Oman kännykkähistoriani alku ajoittuu alkusyksyyn 1996. Siitä joulukuuhun 1998 omistin legendaarisen 1610:n, joka on ylivoimaisesti paras minulla käytössä ollut puhelin. Pudotin sen mm. noin 120 km/h nopeudesta moottoritielle - vaurioitta :) Kuulemma vielä kestävämpi on ollut Ericssonin eräs malli (se, missä antennin voi kääntää rungon suuntaiseksi). Setäni pudotti sen epoksimassapurkkiin, ja se toimi vielä sen jälkeenkin. Tosin sen ulkopuolinen puhdistus olisi ollut mahdotonta, ja epoksin kovettuessa näppäimet tuskin toimivat kovin jouhevasti, joten se oli sen puhelimen loppu.
Joulukuussa 1998 ostin sitten 5110:n, joka oli käytössä puolisen vuotta (ja on edelleen äidilläni). Sitä jouduin käyttämään korjaamolla vain kerran - pienestä säälittävästä vaatteet päällä uimisesta rikkoutui näyttö. (Uskokaa tai älkää, vieläpä selvin päin)
3210:n ostin sen tultua markkinoille elokuussa 1999, mikä oli yksi elämäni suurimmista virheistä. Ensimmäiseksi se hajosi, kun kävelin sateessa, puhelin taskussa Sörnäisistä Kallioon (ei siis kovin pitkästi) syksyllä 1999. Keväällä 2000 se sitten simahti lopullisesti. Se oli kaiken kaikkiaan viisi (5) viikkoa korjaamolla, kunnes Nokia totesi, ettei sitä kannata korjata. Sain uuden 3210:n, joka toimi lähes moitteettomasti siihen saakka, kunnes ostin viime kesänä nykyisen puhelimeni (olisiko 3310?). Se on toiminut kiitettävästi ja kestänyt paljon kaikenlaista. Pieniä ulkoisia vaurioita on, mutta niiden kanssa pystyy elämään.
Todettakoon, että olen tavannut monia varsin kestäviäkin 3210:jä, jotka ovat toimineet moitteettomasti ulkoisia vaurioita ja ohjelmistovirheitä lukuunottamatta. 3210 kuulemma jämähtää, jos siihen yrittää säveltää Backstreet Boysien jonkun kappaleen, kertoi pikkusiskoni. Sellaisen ominaisuuden minäkin haluaisin puhelimeeni :)