla alakanttiin. Paremmin tietävät kertoivat hallin kapasiteetin olevan 1 100 henkilöä. Paikanpäällä silmällä arvioiden täyttöaste oli yli 2/3.

Itse ottelu oli aivan selvä ensimmäisestä luistinpiirrosta lähtien. EVU luisteli ja NKV vikisi. Vauhtiero oli huima.
Samaa mieltä yhden ottelun välierästä. Ajatuksesi kuullostaa ihan käyttökelpoiselta, rynkosarjapelien tärkeys nousisi uudelle tasolle.
 

Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Taisi tuo luku olla alakanttiin. Paremmin tietävät kertoivat hallin kapasiteetin olevan 1 100 henkilöä. Paikanpäällä silmällä arvioiden täyttöaste oli yli 2/3.

Porukkaa oli kyllä ihan tajuton määrä sarjataso huomioiden, johonkin yli seitsemäänsataan uskoisin kanssa, NKV:n porukkaakin oli ~ 70. EVU:n faninurkkauksella oli oikein kaksi rumpuakin ynnä luturistinen ja kekseliäs "NKV haistakaa vittu" -chantti :littipeukku:

Nummelankin perjantaissa myös 400 ihan varmasti rikki. Siistiä että alasarjahoki kiinnostaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös