Keni Karalahti – Zambonin puikoista huippupakiksi

  • 11 932
  • 17

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Lukaisin tässä YLE Urheilun jutun Kenin urakehityksestä viimeisen parin vuoden ajalta ja tuli mieleen että kun kyseessä taitaa kuitenkin olla sellainen projektipelaaja kenen on tarkoitus ilahduttaa etelä-savolaista yleisöä vielä useita vuosia (muuten en näe koko touhussa mitään järkeä), niin tokihan kaveri oman ketjun ansaitsee.

Niin ja ketjunavausajankohdasta huolimatta tämä on sitten kirjoitettu täysin selvin päin eikä edes huumorilla.

Kyseessä siis (kuten oletettavasti useimmat nimen tunnistavat tietävätkin) Jere Karalahden 17 vuotta nuorempi velipuoli. Keni on pelannut HJK:n junnuissa, mistä siirtyi Kiekko-Vantaan U20 ryhmään pelaaman kauden junnuliigaa ha -mestistä. Kaudet 13-14 ja 14-15 pelasi kolmosdivaria ja hankki elantonsa Helsingin jääkenttäsäätiön palkkalistoilla jäänhoitokoneen kuljettajana. Alkuvuodesta -15 Jeren palattua Ruotsista takaisin Suomeen, päättivät pistää yhdessä Kenin elämäntavat huippukiekkoilijamoodiin ja puolen vuoden treeni- ruokavalio- ja itseluottamusharjoitusten jälkeen Keni soitti KeuPan valmentajaksi ryhtyneelle Niemisen Villelle tulevansa Keuruulle try-outille. Loppu on ns. historiaa (ja onneksemme elävää historiaa).

Ohessa linkki YLEn juttuun Kenistä:
Keni Karalahdesta kuoriutui täysiverinen liigapelaaja – "Aivan kuten veljensä parhaina päivinään" | Yle Urheilu | yle.fi

Kaveri tuli bongattua viime kaudella KeuPan riveistä ja silloin lähinnä naureskeltiin että minkäs Bambin ovat pistäneet luistimille honkkeloimaan. Kun keväällä alkoi kuulua huhuja että tulisi Niemisen mukana Mikkeliin niin noihinkin huhuihin suhtauduttiin lähinnä nauraen. Joukkueen julkistuksessa Keni oli eittämättä suurin "mitä helvettiä" -signaus ja kaikki kenen kanssa aiheesta keskustelin olivat (kanssani) yhtä mieltä siitä että SaPKoon koko kaudeksi ja toivottavasti on edes Mestiksessä jotenkin hyödyksi. Harjoituskaudella Keni oli pelaavassa kokoonpanossa ja bambeilu jatkui yhdessä vastustajan maaleihin päätyneiden virheiden kanssa. Johtopäätös oli että ei käyttöä ja menkööt mihin tahansa kunhan ei runkosarjassa enää Jukureiden riveissä toheloi. Runkosarja alkoi ja siellä oli #3 illasta toiseen ja siinä alkoi näkyä pikkuhiljaa (tai suoraan sanottuna helvetin nopeasti) kehittymistä, virheitä tuli (ja useissa ensimmäisistä peleistä voidaan suoraan laskea Kenin piikkiin vähintään yksi vastustajan maaleista), mutta siinä alkoi huomata että kaverillahan taitaa olla peliälyä. Loukkaantuminen ja sitä seurannut pelaamattomuus näkyi todella karmeasti kun paluuottelussaan pelasi tasan yhden vaihdon jossa lahjoitti vastustajalle maalin ja penkitettiin lopuksi aikaa. Mutta sen jälkeen käyrä onkin ollut ylöspäin ja täytyy sanoa että todella hurjaan tahtiin. Kauden alkupuolen peleissä tuli naurettua että "mitä helvettiä, Keni on eksynyt hyökkäysalueelle kiekon kanssa", nyttemmin noita hiipiviä nousuja on oppinut odottamaan. Mutta hienointa on kaverin todella nopea peliäly, joka yhdistettynä rutiinin ja itseluottamuksen kasvun kanssa poikii tällä hetkellä useita oivaltavia syöttöjä paikkoihin joita ei edes katsomosta ole tullut tajunneeksi vaikka melko paljon kokonaisvaltaisemman kuvan kenttätapahtumista sieltä saakin.

Ei se liike vieläkään kovin sulavaa ole (ja tuskin koskaan onkaan), mutta jatkuvasti paranee ja tällaisenakin jo "riittävää". Hienointa on kuitenkin ollut havaita että kohlon mörssärin sijaan meille onkin näköjään osattu hommata viiltävän terävällä peliälyllä varustettu loistopasseja sekä puolustus- että hyökkäyspäädyssä jakeleva syöttökone, kenen puolustusvelvoitteetkin suoritetaan toimivalla tasolla. Tai no hienointa on se että kehitys on edelleen silminnähtävää ja zambonikuski on todellakin murtautumassa sekä puolustajien eliittiin, että mikkeliläisten sydämiin.

Tervetuloa Mikkeliin, Keni!
 

tommp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Philadelphia Flyers, Jokerit
Hieno teksti!

K.Karalahti on yksi esimerkki siitä, miksi rakastan Jukureita. Kaipa Keninkin tilalle olisi voinut hankkia jotain nickersoneja, mutta mieluummin kartoitetaan potentiaalia ja muovataan uusia liigajyriä. Pointsit tästä taitaa kuulua vahvimmin Ville Niemiselle.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ei lisättävää!

Nyt toivoisi, että Kenille annettaisiin rauha kehittyä ja jätettäisiin jatkuvat loppuyhteenvedot tason riittävyydestä. Täälläkin moni on ilman mitään häpyä "päättänyt", ettei miehestä ole Liigaan.

Aivan täysiverinen liigapakkihan meillä on päätöksenteosta huolimatta käsissä. On hienoa katsoa, kun tekniikaltaan noin rajoittunut kaveri pelaa peliä. Katse on jatkuvasti ylhäällä pelissä ja pää käy. Joku väitti niinkin, ettei miehellä ole pelinäkemystä; katin kontit. Kokonaisvaltainen tekeminen menee eteenpäin peli peliltä.

Tämä kortti on pakko katsoa. Vaadimme, jukurin joululuukku #3, Keni Karalahti ja kolmen vuoden soppari !
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sehän avausviestistä unohtui vielä mainita, että Kenin tarina sopii täydellisesti myös Jukurien tarinaan. 20 vuotta sitten pelkkä ajatus Jukurien pelaamisesta edes 1-divisioonassa oli täysin naurettava, seuran pelattua 80-luvun alusta saakka 2-divisioonassa. Kevättalvella -98 Jukuri sai myytyä kauden viimeiseen otteluun huimat 27 pääsylippua, seuraavana keväänä voitettiin sarja ja noustiin tuoreeseen Suomi-Sarjaan, josta sitä seuraavana keväänä tuoreeseen Mestikseen, joka tuli voitettua seuraavat 4 kautta putkeen. Toki tuosta (mm. RD:n edistämästä) uudelleensyntymästä kesti lähes 20 vuotta siihen että vihdoin päästiin pelaamaan korkeimmalle sarjatasolle.

Samaan tyyliin voisin veikata että jos kellekään (varmaankin Jere poislukien) olisi tullut vaikkapa vielä 14-15 kaudella mieleen sanoa Kenin otteluesityksiä seuratessaan että "tuossa on muuten parin vuoden päästä liigapakki", niin kaikki kuulijat olisivat nauraneet toteamukselle vitsinä. Jos olisi veikkaillut että pelaa Mestiksessä niin toteajalle olisi saatettu vastata että nyt hieman realismia kehiin. Ja kun pelasi Mestiksessä ja joku olisi sanonut että pelaa ensi kaudella Liigaa, niin (täysin samoin kuin Jukureille aiemmin) olisi ilmoitettu ettei rahkeet riitä missään tapauksessa ikinä koskaan.

Mikkeliläisen jääkiekon ystävänä täytyy olla onnellinen että niin Keni, kuin Jukuritkin ovat näyttäneet kaikille epäilijöille että määrätietoisuus, ammattimainen ote ja helvetillinen halu kun löytyy niin mahdottomistakin asioista tulee mahdollisia. Tässä ehkä suurin syy minkä takia nimenomaan Keni edustaa mielestäni parhaiten Jukureita ja minkä takia on myös ensimmäinen ulkopuolelta tullut Liiga-Jukurien pelaaja kelle on oma ketju avattu, vaikka esimerkiksi H. Koivistonkin jukuritarina jatkuu vähintään kevääseen -18 saakka ja on luonnollisesti ulkopuolelta/pisteiden valossa katsottuna joukkueelle paljon tärkeämpiä pelaajia.
 

Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ja kuin tilauksesta, Pukki kaivoi kontista paketin nimeltä K Karalahti. Jatkot siin ensi kaudelle, onnea Keni, onnea Jukurit. Näin tämä pitikin mennä. Kehittyminen jatkuu, tarina jatkuu. Eteenpäin.
 

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ken on luonut sinitaivaan, vihriäiset niityt Ken. Ken voi liekin sammuttaa ja airoitta soutaa. Toisaalta vielä on kehittymisen tarvetta, koska pahaa sutta Ken pelkäisi ja Ken talven tullen tutisee ja turkkiin kääriytyy.

Hieno sopimus meidän tarinalle. Eikä tuo Keni ole huonompi pelaajakaan.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kenin ensimmäinen liigamaalikin tuli tänään!
Samaa olin tulossa iloitsemaan. Valtra-areenalla avausmaali ja nimikko (numerikko?) päivänä vielä jatkosopimusjulkistuksen lisäksi. Tää tarina kirjoittaa itse itsensä!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tarinan mestarin päivä huipentui, zigi-zagit Kenin esittämänä. Eli oli RD:n näkemyksen mukaan ottelun hengekkäin heimosoturi.
(linkki Jukurien facebookisivulla olevaan videoon)
Kommentit
 

Gameson

Jäsen
Olen alkukaudella suhtautunut hyvin kriittisesti Karalahteen. Yhdessä vaiheessa -4 taululla ja pelejä, joissa syötöt eivät osuneet omille ja kaksinkamppailuhäviöjä, jotka lopulta ratkaisivat otteluita.

Nyt on Kenikin saanut sellaiset päälle 20 peliä alle ja sitä Ville Niemisen näkemää potentiaalia tulee jo hiljattain esille. Vaikka virheitä tulee mielestäni vieläkin hieman, niin ei kauhean häiritsevästi. Niin vain tuo karmaiseva plusmiinus-tilastokin on korjaantunut jo pois miinukselta.

Maali on totta kai itseluottamuksen kannalta hyvä asia Karalahdelle, mutta näkisin, että muutamat isot minuutit Mestiksessä ja kiekollisempi rooli voisi viedä häntä enemmän eteenpäin. Nyt peliaika pyörii pääosin 10-15 minuutissa.

Toivotaan, että kehitys jatkuu. On kuitenkin selvää, että varmuus syntyy vain pelaamalla ja onhan hänellä kova itseluottamus kokeilla ja pelata. Seurataan mielenkiinnolla.
 
Vaikka olen paljon Keniä arvostellutkin, niin pakko on myöntää, että tänään tuli hyvä mieli, kun näki ottelun jälkeen vilpittömän, pikkujunnumaisen onnistumisen ilon Kenin kasvoilta. Ja kun nyt posia lähdettiin antamaan, niin onhan hän kokonaisuudessaan ollut viime peleissä parempi kuin esimerkiksi meidän kapteenimme, joka oli tänään(kin) jengin paskin puolustaja.

Vieläkin niitä virheitä tulee ja puutteita pelissä on, mutta kehitystäkin on tapahtunut. Mihin asti kehityskaari sitten kantaa, sen aika näyttää. Asenteesta mikään ei jää tämän kaverin kohdalla ainakaan kiinni.
 

Maalin takaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, UuKoo
Harri Tammiruusu oli eilisessä pelissä Jypin Alumni-pelaajana valitsemassa parhaita pelaajia. Olisi voinut heittää yhden tähden ihan hyvin Kenille. Nyt meni Rajaniemelle, Jypin Suomelalle ja Henrik Koivistolle.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Potentiaali kaverilla melkoinen. Tekee intohimoisesti töitä itsensä eteen ja kaikki on mahdollista tämän kaverin kanssa. Loistavaa tuo itseensä luottaminen myös hyökkäyspäässä. Joskus tullee virheitä, mutta tämän kanssa on elettävä ja opittava. Tietoinen ratkaisu seuralta
 

Gameson

Jäsen
Kehujen jälkeen Keni kiittikin sitten täydellisellä ulospuhalluksella. Koko joukkueelta totta kai huono peli, mutta olihan se aika karmaisevaa tekemistä Karalahdelta Kärppien neljännessä ja kuudennessa maalissa. Ensin älytön ylipelaaminen, josta 2vs1-hyökkäys vastustajalle ja peli ohi. Loppuun oli sitten saatava vielä kiekonmenetys ja täydellinen miinusmerkkinen (-3) ilta oli valmis.

Noh, annetaan näiden Mestis-jyrien kehittyä rauhassa Liigassa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Perkama. Nyt tuli vahvistus loukkaantumisesta Ässät -matsissa ja kausi (kuin olkapääkin) paketissa:
Keni Karalahden kausi on ohi. "Siekkilän... - Mikkelin Jukurit | Facebook
(linkki videoon Jukureiden fb sivulla)

No Kenin sanoin "ensi kaudella vahvempana takaisin", kevät menee fyssarin kanssa mutta kesätreenikaudelle pääsee mukaan täysipainoisesti ja ensi kaudella jatkuu vähintään siitä mihin nyt keväällä jäätiin. Eipä siinä kuin tsemppiä kuntoutumiseen Kenille ja vaikka vituttaa jumittaa niin maltilla paikat kuntoon ennen treeneihin paluuta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kalevankankaan Keningasta on haastateltu Kiekkoareenan toimesta ja Kenihän sanoo asiat suoraan niin kuin ne on (ft. Simo Salminen):
Jukurien tilastosankari: Pelini oli aivan hirveää paskaa! - Kiekkoareena

Tutun kiekkojargonin sijaan voimme lukea esimerkiksi että:
Kiekkoareena kirjoitti:
- Jere varmaankin kyselee, olenko lahjonut tilastoväen. Pelini oli aivan hirveää paskaa! Mutta tilastot tuntuvat hyviltä, kun kerrankin on näin päin, naurahti Karalahti veljeensä viitaten Jukurien hävittyä Ilvekselle voittomaalikisan jälkeen 2-3.
sekä
Kiekkoareena kirjoitti:
"Mulla oli niin huonot vaihdot toisessa erässä, että ihmettelin saadessani pelata vielä kolmannessa erässä."

Oli muuten hurja pommi Keniltä minkä reboundista Flinck sai tasoitusmaalin aikaiseksi. Vastustajat varokoot, hirvikivääri on ladattu ja metsästyskausi käynnissä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös