Kellokosken Alku 2019–2020 – hillbillies from outer Newland

  • 8 227
  • 15
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Avataan nyt topicci Uudenmaan huikeimmalle kyläkiekkoyhteisölle. Kellokosken Alku eli lyhyesti vain KelA, on hyvällä fiiliksellä liikkuva joukkue joka taistellut itsensä takaisin II-divariin toissa kauden päätteeksi.Tunnelma Kellokosken Hillbilly Iceride jääladossa on aina ollut omaa luokkaansa. Se tunnelma pitäisi jokaisen jääkiekkofanin joskus kokea. Fiilis o hyvä ja kuittia pukkaa, mutta aina hyvässä hengessä. Jääladon energia on aina positiivinen.

Vielä mitään Nokianpyrymäisiä kaappauksia ei ole odotettavissa ja kopioituna edarin Fb-sivulta ydinteksti on:

Pelaajamarkkinoilla jälleen hiljaista, joten tiedotetaan niistä sitten kun on jotakin tiedotettavaa. Ainoa siirto on ollut se, että joukkueemme pitkäaikainen puolustuksen tukiranka Lassi Karhunen siirtyi Keravalle (KJT-Haukat).
KelA:n runko siis säilyy melkolailla samana kaudella 2019-20. Samalla säilyy myös henki ja taistelu, jota olemme tottuneet yleisesti näkemään kun keltapaidat ovat askissa.

Itse yritän olla jokaisessa KelA:n himaatsissa paikalla six-packin kera ja stetson päässä. Yee-haw!!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
KelA:lla oli lauantaina harkkamatsi ValKia vastaan. Itse en paskahuussin remontoinnilta joutanut Jäälatoon katomaan matsia, joten tulos on hämärän peitossa. Tähän hetkeen mennessä ei tulos ole ehtinyt joukkueen FB-sivuille, voittoa tai tappiota lienee nollattu rankasti rav.Ruukki- pub Patovahti akselilla. Pelaajistosta ei ole juurikaan tiedotettu, mutta kausihan alkaa vasta vajaan parin viikon päästä, että hyvin ehtii vielä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Paikallisen taksikuskin tietotoimisto kertoi, että käkättimeen tuli ja eilen näytti joukkueen mediagurukin heränneen viikonlopun jäljiltä. Tiivis analyysi KelA:n edarin fb:stä kertoo tiivistetysti seuraavaa:

"KelA - ValKi 4-5 (1-2, 2-3, 1-0)
Lauantaina pelattiin kauden ensimmäinen harjoitusottelu kun Valkealan Kiekko saapui vieraaksi. Ottelu oli molemmille kauden ensimmäinen. Hienouksia ottelussa ei paljon nähty. KelA paransi kuitenkin peliään ottelun vanhetessa, mutta se ei riittänyt tällä kertaa vaikka viimeisellä minuutilla yritettiin ilman maalivahtia tasoitusta."


Myös pelaajauutinen pulpahti samalta istumalta raportin lopuksi, joka kertoi kokeneen Miikka Fredrikssonin liittyneen joukkueeseen
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sarja-avaus suoritettu ja suureksi harmikseni en itse päässyt paikalle, kun oman harrasteeni SM-kisat vaati läsnäoloa toisaalla, mutta onneksi 208 muuta lätkäfania oli ehtinyt paikalle! Mutta paiskaan tuosta jengin FB-sivujen lyhyen jutunpätkän:

KelA - H.K.H. 2-5 (1-1, 0-1, 1-3)

Sarja avattu tappiolla viime kauden mestarille Hyvinkään Hokiklupille. Vastus oli odotetun kova. KelA:lta puuttui kokoonpanosta 3 puolustajaa jonka johdosta valmentaja Tuomo Martimo joutui peluuttamaan hyökkääjiä puolustuksessa.

Ensimmäisessä erässä ajassa 17.14 KelA:lle tuomittiin rangaistuslaukaus kun Antti Saramolalta lyötiin maila poikki läpiajossa. Rankkaria asettui laukomaan Arttu Kuismin joka pehmeillä käsillään veivasi kiekon ohi Hokiklupin maalivahti Juius Kivisen, tilanteeksi 1-1.

Toisessa erässä molemmat joukkueet kulutti jäähypenkkiä reilusti. KelA:lle tuomittiin ajassa 35,15 jälleen rangaistuslaukaus, mutta tällä kertaa Artun kikat ei purreet. Ajassa 37.20 Hokiklupin Markus Sauvolalle tuomittiin 5+20 min päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tämä rangaistus koitui kotijoukkueelle murheelliseksi. Ajassa 39.37 vieraat siirtyi johtoon alivoimamaalilla.

Kolmas erä alkoi kotijoukkueen ylivoimalla mutta vieraat teki taas alivoimalla maalin ajassa 40.57 tilanteeksi 1-3. Ajassa 41.42 vieraille tuomitaan, jäähy liikaa miehiä kentällä. Kahden miehen ylivoimalla Arttu voittaa aloituksen ja siirtää Topias Nuutiselle joka kaventaa tilanteeksi 2-3. Hokiklupi viimeisteli tyhjiin 2-5 loppulukemiksi.

KelA:n matka jatkuu ensi lauantaina Kauniaisiin jossa ottelu alkaa klo. 16.20.

Kiitos molempien joukkueiden faneille, hallissa oli hieno tunnelma!!!

Maalivahtien torjunnat:
KelA Valtteri Järvinen 14+17+8=39
H.K.H. Julius Kivinen 11+6+10=27

Rangaistukset:
KelA 4x2+10 min=18 min
H.K.H. 5x2+ 5+20 min=35 min
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
KelA kävi ottamassa käkättimeen Kauniaisten Urheilu Yhdistyksen Toveri Oravilta 9-2. Viime lauantaina oli paikallihegemoniaa Tuusulan herrudesta, ja tällä kertaa Hyrylän veijarit ottivat valtikkaan Tuusulan Keskustaan. Ohessa lyhyt rapsa KelA:n fb-sivuilta:

KelA - TuusKi 4 - 5 ja
(1-1,2-3,1-0,0-1)
KelA punnersi kauden ekan pisteen liukkaasti liikkuneelta Tuusulan Kiekolta hurmoshenkisessä Kellokosken "isossa kirnussa" jonka lehtereille oli kammennut komeat 222 tosi fania joista lähti ääntä . 1-erässä nähtiin maalit molempiin päihin ,0-1 Puotila Severi , 1-1 Kuismin Arttu ( Vennola, Haikonen).2-erässä TuusKi karkasi 1-3 johtoon Niemimaan Pekan kahdella maalilla , KelAn 3-kenttä sai pörinää sen verran TuusKin päätyyn että Mäkisen Arto löi kavennuksen 2-3 Fingeroosin Joelin ja Siitarin Jeremiaksen avustamana . 3-3 olikin illan komein kuvio , KelAn mainio goalkeepperi Valtteri Järvinen avasi Haikoselle joka lähetti nopean Ollilan Jonin karkuun ja räpsis kiekko lävähtää takaylähelttaan . Erän loppuun TuusKi iskee 3-4 Sellmanin Joonan karkumatkan päätteeksi , tästä ei KelA puolustajia voi syyttää kun heitä ei omassa päädyssä ollut . 3-erässä peli punnerrettiin jälleen tasoihin 4-4 Saramolan Antin toimesta ja erän lopussa tapettiin alivoimaa kunnes tuomarin pilli armahti ja 1 piste varmistui. Jatkoaika alkoi jäähyn jatkuessa ja alivoimalla päästiin Artun ketjun toimesta TuusKin päätyyn ilman tulosta. Kuten huippu-urheilussa monesti käy kaveri tekee jos itelle ei maistu , TuusKin Niko Lönnroos kauhoo kiekon sisään viime sekunneilla , 4-5 lopputulos ja lisäpiste lähti Hyrylän kirkonkylään.
Järvisen Valtteri kaapi hurjat 36 torjuntaa , TuusKin Miikka Leppänen 26 . KelA lähtee neljän ottelun vieraskiertueelle , 12.10 Tikkurila , 13.10 Klaukkala , 18.10 Vuosaari ja 20.10 Tikkurila


Seuraava kotimatsi jääladossa lauantaina 26. lokakuuta jolloin vieraaksi saapuu Länsi-Uusimaa United eli Harjun Kiekko (HAKI) Nummela-Lohja akselilta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Yksi seikka joka jaksaa riemastuttaa KelA:n tiedotuksessa on karu rehellisyys ja lievä itseironia. Flunssa-aallon pyyhkiessä Altiina taudille-beachilla makoilleet pelimiehet potemisen ulapalle, löytyi FB-sivulta tiivistäkin tiiviimpi tiivistelmä matsista HC Vantaata vastaan:

HC Vantaa - KelA 14-3 (6-1,5-1,3-1)

Vantaalla nähtiin tiukka jääkiekko ottelu. Kotijoukkue onnistui 11 kertaa vieraita enemmän. Luvut kertoo totuuden 14-3.

Maalivahtien torjunnat:
HC Vantaa Niko Heinonen 7+3+15=25
KelA Teemu Kaarela 15+18+15=48

 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Lisää matsiraportteja KelA:n FB:sta. Kaverit lörpöttelevät taas laveasti. Koittakaa jakssa lukea loppuun asti, ite mainasin nukahtaa jo puolivälissä.

Su. 13.10.2019

KHT - KelA 7-6 ja (4-2, 1-4, 1-0, 1-0)

Pistetili karttui 1 pisteellä, enemmänkin oli tarjolla muttei vaan onnistuttu viimeistelyssä.

Pe 18.10.2019

Viikingit - KelA 5-1 (1-0, 4-0, 0-1)

Viikingit viimeisteli paremmalla prosentilla paikoista!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
KelA kävi ottamassa dunkkuun neljän vierasmatsin putken vikassa matsissa Vantaalla. Tällä kertaa olemme puhtaan tilastoraportin varassa, sekä täysin puolueellisten kommenttieni täydentämänä.

Selkäsaunassa ei tarjottu yhtä kuumia löylyjä kuin edellisessä kohtaamisessa, pikemminkin vain kylmää suihkua. Onneksi ei kuitenkaan kultaista suihkua. Pikkulohikin on näemmä petokala ja runsaslukuisen 45 henkisen yleisömassan edessä käyty matsi päättyi seuraaviin lukemiin kotijoukkueen voittaessa melko niukasti:

HC Vantaa - KelA 7-3 (1-1, 3-1, 3-1)

Maalivahtien torjunnat:
HC Vantaa HEINONEN Niko 5 + 12 + 6 = 23
KelA HEISKANEN Mikko 13 + 11 + 12 = 36
Rangaistukset
HC Vantaa 5x2min = 10 min KelA 6x2min = 12 min


Iloisempia uutisia oli luvassa kuitenkin viime viikonlopun jälkeen kun jengin FB-sivukin heräsi raportointiin.

KelA - HAKI 4-1 (1-1,3-0,0-0)

Peliraportti jo seuraavana päivänä tietää yleensä sitä, että peli on mennyt hyvin! Ja hyvinhän se KelAn osalta menikin, kun kauden avausvoitto irtosi ehjän ja ennen kaikkea raikkaan peli-ilmeen ansiosta.

Kiitos poissaoloja paikkaamaan tulleille a-junnuille: Jesse Jehkonen, Veeti Leipijärvi, Janne Mäki, Roope Partanen, Nino Sadri

Kovasti nuorentunut HAKI aloitti vahvasti ja menikin jo ajassa 2:09 johtoon Jami Heinosen maalilla. Tämän jälkeen kotijoukkue sai pelistä enemmän otetta ja kampesi ajassa 6:38 Jussi Salmen maalilla syöttäjinä Arttu Kuismin ja Mika Vennola.

Toisessa erässä HAKIlla oli heti alussa paikat mennä johtoon, mutta loistavasti pelannut Valtteri Järvinen piti pintansa. Vaikeasta vaiheesta selvinnyt kotijoukkue piristyi ja meni
22:43 2-1 Lari Ylikarjula (Jeremias Siitari)
29:51 3-1 Mika Vennola (Jussi Salmi, Arttu Kuismin)
36:09 4-1 YV Roope Partanen (Lari Ylikarjula, Jeremias Siitari) maaleilla 4-1 johtoon. Paikkoja oli tehdä useampikin parin läpiajon ja tolppalaukauksen muodossa.

Viimeinen erä sitten väännettiin tasaiseen tahtiin maaleja enää näkemättä. Näin ollen pisteet jäi ansaitusti Kellokoskelle.
Vierasjoukkueesta pitää nostaa esiin nuoret juniorit ja uusi valmentaja, joiden ansiosta HAKIn peli-ilme viime vuosiin verrattuna oli todella positiivinen yllätys. Kotijoukkueen ykköstähti oli maalilla loistavasti pelannut Valtteri Järvinen. KelAlla oli onnistujia laajalla rintamalla ja kaikki kentät pystyivät luomaan maalipaikkoja.

Maalivahtien torjunnat:
KelA Valtteri Järvinen 8+14+14=36
HAKI Niko Keskinen 9+7+12=28
Rangaistukset:
KelA 0 min HAKI 4x2 min+2x10 min=28 min

DJ Mika Hakola onnistui luomaan halliin railakkaan tunnelman lauantai-illan kamppailuun.
Kiitos runsaslukuiselle (158) ja äänekkäälle kotiyleisölle.

Seuraava kotipeli 9.11 klo. 16:45 vastaan asettuu TuusKi.
Mutta sitä ennen käydään lauantaina 2.11 Keravalla KJT Haukkojen vieraana. Ottelu alkaa klo.18:50.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Vierasmatsi Sherwoodissa oli jälleen kiihkeä. Matsista lisää joukkuuen fb-sivuilta raportoituna:

KJT Haukat - KelA 4-3 JA (1-1, 1-1, 1-1, 1-0)

KelA haastoi KJT Haukat loppuun asti, eikä voittokaan olisi ollut lainkaan tavoittamattomissa.
Niin vain KJT Haukat oli hiukan parempi ja voitti ottelun tiukan taiston jälkeen jatkoajalla 4-3.
KelA:lle tarjottiin lopussa ylivoimalla ratkaisun mahdollisuus, mutta viimeinen ylivoima ei tuottanut tulosta. Lopulta jäätiin vielä alivoimalle, eikä jatkoajalla päästy enää kokeilemaan hyvän ottelun pelannutta vastustajan maalivahti Henri Halttusta. KelA:n maalilla Valtteri Järvinen oli jälleen mies paikallaan.
A-nuorista lainalla olleet tekivät tonteillaan vakuuttavan jämäkkää jälkeä. Kiitos siitä heille. Koko joukkueen esitys oli ehjä muutamia virheitä lukuun ottamatta. Näistä vastustaja rankaisikin armotta maalien muodossa.
Jättimäinen kiitos kannustusjoukoille! Mahtavaa mukanaoloa pelistä toiseen.
Tästä jatketaan voittojen metsästystä seuraaviin otteluihin. Ensi lauantaina kotikaukaloon saapuu vieraaksi Tuuski. Ottelu alkaa klo. 16:45. Sarja on keskikastin osalta tasainen, joten panosta riittää jokaisessa ottelussa.
Tilastot:
Maalit:
17:03 0-1 YV Juho Vitikka (Mika Vennola, Eetu Koljonen)
17:26 1-1 Miro Karimies (Veikko Weckman)
21:52 2-1 Veikko Weckman (Lassi Karhunen,Miro Karimies)
24:58 2-2 Lari Ylikarjula (Jeremias Siitari, Jesse Jehkonen)
41:43 3-2 Veikko Weckman (Miro Karimies, Severi Sinkkonen)
49:10 3-3 Arttu Kuismin (Jussi Salmi, Jesse Jehkonen)
61:19 4-3 YV Veikko Weckman (Miro Karimies, Teemu Svens)
Maalivahdit:
KJT Haukat Henri Halttunen 4+7+8+0=19
KelA Valtteri Järvinen 16+28+10+1=55
Jäähyt:
KJT Haukat 5x2=10 min
KelA 6x2=12 min
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kelliksen edarit veivasivat toisen kolmen pojon voiton ja ottivat tiukemman otteen Tuusulan kiekkovaltikkaan:
Pisteet matseista:
KelA 4 TuusKi 2
Maalit:
KelA 9
TuusKi 9

Myös jengin fb-sivu hehkutti matsia, eikä syyttä:


KelA - Tuuski 5 - 4 (3-1, 1-0, 1-3)

Lauantai-ilta tarjosi runsaslukuiselle yleisölle (223) hienoa kiekkoviihdettä, kun perinteikäs Tuusulan Kiekko saapui Kellokosken jääpyhättöön.

TuusKi aloitti maalinteon ajassa 9:01 Niko Forsström (Rassa, Semjonov) vei vieraat 0-1 johtoon. Erän vanhetessa alkoi kotijoukkuekin saamaan pelin juonesta kiinni ja ajassa 16:04 KelA:n yv toimii mallikkaasti ja Mika Vennola (Kuismin, Eetu Koljonen) ohjaa Arttu Kuisminin laukauksen mallikkaasti ohi Heikki "Kobrakäsi" Kokkosen.
Vajaa minuutti tästä niin KelA karkaa jo 3-1 johtoon Jeremias Siitarin (Jani Lindegrön) ja Arttu Kuisminin (Mika Vennola, Jesse Jehkonen) maaleilla.

Toisen erän alkuun KelA siirtyi 4-1 johtoon Jani Lindegrönin (Siitari) maalilla. Mikä riitti "Kobrakädelle" ja maalille luisteli Miikka Leppänen. Loppuerän aikana ei maaleja nähty, mutta Tuuski alkoi saamaan pelistä parempaa otetta ja loi Valtteri Järvisen maalille tukun vaarallisia paikkoja. KelA:llakin oli paikkansa lisätä johtoaan, mutta maalille tullut Leppänen torjui paikat eleettömän varmasti.

Kolmanteen erään KelA sai vahvan alun ja Roope "Kimin-poika" Partanen (Juho Vitikka, Joni Ollila) vei kotijoukkueen
jo ratkaisevan tuntuiseen 5-1 johtoon hienolla viivalaukauksella. Tämän jälkeen KelA ajoi koneet alas ja Tuuskille annettiin erän puolivälissä hallitut kolme maalia kolmeen minuuttiin. Paniikkia ei tullut missään vaiheessa ja aikalisäkin käytettiin vain koska sellainen on käytettävissä. Näin ollen 5-4 voitto maistui erityisen hyvältä!

Kiitos kotiyleisölle ja Tuuskille hyvästä taistosta. Ensi lauantaina jatketaan kun Sipoosta saapuu paikallinen Wolf mukanaan taktiikkavelho Samu Mustonen, sekä joukkueen tämän kauden uudet tähtihankinnat.

Maalivahtien torjunnat:
KelA Valtteri Järvinen 10+18+16=44
Tuuski Heikki Kokkonen 13+0+0=13
Miikka Leppänen 0+7+4=11
Rangaistukset:
KelA 4x2=8 min
Tuuski 2x2=4 min
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
KelA ollu kotosalla Sus'laumaa vastaan ja käyny vieraissakin. FB-sivusto kertoo asiat niinkuin ne ovat, kauniisti ja puolueettomasti:

KelA-Wolf 1 - 9 (0-2,0-4,1-3)

" Edellinen kohtaaminen viime kaudella.Sipoossa päättyi KelAn 0-1 voittoon mutta varustelukilpailu on tuonut Sipoon kirkolle pari kentällistä oikeita kiekon pelaajia jotka näyttivät Kellokosken lauantai illassa ns. "närhen munat" yläparvella riekkuneille ( 148 ) aikamiespojille .

Viimeisin hankinta Olavi Tihreväinen Suomi-sarjan Haukoista ei erottunut Wolf'in liukkaasti liikkuneista jääkiitäjistä eikä parvella nähty Sipoon ihania äitejä joiden pojat ei enää mahdu Wolf'in edustukseen.

Havaksen Tomi iski KelAn ainokaisen Artun syötöstä ja muutkin yritti parhaansa , maalissa Heiskanen ( 26 ) ja Hakola ( 11 ) ehti muutaman kerran kiekon eteen. Vote kuulutti aina yhtä kauniisti maalintekijät ja jäähylle menijät.

KHT - KelA 7 - 5 (2-2, 2-1,3-2)

Molemmille joukkueille elintärkeä ottelu lauantai-iltana päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon. KHT:n tehokas ylivoima sekä taidokkaasti viimestelty 5-4 johtomaali siniviivan takaa, jään kautta ylänurkkaan takasivat kolmen sarjapisteen jäämisen Klaukkalaan

Varsinkin kolmannen erän ja muutenkin läpi ottelun jatkuneen väkevän peli-ilmeen myötä ei olisi ollut suuri vääryys pisteiden matkaaminen Kellokoskellekkaan.

Tällä kertaa kuitenkin rangaistusten (+rangaistuslaukauksen) muodossa näkynyt pieni kurittomuus maksoi kovaa hintaa kotijoukkueen käyttäessä paikkansa armotta hyväkseen.
Viidestä 2-minuuttisesta kolme loppui ennen aikojaan, kun kiekkoa kaivettiin jo KelA:n maalista. Myös ensimmäisessä erässä tuomitun rangaistuslaukauksen lopputulemana maali kotijoukkueelle.
Mika Vennolan tekemä 4-4 tasoitusmaali kolmannen erän raivokkaan takaa-ajon päätteeksi oli laiha lohtu, kun KHT karkasi hetkeä myöhemmin ratkaisevaan kahden maalinjohtoon. Kahden maalin johto piti loppuun asti molempien joukkueiden maalatessa vielä kertaalleen.
KelA:n ykkösketju totutun tehokas (Arttu Kuismin 1+2, Mika Vennola 1+2, Antti Saramola 1+0), mutta tärkeää tulitukea saatiin edellisten pelien tavoin myös muilta kentiltä (Petri Salmi 1+0, Arto Mäkinen 1+0, Eetu Koljonen 0+1, Lari Ylikarjula 0+1, Juho Vitikka 0+1, Tomi Havas 0+1, Joni Ollila 0+1, Rasmus Kolari 0+1).
Valtteri Järvinen ehti kiekon eteen 27 kertaa.

Ennen joulutaukoa olisi jaossa vielä 12 sarjapistettä, joista vielä 9 kotiaskissa.
La 30.11. klo 16.45 KelA-GrIFK
La 7.12. klo 19.00 H.K.H.-KelA
Ke 11.12. klo 19.20 KelA-HAKI
La 14.12 klo 15.00 KelA- HC Vantaa

Ei vaivuta siis ulkona vallitsevaan synkkyytteen, vaan nähdään Kellokosken jäähallin kirkkaissa valoissa!"


 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Taas on pelailtu ja jotkut hieman huudelleetkin hävyttömyyksiä (en minä). Edareiden fb on hyvin ajan hermolla ja koska asia on tärkeä, laitetaan teksti lyhentämättömänä. Normisti kyllä katsomosta huudellaan jon kaikenlaista, mutta pienellä pilkkeellä silmäkulmassa. Nyt lienee jollain menny oikeesti hermo.

Omasta puolestani olen iloinen että taidan vihdoin päästä pelipaikalle tulevana lauantaina.

"Arvoisat KelA:n kannattajat.
Olemme saaneet tietoomme, että viime lauantaina KelA-GrIFK ottelussa katsomosta on huudettu jäällä olleille henkilöille uhkauksia ja henkilökohtaisia loukkauksia. Ymmärrämme että viime aikojen heikot peliesitykset turhauttavat kannattajiamme, mutta siltikään emme hyväksy epäasiallista käytöstä kaukalossa, katsomossa, emmekä missään muuallakaan kohdistuipa keneen tahansa.
Pahoittelemme tapahtunutta ja tulemme puuttumaan asiaan.
Asiallista kritiikkiä saa ja pitääkin antaa, mutta se tulee kohdistaa oikein. Kolmessa edellisessä ottelussa ainoa oikea kohde olisi ollut KelA edustus, ei vastustaja tai tuomarit.
Kilpailusäännöt määrittelee seuraavaa:
"8.6. Ottelun järjestäminen
1. Järjestyksenpito
Järjestävä seura on vastuussa siitä että ottelussa noudatetaan SJL:n voimassa olevia turvallisuusmääräyksiä. Muussa tapauksessa joukkue voi menettää kotikenttäoikeutensa tai määrätä pelattavaksi kotiottelut ns. suljetuin ovin."
Toivomme että saamme jatkossakin pelata Keski-uudenmaan loistavimman kotiyleisön edessä ja toivotamme jatkossakin vanhat sekä uudet kannattajat lämpimästi tervetulleiksi ottelutapahtumiin.

KelA-GrIFK 0-9 (0-3, 0-2, 0-4)"

H.K.H. - KelA 6 - 3 (1-0, 3-2, 2-1)

Ottelussa oli vastakkain kaksi väsynyttä joukkuetta joiden pelaajista hyvin jaksoi liikkua vajaa kentällinen. KelA kaatui tällä kertaa väsähtäneellä otteella pelaten, vaikka otteluun oli ladattu panoksia vaikka koko tykistön tarpeisiin.
Tappion jälkeen ei KelAn leirissä pauku enää edes henkselit, sillä jumbopaikka kutsui. Pohjalta on kova ponnistaa joten kahteen viimeiseen peliin tulee kammottavan nälkäinen joukkue, joka janoaa suonissa virtaavan nesteen sijaan konkreettista pistepottia. Joululoman viettoon tullaan lähtemään monta pistettä lihavampana.
Tilastot:
19.23 1-0 Jukka Lievonen (Alakoski,Pajunen)
29.04 2-0 Kimi Räsänen (Aarola)
29.26 2-1 Ilmari Perttu (Mäkinen)
32.54 3-1 Jimi Santala (Pajunen. Nikander) YV
34.36 4-1 Juho Pajunen (Alakoski, Santala) YV
35.49 4-2 Petri Salmi (Seppälä)
46.33 5-2 Juho Pajunen (Aarola,Pehu)
52.14 5-3 Juho Vitikka (Pasi Haikonen)
57.40 6-3 Jukka Lievonen (Aarola) YV
Torjunnat:
H.K.H. Julius Kivinen 9+1+8=18
KelA Valtteri Järvinen 13+20+11=44
Rangaistukset:
H.K.H. 5x2=10min
KelA 4x2+5+20=33min
Kaksi seuraavaa peliä on kotikaukalossa ja sen jälkeen päästään pienelle joulutauolle.
Keskiviikkona vieraaksi saapuu HAKI. Ottelu alkaa 19.20.
Lauantaina vieraaksi saapuu HC Vantaa. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo. 15.00.


PS: Ei ainakaan keskiviikon matsissa HAKI'ltas herunut pisteitä. "Meriselitystä" odotellessa
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ymmärrän hyvin, että jotkut pelit vaan halutaan unohtaa, joten siirrytään seuraavaan. Ennen joulua tahkottiin vielä Kelliksen Icehayride Jääladossa kiivas ottelu. Seuran fb-toimittajakin oli toennut HAKI-tappiosta:

KelA-HC Vantaa 4-9 (0-3,0-3,4-3)
Sarjan kolmosen ja jumbon ottelu meni odotetusti eli pisteet lähti Vantaalle vaikka pyristely oli ajoittain hyvinkin terhakkaa , kiitos Haukka-nuorten vahvistukset jotka rymistelivät miehekkäästi läpi ottelun . Vantaan kiekkoilijat olivat joka alueella sen verran edellä että numeroita ei tarvitse ihmetellä. Mika Hakola urakoi hienosti 0-9 tilanteeseen asti 32 torjunnallaan , puolustajat ei aina apuun ehtineet.
Mikko Heiskanen piti 3-erässä maalinsa puhtaana kun KelAn loppukiri tuotti komeat 4 maalia ,

1-9 Jussi Salmi (Jani Lindegrön , Niko Kalliokoski )
2-9 Arttu Kuismin ( Mika Vennola , Riku Janhonen )
3-9 Eetu Koljonen ( A.Kuismin , Antti Saramola )
4-9 Ilmari Perttu ( Lari Ylikarjula )

Heiskanen torjui 6 , Vantaan Jere Högbacka 25 .

Kepposia urakoitiin ottelun loppua kohti oikein urakalla , KelA 30min , Vantaa 40min. Lauantai iltapäivän peliin kampesi orrelle 50 laji fanaatikkoa jakaen suosiota hartaasti kuten aina , pelaajat jäivät viettämään ansaittua pikkujoulua Samin loihtimien herkkujen ääreen ja palaavat tositoimeen taas 3.1.2020 Tuusulassa klo 18.25 TuusKin vieraana .
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE !


Ja tänäänhän taas jatketaan sitten kiivaassa Tuusulan paikallismatsissa Raimon Rasiassa Hyrylässä, sadalle ensin paikalle ehtineelle istumapaikka ;-D
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Taistelu Tuusulan herruudesta käyty ja niinhän siinä kävi että "South's gonna rise again" eli etelä-tuusulan ylpeys kukisti KelA:n aika selkeästi. Edareiden fb-sivu kertoo karun koitoksen kohokohdat:

Tuuski - KelA 6 - 3 (3-1,3-0, 0-2)

Taistelu Tuusulan herruudesta jatkui viime perjantaina etelä Tuusulassa.
KelA aloitti maalinteon ajassa 4.48 kun ikinuori Petri Salmi teki Joni Ollilan ja Juho Vitikan syötöstä tilanteeksi 0-1.
Sitten alkoi kotijoukkueen Joonas Hyttisen show. Hyttinen teki 1-1,2-1,5-1 ja 6-1 maalit kahteen ensimmäiseen erään.

KelA maalasi vielä päätös erässä kahdesti.
Petri Salmi onnistui toistamiseen Rasmus Kolarin ja Arttu Kuismin toimiessa syöttäjinä. Antti Saramola viimeisteli 6-3 tilanteeksi Artun syötöstä. Paikkoja oli enempääkin mutta viimeistelyä pitää parantaa jäljellä oleviin peleihin.
Matka jatkuu Lohjalle perjantaina 10.1. Ottelu alkaa 19.20.

Tilastot:
4.48 0-1 Petri Salmi (Ollila,Vitikka)
9.26 1-1 Joonas Hyttinen (Ollberg, Rassa)
12.46 2-1 Joonas Hyttinen (Rassa, Niemimaa)
14.04 3-1 Niko Lönnroos (Salenius, Laaksonen)
23.12 4-1 Jami Kansanen (Nousianen)
30.57 5-1 Joonas Hyttinen (Huhtanen, Niemimaa) YV
38.08 6-1 Joonas Hyttinen (Huhtanen) YV
46.07 6-2 Petri Salmi (Kolari, Kuismin)
53.54 6-3 Antti Saramola (Kuismin)

Maalivahtien torjunnat:
Tuuski Miikka Leppänen 12+11+14=37
KelA Mikko Heiskanen 18+8+9=35

Rangaistukset: Tuuski 8 min KelA 6 min
Yleisöä 50.


Tässä paikallishegemonioiden lopputulema:

Pisteet matseista:
KelA 4 TuusKi 5

Maalit:
KelA 13 TuusKi 15

Viime perjantaina Lohjalla olikin tarjolla perinteinen divarin turpasauna kera verilöylyn. Turpaan tuli että tukka lähti ja kylän raitilla kulkevat kaljut miehet kulkevat kaulukset pystyssä vaiteliaina ja osa ei taida vielä edes olla löytänyt takaisin kotiin. Edareiden fb on vaiti kuin kiinnijäänyt venäläinen huumemuuli kuulusteluissa, mutta eipä tuosta pelistä tainnut paljoa jälkipolville jäädä kirjoitettavaa. Kahden erän jälkeen näytti vielä siedettävältä, sitten kotijengi veti ihan seittemän nolla vieraita daijuun. Täräytän tuohon nyt kuitenkin tilastot niitä kaipaaville:

HAKI - KelA = 13-4 (4-1),(2-3),(7-0)

01.59 1-0 Otto Ohmeroluoma (Trakht)
03.38 2-0 Aleksi Aalto (Ohmeroluoma) YV
08.17 2-1 Pasi Haikonen (Koljonen, Kuismin) YV
09.07 3-1 Aleksi Aalto (Stetski, Muukkonen)
16.56 4-1 Jasper Heino (Pettinen, Suutarinen)
20.00 MV vaihto KelA
25.06 5-1 Altti Suutarinen (Stetski)
29.31 5-2 Arto Mäkinen (Siitari, Ylikarjula)
31.36 6-2 Jami Heinonen (Laitinen) YV
35.41 6-3 Arto Mäkinen (Ylikarjula, Kolari) YV
37.14 6-4 Antti Saramola (Vennola, Kuismin)
45-09 7-4 Aleksi Aalto (Heinonen, Muukkonen)
49,33 8-4 Otto Ohmeroluoma (Etelämäki. Keskinen)
50.45 9-4 Ville Muukkonen (Heinonen)
53,21 10-4 Danil Tsarkovskyi (Trakht, Ohmeroluoma)
54.09 11-4 Joonas Kalatie (Aalto, Rantanen)
57,08 12-4 Sami Pettinen (Ohmeroluoma, Stetski) YV
58,48 13-4 Nikita Fedorovits (Stetski)

Maalivahtien torjunnat:
HAKI Niko Keskinen 4+7+11 = 22
KelA Valtteri Järvinen 14+0+0 = 14
KelA Mikko Heiskanen 0+14+8 = 22
KelA yht. 36

Rangaistukset:
HAKI 14 min KelA 20 min

Yleisöä 100
 

Atmehassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avangard Omsk
Olinpahan tänään pitkästä aikaa paikan päällä katsomassa rautaliigaa... Otteluksi valikoitui erittäin viihdyttävä KelA-KJT. Häntäpään kamppailusta ei allekirjoittaneen mielestä vauhtia puuttunut. KJT oli erittäin tehokas maalipaikkoissaan ja mm. Miikka Lindholmin av-maali oli upea. Koko pelin ajan tuli hyvää kiekkoiluun kuuluvaa nokkapokkaa ja vertakin taisi lentää parin iskun jälkeen toisen erän päätteeksi. Mielenkiintoisin kohta oli kun Kellokosken 18v. Jeremias Siitari hyökkäsi taklauksen jälkeen ilman hanskoja KJT:n vaihtoaitioon, millaista en ole koskaan ennen nähnyt.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mukavaa ettei tämä mene "synkäksi yksinpuheluksi". Lisään edarien tiedotuksen tiivistelmät fb:stä noukittuna:

Tupla kohtaaminen sarjan kakkosta vastaan ei jättänyt selittelyille sijaa.
Lauantaina KelAn maaleista vastasivat paluu muuttaja Lassi Karhunen (Kuismin, Vennola) YV ja Mika Vennola (Vitikka, Kuismin).
Sunnuntaina KelAn maaleista vastasivat Pasi Haikonen (Kuimin, Vennola) YV ja Lari Ylikarjula (Saramola, Vennola).

18.1.20 Lauantain tilastot:
KelA - Viikingit 2-11 (1-3, 0-6, 1-2)

Maalivahtien torjunnat
KelA Valtteri Järvinen 17+12+0=29 (vaihto ajassa 32.12 1-8)
KelA Mikko Heiskanen 0+5+16=21
Viikingit Janne Karvonen 8+13+8=29
Rangaistukset:
KelA 9x2+5+20min=43 min
Viikingit 6x2min=12 min
Yleisöä 158

19.1.20 Sunnuntain tilastot:
Viikingit - KelA 6-2 (2-2, 4-0, 0-0)
Maalivahtien torjunnat
Viikingit Niko Paakkunainen 15+17+8=40
KelA Valtteri Järvinen 13+8+17=38
Rangaistukset:
Viikingit 6x2min=12 min
KelA 6x2min=12 min
Yleisöä 80


Vierasmatsit 25.-26.1.20 ensin lauantaina Wolfia vastaan Sipoossa 9-6 ja Sunnuntaina Keravalla KJT Haukkkoja vastaan 4-3 eli turpiin molemmilta.

Sitten viime lauantaina taas KJT Haukkoja vastaan himassa. Siitä pientä jutuntynkää:


KelA - KJT Haukat 5 - 8 (0-2,3-3,2-3)

Ottelun aloittamista viivästytti pieni palkitsemis-seremonia
jossa KelAn kiekkolegendat 70-80-
luvulta muistivat Voitto "Vote" Hokkasta pitkästä toimitsija urasta joka alkoi 70- luvulla eikä loppua näy.

Itse pelissä Keravan kollit oli maalin teossa parempia juuri numeroiden verran, lujasti kannustanut (172) yläparvikaan ei auttanut ja KelAn 2-div lohkon jumbosija tietää keväälle kiihkeitä "playoff" pelejä putoamista vastaan.

KelAn pisteet ottelussa menivät :
1-2 Joni Ollila (Kuismin) YV
2-3 Veeti Leipijärvi (Koljonen, Partanen)
3-3 Aki Kujala (Ollila, Kuismin)
4-7 Riku Janhonen AV
5-7 Aki Kujala (Havas, Kolari)

Maalivahtien torjunnat :
Valtteri Järvinen KelA 9+13+14=36
Henri Halttunen, KJT Haukat 7+12+8=27

Rangaistukset:
KelA 6x2+5+20min= 37 min
KJT Haukat 6x2+10min= 22min

Yleisöä 172

Seuraava kotipeli keskiviikkona 5.2 klo. 19.20 jolloin vastaan asettuu sarjaykkönen Wolf Sipoosta.


Tämä matsihan pelattiin justiinsa ja päättyi seuraavasti:

KelA - Wolf = 2-7 (2-2),(0-1),(0-4)

jään odottamaan josko siitä jotain kerrottavaa jälkipolville tulisi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös