Ke 24.10.2018 Ässät - HPK

  • 4 533
  • 28

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässät ja HPK jatkavat kauttaan kauden toisella keskinäisellä taistolla huomenna Isomäki Areenassa. Joukkueet kohtasivat kauden alussa Hämeenlinnassa, ja tuon ottelun HPK voitti Ässien jäähyilyn seurauksena maalein 4-2. Ässät lähtee otteluun selkeänä sarjajumbona: joukkue on koonnut 14 ottelusta vain yhdeksän pistettä. Edellä olevaan JYPiin on eroa viiden pisteen verran. Viime viikolla joukkue pelasi kolme ottelua häviten niistä kaksi jälkimmäistä: tiistaina Jukurit kaatui Mikkelissä maalein 0-2, mutta perjantaina HIFK haki pisteet Porista lukemin 1-4 ja lauantaina oli KooKoon vuoro kaataa patapakka 4-1. Ässien alkukausi on ollut pahin mahdollinen ja viime tiistain voitto oli vasta kauden ensimmäinen varsinaisella peliajalla. Joukkueella on vähiten voittoja (1), eniten tappioita (10), vähiten tehtyjä maaleja (28) ja toiseksi eniten päästettyjä osumia (51). Useammin on heilunut ainoastaan KooKoon ja Sportin verkko, molemmilla neljä kertaa Ässiä useammin. Ässät on huonoin niin yli- kuin alivoimassa. Ässät on myös vähiten pisteitä kerännyt kotijoukkue neljän pinnan saldolla.

Ässien parhaimpana ja maalintekijänä jatkaa hyökkääjä Sakari Salminen tehoilla 6+7. Koko liigan pistepörssissä Salminen on 14. ja maalipörssissä 9. Salmisella on tosin myös joukkueen toiseksi huonoin tehotilasto Tommi Taimen kanssa, -7. Jarno Kärjellä ja Sami Kähteenmäellä on koossa tehot 4+5. Niko Peltola on tehokkain puolustaja seitsemällä syöttöpisteellä. Hyökkääjä Niklas Appelgren on edellisissä seitsemässä ottelussa koonnut pisteet 3+2, eli hän on ollut viime aikoina Ässien parhaimpia pistemiehiä. Kolme maalia seitsemään otteluun iskenyt hyökkääjä Lauri Tukonen siirtyi pois Ässistä, eikä hänen mahdollista uutta sopimustaan olla vielä julkaistu. Tukonen tosin pelasi muutenkin ottelukohtaisella sopimuksella eikä hän yksin kantanut Ässiä eteenpäin, vaikka ratkaisikin voiton TPS:stä jatkoajalla lokakuun alussa. Hyökkääjät Aleksi Rekonen ja Jussi Makkonen ovat olleet suuria floppeja alkukaudesta Rekosen vetäessä kiikaritehoilla ja Makkonen yhdellä syöttöpisteellä. Puolustajista Tommi Taimelta ja Juho Tommilalta odotettiin edes kohtuuhyviä tehoja, mutta hiljaista on ollut (Taimi 10 ottelua 0+2, Tommila 14 ottelua 0+0). Andreas Bernard on ollut torjuntavuorossa lähes kaikissa Ässien otteluissa ja Henri Kiviahon visiitti Porissa on jäämässä todella vaisuksi. Ässät tarvitsee aivan ehdottomasti uuden kakkosmolarin tämän kauden jälkeen.

Viime kaudella surkean alkukauden vetänyt mutta erinomaisen loppukauden pelannut HPK lähtee otteluun hyvistä lähtökohdista: Pallokerho on neljän ottelun voittoputkessa ja menettänyt viimeisimmästä seitsemästä ottelusta jaossa olleista 21 pisteestä vain neljä. Viime viikolla HPK kaatoi kotonaan ensin keskiviikkona KalPan 3-1 ja perjantaina Jukurit 5-3. Vieraissa HPK pelasi viimeksi 12 päivää sitten, jolloin se voitti Lukon maalein 1-4. Pallokerhon kaikilla kolmella parhaalla pistemiehellä on 11 tehopistettä kasassa (Robert Leino 3+8, Teemu Turunen 3+8, Petteri Nikkilä 1+10). Markus Nenosella on koossa pisteet 4+6. Oranssipaitojen paras maalintekijä on kanadalaishyökkääjä Philippe Cornet, joka on iskenyt kiekon maaliin kuudesti. Joukkueesta paras tehotilastossa on konkaripuolustaja Arto Laatikainen (+7). HPK:n selkeä ykköstorjuja on ollut Emil Larmi, samalla kun Antti Karjalainen on toiminut pääasiassa luukkuvahtina.

Sarjataulukossa HPK on hivuttautunut jo kolmannelle sijalle 25 pisteellä. Edellä ovat vain TPS neljän ja Kärpät 10 pisteen päässä. 38 tehdyllä maalilla HPK on viimeistelyssä keskikastia. HPK:n ylivoima on alempaa keskikastia, alivoima taas on kärkikastia. Vieraissa hämeenlinnalaiset ovat napanneet kuudesta ottelusta kahdeksan pistettä sijoittuen samalla vieraspisteissä keskikastiin.

Porissa joukkueet ovat viime vuosina voittaneet vuorotellen: viimeksi jompikumpi on voittanut kauden molemmat Porin ottelut kaudella 2012-2013, jolloin Ässät voitti molemmat ottelut selvin lukemin 4-1 ja 5-1. HPK ei ole vielä koskaan voittanut kauden aikana kaikkia Porin vierailuitaan. Viime kaudella HPK voitti ensimmäisen ottelun Porissa 2-5, mutta toisen Ässät vei 3-1. Hämeenlinnassa Ässät voitti molemmat kohtaamiset, ensimmäisen 1-2 ja toisen rankkareiden päätteeksi 2-3.

HPK lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Ässät oletettavasti tekee jälleen ainakin yhden osuman, mutta voittoon niitä tarvittaisiin useampi. Ennustan päinvastaisista lähtökohdista huolimatta tasaista koitosta, joka päättyy 3-2/4-3/2-3/3-4. Ässien olisi melkeinpä pakko voittaa, että asemia saataisiin edes hitusen kohennettua. HPK voi lähteä otteluun levollisin mielin.

Huomenna on ainakin aikaa lähteä pois hallilta, kun on syysloma. Ässät ei ole muuten vielä voittanut kotona kolmen pisteen arvoisesti. Huomenna voisi tuon putken katkaista.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Niinpä niin.. jaapa-jaa.. tralla-lal-lal-laa

Ässien alkukaudesta onkin jo sanottu kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Muutoksista huhuttiin tämän viikon osalle, mutta niitä ei nyt sitten valmennukseen tullut. Ja eittämättä tässä nyt koko organisaation johto varmaankin arpoo tämän jopa Ässien mittapuulla erikoisen tilanteen edessä, että mikä tässä nyt ylipäätään olisi järkevä peliliike, ihan jo ensi kaudenkin valmennuskuvioita silmällä pitäen. Onhan se tietysti surullista, että tässä on jo pikkuhiljaa siirreltävä ajatuksia ensi kauteen, ihan konkretian tasollakin..

Ai niin, mutta nythän on vasta tämän vuoden lokakuu. Ja pelitkin jatkuvat. En tiedä millä konstilla se tehdään, mutta saamalla tämä viikko onnistumaan ainakin kuuden pisteen arvoisesti kausi on vielä pelastettavissa, mutta se on jo niin epätoivoinen operaatio, että käyntiin se pitäisi saada välittömästi. HPK on mahdollisimman hankala vastustaja tähän väliin, koska se on kuntopuntarin lähes paras joukkue. Siinä oikeastaan kaikki ennakko, miten tätä ottelua itse edes pystyn spekuloimaan..

Ässien kokoonpanoon tulee varmasti taas muutoksia koska sairastuvalta palaa ainakin Tiivola, ja Tukonen puolestaan on poistunut..

EDIT

Ässät tänään:

Lähteenmäki-Tiivola-Salminen
Peltola-Seppälä

Kärki-Makkonen-Rekonen
Marttinen-Varttinen

Kivenmäki-Appelgren-Varttinen
Salmela-Taimi

Saha-Sillanpää-Salmio
Tuohilampi

Bernard

Eli kokoonpanoa on muutettu aika ennakoidusti: Rekonen pääsee takaisin kärkiketjuun ja Tiivola menee saikulta suoraan ykkösen keskelle. Erikoisesti näyttäisi siltä, että Ässillä ei ole kakkosmaalivahtia ottelussa lainkaan..
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
HPK:lla vain nelossentteri vaihtuu takaisin vanhaan yhden ottelun tauon jälkeen. Ja pakistossa hienosäätöä, kun viime pelissä itseään loukannut Jesper Lindgren on merkitty seiskapakiksi.

Teemu Turunen - Otto Paajanen - Eetu Tuulola
Philippe Cornet - Robert Leino - Markus Nenonen
Jere Innala - Filip Riska - Valtteri Puustinen
Jaakko Kuusisto - Harri Kainulainen - Miro Ruokonen

Niklas Friman - Petteri Nikkilä
Arto Laatikainen - Miro Karjalainen
Markus Niemeläinen - Roope Laavainen
Jesper Lindgren

Emil Larmi
Antti Karjalainen
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onnittellut HPK:lle pisteistä. Tänään riittää kun tulette paikalle, Ässät hoitaa itse loput. Peli päättynee 1-4. Viimeinen tyhjiin. Maalivahtien torjunnat, Bernard 28 ja Larmi 16.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ässät vakavassa kriisissä. Kerho pelaa hyvää kiekkoa ja on voittoputkessa. Eli suhteellisen varma kotivoitto.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Paajanen voisi onnistua tänään 400. pelin kunniaksi. On muuten myös (nopeasti laskettuna) Oton 241. perättäinen peli.

Eli tällä jinxattiin Lopen teräsmiehen loukkaantuminen.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ässät vakavassa kriisissä. Kerho pelaa hyvää kiekkoa ja on voittoputkessa. Eli suhteellisen varma kotivoitto.

Veikkaampa kans, että tulee olemaan todella tahmea peli Kerholta. Nyt olisi kiva mahdollisuus vankistaa asemia siellä kärkikuusikossa ennen piakkoin tulevia Tapis, IFK ja Kärpät pelejä ja kaikki mahdollinen viittaa Kerhon voittoon. Kuinka tämä homma saadaan käsiteltyä ja kuinka virkkuna lähdetään peliin. Startti muniinpuhaltelemalla ja jää pian pisteet vallan väliin.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paajanen voisi onnistua tänään 400. pelin kunniaksi. On muuten myös (nopeasti laskettuna) Oton 241. perättäinen peli.

Eli tällä jinxattiin Lopen teräsmiehen loukkaantuminen.
Jinxattiin pitkälti myös HPK:n voitto. Taidan pelata ainakin tasurin lapulle.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä on kyllä klassinen asetelma taas vaihteeksi. Kaikki ennusmerkit puhuu varman vierasvoiton puolesta, mutta voisin melkein vetoa lyödä, että nähdään vuosikymmenen kyykkäys ja menee kaikki putket poikki.. joku 6-0. Ja tietenkin Ässissä tehoilee entiset HPK-miehet (onko siellä?).. no kappas Makkonen tekee sen 3+3. Lähteenmäki syöttää kaikki... Ja se Appelhahmo taitaa olla myös Kerho-junnuja. Omakoirailmiö siis myös nostaa päätään.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Ässissä tehoilee entiset HPK-miehet (onko siellä?).. no kappas Makkonen tekee sen 3+3. Lähteenmäki syöttää kaikki... Ja se Appelhahmo taitaa olla myös Kerho-junnuja. Omakoirailmiö siis myös nostaa päätään.

Eikä nyt unohdeta meidän luottonelossentteriä, joka on nyt näemmä valunut samalle tontille nykyisessä joukkueessaankin. Viime kohtaamisessahan tuo viiletti padan ykkösketjun keskellä.

Seve pistää 1+1

Ja muuten samaa mieltä muutaman muun kanssa, että ihan takuuvarma tappio tänään Kerholle. Käytän vastavoimaa ja laitan vähän rahaa Ässien suoralle voitolle, niin saadaan ees yksi piste jatkoaikatappiosta.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Koska viimeksi Kerho on ollut vieraissa ennalta selvä ennakkosuosikki? Ei varmaan viiteen vuoteen, ja sehän ei hyvää lupaa. Yhdyn edellisiin jinxaajiin ja ennustan erittäin nihkeää peliä, jossa Larmi imuroi pari...
 

Väylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Ei mitään syytä miksei nähtäisi Turhapuro-Rahnasto -tyyppistä ottelua. Kerho vie kirkkaasti, kun ottaa huomioon viime aikaiset otteet.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Hatunnosto Punamustalle laadukkaasta aloituksesta. Näitä aloituksia on tullut lueskeltua muistakin teidän peleistä ja sulla on homma hyvin hanskassa.

HPK ei ole vielä koskaan voittanut kauden aikana kaikkia Porin vierailuitaan.

Tämän faktan olet varmaan tarkistanut ja hieman yllättävä tieto. Toisaalta, kyllä tämä ottelupari olikin muistoissani aikaisemmin (90-luvulla ja 2000-luvun alkupuoliskolla) hyvin vahvasti kotivoittoinen. Ässät ei Hämeenlinnassa juhlinut, mutta ihan yhtä masentavia oli ne Kerhon Porin vierailutkin aina. Lähes yhtä tuhoon tuomittuja kuin meidän Hartwallin reissut.

2010-luvulla nämä onkin sitten ollut enemmän sitä sun tätä -pelejä, eli voittoja on lennellyt usein sinne, minne vähiten odottaisi.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Toisaalta, kyllä tämä ottelupari olikin muistoissani aikaisemmin (90-luvulla ja 2000-luvun alkupuoliskolla) hyvin vahvasti kotivoittoinen. Ässät ei Hämeenlinnassa juhlinut, mutta ihan yhtä masentavia oli ne Kerhon Porin vierailutkin aina. Lähes yhtä tuhoon tuomittuja kuin meidän Hartwallin reissut.

2010-luvulla nämä onkin sitten ollut enemmän sitä sun tätä -pelejä, eli voittoja on lennellyt usein sinne, minne vähiten odottaisi.

80-luvun lopulta ja 90-luvun alusta minulla on näistä keskinäisistä mielikuva, että silloin suurin osa tuloksista oli tyyliin 8-1, 14-4, 10-3 ja vastaavia. Aina kotijoukkueelle.

Tulosvetoon voisi tämän pohjalta laittaa 9-2 Ässille. Voisi saada mukavan kertoimen.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Vähän jää harmittamaan kun ei pääse töiden takia paikanpäälle, Timppa on jo kolmatta kertaa jäällä lyhyen ajan sisällä. Tulis ny nojailemaan perjantainakin. Se kyllä tarkoittaa että se on löytänyt todella hyvän pizzerian Porista.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Hatunnosto Punamustalle laadukkaasta aloituksesta. Näitä aloituksia on tullut lueskeltua muistakin teidän peleistä ja sulla on homma hyvin hanskassa.

Samaa piti tulla kirjoittamaan. Erittäin hyvä ketjun avaus Punamustalta.

Jos itse ottelusta jotain sanoisin niin Kerhohan tässä selkeä ennakkosuosikki on. Joukkueet majailevat sarjataulukossa ihan eri päissä, HPK on taulukon neljäs ja Ässät viimeinen. Mutta ei olisi todellakaan ensimmäinen peli missä selkeä altavastaaja pistäisi kovasti kampoihin vastustajalleen, etenkin kun Ässät pelaa kotonaan. Ounastelisinkin tästä pelistä tulevan kuitenkin suht tasainen kamppailu.

HPK liitää tällä hetkellä neljän pelin voittoputkessa kun taas Ässät on hävinnyt kaksi peliään peräkkäin. Ässien kurssi näytti hiukan piristyvän tuossa yhdessä vaiheessa ainakin tuloksellisesti kun joukkue voitti ensin Lukon ja sitten Jukurit mutta nyt on niiden jälkeen ennättänyt tulla jo kaksi peräkkäistä tappiota.

Mielenkiintoista nähdä jatkuuko HPK-puolustaja Petteri Nikkilän kuuma vire? Nikkilä on neljän pelin pisteputkessa ja edellisessä neljässä pelissään mies on paukutellut yhteensä tehot 0+8.
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Hyvin on Telian toimittaja skoutannut tästä ketjusta faktoja tuohon ennakkoon. Ei siinä, hyvää keskustelua pitkästä aikaan näissäkin ketjuissa.

Yhdyn moniin kerholaisiin ajatuksen kanssa että vaikea peli tulee Kerholle jos yhtään takki auki lähdetään. Toivottavasti tullaan kovaa alusta asti niinkuin viime otteluissakin.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Jaahas, voikin jo onnitella pisteistä vierailijaa. Melkein, mut ei todellisuudessa kuitenkaan, annettiin hyvä vastus... taas.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Iso kiva mäki tarjos taas vierailijoille helpot pisteet.

Nauroin alkuviikosta kun radiosta tuli iso paha mäki -mainos.

Farssikausi saa jatkoa. Mitenkään ei reagoida vaan odotetaan ihmettä. Fanit on tehneet jo voitavansa, seuraavaksi saa jo alkaa äänestämään jaloillaan.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jaa mitenköhän tässä asettelisi pelin jälkeiset fiilikset..
Ei Kerholtakaan oikeasti mikään paras peli, mutta kaikki toki otetaan. Nenonen aika jäässä, mutta hienosti tuo joukkue suorittaa.

Säälittää oikeasti Ässien puolesta, oikeasti hieno perinteinen seura täysin sekaisin. Tiedän, ettei auta juuri nyt hevon helvettiä, mutta toivon oikeasti sinne tsemppiä.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Säälittää oikeasti Ässien puolesta, oikeasti hieno perinteinen seura täysin sekaisin. Tiedän, ettei auta juuri nyt hevon helvettiä, mutta toivon oikeasti sinne tsemppiä.

Sääli on sairautta, mutta täytyy silti yhtyä tähän. Vähän empatiaa löytyy, kun muistelee meidän oman joukkueen viime kauden taaperruksen aiheuttamia fiiliksiä. Ei se meidän tilanne ihan noin synkkä tainnut missään vaiheessa olla, vaikka ihan siellä jumbosijalla lojuttiinkin joulutauolla.

Parempia jatkoja sinne. Kerholla puolestaan menee aika komeasti parhaillaan ja tämä oli jo viides kolmen pisteen voitto putkeen. Sieltähän tulee jo Kärpätkin selkä edellä vastaan.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On mukava huomata että lehdistötilaisuuksissa vastustajan koutseista yksi toisensa jälkeen antaa sympatiansa vieressä kärvistelevälle Kotkaniemelle ja toteaa tutut jargonit: "Ässät painoi hullun lailla päälle, selvisimme onnella Ässien kovasta painostuksesta, kiekkokin hieman pomppi meille tänään, tulos olisi voinut olla toisinkin päin..." jne jne. Kiitokset vaan Pennasellekin kohteliaisuudesta, mutta kyllähän tuon jo toisen erän alusta näki miten tämäkin tulee päättymään. Rekosen maalia tuuletellessa jo, uskollisen kannattajan tapaan, toiveajattelin että nyt se lähtee. Mutta ei sitten lähtenytkään.

Onnittelut HPK:lle kliinisestä voitosta. Tällä hetkellä jokainen liigajengi voittaa Ässät ihan pelkällä rutiinisuorituksella. Jos Ässät jonkun voittaa, niin se tarkoittaa että vastustaja on epäonnistunut pahasti. Pelottaa ajatella mitä tämä kausi vielä tuo tullessaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
29:30 piti Larmi pystyssä, sitten muuttui peli päälaelleen, toisessa päässä ei pitänyt enää veskari.
Kiitos Telia, olisin halunnut nukkumaan ennne kahtatoista, pääsen vasta nyt.
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
En huomannut pelin aikana mitään, mutta nyt koostetta katsoessa ja kelaillessa Rekonenhan kamppaa Nikkilän mailallaan aika härskisti tuossa tilanteessa, josta pääsee sitten läpi ja Nikkilä toki sen jälkeen kaataa itse Rekosen mutta Kerholle tuosta oltiin viheltämässä. Tokihan Kerho meni sitten menojaan mutta onhan tuo nyt aika huvittava tilanne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös