Kerava Shakers 2020–2021 – Sherwoodin comeback hockeykartalle

  • 12 954
  • 29
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Täytyy alahuuli väpättäen todeta, että tämän päivän toivoin vielä koittavan. Olin jo melkein heittänyt kirveeni kaivoon, mutta onneksi kaivo oli kuiva sekä matala, joten hain kirveeni takaisin. Tänään julkaistu ilouutinen on ns. paluu juurille, mikä on upea asia.

Liitän tähän muutaman linkin ja tekstin, jotka selventävät hieman tilannetta ja kertovat mistä on kyse. Mutta tiivistetysti – KJT Haukat ovat historiaa ja Shakers ottaa sen paikan Rautaliigassa.

Toivon koko sydämestäni, että tällä alueella osattaisiin puhaltaa nyt yhteen hiileen ja yhteistyö esim. Haukkojen edarin kanssa saataisiin toimimaan.

Shakersin facebook-sivu

Ote facebookista:

"Ystävät, me teemme tätä teille ja ylpeänä voimme kertoa, että ensi kaudella Keravalla pelaa Rautaliigaa jengi nimeltä Shakers. Shakers on perinteinen keravalainen seura, joka edellisen kerran pelasi kakkosdivaria vuonna 1995. Shakers on ollut perinteinen kasvattajaseura, josta moni nuori pelaaja on ammentanut kiekko-oppinsa. Nimenmuutoksesta huolimatta tärkeässä roolissa tulee edelleen olemaan yhteistyö junioreiden kanssa.

Perinteitä, uusia tuulia ja rockabillyhenkeä... SHAKERS!"


Shakersin joukkue kaudella 2020-21 (liiton tulospörssin kokoonpanon mukaan) * päivitetty 18.9.2020

MV
31 Aleksi Kiviranta
33 Juuso Hyyppä
35 Henri Halttunen
39 Leevi Perho

PUOLUSTAJAT
2 Tommi Finnilä
3 Juuso Nevalainen
6 Miska Jauhiainen
11 Vertti Viitala
14 Severi Sinkkonen
42 Teemu Svens
44 Tony Ojala
74 Mikko Forsberg
77 Jaani Salo
81 Jarkko Vilhunen
97 Miska Sormunen

HYÖKKÄÄJÄT
9 Aki Kujala
10 Teemu Meriläinen
16 Santeri Pasanen
17 Eemeli Parviainen
18 Sami Laine
19 Miikka Lindholm (C)
20 Valtteri Järviluoma (A)
21 Petri Heimonen
24 Markus Järvimäki
25 Lauri Kankaanpää
26 Tomi Väisänen
27 Sami Taanonen (A)
43 Risto Vilkki
51 Arttu Leppä
55 Ville Välimaa
57 Roope Sipiläinen
72 Petri Sinkkonen
85 Henri Salmela
94 Miro Karimies
98 Veikko Weckman

VALMENNUS
Tapio Karimies
Teemu Sainomaa
Matias Koskinen (mv)
 
Viimeksi muokattu:

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Erittäin hieno uutinen!

Itse aloin seuraamaan alueen aikuislätkää vasta HC Keravan aikoihin, joten en ole hallilla päässyt Shakersia vielä näkemään. Tosin nuorimman pojan peleissä vastustajana Shakers oli.

Tämä KJT Haukat ei millään omaankaan suuhun sopinut ja kuulostaa tosi muoviselta ja ei sano oikeen mitään. Tässähän sitä jo odottelee tulisilla hiilillä tulevaa kautta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kyllä nyt ollaan tosiaan oikeiden perusasioiden äärellä. Oman kaupungin identiteetti kiekkoilussa ei estä yhteen hiileen puhaltamista isomman asian puolesta, mikä tietenkin on keski-uusimaalainen jääkiekko kokonaisuutena.

Mikään muuhan ei kai varsinaisesti muutu, KJT Haukat pelaa edarina junnupolulla A-junnuista C-junnuihin ja tason mukaan tuohon seurayhteisöön kuuluvat joukkueet peluuttavat muita joukkueista junnuissa.

Seurayhteisön miesten joukkueina alueella ovat vanha tuttu Haukat (Suomi-sarja) ja Hawks (3. div), sekä KJT-seurayhteisön joukkueet KelA (2. div), Shakers (2. div) ja TuusKi (2. div). Olisiko nyt tämä jo kauan haudottu ja kehitelty jalostumassa toimivaan muotoon?

Kuvioon toki vielä sopisi, että näistä em. joukkueista korkeimmalla tasolla pelaava Haukat voisi tehdä yhteistyötä / toimia yhteistyöseurana jollekkin vielä ylemmällä tasolla pelaavalle uusmaalaiselle joukkueelle eli HIFK, Kiekko-Espoo tai Kiekko-Vantaa. Tällöin olisi pelaajapolku rakennettu aina III-divarista joko korkeimmalle tai toiseksi korkeimmalle tasolle.

Mitä tulee sitten itse Shakersiin. Kausi 1988-89 oli se, jolloin itse aloin kannattamaan Shakersia. Tällöin sai muotonsa Shakersin ryhmähenkinen fanikulttuurikin, kuten vanhassa JA:n keravalaisen kiekkoilun historiikkia käsittelevässä artikkelissakin mainittiin:

"Tuolla kaudella sai alkunsa myös keravalaisen jääkiekkofanikulttuurin eräs esiaste. Ryhmä keravalaisia rockabilly-nuoria kiersi joukkueen mukana vieraspeleissä ympäri Uuttamaata vanhalla jenkkiraudalla rebel-lippua heilutellen, pitäen katsomoissa äänekästä tunnelmaa. Vielä tänäkin päivänä HCK:n peleissä katsomossa roikkuu rebel-lippu, mikäli joku ryhmän jäsen on paikalla katsomossa."

Olen yksi tuon mainitun ryhmän perustajajäsenistä, ja tuolloin toiminnan aloittanut sekalainen fanijoukkio, joka hitaasti mutta pikkuhiljaa laajeni, toimi myös jonkinlaisena perustana HCK:n aikoina muodostuneeseen isompaan ryhmään nimeltä "Viides ketju".

HTT:n vakoojanaakat ovat lennähdelleet urkkimaan ympäri Keravaa ja on siellä Sherwoodin metsissä kuiskuteltu, että Viides ketju on kuopattu KJT Haukkojen myötä, mutta perusteilla olisi entistä fanaattisempi faniryhmä. Mene ja tiedä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hienoa! Shakersin jälkeen Keravalla ollut lähinnä mauttoman tuntuisia virityksiä ainakin joukkueen nimien suhteen.

Rockabilly jenkkiautofanikulttuuri kuulostaa kyllä eksoottiselta, suorastaan keravalaiselta. Olisi kiintoisaa kuulla tarinoita tuosta touhusta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Voisihan sitä jotain kirjoitella joutoaikoina, pohjustaisi se kai jonkin verran tässäkin topikissa Shakersin syvintä olemusta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Shakers herättää vanhat kannattajat! Entisen keravalaisen kiekkoilun kannattajaryhmän Viides ketju ydinhenkilöt palaavat katsomoon nimenvaihdoksen jälkeen. Uusi ryhmä on perustettu nimellä SHERWOOD FELLOWS '88. Hyvin kasarihenkiset kotisivut löytyvät osoitteesta: Sherwood Fellows '88
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kokoonpanouutisia tänään. Jo aiemmin julkistettujen - valmennustrio: Tapio Karimies, Teemu Sainomaa & Matias Koskinen sekä pelaajista maalivahti Henri Halttunen, hyökkääjä Miikka Lindholm (C) - lisäksi julkistettiin tänään kaksi uutta sopimusta. Viime kaudella KJT Haukkojen miehistössä pelanneet puolustaja Miska Sormunen ja hyökkääjä Veikko Weckman ovat tehneet sopimuksen Shakersin kanssa.

Extrabonus - päivän fanihistorian muistelo:

Jatkoajalla ilmestyneen artikkelin "Palloiluseuran jaostosta Mestis-joukkueeksi" kuvailtiin varsinaisen fanikulttuurin alkusysäystä seuraavasti: "Tuolla kaudella sai alkunsa myös keravalaisen jääkiekkofanikulttuurin eräs esiaste. Ryhmä keravalaisia rockabilly-nuoria kiersi joukkueen mukana vieraspeleissä ympäri Uuttamaata vanhalla jenkkiraudalla rebel-lippua heilutellen, pitäen katsomoissa äänekästä tunnelmaa."
Kuten J.L. Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoissa kirjoitti - ”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.” - voisin itsekin samoin mainita. Olin yksi tuosta ryhmästä. Meitä oli viisi nuorta miestä, rebel-flag ja yksi vanha jenkkiauto, Ford Custom 500 4D sedan vm 1964. Kausi oli 1988-89 ja Shakersin kausi oli startannut hyvin III-divisioonan jossain uudenmaan lohkossa. Eräänä viikonloppuna loppusyksystä, olimme marinoineet itsemme huolellisesti väkijuomilla ja olleet huolellisesti bilettämässä Lepakkoluolassa, jossain sen monista rockabilly-häppeningeistä ja sunnuntai koitti tylsänä sekä ankeana. Selasin hajamielisesti aamukahvilla Keski-Uusimaa lehteä. Siinä oli mainos myöhemmin iltapaivällä pelattavasta Shakersin matsista. Olin jo aiemmin syssyllä "Keskaria" lukiessa urheilupalstalta noteerannut Shakersin hyvin alkaneen kauden. Joku frendeistä kömpi myös pöydän ääreen ja mutisi,
- Kaljat on loppu ja fyrkat vähissä, mitähän v*ttua sitä keksisi?
- Mennää tsiigaa Shakersin matsia. Jannuilla on alkanu kausi hyvin, mennää vähän heittää supporttia lauteille.

Siitä se sitten lähti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Järvenpään hiljaisuudesta (kts. halutessasi Haukkojen ketjua Suomi-sarja osiossa) huolestuneena HTT loi katseensa myös Sherwoodin suuntaan ja lähetti eilen Kätyrinsä 0,02:n asialle urkkimaan mikä meno on sielläpäin. Olihan viikko jo lähes pulkassa ja luvattuja pelaajauutisia odoteltiin HTT:ssä ja faniryhmässä kieli pitkällään. Kätyri 0,02 saapuikin tänä aamuna paidan selkämys täynnä imukuppinuolia, joita kuulemma jotkut hämärämmät veikot vihreä suikka päässä olivat ammuskelleet jouskarilla kätyrin toimien vahingossa paljastuttua. Nuolet olivat jumalattoman tiukassa Kätyrin selässä ja lähempi tarkastelu osoitti että imukupeissa oli liimaa. Eikä mitä tahansa liimaa vaan aitoa vuosikerta Bostikkia vuodelta 1979, paljasti HTT:n vempelenero & (puisto)kemisti Mr. FA.Q:n tarkka analyysi. Mr. FA.Q arveli että kyseessä on ammoisina aikoina Sherwood Teds Clubin Teddy-boysien hämyiltä Sherwoodin Byggan takapihalta takavarikoima liimalasti. Nuolia irti Kätyrin selästä repiessä antoi Kätyri tarkkaa raporttia. Pelaajautiset julkaistaisiin perjantaina iltapäivästä, joten ei syytä huoleen ja näinhän siinä kävikin. Eli hyökkääjä Ville Välimaan ja hybridipuolustaja Vertti Viitalan kontrahdit lävähti julki.

Mutta siinä ei ollutkaan kaikki. Kätyri oli juuri ennen paljastumistaan osunut tutkatalikollaan paskan sijasta kultasuoneen. Shakers Offical Bureaun pöydällä lojui huikaiseva kuvasarja. Kuvasarjassa eräs Shakersin valmentajista kaivoi uudenkarhealla Fiskars-pistolapiolla syvää monttua Haukka-valmennuksen kanssa ja montun reunalla rellotti kulahtaneen näköinen tomahawk, jossa luki isoilla kirjaimilla "SOTA". Toisessa kuvassa molempien seurojen valmentajat pitelelivät tomahawkia kädessään montun yllä ja kolmannessa kuvassa tomahawk makasi montun pohjalla. Neljännessä kuvassa taputeltiin monttua umpeen ja viidennessä kuvassa koko lössillä oli lakritsipiiput suussa mairea hymy kasvoillaan... Olisimme julkaisset kuvasarjan, mutta juuri kun Kätyri oli alkamassa kopioimaan kuvia pölähti Bureauhun joku iloinen Sherwoodin veikko ja teki hälytyksen. Mutta Kätyri vannoo kautta ateistisen äitinsä sielun ja S-kortin kautta, että kuvasarja on täyttä totta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Eilen eli 10.7. Shakersin facebookissa julkaistu kaksi uutta sopimusta. Hyökkäykseen ikisherwoodilainen Sami Taanonen ja puolustukseen KJT-Haukat juniorimyllystä Teemu Svens.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Peräpäähän lisää tilkettä, kun tänään julkaistiin uusi nimi maalivahtiosastolle. Tuttu nimi uudenmaankin kiekkokartalta niin Rautaliigasta kuin Suomi-sarjasta eli tervetuloa Sherwoodin kirkkaisiin valoihin Juuso Hyyppä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jos laskee veteen isosilmäisen verkon, niin siihen voi ainoastaan tarttua iso kala tai saimaan norppa tai varastettu fillari. Tuusulanjärvessä ei ole norppia ja fillarikaan ei verkkoon osunut, joten Shakers verkkoon tarttui iso kala - big fish! - jolla on pehmeät evät... eikun kädet. Tervetuoa takaisin himaan Roope Sipiläinen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
HTT:n kätyrit ovat päivystäneet ja ehkä hieman salakuunnelleetkin Shakers Offical Bureaun linjoja. Ilmi on tullut tiedonmurusia, jotka viittaavat vahvasti siihen, että välit Sherwoodin ja Pohjois-Keravan (a.k.a. Järvenpää) ovat tosiaan lämmenneet positiivisessa mielessä ja pikapuoliin kuulemma voisi ilmaantua jotain konkreettista uutisointia asiasta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sherwoodin Fellowsit huokaavat jälleen "Thank God, it's friday" ja Shakers Offical Bureau on viikon ajan rallatellut Easybeatsin "Friday on my mind" hittiä. Niin, miksei aina voi olla perjantai, hoki myös General Njassa aikoinaan Radio Cityn aalloilla. Vastaus on siihen siksi, että muina päivinä S.O.B. painaa pitkää päivää ja haali Pelimiehiä Sherwoodin lippulaivaan. Joillain on pizzaperjantai ja vdetään napa täyteen italian lättyä. Joillain on perjantai-pullo esim. vaikka "Kosanderia" ja vetää siitä pään täyteen. Mutta Fellowseilla on SOB News perjantai jolloin odotellaan mitä Shakers-Agentit ovat saaneet työnsä onnistumaan.

Tänä perjantaina saa Fellowsit mahan ja pään täyteen uutispuuroa, koska julkistetaan peräti kolmen Pelimiehen soppari. Hyökkäykseen jatkopahvit raapusti aloitusexpertti Markus Järvimäki ja pelisilmällä sekä raudanlujilla ranteilla varustettu Henri Salmela. Peräpäästä kannattaa pitää huolta, etenkin ettei se jää liian huteraksi, joten tueksi rightin pakki Jaani Salo.

HTT:n kätyreiden hiljattain julkituoma Shakers-Haukat yhteistyön hedelmä odottaa vielä kypsymistään, mutta lähiaikoina sekin hedelmä on jo niin mehukas, ettei voi enää jäädä poimimatta... Olisko ensi viikolla "perjantai" jopa kahdesti???
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tsemppiä tulevaan kauteen, ensimmäiset Shakersin pelit nähty kun pelasivat ulkojäillä. Sitten tietysti Kalevan halli tuli tutuksi, kun se rakennettiin 1988. Ja vaikka itse pelasinkin futista niin moni kaveri myös lätkää. Holtarin Jukka taisi olla 1990-luvulla jätkien valmentaja ja teki myös jollain kaudella kovaa jälkeä myös 2-divarissa. Ja olihan siellä muitakin kovia pelimiehiä.

Lätkän 1995 mm-kultamatsikin tuli aikoinaan nähtyä kankaalta Keravan hallissa (oluthanat olivat auki, oliko jopa rafla Sherwoodsin järjestämä), sekä 1994 finaali joka päättyi pettymykseen.

Mutta siinä muistelot, hienoa että perinteikäs nimi palaa kartalle myös 2020-luvulla. Täytyy joskus yrittää tulla peliin kun pyörii maisemissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sherwoodin perjataipulloposti uiskenteli Keravanjokea ylävirtaan ja pulpautti sisältään kaksi uusvanhaa sopparia. Eli jatkoa iloisille hyökkääjäveikoille Miro Karimies ja Santeri Pasanen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hectorin coveroima Easybeats-klassikko Friday on my mind kääntyi suomen kielelle tylsästi muotoon "Perjantai on mielessäin". Mutta kenen mielessä, vai pitäisikö kysyä kenen Mielessä? Jos otetaan Daniel Defoen seikkailuromaanista 'Robison Crusoe' erilleen henkilöhahmo Perjantai, niin tarkoittiko Hector oikeasti että Perjantai on hänen Mielessään? Pyykinpesukoneessa?, imurissa?... vai missä? No mutta, jos nyt ei saivarrella fingerporimaisesti enempää vaan todetaan kylmästi, että Sherwoodissa on perjantai (ei henkilöhahmo romaanista) kovasti mielessä (huom pieni alkukirjain). Syystä että silloin tulee raju rockabillypaukk... ei kun raju infopaukku, kuten nyt taas tänäänkin.

Kausikortteja on tullut myyntiin, sekä kaksi uutta pelaajasopimusta. Peräpään pommittaja "Roger Hood" eli Tommi Finnilä on lupautunut jälleen jatkamaan. Tämä Shakersin juniorimyllyn tuotos kävi isolla kirkolla Port of Sherwoodissa (Stadi) asti, todetakseen että borta bra men hemma bäst. Sherwood Fellows '88 tervehtii suurella ilolla tätä uutista. Hyökkäykseen tuo lisää jytyä ja jytkettä Manchesterin lahja Sherwoodiin, eli Valtteri Järviluoma. Tämä yhden liigamatsinkin tahkonnut Mestis & Suomi-Sarja jytäjyrä tulitti yli piste/matsi tahtiin Sherwoodin puolesta viime kaudella, joten yhtä kovalla YEE-HAW rebel-kiljahduksella tervehdimme tätäkin sopimusta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Perjantaisin on totuttu kuulemaan Sherwoodin suunnalta pelaajauutisia, nyt tuleekin peliuutisia. Eli. Jollet tiedä mitä tekisit tänä iltana, eikä rahaakaan ole paljoa käytettävissä, niin lähde Sipooseen katsomaan Shakersin harkkamatsia Sipoon Wolfia vastaan.
Pikahälytyksellä tietoon tullut harkkamatsi alkaa Nikkilän jäähallissa klo 18.30
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tulihan sieltä myös taas se odotettu pelaajauutis ryöpsähdys. Kolme hyökkääjää lisää rosteriin ja paiskaan nimet tähän kera EP-linkkien, kun raskaan työviikon jäljiltä ei keksi mitään mautonta tai muka-nokkelaa. Eli Ballograf on laulanut taas Sherwoodin Offical Bureaun mahonkisen kirjoituspöydän päällä kontrahdin ensi kaudelle Shakersiin seuraaville pelimiehille: Eemeli Parviainen, Lauri Kankaanpää ja Jarkko Vilhunen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ylipositiivinen yksinpuhelu jatkukoon... Sherwood Offical Bureau hieroi perjantaina myöhään yöhön taktisia kuvioita tämän päiväistä treenimatsia TuusKia vastaan, kunnes joku huomasi, että perjantainen pelaajatiedote on jäänyt julkaisematta. Ehtiipä sen näin lauantainakin julkimoida, joten paiskataan se tännekin taas. Uudet sopimuspelaajat tulevat tällä kertaa tasapuolisesti molempiin kenttäpeluutuksen osioihin, eli puolustaja Mikko Forsström, hyökkääjä Risto Vilkki ja yksi sekatyöläinen eli puolustaja/hyökkääjä Tony Ojala.

Kuten tuosta tekstin alustakin kävi ilmi, niin tänään lauantainahan 29.8 on klo 18.50 alkaen Sherwood Gardenissa eli Keravan jäähallissa harkkamatsi TuusKia vastaan eli esimakua paikallishegemoniasta.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Katkaistaan tämä yksinpuhelu nyt tähän kohtaan, kun tuli pitkästä aikaa vierailtua Keravan jäähallilla Shakersin otettua mittaa TuusKista.

Ottelu päättyi 12-5 kotijoukkueen voittoon ja lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin, sillä muutama TuusKin häkki meni luvattoman helpon näköisesti kotijoukkueen maaliin. Kotijoukkue esitti iloista hyökkäyspelaamista, josta ainakin yleisö tykkäsi (valmentajat tuskin samaa mieltä). Pitää varmaan ostaa kausikortti ja mennä toistekin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Shake, rattle and Roll, kuvaa hyvin uuden sentterin Aki Kujalan melskettä kaukalossa. Jo kotva sitten Sherwoodin huhutun Akin tie on kulkenut Vantaalta pohjoiseen ja viime vuonna mies kävi vääntämässä KJT-Haukkojen U20 jengissä, Suomi-sarjaa Haukoissa ja loppukauden Rautaliigaa KelA:ssa ja on nyt oman toiveensa mukaisesti vihdoin pääsyt maidon ja hunajan maahan Sherwoodin viheriäille kunnaille.

Myös hanuriosastoa on vahvistettu kun Sinkkosen kuuluisan lätkäsuvun vesoja versoo Shakersin rosteriin. Täyden KJT / KJT-Haukat junioripolun oppimäärän tenttinyt Severi Sinkkonen on toipunut viime kauden harmaantumisesta entistä freesimmäksi ja valmiina nyt täysin hauiksi kulmavääntöihin ja nennän pyyhintään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tähän väliin sopii hehkuttaa Shakers-lähtöisen Joel Kivirannan hattutemppua änärin pudotuspeleissä. Game Sevenin ratkaisumaali jatkoajalla. Ei huonosti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tähän väliin sopii hehkuttaa Shakers-lähtöisen Joel Kivirannan hattutemppua änärin pudotuspeleissä. Game Sevenin ratkaisumaali jatkoajalla. Ei huonosti.
Ja taas tähän väliin voi pläjäyttää uutisen siitä toisesta Kivirannasta, siitä jota ei NHL ja Dallas kutsunut. Vaan Sherwood kutsui, jo aikaa sitten, silloin tosin kenttäpelaajan ominaisuudessa. Nyt paluu takaisin maalivahdiksi eli kyseessä on Joelin isobroidi Aleksi Kiviranta. Eikä Sherwood huono vaihtoehto ole. Täällä ei ole paahtavan kuuma, ihmiset puhuvat suomea, lähes kaikissa autoissa on katto tallella, olut ei maistu laimennetulta vedeltä jne. joten why not.

Tänään on muuten jyös Tuusulan Hyrulan pienemmässä hallissa klo 19.50 alkaen harkkamatsi TuusKi - Shakers. Wink wink!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Pienen tutkimustyön jälkeen eli vertasin jo täällä ilmoitettujen pelaajien listaa, sekä liiton tulospalvelun ilmoittamaa pelaajalistaa. Lopputulema oli se, että huomenna varmaan Shakers julkistaa seuraavien pelaajien sopimukset:

mv
Leevi Perho (oman alueen junnu)

puolustajat
Juuso Nevalainen (kokeneempi pelimies Nurmeksan seudulta)
Miska Jauhiainen (neljä edellistä kautta Leppävirran Kiekossa, kotoisin täältä päin)

hyökkääjät
Teemu Meriläinen (Shakers kasvatti jatkoi sopimustaan)
Sami Laine (Välivuoden jälkeen jatkaa taas)
Petri Heimonen (keski-suomen juniorimyllyn lahja Shakersille)
Tomi Väisänen (parin välivuoden jälkeen palaa taas painamaan kakkosta)
Petri Sinkkonen (vielä ei ikämieskiekko innosta? vaikka nyt se olisi jo sallittua)

Pikaisesti vilkaistuna koko pelaajalistaa (kts. topikin eka viesti) niin kokoonpanossa on neljä maalivahtia, 11 pakkia ja 19 hyökkääjää. Eli kaiken kaikkiaan 34 hemmoa messissä. Tuon pitäisi riittää kyllä siihen, ettei enää tulisi noloja kahden ketjun ja kolmen pakin vierasmatsireissuja. Tälle tasolle kunnioitettava leveys rosterissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jahas, sohaisin mulkkupes... eikun muurahaispesään... ;D eli vain vajaa tunti kirjoittamani "sopimuspaljastusten" jälkeen Shakers Offical Bureau pläjäytti edellisessä viestissä julkaistut pelaajat sopimuspelaajiksi. Pienenä näpäytyksenä HTT:n syvääluotaavalle tutkinnalle julkaistiin yksi nimi jota en listannut, joten tuotakoon se julki täälläkin. Eli jo KJT Miehissä pari kautta pelannut Arttu Leppä palaa Sherwoodin jäille.

Eli nyt korjattuna, kokoonpanossa on neljä maalivahtia, 11 pakkia ja 20 hyökkääjää. Eli kaiken kaikkiaan 35 pelimiestä messissä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös