Ke 26.9.2018 SaiPa - Ässät

  • 3 247
  • 19

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SaiPa ja Ässät ottavat huomenna yhteen ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kotijoukkue on aloittanut kautensa vahvasti: se on hävinnyt viidestä ensimmäisestä ottelusta vain yhden, on sarjataulukon kärkipäässä ja on myös tehtyjen maalien parhaimmistoa. Kotonaan SaiPa on voittanut KooKoon 7-3, Ilveksen 4-1 ja Kärpät 1-0. Kolmesta ottelusta puhtaat yhdeksän pistettä maalierolla 12-4. Vieraissa SaiPa on voittanut KooKoon rankkareilla 5-6 ja hävinnyt Pelicansille 3-0.

SaiPa tullee pistämään myös Ässät koville kotihallissaan. Lappeenrannan porukka on jälleen vahva joukkue ja Ässät ei ole muutenkaan tainnut juhlia liikaa Kisapuistossa (lähi)historian aikana. Viimeksi Kärppiä vastaan halli oli lähes täynnä (4496 katsojaa) ja huomisen ottelun jälkeen keltamustat pelaavat neljän ottelun vierasputken, joten hyvin lienee yleisöä paikalla myös Ässiä vastaan. SaiPan parhaimmat pistemiehet otteluun lähdettäessä ovat ulkomaalaiset Tyler Morley ja David Goodwin, joilla kummallakin on kasassa pisteet 2+3. Suomalaisista tehokkain on ollut Ahti Oksanen pisteillä 2+2. Ottelut ovat jakaantuneet 4-1 Tuohimaan ja Westerholmin välillä.

Ässien alku on ollut oikeastaan päinvastainen: neljästä ottelusta vain yksi jatkoaikavoitto vieraissa Lukosta ja kolme tappiota ilman pisteitä vastapainoksi. HPK:ta vastaan Ässät otti liikaa kakkosia ja hävisi lopulta 4-2. Kotona Ässät on hävinnyt molemmat ottelunsa, TPS:lle 1-4 ja JYPille 1-2. Turkulaisia vastaan Ässät oli kaksi jälkimmäistä erää vaisu vastus ja JYPiä vastaan peli oli pitkään tasan 1-1, kunnes kolmisen minuuttia ennen summerin soittoa Ässät menetti kiekon omassa päädyssä suoraan vastustajalle ja pam, voittomaali. Karvas tappio kieltämättä.

Ässien sisäisen pistepörssin ykkönen on oman kylän poika Sakari Salminen tehoilla 3+2. Salminen on tehnyt puolet Ässien maaleista ja ollut mukana melkein jokaisessa maalissa. Jarno Kärjellä on koossa pisteet 2+1 ja Niko Peltolalla 0+3. Ässät on tehnyt kaikista joukkueista toiseksi vähiten maaleja, vain seitsemän. Näistä Salminen ja Kärki ovat yhdessä tehneet viisi. Yhden kerran on kiekon pistänyt maaliin Sami Lähteenmäki ja Severi Sillanpää. Tehojen tulisi alkaa tasaantumaan pelaajien kesken ja esim. pisteittä olevat Aleksi Rekonen, Juho Tommila ja Jussi Makkonen voisivat alkaa tehdä tulosta. Nuorella Otto Kivenmäellä on toistaiseksi koossa yksi syöttöpiste TPS-ottelun ainoaan maaliin.

Ässien maalilla on torjunut joka ottelussa Lappeenrannassakin käynyt Andreas Bernard. Andy on aloittanut kautensa hyvin eikä Ässät ole kaatunut hänen otteisiinsa. Otteet ovat olleet sangen varmoja ja helppoja ei ole vielä päässyt lipsahtamaan. Andyn vireen toivoisi jatkuvan myös tällä viikolla.

Ässien sairastuvalla on useampi pelaaja, mutta heistä neljän, Peter Tiivolan, Niklas Peltomäen, Lenni Killisen ja Mikko Salmion tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Paha sanoa, onko yksikään heistä huomenna kokoonpanossa. Ainoa pitkäaikaispotilas on vielä 1,5-2 kuukautta sivussa oleva Jouka Juhola.

Jospa voittotili aukeaisi huomenna, niin olisi joukkueen mukavampi tulla takaisin Poriin pitkää matkaa, kun on pisteitä tarttunut mukaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vaikeaa on ollut, vaikeaa on ollut.. sinällään Ässien heikkoon alkukauteen on toki löydettävissä ihan aukottoman selittävät tekijät: armoton jäähyily ja maalinteon tehottomuus. Nämä ovat molemmat hieman yllättäviä juttuja, koska ensinnäkään Ässillä ei edes ole rosterissaan yhtäkään varsinaista luontaista jäähyilijää, valittu pelitapa on vain aiheuttanut paljon jäähyjä. Ja toiseksi harjoituskaudella maaleja syntyi ihan mukavasti, mutta niin vain hanat menivät aikalailla kiinni heti kun pisteitä alettiin jakamaan. Yksi ongelma lisää on sitten tietysti aivan akuutti sentteripula. Tai toisaalta tässä asiassa on mielenkiintoinen dilemma, sillä sinällään senttereitä on autolastillisen verran, mutta kun ne ovat melkein kaikki sellaisia nelossenttereitä. Tiivolan poissaolo on aivan valtavan kriittinen ongelma, ja todennäköisesti Kärki pelaa tänään keskellä, koska mitään vaihtoehtoja ei kerta kaikkiaan ole..

Viime pelissä jäähyt sentään saatiin pois, ja peli oli muutenkin jo paljon enemmän sinnepäin kuin pitää, yhteen ainoaan omaan mokaan lopulta katkerasti hävittiin. Eli sinnepäin pelaaminen ei tietenkään pidemmässä juoksussa lohduta, jos pisteitä ei nyt ala nopeasti tulla. Lappeenranta on aina paha paikka, ja uskaltanenko sanoa SaiPan olevan tänään jopa selkeähkö ennakkosuosikki. Tässä tilanteessa kun kausi vasta starttailee niin jokainen piste olisi kotiinpäin, vaikka kiistatta tässä nyt alkaa olla jopa jonkinlaiset paineet voittamiseen, pakko sekin nyt on ääneen sanoa
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pisteitä olisi kiva tänään saada mutta Lappee on varsinkin näin alkukaudesta paha paikka Ässille, miksei myös muillekin. Toivottavasti nähdään joka tapauksessa vauhdikas kiekkoilta ja kaukalossa paljon tapahtumia. Nämä syksyiset viikkopelit saattavat joskus olla aika värittömiä.

Kokoonpanojen julkistamista odotellaan
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viimeksi Kärppiä vastaan halli oli lähes täynnä (4496 katsojaa) ja huomisen ottelun jälkeen keltamustat pelaavat neljän ottelun vierasputken, joten hyvin lienee yleisöä paikalla myös Ässiä vastaan.

Kärppäpelin kaikki liput jaettiin ilmaiseksi joten tuota lukua ei kannata huomioida. Viikon takaisessa Ilves-pelissä katsojia oli karvan päälle 2500, joten tänään jo kolmen tonnin ylitystä voi pitää onnistumisena. Sellainen on lappeenrantalaisen kiekkoyleisön syksy.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viime keväänä tuli suht paljon shittiä Ässä faneilta kun olimme köysissä TPS pleijarisarjassa.

Tänään saa sitten Porilaiset ihan itse näyttää miten sitä hokia oikein pelataan ...
 

Blur

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Seeprat, Kiekko-Espoo
Onpahan SaiPalla hienosti lasaretti täynnä.

Kunyk - Koho - A. Oksanen
Goodwin - Morley - Nikko
Tanus - Nättinen - Iso-Mustajärvi
Luusuaniemi - Virtanen - Maia

Maalahti - Autio
Kojo - Vainio
Salo - Torikka

Tuohimaa (Westerholm)

Poissa on siis ihan kohtuuhyviä pelaajia..
Hyökkääjistä: Anssi Löfman, Emil Oksanen, Elmeri Kaksonen, Roy Radke
Puolustajista: Vladimir Denisov, Jere Sneck.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässät tänään:

Kärki-Sillanpää-Salminen
Peltola-Tommila

Lähteenmäki-Rekonen-Killinen
Seppälä-Taimi

Kivenmäki-Makkonen-Varttinen
Salmela-Vuorisalo

Juusela-Appelgren-Lamberg
Tuohilampi

Bernard (Kiviaho)

Nyt sitten toteutui näemmä se, mitä joku ässäosiossa taisi heitellä. Eli siis Rekonen on siirretty keskelle, koska hän pystyy myös siinä pelaamaan, ja on ottanut etenkin aloituksia todella hyvin sen mitä on aloittamaan joutunut. Pirteästi esiintynyt nuorten maajoukkuehyökkääjä Killinen on lyhyen loukkaantumisen jälkeen näemmä taas pelikunnossa, ja saa nyt poissolojen takia sen kunnon näyttöpaikan tulosyksikössä. Severi jatkaa pakon edessä ykkösessä, koska Makkosta peluutetaan tilanteesta huolimatta omalla paikallaan kolmosessa

SaiPan hyökkäyskalusto on kyllä pelottava, siellä eivät Tanukset ja Nättiset mahdu kolmosta ylemmäs, joka kertookin aika hyvin mikä on peitsen leveys (taitaa olla loukkaantuneena porukkaa). Sen sijaan tuo heidän pakistonsa on se akilleen kantapää, siihen pitäisi kyetä iskemään..
 

Altec

Jäsen
SaiPan hyökkäyskalusto on kyllä pelottava, siellä eivät Tanukset ja Nättiset mahdu kolmosta ylemmäs, joka kertookin aika hyvin mikä on peitsen leveys (taitaa olla loukkaantuneena porukkaa). Sen sijaan tuo heidän pakistonsa on se akilleen kantapää, siihen pitäisi kyetä iskemään..
Hyökkäyksestä on pois. E.Oksanen, Kaksonen, Radke ja Löfman.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Hyökkäyksestä on pois. E.Oksanen, Kaksonen, Radke ja Löfman.

Niin.. aivan näin.. ja teidän hyökkäyskalustonne näyttää tästä huolimatta tuolta. Ei siinä paljon ole vastaan höpisemistä..

EDIT: no itse asiassa SaiPa on nyt kahdessa viime pelissä saanut aikaan vain yhden maalin, tosin se yksi riitti viime pelissä voittoon. Mutta viime aikoina on siis takunnut enemmän heilläkin.. katsotaan..
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
SaiPa tullee pistämään myös Ässät koville kotihallissaan. Lappeenrannan porukka on jälleen vahva joukkue ja Ässät ei ole muutenkaan tainnut juhlia liikaa Kisapuistossa (lähi)historian aikana.
Ässät on oikeastaan juhlinut Lappeenrannassa edelliset neljä kertaa. Kokonaan pisteittä Ässät on jäänyt Kisapuistossa viimeksi 19.9.2015.

Ässien maalilla on torjunut joka ottelussa Lappeenrannassakin käynyt Andreas Bernard.
Meikäläisellä kanssa tällainen "piipahdus" Helsinkiin, kuudes vuosi juuri alkanut täällä.

No kunhan piruilen, kiitokset harvinaisen kattavasta ketjun avauksesta.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Odotukset tänään nollassa tai miinus ykkösessä, koska alkukausi on sanalla sanoen ollut Ässien osalta vaisua tekemistä. Hiukan tasoitusta tulee sen myötä, että SaiPankin lasaretissa riittää sakkia. Jos nyt jotain pitää veikata niin Saipa 3 ja Ässät 1.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän liikaa tärkeitä miehiä pois joten Tuohimaa on paljon vartijana. Odotuksissa vain, että joukkue antaa kaikkensa kentällä eikä lisää loukkaantumisia tule. Pelicansia vastaan oltiin todella hengettömiä ja Kärppiä vastaan hengettömyys taas oli hyvin kaukana ja siitä taisteltiinkin voitto, vaikka sillassa oltiinkin.

Ilta näyttää miten meidän puolustus onnistuu! On siinä nyt näyttömahdollisuuksia kerrakseen pojilla.

Täysi taistelu päälle ja turhat jäähyt pois niin voi ulla hyväkin ilta. Veikataan nyt omiin luottaen 4-2.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa 4 - Salminen 1. Eipä kummoista, mutta tärkeitä nämäkin pisteet. Puolustus ihan ok suoritus, vaikka virheitä tuleekin kuten tuo Salmisen maaliin johtanut harhasyöttö. Ässät vähän liikaa Salmisen ketjun varassa, mutta kausi on nuori.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ah, helpot 3 pistettä sarjajumbolta, näin sen pitikin mennä. Tästä on hyvä jatkaa kohti hankalampia vastustajia! Poriin tahdon toivottaa hyvää kautta ja paljon, paljon nakkikastiketta seuraaviin peleihin!
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Ei ollut elämää suurempaa jääkiekkoa, mutta nää syksyn keskiviikkojen täydet pistepotit on arvokkaita myöhemmin eli otetaan vastaan. Erityismaininta Sakari Salmiselle, on se seppä ja ehdotonta liigan eliittiä sekä SaiPan nuorelle Torikalle. Jälkimmäinen on ollu helvetisti huonompi kuin tänään, toivottavasti jatkaa näitä otteita. Eteenpäin!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät vähän liikaa Salmisen ketjun varassa, mutta kausi on nuori.

Ei, Ässät ei ole liikaa Salmisen ketjun varassa vaan pelkästään Salmisen varassa. Sakke on tällä hetkellä Ässissä ylivoimainen luistimilla ja kiekon kanssa, muut ovat valovuoden jäljessä. Salminen syötteli useita avopaikkoja mutta puukädet eivät saa mistään sisään.

Ässilläkin oli pelissä maalipaikkoja mutta tuttu tehottomuus vaivaa edelleen. Ja sitten tulee omaan päätyy vielä noita pomppuja niin syähän se miestä!
 

jazuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yleisesti ottaen nuo ottelun tähdet ei viime vuosina ole oikein osuneet kohdilleen, mutta ko. otteluun loistavan ex. maalivahdin Ville Hostikan antamat
*** Ahti Oksanen
** Sakari Salminen
* Frans Tuohimaa

antamat kuvaa kyllä todella hyvin, mitä ottelussa tapahtui. Edes Tyler Morleyn 1+2 ei puutu tähdistöstä. Eli kerrankin pisteet valitsijalle.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös