Ke 26.9.2007 HeKi-KooKoo

  • 1 863
  • 15

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huomenna tiedossa huippujännittävä paikalliskamppailu, kun KooKoo menee Heinolaan HeKin vieraaksi. Luvassa varmasti tunnelmaa, kun Kouvolasta saapuu Heinolaan jännäribussi sekä varmasti monet saapuvat Heinolaan Kouvolasta myös omilla autoillaan.

Oman mielenkiintonsa peliin tuo nämä seuraa KooKoosta HeKiin ja päinvastoin vaihtaneet pelaajat eli HeKin puolustaja Jani Keskinen, joka vielä viime kaudella pelasi KooKoossa sekä vastaavasti HeKistä KooKoohon siirtyneet Petri Pyhäjärvi ja Samu Vilkman.
KooKoo hävisi viime kaudella Heinolassa molemmat pelinsä. KooKoo ei tehnyt Heinolassa kuin yhden maalin pelien päättyessä 3-1 ja 2-0.

Ensimmäisessä pelissä HeKin maalintekijät olivat Samu Vilkman 2 maalia ja Janne Sinkkonen. KooKoon ainoan maalin teki uransa lopettanut Valtteri "Skyde" Skyttä. Ottelun paras ottelussa oli Samu Vilkman.

Toisessa ottelussa HeKin maalintekijöinä kunnostautuivat Ville Väkeväinen ja Ville Kiiskinen. Ottelun paras ottelussa oli HeKin mv Janne Kurikka.
HeKissä pelaa Jani Keskisen lisäksi aikaisemmin urallaan KooKoota edustaneita pelaajia myöskin Olli Sinkkonen ja Ville Kiiskinen.

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen ottelu luvassa. Mielestäni HeKi lähtee otteluun kyllä tällä kertaa selkeänä ennakkosuosikkina. KooKoon vieraspelit ovat sen verran heikosti käynnistyneet ja vieraspeleistä KooKoo on tähän mennessä palannut tyhjin käsin ilman pisteitä kotiin.

Otteluennakot löytyy oheisista linkeistä:

http://www.heki.net/heki/www/fi/index.php?we_objectID=2394&pid=5567&type=preview

http://www.kookoo.fi/kookoo/www/fi/index.php?we_objectID=2395&pid=5503
 
Viimeksi muokattu:

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon kokoonpano illan HeKi-peliin:

LIUKKONEN Mikko-NISTAS George-KAARTINEN Sami
VIRKKI Jarno-LAJUNEN Ville

PYHÄJÄRVI Petri-ESKELINEN Ville-VILKMAN Samu
LUSTBERG Jesse-VUORISAARI Ville

SAARELA Ilkka-KOSKELAINEN Eemeli-LAMPINEN Aapo
TARKIAINEN Mikko-SIERMAN Antti

PELTOLA Henri-MIETTINEN Tatu-LINDHOLM Miikka
HONKANEN Jani-PARTANEN Petri


HÄRMÄ Antti
ORE Antti (AM)
 

Vinka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo, HIFK
Kookoolta nuori Antti Sierman saa näköjään kunnon näyttöpaikan tänä iltana Tarkiaisen parina. Mielenkiinnolla jään odottamaan raportteja Heinolasta ja etenkin puolustajien otteista.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kookoolta nuori Antti Sierman saa näköjään kunnon näyttöpaikan tänä iltana Tarkiaisen parina.

Taitaa olla jo kolmas peli peräkkäin, kun pelaavat kolmosparina. Muutenkin taidetaan mennä samoilla kentillä kuin aiemmin. Ykkönen toimii, mutta muiltakin saisi alkaa jo tehoja tulla. HeKillä on myös paljon hyviä hyökkääjiä, joiden tehot on olleet kadoksissa.

Etukäteen tasainen peli, jonka niukka suosikki on HeKi. KooKoollakin on mahdollisuudet ja todennäköistä onkin, että tästä otetaan vähintään pinna.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Tänään odottelisin tehoja myös pikku hiljaa Aapo Lampiselta ja Miikka Lindholmilta, jotka molemmat ovat olleet tällä kaudella todella vaisuja.

Samu Vilkmanilta odotan myös vahvaa peliä tänään.
 

Rud1us

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi
HeKi laittanut näköjään harjoituspeleissä loistaneen Timo Ruuskan "ylimääräiseksi" hyökkääjäksi. Aika mielenkiintoinen veto, mutta toivottavasti tuo hieman herättelee koko joukkuetta. Sen sijaan Ville Kiiskisen paluuta pelikentille on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja tänään toive toteutuu. Ykköskenttä on siis jälleen tutussa koostumuksessaan.

Täytyy myöntää, että hieman pelottaa tuo KooKoon ykkösnyrkki, varsinkin kun HeKin puolustuspelaaminen ei ole ollut aivan parasta. Ennakkoon erittäin tasainen peli tiedossa ja lopputulosta on vaikea lähteä veikkaamaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä tasainen matsi tulossa, toki odotan, että KooKoo hakee pisteet Heinolasta kotiin ja hyvä vire saa jatkoa. Nyt odotellaan tason nostoa muiltakin, kuin ykkösketjulta.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolla on vielä vieraissa pistesaldo avaamatta. Vieraspeleistä KooKoolle on tullut tappiot niin Mikkelissä kuin Kirkkonummellakin. Nyt olisi otollinen paikka joskaan ei mikään helppo paikka avata vieraspelien pistetili. KooKoo ei viime kaudella juhlinut Heinolassa ja kahdessa pelissä KooKoo sai tehtyä vain yhden maalin. Veikkaan tänään vähämaalista ottelua, jossa marginaalit ovat pienet ja voitto irtoaa todennäköisesti yhden maalin erolla puoleen tai toiseen. HeKi saa tänään ykkösketjuunsa vaarallisen KooKoostakin tutun Ville Kiiskisen. Kiiskisen kenttä kannattaa tänään ottaa tarkasti mikäli pisteet halutaan mukaan Kouvolaan. Mielenkiintoista nähdä miten Vilkman ja Pyhäjärvi onnistuvat tänään entisessä kotihallissaan.
 

Kiekkomoguli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Keskinen on näköjään tippunut 7.pakiksi:ei mene tehojenkaan valossa häävisti, 0+1 kertoo kaiken alkukaudesta:väärä joukkue ja väärä rooli joukkueessa. Tasaista vääntöä, jossa maalivahdit tärkeässä roolissa:maalin ero suuntaan tai toiseen, 2-3 rankkareilla vieraille. Luigi jatkaa maalitehtailua;ykkösen varassa yv-peli on tänäänkin. Uusia ratkaisijoita kehiin.Aapo, nyt on korkea aika herätä!
 

Rud1us

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi
Keskinen on näköjään tippunut 7.pakiksi:ei mene tehojenkaan valossa häävisti, 0+1 kertoo kaiken alkukaudesta:väärä joukkue ja väärä rooli joukkueessa

Johtuu täysin siitä, että mies ei ole saanut HeKissä mitään aikaan, vaikka harjoitusotteluissa pelasikin kovia minuutteja. Muutenkin koko HeKin puolustus on aivan kuutamolla. Avaukset ovat mitä sattuu ja puolustuspelaaminen on kaikin puolin surkeaa. Ainut positiivinen asia puolustuksessa on ollut Kurikka. Hyökkäykset ovat tehottomia ja osa syynä tähän ovat surkeat avaukset.

Tarttis tehdä jotain...
 
Kylläpä KooKoolla oli paikkoja!

Kurikka torjui monta läpiajoa ja jopa kaksi 2vs0 tilannetta, ensimmäisen niistä patjallaan heittäytyen ja toisen lähes samalla tavalla. Kaartinen iski kerran ylärimaan ja toisen kerran Kurikan ilmiömäinen torjunta nollasi Kaartisen onetimer yrityksen. Nistas pääsi läpi ja Kurikka torjui kypärällä ensin ja riparin nappasi syöksyen hanskaansa. Liukkonenkin kokeili läpiajon merkeissä Kurikkaa, mutta hyvin piti Kurikka takakulman kiinni.

KooKoo pelasi suhtkoht hyvin avaukset napsahtivat merkittävän hyvin lapaan, mutta välillä oli puolustajilla taas aivan järkyttäviä jäätymisiä. Ykkönen sai joka kerta paineen hyökkäysalueelle, mutta niin saivat muutkin kentät.

Tunnelma hallissa oli surkea, taisivat Heinolassa olla vielä kesävireessä. Hyvin kyllä sai ainakin KKP pidettyä ääntä.

Tästä jatketaan...
 
Eipä vain KooKoo kannattajien "meteli" kuulunut toiselle puolelle hallia lainkaan.
Johtunee siitä rumpupatteristosta (4?) mikä soitti jotain sambaa koko pelin, minä ainakin itse kuulin todella hyvin käydessäni asioimassa hallin toisessa päässä.

Noh, kukin kuulee mitä haluaa, mutta älä suutu silti, vaikka sitä tunnelmaa ei kotiyleisön puolesta ollut.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kylläpä KooKoo tosiaan hukkasi paikkoja runsaasti, mutta erittäin positiivista että paikkoihin päästiin.

Kuitenkin voittomaalia lukuunottamatta ykköstä lukuunottamatta muut kentät olivat aika huonolla pelipäällä. Edelleen ongelmat ovat minun näppituntumani mukaan senttereissä. Emppu ei ehkä kuulukaan keskelle, mutta oli silti mielestäni toiseksi paras keskushyökkääjä eilen. Eskelisen ja varsinkin Miettisen suoritukset jättivät taas paljon mietittävää. Kolmonen teki taas hurjasti töitä karvauksen merkeissä, mutta oli omalla alueella ongelmissa.

Puolustus toimi taas ensimmäisiä pelejä paremmin. Edelleen jo profiloituneet Honkanen-Partanen jatkoivat tuttuja otteitaan. Lajunen taas on parantanut selvästi, mutta vähän kovuutta peliin vielä kaivattaisiin.

Yleisesti kokoonpanoa voisi hiljalleen tiivistää taas kolmeen pakkipariin, kun se kuuden selvä kärki alkaa löytymään. Noin muuten neloseen voisi koittaa Arola-Räty-Korhonen kolmikosta jotain ja heittää Lindholm-Peltola akselia välillä katsomon puolelle.

Perjantaina on edessä todellinen mittari!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös