Keskusta

  • 621 431
  • 5 145

12961

Jäsen
Ihmettelen Markku Jokisipilän tavoin kepun valintaa jättää puheenjohtajavaali syyskuulle. Heillähän olisi ollut mahdollisuus järjestää vaali kahden viikon varoitusajalla.

Tehtiinkö tässä Sipilästä tarkoituksella rampa ankka hallitusneuvottelujen suhteen ja naulattiin taustalta myös tällä tavalla puolue oppositioon?

Lausunnothan ovat olleet hyvin vahvasti tyyliä "pulinat pois, kansa on äänestänyt keskustan oppositioon".
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Ei puheenjohtajan tavitse olla karismaattinen, myös karisman musta aukko toimii, vrt. Rinne.

Ja kepulla nimenomaan näin. Vanhanen on tästä ihan täydellinen esimerkki. Oli pääministerivuosia, oli naissotkuja, oli lautakasaa, oli ties mitä. Silti jos Vanhasta pitäisi jollain värisävyllä kuvailla, niin vähän sitä miettii, että onkohan se harmaa kuitenkin pikkuisen liikaa sanottu.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Sen kyllä on huomannutkin miten siinä käy, kun puolueen johtaja on harmaampi kuin harmaa ja vielä epäselvä höpöttäjä. Ihan yli puoluerajojen. Harvoin nuo kestävät sitä hetken, muista syistä johtuvaa, puolueen boostia pidemmälle.

Jotain annettavaa pitää olla, kun ollaan julkisuudessa selittämässä puolueen asioita. Sipilä oli ehkä sellainen ”no joo”-tason kaveri, Rinne täysi katastrofi, Vanhanen nimenomaan harmaa kuin mikä ja Kaikkonen menisi tuollaiseen Sipilä-Vanhanen välimaastoon.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Aika vähän jää karismaattisia vaihtoehtoja jäljelle. Katsotaan jos joku ottaa ns. tilan haltuun.
Omat roponi laittaisin Kulmunin valinnan puolesta. Sipilää perinteisempi kepulainen ja tausta Paavo Väyrysen avustajana sulattaa kovasti närkästyneiden lappilaisten ja oululaisten sydämet. Sukupuoli ja ikä vetoavat eri porukkaan. Potentiaalia olla akkautuvan/ukkoutuvan puolueen "sannamarin".

Mitähän Sipilän toihuaa jatkossa. Toisin kuin monella ex-puheenjohtajalla, kokemusta on muutakin kuin poliittisena broilerina vaappumisesta. Oma säätiö on jo olemassa, joten voisi trendikkäästi hypätä Vartian kelkkaan ja touhuta jotain ilmastomuutoksen hillintään liittyvää? Politiikan osalta ura taitaa olla jo ohi.
 
Sen kyllä on huomannutkin miten siinä käy, kun puolueen johtaja on harmaampi kuin harmaa ja vielä epäselvä höpöttäjä. Ihan yli puoluerajojen. Harvoin nuo kestävät sitä hetken, muista syistä johtuvaa, puolueen boostia pidemmälle.

Jotain annettavaa pitää olla, kun ollaan julkisuudessa selittämässä puolueen asioita. Sipilä oli ehkä sellainen ”no joo”-tason kaveri, Rinne täysi katastrofi, Vanhanen nimenomaan harmaa kuin mikä ja Kaikkonen menisi tuollaiseen Sipilä-Vanhanen välimaastoon.

Vanhanen kuitenkin on Suomen kolmanneksi pitkäaikäisin pääministeri ja samalla seitsemisen vuotta keskustan puheenjohtajana. Edellä pääministeriajassa vain Sorsa ja Lipponen, melko värittömiä hekin.

Pääministerin tehtävä varsinkin on erittäin kuluttava niin julkisuudessa kuin tietysti myös työn raskauden kannalta. Värikkäämpi tyyppi, kuten vaikka Stubb, kuluu julkisuudessa nopeammin ja suuri yleisö väsyy. Pääministeri on julkisuudessa usein ja pitkiä aikoja päivittäin.

Vahvasti asiapoliitikkoja ja aika värittömiä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, on lista maamme pääministereistä.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Naapuriketjussa on juuri keskustelua kokoomuspuolueen potentiaalista ja siellä todettiin, että koulutetun väestön määrä ja elintaso kasvaa, joten puolue on onnistunut politiikassaan. Tästä en malta olla ottamatta aasinsiltaa keskustapuolueeseen (ja miksei myös vasemmistoon). Keskustan kannattajien suunnalla on moneen kertaan todettu, että puolue on harjoittanut liian oikeistolaista politiikkaa ja että sen pitäisi keskittyä 2000-3000e ansaitseviin syrjäseutujen ihmisiin. Tämä on erinomainen osoitus siitä, että kun harjoitettu politiikka on veden kantamista kaivoon, niin se vain pitkässä juoksussa kurjistaa eikä kehitä. Ihmisistä tehdään riippuvaisia tuista. Toki se voidaan nähdä vaan erinomaisena tapana varmistaa itselleen äänestäjiä tulevissakin vaaleissa (ping vasemmistoliitto), mutta onhan tuo kansakunnan tasolla itseensä jalkaan ampumista. Imagine there's no kepu.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti Kepu menee hallitukseen niin saadaan 4 vuoden päästä lopettaa koko puolue tarpeettomana.
Olisi kyllä persuille melkoinen voitto. Tosin taitaapa nillä olla muutenkin olla pullat aika kivasti uunissa seuraavalla kierroksella, jos osaaavat olla hiljaa ja huudella lauseen mittaisia kommenttejaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
On kyllä Kepulla vähän rutto vs kolera tilanne, koska oppositiossakin olisi lienee rankkaa.

PjRinne kuolaa kovasti keskustan perään - toivon Keskustan pysyvän ulkona, niin Rinne ei pääse liian helpolla ohjelmassa, koska sen myös uskon olevan suomelle parempi, jos mukana olisi mieluummin KOK tyylinen jarru.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Muuten olen kanssasi eri mieltä, mutta tuossa olet kyllä pirullisen oikeassa, kun kuvailet kokoomusta jarruksi. Kyllähän kaikki merkittävät rakenteelliset uudistukset ovat aika hankalia toteuttaa, jos kokoomus on päättämässä on asioista. Taitaisi olla tämäkin hyvinvointivaltio aika keskentekoinen, jos kokkarit olisivat olleet 1960-1970-luvulla hallituksessa kamreerimaisin ottein torpedoimassa peruskoulu-uudistusta, sosiaaliturvaverkkojen luomista tai terveyspalveluiden kehittämistä. Nuohan perkele sentään olivat kalliita toimenpiteitä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Siinä kun Rinne ajaa bussia alas jyrkänteeltä niin on hyvä kun on joku painamassa jarrua. Koomista muutenkin asemoida demarit joksikin uudistusten tekijäksi. Puolueen joka haluaa kynsin hampain pitää kiinni yleissitovuudesta, työttömyydestä palkitsemisesta ja joka haluaa pumpata etuja eläkeläisille tulevien sukupolvien kustannuksella.
 
Viimeksi muokattu:

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Muuten olen kanssasi eri mieltä, mutta tuossa olet kyllä pirullisen oikeassa, kun kuvailet kokoomusta jarruksi. Kyllähän kaikki merkittävät rakenteelliset uudistukset ovat aika hankalia toteuttaa, jos kokoomus on päättämässä on asioista. Taitaisi olla tämäkin hyvinvointivaltio aika keskentekoinen, jos kokkarit olisivat olleet 1960-1970-luvulla hallituksessa kamreerimaisin ottein torpedoimassa peruskoulu-uudistusta, sosiaaliturvaverkkojen luomista tai terveyspalveluiden kehittämistä. Nuohan perkele sentään olivat kalliita toimenpiteitä.

Tämä on kyllä niin herkullinen viesti, että on aivan pakko lainata. Olisi se kuulkaas aivan mahtavaa, jos oltaisiinkaan saatu sellainen ”keskeneräinen” hyvinvointivaltio. Kenties silloin ei julkinen sektori olisi niin ylipöhöttynyt ja hirmukallis. Kenties täälläkin ihmisillä olisi aidosti varaa johonkin ja mahdollisuus vaurastua. Ei olisi ylisuojeltua, passivoitettua ja yliholhottua aikuisväestöä, vaan omillaan toimeen tulevia ja itsestään ja aikaansaannoksistaan ylpeitä ihmisiä. Demarivetoisesti rakennettu nykyinen pahoinvointivaltio kun on ollut maallemme lähestulkoon kohtalokas. Ja hullummaksi tietysti vaan tulee Rinteen johdolla menemään...
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikko Kärnä ehdotti A-studiossa, että maakuntien tuloveroasetetta pitäisi alentaa kaupunkien kustannuksella. Juuri kepulaisempaa ehdotusta en äkkiseltään keksi. Seuraavaksi ylimääräinen vero kaupungissa asujille?

Täytyy toivoa, että kepu ei heitä punamultaa kokoomuksen rattaisiin. Ties mitä höynäytyksiä ja eläkeläisten loma-asuntojen romutuspalkkioita saisimme nähdä, jos hallitus muodostettaisiin kansanrintaman pohjalle.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Mikko Kärnä ehdotti A-studiossa, että maakuntien tuloveroasetetta pitäisi alentaa kaupunkien kustannuksella. Juuri kepulaisempaa ehdotusta en äkkiseltään keksi. Seuraavaksi ylimääräinen vero kaupungissa asujille?

Täytyy toivoa, että kepu ei heitä punamultaa kokoomuksen rattaisiin. Ties mitä höynäytyksiä ja eläkeläisten loma-asuntojen romutuspalkkioita saisimme nähdä, jos hallitus muodostettaisiin kansanrintaman pohjalle.
Älä nyt jumalauta vapaasti luettavissa olevalle palstalle tuollaisia kirjoittele! Voi huomenna olla jo hallitusohjelmassa.

Noi kaupunkilaisverot saattavat sentään kaatua perustuslakitalibanien ristitulessa. Ehkä.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En usko, että Keskustan kannatus nousee nyt merkittävästi oppositiossakaan. Se on jo pitkään ollut ukkosenjohdatinpuolue, jonne hallitukseen tyytymättömät äänestäjät on imuroitu, ihan sieltä Harri Holkerin silakka-ajoista lähtien jolloin Esko Aho nousi pääministeriksi. Siksi siellä olisi taas pyrkyä oppositioon. Nyt kuitenkin persut ovat ottaneet tämän roolin ja tuolla pallilla ei olekaan enää tilaa.

Toivottavasti Keskusta kuitenkin kieltäytyy kunniasta. Hallituksessa se toimisi apupuolueena joka tukisi Rinteen ja vihervassareiden päättömiä ideoita ja saisi vaihtarina älyttömän määrän siltarumpuja ympäri Suomea. Tämä kauhukuva on nyt vaan enemmän kuin todennäköinen ja kärsijänä tulee olemaan koko Suomi.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jännitystä riittää. Kaikki näyttää siltä, että Rinne on pelannut korttinsa mahdollisimman väärin ja "empivä" kepu saa kiristettyä sitä sun tätä hallitusohjelmaan. On se nyt perkele, jos tässä sittenkin joutuu vielä katselemaan jotain maakuntahimmeleiden rakentelua.

Mihin tämä "pelannut korttinsa väärin" perustuu? Rinteelle keskusta on noin niinkun täydellisessä maailmassa kaikin tavoin mieluisampi hallituskumppani kuin kokoomus sen jälkeen, kun Sipilä poistuu. Kepu ottaa väistämättä askelia vasemmalle, tällaisella manööverillä saisi vasemmistoliiton mukaan (vaikkei SDP-vas-linkki entisen vahvuinen olekaan, kyllä se toki heille hyvin kelpaa), poistetaan vaa'ankieliasema pieniltä ja punamullalla on toki paljon historiallistakin taustaa.

Eikä SDP:n ja keskustan näkemys maakuntauudistuksesta niin kovin kaukana ole - paljon lähempänä kuin kokoomuksen kanssa. Erona on maakuntien tehtävien määrä, ei niinkään itse malli, jota kokoomus ei haluaisi kai tulevalla kaudella toteuttaa ollenkaan. Poliittisesta järkevyydestä ja ideologisesta liimasta muuten tässä mahdollisessa hallituskokonaisuudessa voi keskustella, mutta kyllä SDP:n ja kokoomuksen välillä enemmän kompromisseja jouduttaisiin tekemään - vaikkakin niitä on tehty jo ennen vaaleja. Kumpikin pohja kyllä edelleen mahdollinen, vähän loikalle media lähti tästä keskustan ilmoituksesta.
 
Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itselle on tullut sellainen tuntuma, että Sipilä alkaa vatuloida. Eli ilmoittaa, että hän haluaakin jatkaa puheenjohtajana menestyksekkäiden hallitusneuvottelujen ansiosta.
 
K

Kiekkokatsoja

Käykö niin, että Sipilästä hallituksessa, ei pääse vieläkään eroon? Tosin Rinteen tuhlaajapoika politiikan rinnalla, Sipiläkin vaikuttaa kohtuulliselta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itselle on tullut sellainen tuntuma, että Sipilä alkaa vatuloida. Eli ilmoittaa, että hän haluaakin jatkaa puheenjohtajana menestyksekkäiden hallitusneuvottelujen ansiosta.

Sipilän eroilmoitus on se liike, joka punamullasta keskustelun ylipäätään on mahdollistanut.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toivottavasti Keskusta kuitenkin kieltäytyy kunniasta. Hallituksessa se toimisi apupuolueena joka tukisi Rinteen ja vihervassareiden päättömiä ideoita ja saisi vaihtarina älyttömän määrän siltarumpuja ympäri Suomea. Tämä kauhukuva on nyt vaan enemmän kuin todennäköinen ja kärsijänä tulee olemaan koko Suomi.

Paitsi siltarumputeollisuus, siltarumputeollisuudella tulee menemään hyvin. TVH takaisin!
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllä Kepun hallitukseen lähdössä on oikeastikin hyviä asioita. Ihan varmasti Kepu on se järjen ääni vihervasemmiston rummuttaessa polttoaineverojen korotuksia, kaiken maailman lentoveroja ja muita taloudelle haitallisia juttuja. Maaseudulle energiaverojen kohtuullisuus on elintärkeä juttu. SDP huolehtii sitten tehdastyöpaikoista. Voi olla ihan toimivakin kombo. Lisäksi Keskusta varmasti pitää pienyrittäjien puolta.

En olisi niin huolissani jos neljä vuotta ollaan ilman suurpääoman edustajaa hallituksessa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vittu mitä paskaa. Näin liikkuvana kepulaisena olo on todella petetty, jos keskusta hallitukseen lähtee. Veret seisauttava vaalitappio, ja sitten lähdetään apupuolueeksi jumalauta erittäin huonon vaalituloksen saaneille demareille. Ja toisaalla kokoomus ottaa todella kovan torjuntavoiton ja jää ulos.
Keskustan olisi ehdottomasti pitänyt jäädä oppositioon, Kulmuni* annielööfmäiseksi puheenjohtajaksi, ylin nappi auki ja tarjoamaan se tolkun ihmisen vaihtoehto Hallikselle. Jos siis kassakaappioikeistohallitusta eivät saa aikaiseksi.

*Ja Paavo tietysti kotiin ja 2024 ehdokkaaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös