Ke 18.9.2019 Ässät - Tappara

  • 2 567
  • 13

Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Avataan nyt tämäkin ketju viimein, vaikkakin odottelin ja toivoinkin, että veli Punamusta olisi alustanut totuttuun tapaan laadukkaan ketjunavauksen (: Tyytykäämme sitten tähän (; Isomäkeen Ässien vieraaksi tänään saapuu Tappara, mestariehdokas nro uno ( omissa papereissani) ja odotettavissa on kliseisesti sanottuna tiukkaa vääntöä. Otteluhan on täyden kierroksen kärkikamppailu. Lottokone on jälleen pyöräyttänyt hieman Ässien ketjuja ja nyt ykkösessä Spinkkien vierellä on Kivelä. Lähteenmäellä jotain pientä loukkia. Kyllähän toi Lähteenmäen pelaamisprosentti kauden osalta taitaa valitettavasti alle 50 jäädä...

Tappara aloittanut kauden hieman Ässiä huonommin (; Eli suora voitto ja voitto jatkoilla. Ässillä puolestaan unelma alku kahdella 3 pisteen voitolla. Ilvestä vastaan Tapparan peli taisi olla vähän hurlumheitä tai ainakin maaleja tehtiin vuorotahtiin. Jyppiä vastaan Tappara nousi kolmannen erän tokalla kympillä kahden maalin takaa tasoihin ja sitten jatkoilla Karjalainen ratkaisi voiton Tapparalle. Eli tuttua Tapparaa, takaa ohitse. Garteig aloittaa Tapparan maalilla ja nähtäväksi jää, lopettaako(; Siihen Ässien pitää nyt iskeä ja testata miestä kunnolla. Tänään pitää Ässien pysyä boxista pois. Silloin ollaan jo puolet ottelusta voitettu. Peli tullee olemaan tasaväkinen ja Ässät haastaa varmasti Tapparan. Tulos on tylsä 1-1 ja Spinkit ratkoo jatkoilla. Toivottavasti porukkaa hallille tulee yli 4500. Joo, lyhyestä virsi kaunis. Hyvää kiAkkoiltaa kaikille.

Ässät tänään:

Spink - Spink - Kivelä
Niemeläinen - Stenquist

Hedberg - Tiivola - Hirvonen
Marttinen - Taimi

Rekonen - Mäkinen - Killinen
Åkerström - Varttinen

Salmio - Appelgren - Pihlajamäki


Tarasov (Aittokallio)


Tappara tänään:

Kuusela - Morley - Bertrand
Vittasmäki - Suhonen

Levtchi - Virta - Ojamäki
Blood - Kemiläinen

Moilanen - Rauhala - Karjalainen
Mäntylä - Ytterel

Puistola - Jasu - Lehtonen


Garteig (heljanko)
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Siihen Ässien pitää nyt iskeä ja testata miestä kunnolla.

Klassinen "pitää iskeä vastustajan maalivahtiin". Heljanko on ollut runkosarjan alussa vakuuttava 3,5 pmk:llaan, joten nyt on Ässillä iskun paikka. Tappara on sentään hävinnyt kokonaiset 0 peliä, jotka Garteig on aloittanut (jos lasketaan harjoitus- ja CHL-pelit).

Tapparalta Vauhkonen sivussa. Ykkösylivoimalla nähtäneen siis fanien suursuosikki Jasu.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kohta mennään taas. Nimivahva Tappara vastassa, varsinkin ykkösnyrkki on Liigan mittapuulla todella kova ja löytyy sieltä lisäksi mm Ojamäkikin. Voisiko Pihlajanmäki käydä vähän lämmittämässä Bloodia? Ties vaikka vanhassa kotihallissa lähtisi mukaan pieneen painiin...
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos vaan Ässät pystyy olemaan jäähyilemättä, saattaa tulla tasainen matsi. Ojamäki ja Kuusela piilotettava jonnekin katsomon alle.
 

Kukko

Jäsen
Ottelun voittajan voisi katsoa Jatkoajan otteluketjun kommenteista. Mikäli yhtään kommenttia ei ole tullut, niin Tappara on vahvoilla. Vastustaja joukkueen kannattajat masentuneita, ja Tapparanmiehet omilla sivuilla :) Eteenpäin
 
Ottelun voittajan voisi katsoa Jatkoajan otteluketjun kommenteista. Mikäli yhtään kommenttia ei ole tullut, niin Tappara on vahvoilla. Vastustaja joukkueen kannattajat masentuneita, ja Tapparanmiehet omilla sivuilla :) Eteenpäin

Kyllä, mutta suomalainen luonne, että kun menee hyvin , ollaan hiljaa ja hymyillään.

Ja pelin lopputuloskaan ei nyt jättänyt paljon tilaa spekuloinnille. Ei voida vääntää, ratkaisiko joku yksittäinen tilanne pelin jommalle kummalle.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Rautakorpi varmasti löysi jotain parannettavaa.

Lehdistötilaisuudessa sanoi, että toisessa erässä ennen 3-0 -maalia meinasi peli lähteä hiukan laukalle.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
- 1.kentältä 1 maali
- 2.kentältä 1 maali
- 3.kentältä 1 maali
- 4.kentältä 2 maalia
- ei yhtään omiin.

Rautakorpi varmasti löysi jotain parannettavaa.
Ylivoima oli heikkoa.
 

Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Kyllä oli Tappara aivan s...nan kova. Tasoero näkyi varmaan Mouhijärvelle asti. Ei ollut Ässistä yhtään vastusta. Kieltämättä myös itse odotin aikas lailla enemmän Ässien peliltä. Ehkä oli hyvä, että tuli isosti kurinpalautusta, niin lauantaina Ilvestä vastaan ollaan saatu taas haalarit päälle ja back to basics. Onnittelut Tampesteriin.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuten jossain kohtaa kirjoitin, niin itse pidän Tapparan hyökkäyskalustoa tällä hetkellä liigan kovimpana. Nähdyt kolme peliä on vahvistanut tätä näkemystä.

Yllätyksenä on tullut kokonaisvaltaisuus joka joukkueessa tällä hetkellä.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Kun menee hyvin, niin on jotenkin epämiellyttävää paljon hehkutella, se luetaan äkkiä brassailuksi. Hiukan varovainen syytä olla ja varmaankin samasta syystä ei juuri ketjuja availla. Pelipäivänäkään ei ole vielä ketjua. Harmi, alustuksia olisi kiva lukea.

Spinkit oli mielenkiintoinen uutuus. Toisella kertaa varmasti pelikin kulkee, niin oikeasti näkee mihin pojista on. Nyt jäi kaikilta piippuun, niin jääköön arviointikin toiseen päivään. Hyvinhän Ässillä muuten on kausi lähtenyt käyntiin.

Tappara ratkoi pari edellistä peliä hyvällä YV:llä. Nyt ei se toiminut, mutta kaikki muu kyllä. Kunpa maalivahti saisi jatkaa...
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Lehdistötilaisuudessa sanoi, että toisessa erässä ennen 3-0 -maalia meinasi peli lähteä hiukan laukalle.
Se olikin ottelussa käytännössä ainoa Ässien paikka, missä oli mahdollisuus vaikuttaa ottelun lopputulokseen. Eli tuo 2v1 -hyökkäys, mikä päättyi Ässien kannalta pelin kuvaan sopivaksi, Mäkisen suoraan ohilaukaukseen ja hetken päästä soi omissa.

Oli kyllä hämmentävää ettei pelin kulku muuttunut missään vaiheessa, olin avauserän jälkeen varma että Ässät laittaa Tapparan vielä ahtaalle. Toki se ensimmäinenkin kipinä jäi syttymättä ja lopputuloksena oli tuollainen varsin yksipuolinen näytös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös