Kenen bandwagoniin hyppäät kaudella 2020–2021?

  • 41 579
  • 291

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ehdin jo kirjoittamaan viestini tänne, mutta kirjoitan uudestaan saadakseni sille enemmän näkyvyyttä kuin sivun viimeisenä viestinä on mahdollista saada.

Olen siis jäävi sanomaan tämän vuoden bändivaunuista, mutta mieluummin kannatan pitkän projektin ja pitkien urien huipennusta kuin hetken huumaa ja nuoria uria. Lukolla on sekä valmentaja että pelaaja, joilla on eniten liigaotteluita ilman mestaruutta. Miettikääpä sitä.
 

Baldrick

Jäsen
Lukko koska:
- Pekka Virta, iso kunnioitus jo yli vuosikymmenen. Jotenkin kaunista, että Pekalla on vielä kulmat hieman hioutuneet ja hän vaikuttaa jopa pidettävältä ihmiseltä, jolla on muitakin tunteita kuin pettymys ja vitutus.
- Lukon pitkäjänteinen työ. Molemmat on ns. rahaseuroja, mutta Lukko on hoitanut asiansa kunnolla, eikä kyse ole mistään sattumasta tai suonenvedosta, vaan tähän pisteeseen on tultu oikeita asioita suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti tekemällä. TPS taasen on onnistunut tekemään tähtitieteelliset summat turskaa ja nyt sattui ns. arpa osumaan. En yllättyisi, vaikka ensi vuonna taas tekisi tiukkaa sääleihin päästä.
- Lukolla on monena vuonna viimeisen 10 vuoden aikana ollut mahdollisuus hyvillä joukkueilla vähän paremmille sijoille. Nyt kuitenkin viime ja tällä kaudella jopa ennakkosuosikin viitta ollut harteilla ja tulosta toivoisi tulevan.
- Onhan tuo pitkä odotus palkittava vihdoin mestaruudella, varsinkin kun se olisi täysin ansaittu. Vaikka taaperrusjaksojakin on ollut paljon, niin kyllä Lukon olisi pitänyt edes joku pytty jo kopata viimeisten vuosikymmenien aikana.

TPS:lle ja Raipelle voi pienet propsit antaa odotusten vääriksiosoittamisesta. Sillä ansaitsee kuitenkin vain hopeaa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
TPS sais viedä kannun.

On aika lopettaa taas tuo Lukko fanien keuliminen ja puusilmäisyys.

Puusilmäisyys ei lopu vaikka tepsi voittaisikin mutta jos Lukko voittaa niin se keuliminen olikin objektiivista joukkueen paremmuuden arvostamista ja keulimisesta puhuminen Lukon vähättelyä sinulta.
Isot panokset siis vielä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Lukolla on sekä valmentaja että pelaaja, jolla on eniten liigaotteluita ilman mestaruutta. Miettikääpä sitä.

Korjaan. Lukossa on eniten otteluita ilman mestaruutta oleva pelaaja, valmentaja ja huoltaja.

Sepi > Raipe


 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Pakko sitä on Lukolle tsemppiä toivottaa finaaleihin. On se teidän aikanne jo. Töissä ei vain jaksa yhtään kuunnella sitä keulimista, jos voittaa. Toki pieni kuittailu kuuluu asiaan.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Vaikea, sillä kyllä tän voisi molemmille suoda. Vaaka kallistuu kuitenkin noin 62/38 Lukon puolelle. Päätty ast!
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikea valinta. Toisaalta TPS on ennenmuinoin voittanut pirusti mitaleita ja mestaruuksia, Lukko ei. Mutta siilti, ei vaan pysty Lukolle mestaruutta toivomaan, vaikka kuinka yrittäisi.

Joten TPS, Go For It! Ihan Raipen takia. Saisi tämä kärppä-kasvattikin ensimmäisen mestaruuden sitten 1980-luvun. Ja ekan valmentajana.
 

A Siente

Jäsen
Sen verran ärsyttänyt lukea Lukko vs Ässät kannattajien keskinäistä vääntöä, että toivon TPS:n vievän mestaruuden. Saa vielä jännittää voittaako Lukko enää koskaan mestaruutta. Mutta ei tuo maailmaa kaada, vaikka Lukko voittaisi. Kunhan nähdään tasokas finaalisarja.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Ehdottomasti Lukko. Niin pitkä aika siitä ainokaisesta ja huikeaa duunia tehty viime kaudet+se satavuotias mummo, joka ollut katsomossa vuosikymmenet näkisi nyt vihdoin (jos elää) kun kanisteria nostellaan Raumalla.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lukko. Seurassa ollaan tehty hyvää työtä ja nyt olisi aika ottaa se mestaruus pitkän tauon jälkeen. Ei pääsisi Ässä-fanitkaan enää kettuilemaan.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Lukon puolella finaaleissa. Tosin sillä ajatuksella ettei Tepsinkään mestaruus harmittaisi pätkääkään.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pohdin pitkään, kummalle finaaliparista sympatiani antaisin. Lukko olisi loistava vaihtoehto. Mikä kasvutarina! En edes tiedä onko Lukko ikinä ollut finaaleissa. Nyt järjettömän kovan prosessin päätteeksi olisi ansaittu palkinto otettavissa. Pekka Virta kaikesta kritiikistä huolimatta tehnyt jäätävän kovaa duunia, ja olisi tuossa pientä tuhkimotarinan saumaa koronavääntöjenkin jälkeen.

Lopulta sympatiani kääntyvät kuitenkin turkulaisille. Näen tuossa legioonassa paljon samaa kuin omassamme: organisaatio, jolle on naurettu jo pitkään, joka ennen tätäkin kautta lytättiin. Armeija joka on voittanut kaikki ennakkoluulot. Ärsyttävä porukka, joukossa myös muutama ihon alle menevä kirjoittelija tällä foorumilla, mutta kenelläpä ei olisi? Ennen puolivälierien alkua Varmavuo kävi Radio Voiman ennakossa läpi ennakkoasetelmia lahtelaisten ja turkulaisten sarjan välillä, ja joukkueiden historia oli keskenään hämmentävän samankaltainen. Hoitakaa homma kotiin, turkulaiset, tässä on tarina jolle haluan kirkkaan lopun.

Ja toki TPS:n juhliessa mestaruutta pääsisin kertomaan, miten lopulta heidän ja Pelicansin välinen sarja oli moraalinen finaali ;)
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TPS.
Kovin suurta hurmosta ei finaali aiheuta, katson tulokset aamun hesarista.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole pudotuspelejä oikeastaan edes seurannut, mutta nyt kun ollaan loppusuoralla, niin mielummin TPS.

Virta on aina vitittanut ja Lukko ei oikein ole koskaan tuntunut miltään.

Hunajata siis Raipelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös