Ke 22.1.2020 HIFK - Ässät

  • 974
  • 1

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Helsingin IFK vs. Porin Ässät (keskiviikko 22. tammikuuta 2020, klo 18:30)

HIFK ja Ässät ottavat keskiviikkona mittaa toisistaan Helsingissä. Kohtaaminen on kauden kolmas: IFK voitti Porissa lokakuussa 1-3, Ässät vuorostaan joulukuussa Porissa 2-0. Viime visiitillään maaliskuussa 2019 Ässät hävisi punaisille kreiveille maalein 4-1.

Helsingin IFK, katsaus

HIFK lähtee otteluun sarjataulukon kahdeksannelta sijalta. Runsaalla rahalla koottu joukkue on tipahtanut alemmas kuin sen pitäisi olla kaikilla käytetyillä resursseilla. Joukkue on ainoa liigassa, jolla ei ole vielä 40 ottelua pelattuna, vaan 39. Otteluista 17 on päättynyt voittoon, viisi jatkoaikavoittoon ja pisteitä on kertynyt 67. Edellä ovat HPK yhden, JYP kahden ja Lukko viiden pisteen päässä. Yhdeksäntenä olevaan KalPaan on eroa 15 pistettä. Tasapisteissä olevat SaiPa ja Ässät ovat jo 21 pisteen päässä helsinkiläisistä. Joukkueen maalit ovat 110-98.

Viidestä viime ottelusta kolme on päättynyt häviöön, joista kaksi vasta voittomaalikilpailussa. Viimeksi IFK pelasi viime lauantaina Tapparaa vastaan, häviten maalein 3-4. Sairastuvalle täytettä tuova Teemu Turunen on joukkueen pisteykkönen 34 ottelun saldolla 14+26=40. Vähintään 20 tehopisteeseen ovat yltäneet myös Otto Paajanen (13+14=27), Sebastian Dyk (13+13=26), Jesse Saarinen (6+20=26) ja Jere Sallinen (12+9=21).

Porin Ässät, katsaus

Ässät iskee päälle sarjataulukon 11. sijalta. Joukkue taistelee tiukasti pääsystä kymmenen parhaan joukkoon, pahimpina kilpakumppaneinaan KalPa ja SaiPa. Ässillä on pelattuna 40 ottelua, joista on irronnut 12 voittoa, kolme jatkoaikavoittoa ja yhteensä 46 pistettä. SaiPa on viimeisellä pudotuspelikarsintasijalla samalla pistesaldolla, mutta yhdellä kolmen pisteen voitolla enemmän. KalPaan on eroa kuusi pistettä. TPS on takana neljän, Pelicans viiden, Jukurit kuuden ja Sport yhdeksän pisteen perämatkalla. Joukkueen maalisaldo on 82-113. Ässät on liigan vähiten maaleja kauden aikana viimeistellyt joukkue: toiseksi heikoiten viimeistellyt Pelicans on tehnyt 89 osumaa.

Seitsemästä viime ottelusta kuusi on päättynyt takkiinottoon, joista kaksi vasta jatkoilla. Ässät on neljän ottelun tappioputkessa. Viimeksi Pata porisi lauantaina Isomäessä Kärppiä vastaan, maustuen lopulta hivenen happamaksi 5-6 voittomaalikilpailutappiolla. Joukkueen sisäisen pistepörssin piikkipaikalla on Tylor Spink 40 ottelun tehosaldolla 9+15=24. Muut vähintään 15 pisteessä olevat pelaajat ovat Peter Tiivola (6+15=21), Jakob Stenqvist (7+10=17), Tommi Taimi (3+13=16) ja Tyson Spink (9+6=15).

Ottelu on Ässille seurahistorian 2400. runkosarjassa pääsarjatasolla. Kaikkien aikojen ensimmäinen patapeli pelattiin 26. lokakuuta 1967. Taival alkoi Helsingin IFK:n kohtaamisella Helsingissä. Lopputulos oli 3-7.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Piinaviikot jatkuvat. Kun joukkue pitää pelin tiiviinä, ja edes joka kolmannesta tilanteesta maalin, niin pisteitä tulossa. IFK pelaa kovin ailahtelevaisesti, toki ratkaisuvoimaa on tuossa jengissä. Nöyrää peliä, keskialueella vauhtia pois vihulaiselta, niin hyvä tulee. Saattaa kotijengillä olla jo hiukan paineita pelissään, kun ei oikein ole stadin kirkkaissa valoissa peli viime aikoina kulkenut. Nyt olis taas kerran paikka ryöstää, seuraava peli ei ainakaan helpompi ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös