Avataanpa kerrankin otteluketju jo hyvissä ajoin..
Uusi vuosi avataan Mikkelissä ottelulla Jukurit - Hokki. Kolme edellistä joukkueiden kohtaamista ovat sujuneet melkoisen selvästi Jukureiden tahtiin. Pisteet 9-0 Jukureille maalieron ollessa 15-5. Kajaanilaisilla onkin keskiviikkona melkoinen pähkinä purtavaksi, miten tuo tahti muuttuu.
Jukureilla näyttäisi uuden vuoden kunniaksi olevan siitä harvinainen tilanne, että sairastupa alkaisi olla pitkäaikaispotilaita (Lähteenmäki ja Ojanen) lukuunottamatta tyhjenemässä. Edellisistä peleistä poissaolleiden Jarkko Malisen ja Mestiksen joulukuun pelaajaksi valitun Vesa Kulmalankin pitäisi olla pelikuntoisia. Molemmat ovat erittäinkin tärkeitä miehiä Jukureiden kokoonpanoon. Malisen mukaantulo mahdollistaa ykkäsketjussa Iiro Memosen paluun omalle paikalleen laitahyökkääjäksi. Laiturin rooli on sopinut Iirolle selvästi sentterinpaikkaa paremmin. Kulmala taas tuo paljon lisää Jukureiden ylivoimiin. Edellisessä pelissä Joensuussa Kulmalan puuttuminen näkyi varsin selvästi, varsinkin juuri ylivoimissa. Tommi Nikkilän paluu Kalevankankaalle Jukuri-maalille lähes 10 vuoden tauon jälkeen on ilman muuta yksi pelin "herkkupaloja".
Jatkoajan Hokki-asiantuntijat, sana on vapaa vierasjoukkueen osalta.