Mainos

Keikka-arviot

  • 71 628
  • 252

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Laitetaanpa nyt tänne enemmän oikeaan ketjuun. Unohdin, että tälläinenkin oli.

En nyt keksi muuallekaan laittaa, mutta Chisulla oli huoman hieno keikka eilen Tavastialla. Esiintyi siellä bändeineen myös torstaina, mutta olin itse siis vain perjantaina. Huikea esiintyjä edelleen. Edelliskerrasta on jo miltei viisi vuotta varmaan, mutta neiti on vaan parantunut esiintyjänä ja laulajana siinä välissä. Uskomattoman voimakas ja yllättävän monipuolinenkin ääni. Vaikka pieni nainen, niin ääni on iso. Ihan omanlaisensa tapaus suomalaisessa musiikissa tällä hetkellä. Tuossa jää Jenni Vartiaiset ja kumppanit ihan varjoon. Eikä se Chisun taustabändikään ole höpsömpi, todella osaavan oloisia jamppoja ja yksi jampatar.

Settilista oli tämännäköinen. Uusin albumi Polaris tuli yhtä kappaletta lukuunottamatta kokonaisuudessaan, mitä en suinkaan valita, koska se on Chisun paras tähän mennessä:

Polaris
Anna askeleen viedä
Kolmas pyörä
Tabu
Sabotage
Viekää minut hänen luo
Tuu mua vastaan
Ruusunen
Sulle sydämeni annoin
Baden-Baden
Frankenstein
Kerrasta poikki
Mun koti ei oo täällä
Sama nainen
Tähdet
Kohtalon oma
---
Tie
Onni
Kriisit
Ihana

Joutuu harkitsemaan jos menisi keväämmällä katsomaan Circuksen keikkaa, vaikka se nyt keikkapaikkana on aika rasittava.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaanpa nyt tänne enemmän oikeaan ketjuun. Unohdin, että tälläinenkin oli.
Torstain keikan olin katsomassa ja täsmälleen sama setti vedettiin silloin. Kaksi kertaa aiemmin olen Chisun nähnyt, vuonna 2012 molemmat kerrat. Tuo taustabändi on tosiaankin mainio kombo ja melkein ansaitsi enemmän kuin pelkän taustabändin tittelin. Jussi Jaakonaho on mainio lisä kitaraosastolle, en tosin muista oliko bändissä jo aiemminkin kaksi kitaristia, mutta ainakin nuo muut jampat ja -taret ovat säilyneet samoina.

Uuden levyn biiseistä Tuu mua vastaan aukesi minulle kunnolla oikeastaan vasta tämän keikan myötä, on mennyt levyllä jotenkin puoli huomaamattomasti ohi. Hieno videokin sille on pykätty: Chisu - Tuu mua vastaan - YouTube

Jopa kamala Ihana toimi livenä aika hyvin, kun ainakin torstaina Chisu veti sen "omalla äänellään", eikä falsetissa niin kuin levyllä. Varmaan vimeistään jollain kesän festarilla pitää koittaa bongata uudestaan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SEA+AIR ja FEELS On the Rocksissa 5.2.2016

Suomalainen lämppäri FEELS oikeastaan sai lähtemään tälle keikalle, mutta muutamien SEA+AIR-näytteiden kuunteleminen sai vakuuttuneeksi, että vajaa kymppi kahden esiintyjän illasta on hyvä diili.

Saksalais-kreikkalaisen duon SEA+AIRin keikan alkumetrit lupasivat todella paljon. Äänet oli saatu Rocksin kiviluolassa todella hyvin kohdilleen ja korvat vuosivat hunajaa ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana, johon duo sisällytti "hittinsä" Lady Evropi ja Do Animals Cry. Niitä hetkiä, kun tulee olo, että on nähnyt rock n' rollin tulevaisuuden - tai tässä tapauksessa aavepopin, kuten yhtyeen musiikki on määritelty. Intensiteetti kuitenkin hieman laski loppua kohden ja tekniset ongelmatkin vaivasivat, kun peräti kaksi biisiä jouduttiin keskeyttämään ja aloittamaan uudelleen.

Kaksikko oli mahduttunut Rocksin pienelle lavalle melkoisen arsenaalin soittimia patarummusta kongin kautta cembaloon. Tästä kaksikko väänsikin vitsiä - he olivat pitkään harjotelleet multitaskingia eri soittimilla ja sitten jotkut tulivat kehumaan, miten hyvin loopit ja erikoistehosteet toimivat. Niinpä he halusivat todistaa osaavansa soittavan myös playbackinä ja kappale "We Understand You" oli liioitellun ilmeinen playback-esitys. Pientä piikkiä tuli myös ehkäpä vain kaksinumeroisen yleisöluvun suuntaan - usean "tämä on ensimmäinen keikkamme Helsingissä" toteamisen jälkeen loppupuolella muistettiin ylistää, että "olette paras yleisömme koskaan.......Helsingissä" ja muistutettiin myös, että sitten kun he esiintyvät stadionilla, voitte kertoa, että näitte ensimmäisen Helsingin keikkamme.

No, tiedä kasvaako duo koskaan stadionmittoihin, mutta ainakin ainesta tätä suurempiin piireihin on. Kenties pitää tehdä vielä pari levyä lisää 2011 ilmestyneen debyytin ja viimevuotisen Evropin jatkoksi, että 1,5 tuntiseen keikkaan riittää tarpeeksi sellaisia biisejä, joiden tahtiin massakin jaksaa jorata. Tänään settiä olisi voinut vähän lyhentääkin. En tiedä kiertääkö bändi kesän festareita, mutta ainakin Sidewaysiin tai Flowiin he istuisivat täydellisesti.

FEELSin olen nähnyt kerran aiemminkin lämppärin roolissa. Nyt setti oli pari biisiä pidempi ja edellisellä kerralla jostain syystä väliin jätetty "läpimurtohitti" Weightless kuultiin myös. Tämä elektropop-kolmikko on julkaissut virallisesti vasta kolme biisiä, mutta maaliskuun 1. päivä on tulossa ulos ensimmäinen EP. Melodiat on kohdallaan ja vielä julkaisematon Roadkill on tämän genren mittakaavassa suorastaa mättöä. TJEU: Yhtyeen Soundcloud-sivu, jolta löytyy julkaistut biisit.

Esiintyjät olisivat ansainneet suuremman yleisön, mutta ne ketkä paikalle tulivat olivat varmasti tyytyväisiä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Apulanta, Madetoja-sali 15.4.2016

Eilen tuli nähtyä Apulanta livenä pitkästä aikaa. Bändihän on tällä hetkellä loppuunmyydyllä konserttisalikiertueella. Kävin katsomassa Apulannan keikan Madetoja-salissa ja olihan se kyllä hieno elämys valoineen päivineen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei settien välillä pitäisi pitää minkäänlaisia taukoja. Nytkin tunnelma lässähti melko pahasti loistavan akustisen setin jälkeen, kun siirtyivät sähköiseen ilmaisuun. Mutta kukin tyylillään. Loistava tunnelma oli kuitenkin katsomossa läpi keikan, eikä varsinkaan setin loppupuolella juuri kukaan enää istunut. Keikan jälkeen Apulanta jakoi nimmareita Madetoja-salin aulassa ja olihan se kyllä todella hienoa päästä tapaamaan Toni ja Sipe henkilökohtaisesti. Arvostus kumpaakin kohtaan ihmisinä nousi uudelle tasolle, todella hienoja ja mukavia ihmisiä kumpikin.

Setti oli suunnilleen tämännäköinen.

Akustinen osuus:

008/Hallaa
Käännä se pois
Poistuisitko mun elämästäni
Valot pimeyksien reunoilla
Pala siitä
Odotus
Poltettu karma
010/Kaupungissa
Armo
Mato

Sähköinen setti:

Koneeseen kadonnut
Palava pensas
Sun kohdalla
006
Pihtiote
Valas
Mitä kuuluu
Viisaus ei asu meissä
Pahempi toistaan

Ilona?
Anna mulle piiskaa
 

SgtMarkov

Jäsen
Death @ Rock Club Tapper, Tallinna 13.4.2016

Vuonna 2001 kuolleen deathmetal-pioneeri Chuck Schuldinerin perintöä vaalittiin viime keskiviikkona Tallinnassa, johon oli tietenkin lähdettävä paikan päälle. Puskaradiosta kuulin, että alkuun suunniteltu Helsingin keikka peruuntui paikallisen keikkajärjestäjän kykenemättömyyteen saada bändi buukattua kunnolliselle rokkiklubille.

Saavuimme paikalle samoihin aikoihin kun lämppärinä toiminut Obscura aloitteli settiään. Sali oli melkoisen täynnä ihmisiä jo siinä vaiheessa ja ympäriltä kantautuneesta puheensorinasta päättelimme että varmasti ainakin puolet paikallaolijoista olivat suomalaisia.

Keikkapaikka oli ulkoapäin melko karunnäköinen. Rapistunut tiilitalo keskellä teollisuusaluetta eikä taksikuskikaan aluksi tiennyt missä ko. paikka sijaitsee. Onneksi neuvoa saaatiin muilta kuljettajilta.

Ja takaisin itse keikka-arvioon. Obscura oli melkoinen kysymysmerkki koska olin aikaisemmin kuunnellut bändiltä vain Death-covereita. Hyväntuuliset saksalaiset ottivat tilan haltuun todella ammattimaisesti. Oikeastaan kaikki biisit olivat genreltään teknistä deathmetallia, ja oli settiin kai saatu sovitettua joitakin stadionrock-huudatus-juttujakin.

Mutta Deathia sinne oltiin menty kuuntelemaan ja suht nopean roudaustauon jälkeen lava oli valmis herroja varten. Keikka oli osa "European Thought Patterns"-Euroopan kiertuetta ja kokoonpano oli kasattu entisistä Death-muusikoista; Steve DeGiorgio basson varressa, Gene Hoglan rumpupatterin takana ja Bobby Koelble kitarassa. Chuckin paikalla laulut ja kitaran hoiti Max Phelps, joka muuten täytti valtavat saappaat todella hyvin. Tyyppi jopa näyttääkin hieman Chuck Schuldinerilta.

Täysin ilman teknisiä ongelmia ei ilta sujunut. Kitarat jouduttiin vaihtamaan pari kertaa ja varsinkin Phelpsin soittoa rätinä ja pätkimiset haittasivat. Fiilikseen se ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan, ei bändin eikä yleisön. DiGiorgion tehtävänä oli hoitaa välispiikit. Yksi arvostetuimmista basisteista muusikkopiireissä, mutta puheista ja yleisestä olemuksesta jäi kuva, että olikohan tuo nyt ihan selvinpäin tällä(kään) kertaa. No mikäpä minä olen ketään tuomitsemaan. Kännissä saa olla jos se ei vaikuta suoritukseen, enkä ainakaan itse huomannut suurempia soittomokia.

Meiningin puolesta tämä oli varmasti yksi villeimmistä keikoista joilla olen ollut. Pitti pyöri aivan hulluna (en osallistunut, kiitos vain) ja osa surffasi yleisön päällä. Eräs crowdsurffaaja kyllä alkoi vituttaa jossain kohtaa, kun koko ajan sai varoa että milloin tulee maiharista päähän. Onneksi se pari kertaa putosi todella korkealta...

Illasta jäi päällimmäisenä mieleen semmoinen kuva mitä haluttiinkin. Tätä tehtiin nimenomaan Chuckin muistolle. Joka kerta kun Schuldiner mainittiin lavalla jonkun toimesta, sai aikaan korviahuumaavan huutomyrskyn.

Setlist.fm: stä löytyi settilistakin:

The Philosopher
Leprosy/Left To Die
Living Monstrosity
Suicide Machine
Overactive Imagination
Trapped In A Corner
Lack Of Comprehension
Out Of Touch
Flattening Of Emotions
Destiny
Symbolic
Zero Tolerance
Bite The Pain
Spirit Crusher
------------------
Zombie Ritual/Baptized In Blood
Crystal Mountain
Pull The Plug

Jossain kohtaa soittivat myös Rushin La Villa Strangiaton. Sitä ei oltu tuohon laitettu, enkä muista itsekään, mihin kohtaan saivat sen sovitettua.

Kyllä. Tämän lähemmäs ei Chuckia pääse enää. RIP
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
The Posies ja Varvara Tavastia 17.4.2016

Jokunen aika sitten huomasin tämän keikan ja ajattelin, että voisi käydä vihdoin katsomassa livenä The Posiesin, vaikka luvalla sanoen bändin tuotanto on minulle aika vierasta. Ajattelin hankkia lipun vasta lähempänä keikkaa, kun nyt on niin paljon penkkiurheilukiireitä, mutta tälle päivälle ei lopulta osunut mitään. Melkein homma pääsi unohtumaan, mutta aiemmin päivällä keikkoja selatessani se osui silmään ja ehkäpä hieman yllättäen lippustatus näytti vielä vihreää. Ovelta meni todennäköisesti ainakin lähelle loppuunmyytyä. Lipun hinta oli ulkomaiseksi bändiksi yllättävän edullinen - ennakko 22 euroa.

Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat enää ydinkaksikko Jon Auer (laulu, kitara) ja Ken Stringfellow (laulu, kitara, koskettimet) sekä liverumpali Frankie Siragusa. Siihen nähden bändi sai aikaan melko tukevan soundin - korvatulppien läpi kuulosti liki täydelliseltä, mutta ilman niitä olisi voinut olla minun makuuni liian kovat volyymit. Auerin ja Stringfellowin kemia on silminnähden loistava edelleen, vaikka ovat puoli elämäänsä yhdessä soittaneetkin. Välispiikit menivät melkein hysteerisiksi ja yhden väärin aloitetun biisin jälkeen bändi viritti itsensä uudelleen soittamalla improvisoidun(?) potpurin, johon sisältyi otteita ainakin Eaglesin Take It Easysta, Elton Johnin Tiny Dancerista ja I'm Still Standingista ja jostain rap-biisistä, mahdollisesti NWA:ta. Erinäköisiä pätkiä tutuista biiseistä kuultiin pitkin keikkaa - The Final Countdown ja Tommy, Can You Hear Me. Viimeksi mainitun innoitti valokuvaajalegenda Tomi Palsa - Palsa oli kuvaamassa bändiä lavalla, kun hänet synttäriyllätyksenä kutsuttiin tanssimaan.

Keikka noin kesti 2,5 tuntia ja biisejä kuultiin varovaisesti arvioiden kolmisenkymmentä. "Encore" oli lopulta ainakin kolmasosa koko keikan kestosta - "lopuksi" Auer katkaisi kitarastaan ainakin kaksi kieltä ja nyt keikka on varmasti ohi? Mitä vielä - vajaallakin kitaralla soitettiin vielä hyvä versio Cheap Trickin Surrenderista ja pianolla säestetty biisi (tai siinä saattoi olla kaksikin biisiä). Rumpali Siragusa takoi kannujaan kiitettävästi ja kuinkahan monta kertaa mies esiteltiin lopulta yleisölle?

Hieman rupesi kieltämättä tuossa vajaa 2 tunnin kohdalla puuduttamaan, kun oli kyse itselleni melko tuntemattomasta bändistä, mutta etenkin näin jälkeenpäin ajatellen oli hieno kokemus. En tunne bändin tuotantoa tarpeeksi hyvin, jotta osaisin laittaa settilistan.

Lämmittelijä Varvara on haminalainen bändi. En ollut kyseisestä bändistä aiemmin kuullut. Etukäteen kuunneltujen näytteiden perusteella vakuutuin, että lämppärikin kannattaa mennä katsomaan (joskaan muutenkaan hyvin harvoin skippaan lämppäriä ilman hyvää syytä), eikä tarvinnut pettyä. Kolmen kitaristin voimalla jyräävä bändi oli vahvistettu kahden miehen puhallin/perkussiosektiolla ja kuulosti komealta. En nyt oikein tiedä, mihin tätä lähinnä vertaisi, mutta jos hyvät melodiat tukevalla soitannalla yleisesti ottaen kolahtaa, kannattaa tarkistaa. Soundcloud-sivu. Varvara on paraikaa kolmannen levynsä myötä kiertueella - esim. 7.5. Semifinaalissa pääesiintyjänä. Menisin varmasti muuten katsomaan, mutta tuolle viikonlopulle on jo muuta menoa. Tilaisuuksia varmasti tulee lisääkin.

E: Pahimpia lukihäiriöitä pois.
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Manic Street Preachers ja Satellite Stories, Helsingin jäähalli 20.4.2016

Manic Street Preachers palasi sinne, missä soitti ensimmäisen Suomen keikkansa reilu 17 vuotta sitten. Tuolloin bändi oli uransa kaupallisella huipulla ja Nordis oli kohtalaisen täynnä. Aikalailla täynnä se oli nytkin, mutta Black Box-konfiguraatiossa kapasiteetti on 3000 pintaan. Joka tapauksessa - suosiota edelleen riittää.

Keikalla siis juhlittiin Everything Must Go-albumin 20-vuotissynttäreitä ja se soitettiin järjestyksessä alusta loppuun. Albumi itse asiassa taipuu varsin hyvin settilistaksi ja varsinaisia suvantoja ei sekaan mahdu. Ainoa "kauneusvirhe" on ehkä se, että perinteisesti loppupuolella kuultu A Design for Life tulee jo toisena, kun yleisö ei ole vielä kunnolla lämmennyt.

Tällaisen keikan huono puoli on toki yllätyksettömyys (no, yksi JYMYPAUKKU! listalle mahtui, mutta palataan siihen myöhemmin). Biisit olivat uskollisia albumisovituksille ja koko ajan tiesi, mitä tulee seuraavaksi. Albumin läpisoitto kesti jonkun reilun 50 minuuttia, jonka jälkeen siirryttiin muuhun materiaaliin. Muu bändi hiippaili hetkeksi lavan taakse James Dean Bradfieldin jäädessa akustisen kitaran kanssa lavalle. Muutamia toiveita huudeltiin, Wonderwallin herättäessä hilpeyttä Bradfieldissäkin. Akustinen biisi oli Theme from M.A.S.H. Lopuksi JDB taisi soittaa juuri Wonderwallista muutaman soinnun, kunnes keskeytti sen "No. Fucking. Way." sanoihin.

Hittiosuus näytti menevän turhankin varman päälle - esimerkiksi Your Love Alonen... olen kuullut jo ihan riittävän monta kertaa ja mielestäni Send Away The Tigersin singlebiiseistä Autumnsong voisi hyvin korvata sen. Mutta tuli sieltä yksi todellinen yllätys. Ei biisi sinänsä kummoinen ole, mutta viimeksi se on soitettu livenä ilmeisesti joskus vielä Richeyn ollessa riveissä: Generation Terroristsin Nat West-Barclays-Midlands-Lloyds. Harva yleisöstä biisiä tunnisti, niin tilanteen "ainutlaatuisuus" meni varmasti valtaosalta ohi. Myöskään Nicky Wiren hieno sävellys Some Kind of Nothingness ei pahemmin aiheuttanut reaktiota, mutta sekin kuului omiin huippuhetkiin.

Ei suurempaa valittamista - mitä nyt tuolla jään päällä varsinkin lämppärin aikaan, kun oli vain kourallinen ihmisiä paikalla, oli helvetin kylmä. Kesähelteellä olisi ollut luksusta, mutta ei tehnyt hyvää sitkeälle flunssalleni. Kuitenkaan ei mennyt ihan ikimuistettavimpien Manics-keikkojeni joukkoon.

Tätä ennenhän bändi kiersi The Holy Biblen 20-vuotisjuhlien merkeissä - saa nähdä tuleeko samanlainen kiertue vielä This Is My Truthista, vaikka se tuskin seesteisenä yhtä hyvin taipuu settilistaksi. Ensi vuonn a on tosin Generation Terroristsin 25-vuotissynttärit, niin ehkäpä...

Ostinpa muuten kaikkien aikojen toisen Manics-t-paitani tuolta - ensimmäinen oli siltä edelliseltä Nordiksen keikalta. Selkään painetussa kiertueaikataulussa päivämäärät heittää kuukaudella. Tunarit.

Lämmittelybändi Satellite Stories ei erityisemmin iskenyt. Ihan kivaa iloista poprockia, mutta ei jäänyt oikein mitään kouraan. Pettymys ottaen huomioon, että Manics on minulle aiemmin "esitellyt" mm. Mewin ja Public Service Broadcastingin.

Seuraavan kerran bändi on mahdollista nähdä Suomessa (viimeistään) Wasa Open Airissa elokuussa. Siellä muuten esiintyy myös The Cardigans, niin mahtaisikohan Nina Persson tulla laulamaan osuutensa Your Love Alonesta? Voisi tuonne muuten mennäkin, mutta Flow osuu samalle viikonlopulle.

Settilista:
Elvis Impersonator: Blackpool Pier
A Design for Life
Kevin Carter
Enola/Alone
Everything Must Go
Small Black Flowers That Grow in the Sky
The Girl Who Wanted to Be God
Removables
Australia
Interiors (Song for Willem de Kooning)
Further Away
No Surface All Feeling

Suicide Is Painless (Theme from MASH)
Motorcycle Emptiness
Walk Me to the Bridge
Your Love Alone Is Not Enough
Ocean Spray
Nat West-Barclays-Midlands-Lloyds
You Stole the Sun From My Heart
Roses in the Hospital
Some Kind of Nothingness
You Love Us
If You Tolerate This Your Children Will Be Next
 

Fordél

Jäsen
Ei voi muuta sanoa kuin että aika helkkarin kovat bandit olet päässyt bongaamaan @Moto viikon sisään. Allekirjoittaneelle the Posies on ollut yksi kovimmista bandeista siitä asti kun ostin rahapulaiselta kaverilta Amazing Disgrace -levyn. Olikohan Suomen kovin Posies-fani Lasse Kurki paikalla? Manicsitkaan ei jää paljoa Posiesista jälkeen. Etenkin juuri Evertyhing Must Go -levy on yhtyeen parasta antia. Posiesin keikka meni multa kokonaan ohi. Manicseja piti tulla katsomaan, mutta se meni lopulta puihin. No, onhan se sentään jotain kun pääsee lukemaan hyviä keikka-arvioita.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lauantaina 16.4.2016 Hotelli Kaarle Kokkola:
Crazy Cavan and the Rhythm Rockers

Aivan umpirautaa näitten vuosikymmentenkin jälkeen. Menkäähän nuoremmat opiskelemaan Euroopan rockabilly ja rocknroll vaareilta miten rokataan ja rollataan. Äijät on jotaan liki seitsemänkymppisiä!

Thanx Crazy Cavan and the Rhythm Rockers!!!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei voi muuta sanoa kuin että aika helkkarin kovat bandit olet päässyt bongaamaan @Moto viikon sisään. Allekirjoittaneelle the Posies on ollut yksi kovimmista bandeista siitä asti kun ostin rahapulaiselta kaverilta Amazing Disgrace -levyn. Olikohan Suomen kovin Posies-fani Lasse Kurki paikalla?
....

En bongannut Lassea, mutta ihme jos ei olisi ollut paikalla. Mitä tuossa joitain haastatteluja luin, niin Posies laittaa suuren Suomen suosionsa osin Lemonatorin harrastaman promoamisen piikkiin. Ken Stringfellow sen sijaan bongasi yleisöstä ilmeisesti jonkun ohjaajan. Meni ohi, kuka se oli, mutta Ken tuntui olevan hyvin perillä hänen töistään ja vaikutti aidosti iloiselta, että henkilö oli keikalle tullut, kun ei tiennyt hänen olevan fani.

Ajattelin tuon keikan jälkeen, että mitenhän The Posies ei ole tuon suurempi bändi? Paljon sellaisia biisejä, jotka kelpaisivat koko kansan hiteiksi, mutta kuitenkin riittävästi hörhöyttä, että kaiken maailman katu-uskottavuutta kaipaavat hipsteritkin kehtaavat digata. Myönnetään, että hyllystäni ei löydy vielä yhtyeen tuotantoa, mutta tarvinnee korjata puute.

Setlist.fm:ään on pikkuhiljaa rakentunut tuon keikan settilista. En tiedä, onko edelleenkään täydellinen - melkein väittäisin, että biisejä oli tuotakin enemmän.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kesänä ihastuin Mumford & Sons yhtyeen kolmanteen albumiin Wilder Mind. Toki bändi oli tuttu aikaisempienkin levyjen perusteella mutta silloin niiden folk vaikutteiset kappaleet eivät vakuutaneet. Jokatapauksessa kun bändi Suomeen ensimmäistä kertaa saapui, piti sitä eilen mennä Hartwall areenalle kuuntelemaan. Etukäteen en tiennyt miten suosittu yhtye Suomessa on, joten olin lievästi yllättynyt suurten ihmismassojen valumisesta kohti Ilmalan jäähallia. Loppuunmyytyhän se paikka sitten vaikutti olevan ja selvä enemmistö yleisöstä oli naisia. Kaipa nämä sitten on söpöjä soittajia tms. ;)

Keikalla kuultiin aika tasaisesti musiikkia kaikilta kolmelta levyltä ja yhtenä encorekappaleena cover Springsteenin I'm on Fire, joka sai aika vaisun vastaanoton. Jäin miettimään mahtoiko tuo kappale olla kovinkin tuntematon suurelta osin 20-30 vuotiasta koostuneelle yleisölle. Bändin omasta tuotannosta fanit toki nauttivat sitäkin enemmän, suurimmat hitit kuten I Will Wait ja The Cave saivat yleisön riehaantumaan tietysti eniten, mutta ei huonoa vastaanottoa mikään muukaan kappale tietysti saanut osakseen. Hurmiosta kertoo sekin että seisomakatsomoissakin näytti enemmistö katselijoista olevan joko seisten tai tanssien. Laulaja Mr. Mumford lauloi yhden biisin samalla juoksemalla lenkin takakaarteen katsomon kautta.

Ensimmäisen setin jälkeen bändin neljä jäsentä ilmestyivät mikseripöydän luokse sijoitetun mikrofonin ympärille ja esittivät ainoastaan akustisen kitaran säestyksellä pari biisiä, joista toinen oli kolmoslevyn huippukohtia oleva Cold Arms. Toinen encore oli sitten taas koko orkesterin soittoa ja keikan kruunasi upea The Wolf kappale.

Neljän varsinaisen jäsenen livekokoonpanoa täydensi neljä sessiomuusikkoa, jotka täydensivät yhtyeen sointia rummuilla, viululla ja puhaltimilla. Hieno lauantai-ilta ja ihmettelen mikäli bändi ei pian palaa Suomeen uudestaan, sen verran suosittukin tuntui olevan. Hyvin tuollainen toimisi jonkun festarin päälavallakin pimenevässä kesäyössä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
One Vision & Kimmo Blom: The Miracle - A Night With Queen, Raahesali 6.5.2016

Perjantaina tuli otettua varaslähtö aidon asian keikalle, kun kävin katsomassa kotimaisen One Visionin ja UMK:ssakin esiintyneen Kimmo Blomin Queen-tribuuttishown Raahesalissa. Ja kyllä toimi erinomaisesti! Alku oli ehkä vähän hakemista, mutta kone käynnistyi kunnolla kun Bohemian Rhapsody pärähti soimaan. Olihan se kyllä elämys tribuuttibändinkin vetämänä. Sen jälkeen keikan toinen osio oli kyllä ihan yhtä ilotulitusta. Blom oli Mercuryn roolissa ihan häkellyttävän hyvä. Kaikki maneerit, mikinheilautukset, lavaliikkeet ja laulusuoritukset menivät todellakin nappiin ja keikan edetessä ukosta kuoriutui ilmiselvä Freddie siinä yleisön edessä. Mikä parasta, miehellä oli myös lavakarismaa aivan kuten Mercuryllakin aikanaan. Bohemian Rhapsodyn lisäksi myös I Want It All ja Show Must Go On olivat kerrassaan erinomaisia vetoja. Jälkimmäisessä heinänuhasta kärsineen Blomin ääni petti, mutta mies veti sinnillä viimeiset nuotit loppuun saakka, vaikka tiukkaa teki. Komeaa kuultavaa oli kyllä.

Setti:
One Vision
Tie Your Mother Down
You're My Best Friend
I Want To Break Free
Don't Stop Me Now
Killer Queen
Bicycle Race
Crazy Little Thing Called Love
Under Pressure
Bohemian Rhapsody
Somebody To Love
It's A Hard Life
Radio Ga Ga
Hammer To Fall
Who Wants To Live Forever
I Want It All
Innuendo
A Kind Of Magic
These Are The Days Of Our Lives
The Show Must Go On

We Will Rock You
We Are The Champions
 
Viimeksi muokattu:

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
One Vision & Kimmo Blom: The Miracle - A Night With Queen, Raahesali 6.5.2016

Tämä sama showhan on itse asiassa oikean Queenin jälkeen 3.6. myös Helsingin On The Rocksissa. Tai ainakin samalla nimellä, en ole varma onko taustabändi täysin sama One Vision vai joku muu, mutta solistina joka tapauksessa on Blom. Lippu löytyy jo Kaisaniemeen, mutta olin tätä vähän harkinnut jatkobileiksi, vaikka jotenkin ajatus tuntuu aika irvokkaalta. Tai ehkä juuri siksi :D Eihän sitä tiedä vaikka tuo olisikin se parempi Queen-show sinä päivänä. Ainakin settien pitäisi erota melko paljon toisistaan, joten tribuutti esittää pääosin biisejä joita May &co. eivät tule vetämään. Toki ne pakolliset hitit varmaan silti tulee molemmilta.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Bryan Ferry, Finlandia-talo 9.5.2016

Roxy Musicin legendaarinen keulakuva Bryan Ferry tuli nähtyä ensimmäistä kertaa livenä pitkän odotuksen jälkeen. Ja olihan se kyllä ihan mielettömän hieno keikka! Sopiva sekoitus soolotuotantoa ja Roxy Music-materiaalia parilla coverilla höystettynä. Valtaosan ajasta porukka istui, mutta siinä vaiheessa kun Virginia Plain pärähti käyntiin koko loppuunmyyty sali nosti perseet ylös penkistä. Eikä kyllä kukaan sen jälkeen enää alas istunutkaan. Let's Stick Together kulki ihan mielettömän upeasti! Ehdin nähdä myös lämppäri Nea Nelsonia parin biisin verran, mimmillä oli kyllä hieno ääni ja karisma.

Bryan Ferryn setti näytti tältä:

Avonmore
Slave To Love
Don't Stop The Dance
Ladytron
Bob Dylan's Dream
Don't Think Twice It's Alright
Bete Noire
Oh Yeah
Zamba
Stronger Through The Years
Tara
Take A Chance With Me
While My Heart Is Still Beating
If There Is Something
More Than This
Avalon
Love Is The Drug
Virginia Plain
Both Ends Burning
Let's Stick Together
Jealous Guy
Editions Of You
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Egotrippi, Tavastia 13.5.2016

Uutta levyä työstävä Egotrippi keikkailee harvakseltaan. Niinpä oli päästävä Tavastialle katsastamaan bändi, kun kerran siellä esiintyivät. Kovin monta Egotripin Tavastian-keikkaa en ole missannut. Pettyä ei ole tarvinnut koskaan (bändiin siis, pikkujouluaikaan yleisöön kylläkin), eikä tarvinnut nytkään. Hymy huulilla sai poistua.

Biisilistaa en kyennyt tekemään, sen verran keskittyminen oli itse keikassa. Materiaalia Egotripillä on jo niin paljon, että väistämättä jokaisen konsertin jälkeen jää kaipaamaan joitakin suosikkibiisejä. Etenkin kun noin puolet setistä koostuu sinne ns. sementoiduista kappaleista. Isoimmat hitit ymmärrettävästi kuuluvat aina kattaukseen. (Puhtaasti oma mielipiteeni on, että esimerkiksi Matkustajan voisi jättää pois, en ole tuosta Radio Nova -klassikosta ikinä innostunut.) Noin muuten eilinen setti oli hyvä. Tempoa lisättiin nousujohteisesti, joskin toki rauhallisempiakin paloja tarjoiltiin välillä. Polkupyörälaulu, Koivuniemen Herra ja muut reippaammat vanhemman tuotannon helmet soivat komeasti. Uusia biisejä tarjoiltiin kaksi, joista "Vihellellen" on soinut päässäni koko päivän. Aivan loistava biisi, niin Egotrippiä kuin olla voi. Egotripin Facebook-sivulta voi saada ihan pienen akustisen pätkän kertosäkeestä. Se mitä jäin kaipaamaan oli Pois minusta paha henki, jota ei valitettavasti Egotripin live-setissä ole ollut useaan vuoteen tietääkseni.

Kompetenssini ei riitä arvioimaan soundeja, niinpä tyydyn toteamaan, että pirun hyvältähän se kuulosti. Egotripin keikoilla Tavastialla ääni ei ole enää vuosiin puuroutunut tai säröytynyt. Onko sitten äänimiehen vai Tavastian äänentoiston ansiota, sitä en tiedä. Spiikeistä huokui hyvä fiilis ja se, että oikeasti bändi nautti soittamisesta "kotikentällä". Aiemmin mainitsemani Vihellellen-kappaleen (suurten) suosionosoitusten jälkeisessä spiikissä laulaja Mikki totesi, että "mielipiteellänne ei oikeastaan ole väliä, koska tämä on jo levytetty". Sitten näin IFK-fanina jäi mietityttämään, että mitäköhän se Mikki tarkoitti sanoessaan "Let's play hockey" ennen yhden biisin starttia...

Egotrippi, kiitos että olette olemassa. Ja kiitos että teette edelleen aivan perkeleen hienoa musiikkia. Niitä stemmoja, ah!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Egotrippi, Tavastia 13.5.2016
...
Kaikkiaan toinen kerta kun näin Egotripin livenä ja ensimmäinen täysimittainen setti, joten hirveästi ei ole vertailupohja, mutta hyvin tuo toimi. Eilen oli vaihtoehtona ajaa Lahteen katsomaan Teksti-TV 666:ta tai tämä. Kun lipputilanne näytti sitten joskus puolilta päivin "muutamaa", tein päätöksen kotikentälle jäämisestä.

Olen koittanut koostaa settilistaa ja ilmeisesti yksi biisi, jota en ole kyvennyt jäljittämään oli tuo toinen uusi biisi. Muistatko soitettiinko Toinen muistutus (tai Muistutus) keikalla? Jäi mieleen, että jossain biisissä oli samankaltaista Voooo-VOOO huudatusta, mutta kännykkämuistiinpanoistani ei löytynyt siihen sopivia tuntomerkkejä. Ei siis ole Egotripin materiaali tunnetuimpia hittejä lukuunottamatta hirveän hyvin hallussa.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@Moto

Mietinkin eilen, että mahdatkohan olla paikalla kun olet varsin aktiivinen keikoilla kävijä. Tosin monelle Egotrippi todennäköisesti edustaa vähän liian AOR-osastoa, ainakin jos ei tuotantoa enemmän tunne.

Mielestäni Muistutusta ei soitettu. Tuota "voo-oota" Kyllä on useammassakin kappaleessa, kuten Mestaripiirros ja Nämä ajat eivät ole meitä varten. Mutta ne toisaalta ovat aika keskitempoisia, joten ehket niihin sekoita. Hieman on ajatus tänään hidas kun iltaa piti jatkaa Tavastian jälkeenkin, mutta yritän huomenna muistella tarkemmin.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Moto
Mielestäni Muistutusta ei soitettu. Tuota "voo-oota" Kyllä on useammassakin kappaleessa, kuten Mestaripiirros ja Nämä ajat eivät ole meitä varten. Mutta ne toisaalta ovat aika keskitempoisia, joten ehket niihin sekoita. Hieman on ajatus tänään hidas kun iltaa piti jatkaa Tavastian jälkeenkin, mutta yritän huomenna muistella tarkemmin.
Ei ollut ainakaan Mestaripiirros. En oikein usko, että oli Nämä ajatkaan - olisikohan siinä oletetussa toisessa uudessa biisissä ollut jotain vastaavaa huudatusta?

Yleisesti Egotrippi oli minulle pitkään parhaimmillaan aika HMV-bändi ja heikoimmillaan ärsyttävä, mutta viimeaikona olen ruvennut lämpenemään. Yksi syy siihen oli reilun vuoden takainen yhteiskeikka Don Huonojen ja Maj Karman kanssa, toinen Eva & Manu. Tuo duo on tullut nähtyä useampaan kertaan ja välillä ovat esittäneet coveria Varovasti nyt biisistä. Tavastialla noin vuosi sitten Knipi kävi vierailemassa lavalla sen aikana.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Samaan aikaan Egotripin kanssa alakerrassa loppuunmyydyssä Semifinalissa soitti Anneke van Giersbergen yksin akustisen soolokeikan. Välillä vähän Egotripin jumputus kuului ikävästi läpi, mutta olipahan hienoa nähdä Anneke tällaisessa pienessä tiiviissä tilassa vain kitara seuranaan.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei ollut ainakaan Mestaripiirros. En oikein usko, että oli Nämä ajatkaan - olisikohan siinä oletetussa toisessa uudessa biisissä ollut jotain vastaavaa huudatusta?

Se toinen uusi biisi kyllä sopisi hyvin kuvaukseen. Otin siitä videopätkää, josta pystyn tarkistamaan. Tuohan on tuollainen reippaampi kappale ja kertosäkeessä lauletaan jotain je-e-e-e-eee, vo-o-o-o-o-oooo (näyttääpä dorkalta kirjoitettuna).

Alkaa ehkä mennä jo tämän ketjun ulkopuolelle, mutta itse olen diggaillut Egotrippiä jostain vuodesta -96 kun sitä Jyrki-ohjelmassa ja silloisella Radio Cityllä joskus kuulin. Olin juuri kasvamassa ulos epäonnistuneesta puberteettisesta hiusten kasvattamisesta ja grunge alkoi kyllästyttää. Silloinen Egotripin positiivinen powerpop osui jotenkin aivan nappiin.

Kirjoitin pari päivää sitten, että Egotrippi voi olla monille liian AOR-osastoa. Eihän se toisaalta ihan vääräkään tulkinta ole. Itsekin tässä keski-ikää lähestyn ja olen sillä tavalla kasvanut bändin mukana, että fanina hyväksyn kaiken, myös sen aikuisemman puolen (paitsi Matkustajan, enkä nyt toki sillekään buuaa). Mutta toisaalta Egotripissä on edelleen mielestäni useampia puolia. Ja sitten taas tavanomaiseksi suomi-rockiksi sitä ei mielestäni voi missään tapauksessa laskea, siksi kunnianhimoisia ovat sovitukset ja toisaalta se runsas laulustemmojen viljeleminkään ei ehkä ole ihan tyypillistä yöpopedaeppunormaalia. Sanoitukset taas ovat monia suomalaisia kollegoita heikompia monen mielestä, mutta itse toisaalta tykkään siitäkin, että ne ovat vähän ympäripyöreitä enemmänkin musiikkia tukevia kuin sitä hallitsevia. Olen aina ollut sitä mieltä, että lyriikat ovat toissijaisia - ehken muuten Egotrippi-fani olisikaan.

Ai niin, vielä itse konserttitapahtumasta sen verran, että kuten aina Egotripin ollessa esiintyjänä, soitetaan ennen keikkaa pirun hyvää musiikkia. Tyhmä kysymys, mutta onko yleensä DJ:nä bändin oma äänimies? Tällä kertaa erityisesti lämmitti Dodgyn In a Room. Ai ai.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samaan aikaan Egotripin kanssa alakerrassa loppuunmyydyssä Semifinalissa soitti Anneke van Giersbergen yksin akustisen soolokeikan. Välillä vähän Egotripin jumputus kuului ikävästi läpi, mutta olipahan hienoa nähdä Anneke tällaisessa pienessä tiiviissä tilassa vain kitara seuranaan.

Niinpähän tuo oli. Vähän ikävästi tosiaan kuului Tavastian keikka läpi ja Anneke voisi hieman himmata noiden covereiden kanssa. Ei sillä etteikö Songbirdit, Drowning Manit ja Wish You Were Heret sujuisi mallikkaasti tuolta Hollannin kultakurkulta, mutta omia biisejään voisi annostella kyllä enemmän setteihinsä.

Muuten toki taattua Anneke van Giersbergeniä. Leppoisaa jutustelua yleisön kanssa ja se ääni on vain niin upea. Karismaa löytyy ja Anneken auringonpaisteinen olemus kyllä sulattaa tällaisen nihilistisen karpaasinkin sydämen kerta toisensa jälkeen.

Vähän toki toiveissa oli, että olisi tullut mieluummin sen Gentle Storminsa kanssa, mutta onhan tuo aina mukava nähdä. Ensi kerralla sitten.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teksti-TV 666, Pää Kii ja Huuto! Nosturi 21.5.2016

Lauantai-illan ratoksi Nosturin lavalle nousi kolme suhteellisen uutta kykyä, vaikkei bändien jäsenet ihan junioreita enää olekaan ja kaikissa bändeissä on jäseniä, joilla on taustaa muistakin bändeistä.

Illan korkannut Huuto! ei ollut minulle ennalta millään tasolla tuttu. Yleisöä ei vielä tässä vaiheessa ollut paikalla kuin jotain parikymmentä henkeä, joten ilmeisesti on kyse vielä aika tuntemattomasta suuruudesta. Ensivaikutelma ei kovin ihmeitä luvannut - perus-punkrockia, joskin huomasi että soittotaitoa löytyy enemmän kuin keskiverto-punkbändiltä. Mitä pidemmälle keikka eteni, sitä enemmän bändi vakuutti minut. Originaalien (olettaisin ainakin niin) lisäksi kuultiin mainio cover The Banglesin Walk Like an Egyptian-hitistä, joka kääntyi suomeksi muotoon Katkokävellen. Säkeistöt jaettiin oikeaoppisesti bändin jäsenten kesken - joskin instrumenttien perusteella katsoen Michael Steelen ja Susanna Hoffsin lauluosuudet menivät väärin päin.

Yhtye on ilmeisesti tähän mennessä julkaissut vain kaksi kolmen biisin singleä (vinyyli ja iTunes ainakin): Solidaariset tytöt ja Arktinen kone. Kenties kiinnostavin biisi oli silti noilta kummaltakaan löytymätön Spartakuskus - eräänlainen 2010-luvun Poika nimeltä Päivi-tyylinen kertomus Spartaksi nimetystä pojasta, joka saa lisänimen kuskus kasvissyöjäksi ryhdyttyään. Muitakin kivoja jippoja oli, kuten Väärät kääpiöt biisissä riffinä käytetty "ain laulain työtäs tee" ja Jürgen Kloppin mahduttaminen sanoitukseen jossain biisissä, taisi olla keikan päättänyt "Meidän basisti ei ole rasisti".

Erittäin mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja Helsingissä bändi on seuraavan kerran mahdollista nähdä jo tulevana keskiviikkona 25.5. Tavastialla kolmen muun uuden kyvyn kanssa Pingviinikesä-tapahtumassa.

Vartin odottelun jälkeen lavalle tuli Pää Kii. Nyt oli yleisöäkin jo paikalla mukavasti ja yleisömäärään nähden varsin suureksi kasvaneen moshpitin myötä tällaiselle kädet puskassa seisovalle jäykkikselle osoittautui hyväksi ratkaisuksi seurata keikkaa Nosturin salin oikean reunan korokkeelta. Tämä eniten Teemu Bergmaniin henkilöityvä bändi herätti muutama vuosi sitten melkoista hypeä, mutta suoraan sanottuna minuun ei hirveästi kolahtanut. Ihan kivaa perus-punkrockkia johon kolmen kitaran jyräys tuo mukavan täyteläisen soundin, mutta ei kuitenkaan jäänyt samanlaista "tätä täytyy kuulla lisää" oloa kuin edeltävästä esiintyjästä.

Nyt sitten rupesi aikataulu kusemaan. Puolisen tuntia soittaneen Pää Kiin jälkeen oli kellon mukaan noin 45 minuuttia taukoa ennen kuin Teksti-TV 666 aloittaa. Oliko tässä mietitty, että Suomi pelaa illan välierässä ja matsista kiinnostunut yleisö ehtisi paikalle vielä matsin jälkeen? Verhon takana tapahtunut sound check oli aika pian ohi ja sitten vain odoteltiin. No, bändi kuitenkin ilmeistyi lavalle kymmenisen minuuttia ennen ilmoitettua aikaa ja yleisö tuli yllätetyksi housut kintuissa.

Viiden kitaran voimalla vyöryttävän Teksti-TV 666:n soundi on kyllä uskomattoman tukeva. Ja volyymi kova - ilman tulppia korvat huutaisivat luultavasti vieläkin hoosiannaa. Pari kertaa aiemminkin olen bändin nähnyt, mutta nyt EP-trilogia on saatu täyteen ja niin ollen mukana oli nyt biisejä, joita en ollut aiemmin kuullut livenä. Meno yleisössä säilyi villinä ja kävipä bändin jäseniäkin välillä vierailemassa moshpitissä. Minä toki edelleen naama peruslukemilla siellä korokkeella muiden nöösien seurassa. Bändin biisit ovat sen verran pitkiä kestoltaan, että pitkälti toista tuntia tuli täyteen, vaikka yksi 12 julkaistusta biisistä jätettiinkin soittamatta (Lisää spiidii). Saa nähdä, mitä bändille tapahtuu, kun trilogia on täysi, mutta sääli jos lopettavat. Jotain maagista tuossa soundissa on - vaikka olisi selvin päin, niin kuunnellessa tulee olo, että suonissa virtaa jotain miestä vahvempaa.

Encoreksi jätetyn "Sä et tuu enää takaisin koskaan"-hitin ajaksi Pää Kii liittyi joukkoon. Kahdeksan kitaraa, kaksi bassoa, kaksi perkussionistia. Riittää - juuri ja juuri. Kaiken kaikkiaan erinomainen ilta.

Teksti-TV 666:n setti:
Hautakivi
Kaheksan päivää viikossa
Neljä seinää ja puolikas sielu
Piritorilta taivaaseen
Silmät kiinni ja kädet ristiin
Metsärosvo
Ilmapallo
Tuhatvuotinen harharetki
Kosminen erämaa
Kuustoista vuotta sitten
-------
Sä et tuu enää takaisin koskaan
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herätelläänpä ketjua, kesä ja festarit meni jo.

Tumppi Varonen 60! - Semifinal, 7.9.2016

Tumppi Varosen syntymäpäiviä juhlittiin eilen illalla pienessä Semifinalissa miehen pitkälle uralle mahtuneiden kokoonpanojen kanssa. Alunperin oli ilmoitettu Problems?, Pelle Miljoona & 1980 ja Pelle Miljoona Oy, mutta viime tingassa listalle lisättiin myös Pellen ja Tumpin nykyisin aktiivisin bändi Pelle Miljoona United ja nousipa lavalle yksi yllätysesiintyjä. "Väliajoilla" yleisöä lisäksi viihdytti akustisesti punk-mimmi Danny Punk. Tapahtumaan vapaassa myynnissä olleet 100 lippua menivät nopeasti kaupaksi, joten varmasti olisi riittänyt mukavasti väkeä vaikka Tavastiallekin - olihan tässä mahdollisuus nähdä kertalaakilla iso siivu suomalaisen punkrockin historiaa. Mutta meille, jotka ehtivät lipun ajoissa hankkimaan, tällainen intiimi tilaisuus oli varmasti ikimuistoisempi vaihtoehto.

Melkein kaikilla käymilläni Semifinalin keikoilla on ollut aika väljää, varmaan heikoimmillaan jotain 10-15 katsojaa, joten oikeastaan ensimmäisen kerran koin täyteenpakatun Semifinalin. Näemmä ujojen suomalaisten "täytetään takarivistä aloittaen" toimi nytkin, joten eipä siinä tuossa vaiheessa puolitäydessä klubissa auttanut sitten muu kuin marssia melkein ringside-paikoille, vaikka suht pitkänä yleensä ujostelen mennä muiden eteen.

Aikatauluja justeerattiin sen verran viimetipassa, että jäi ainakin yksi biisi Danny Punkin ensimmäisestä setistä näkemättä ja kenties joitain harmitti se, että Tumpin "omin" bändi Problems? nousi lavalle jonkin verran ilmoitettua aikaisemmin. Alkuperäisten aikataulujen perusteella arvelin, että setit olisivat olleet hieman pidempiä. Problems? soitti vain viisi biisiä, mukaan ei valitettavasti mahtunut "Maanantaina", mutta on tuo tullut kuultua aiemmin pariinkin kertaan Pelle Miljoona Unitedin esittämänä.

Melkein heti Probleemien lopetettua Danny Punk palasi lavalle ja esitti kolme tai neljä Ebba Grönin biisiä. Seuraavana esiintyjänä pitäisi olla Pelle Miljoona United pienen tauon jälkeen, mutta taukoa ei tullutkaan, kun lavalle kapusi herra, joka esitteli itsensä Tumpin naapuriksi ja kertoi vaimonsa olleen Tumpin tuttuja jo lapsuudessa. Kuka hemmetti toi nyt onkaan, tutun näköinen. Ensimmäinen biisi oli Irwinin Ei tippa tapa ja yleisö liittyi kiitettävästi yhteislauluun. Toisen ja viimeisen biisin jälkeen ei enää ollut herran henkilöllisyydestä epäselvyyttä: Ajetaan tandemilla - Freemanhan se tietysti on.

Pellen, Tumpin ja Jukka Melametsän Pelle Miljoona United, joka oli itse asiassa ainoa ennen tätä iltaa näkemäni Pelle Miljoona-kokoonpano, sai vahvistuksekseen rumpali Sande Vettenrannan, joten Pelle pystyi keskittymään kitarointiin ja laulamiseen. Hienoja biisejä tämäkin kokoonpano on purkittanut, kuten nyt kuullut Pitkä marssi vapauteen ja Ajan halki kesäyön - ja kuultiin myös Tumpin parin vuoden takainen komea soolobiisi Kello 6. Tämäkin setti oli vain viiden biisin mittainen. Tumppia ei voi ainakaan diivaksi syyttää - eturivissä olleelta naiselta kaatui tuoppi lavalle juuri Tumpin jalkoihin ja hyvänä isäntänä juhlakalu itse kävi siivoamassa jäljet setin jälkeen. Kenties oli syytäkin, sillä seuraavan, pian alkaneen setin aikana basistintontilla seisoi mies, joka lienee yksi suomirockin tuntemattomimmista "kaikkien tuntemien" biisien säveltäjistä, eli Ari Taskinen.

Pelle Miljoona & 1980
esiintyi yhtä miestä vaille klassisessa kokoonpanossaan. Stefan Piesnack oli paikalla, mutta käsivammasta toipuvana ei voinut soittaa. Korvaavaa kitaristia ei oltu lavalle tuotu ja Pellekin keskittyi vain laulamiseen, joten Rubberduck Jones hoiti kaikki kitaroinnit - ja tässä kokoonpanossahan Tumppi soittaa rumpuja. Nyt kuultiin kuusi biisiä - Pelle mainitsi Rubberduckin sävellyksen Rakastava voima olevan suurimpia suosikkeja omasta tuotannostaan.

Ennen viimeistä esiintyjää oli jälleen Danny Punkin vuoro - nyt oli vuorossa muutama oma biisi. Eivät kuulostaneet hullummalta. Yleisössä tuntui olevan epätietoisuutta, esiintyykö Andy McCoy Pelle Miljoona Oy:n riveissä. Myyntipöydällä näkynyt Hanoi Rocks-kirja antoi kyllä viitteitä ja toki Andykin lavalle kapusi. Muutenkin bändi oli samassa kokoonpanossa kuin taannoisilla comeback-keikoilla - eli bassossa Sam Yaffan tilalla Jukka Melametsä. Oy:n setti oli "pääesiintyjänä" hieman pidempi, vajaa 40 minuuttia. Kaikki kahdeksan biisiä oli Moottoritie on kuuma-albumilta ja keikan luonnollisesti päätti kaikkien päätösbiisien äiti Hyvää yötä maailma. Hieno ilta ja "väliaikanumeroiden" takia ei juuri suvantohetkiä tullut, joten kolmisen tuntia kului kuin siivillä.

Pelle Miljoonasta puheen ollen - ensi torstaina 15.9. on Tavastialla tarjolla erikoisempaa settiä, kun Pelle soittaa kokonaisuudessaan Avoimet Ovet-kokoonpanon ainoaksi jääneen Rakkaudesta elämään-albumin. Lämppärinä Yari, joka puolestaan soittaa kokonaan Seitsemäs maailma-bändinsä ainoaksi jääneen albumin.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tumppi Varosen syntymäpäiviä
Kun ei ole sitä Like nappia niin kommentoidaan jotain. Ihan on mennyt ohi koko tilaisuus, olisihan tuo ollut ihan mielenkiintoinen kokea. Vaikka Tumppia ja Pelleä olen kuunnellut sieltä 70-luvulta saakka, en Problemsia? ole vielä nähnyt. Toi Ebba Grön setti olisi saattanut olla mielenkiintoinen myös.

Ja enhän tuonne Semifinaaliin olisi ehtinytkään kun olin siellä yläkerrassa Danielin keikalla :-)
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun ei ole sitä Like nappia niin kommentoidaan jotain. Ihan on mennyt ohi koko tilaisuus, olisihan tuo ollut ihan mielenkiintoinen kokea. Vaikka Tumppia ja Pelleä olen kuunnellut sieltä 70-luvulta saakka, en Problemsia? ole vielä nähnyt.
...

Problemsin? kokoonpano on tietysti elänyt niin vilkkaasti, että taitaa olla hämärän peitossa, milloin on kyse Tumppi Varosen soolotuotannosta ja milloin Problemsista. Keskiviikon kokoonpano ei ainakaan Wikipedian mukaan ole tuollaisenaan aiemmin esiintynyt (tai levyttänyt). Semifinalissa soitti 2016 kokoonpano ja lisäksi basistina Jimi Sero.

Nalle Österman on laittanut Youtubeen aika hyvälaatuista videota. En vielä Oy:n pätkiä katsonut kokonaan, mutta kestosta päätellen lienee koko keikka.

Problems? – Mun tie – 7.9.2016 Semifinal, Helsinki, Finland - YouTube
Problems? – Ei tää lama päähän käy – 7.9.2016 Semifinal, Helsinki, Finland - YouTube

Pelle Miljoona 1980 – Lanka palaa – 7.9.2016 Semifinal, Helsinki, Finland - YouTube
Pelle Miljoona 1980 – Tahdon rakastella sinua – 7.9.2016 Semifinal, Helsinki, Finland - YouTube

Pelle Miljoona Oy – Live #1 – 7.9.2016 Semifinal, Helsinki, Finland - YouTube
Pelle Miljoona Oy – Live #2 – 7.9.2016 Semifinal, Helsinki, Finland - YouTube
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös