Viimeinen matsi ennen joulutaukoa Jukureilla tapahtuu TuTon vieraana. Tähän mennessä ollaan taisteltu Mikkelissä ja TuTo vienyt pisteet 4-2 ja maalit selkeästi 10-5. Jukureilla olisi siis kasvojenpesun paikka, kotiottelut TuToa vastaan ovat olleet nimittäin melkoista mailanpuristusta ja päätäseinään-meininkiä.
Vierasjoukkueelta puuttuvat kokoonpanosta pitkäaikaistoipilaat Ojanen ja Lähteenmäki, jo HydO:ssa palautumismatsaillut Pekkarinen, nuorten MM-kisoissa (ainoana mestistä edustava ;) ) Hämäläinen, sekä aamulla loukkaantuneeksi ilmoitettu Malinen. SaiPa tarjonnut apuja Juha Koiviston ja Jarno Lippojoen muodossa, että saadaan täysi miehitys kentälle, mutta kyllähän siinä taas pari ketjua on sitten sekaisin. Tänään taitavat henkilökohtaiset odotukset kohdistua eniten 2. ketjuun. Saavat pelata ainakin alustavien tietojen mukaan normaalissa kokoonpanossa ja ovat olleet viime aikoina erittäin pirteällä pelipäällä.
Turkulaisilta vahvuudesta pois ainakin kaksi kappaletta Virtasia, muilta osin voinevat TuTon kannattajat päivittää sikäläisiä tuntoja matsin alla.