Ke 14.9.2016 TUTO Hockey - Espoo United

  • 3 147
  • 9

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No niin kausi alkaa ja Turussa kohtaa kaksi kärkikahinoihin arvioitua joukkuetta. Harjoitusottelut pelattu ja pisteet niistä meni TUTO:n pusiin (ei siis oikeita pisteitä). Espoo oli ekassa ottelussa oudon vaisu, mutta toisessa löytyi jo odotettua vauhtia. Espoo voitti vain yhden harkkapelin (Kouvolassa), mutta nousujohteisestihan ottelut etenivät.

Kokoonpanoja ei tässä vaiheessa vielä tiedä, mutta mielenkkintoista on nähdä onko Hirso kentällä. Taisi muutaman vika pelin olla pois. Annettiinko muille näytön paikka vain joko pikku vaiva on tullut ? TUTO sai vanhat jermut mukaan parissa viimeisessä pelissä ja vaikka tilastot kertovat hyvää, niin uskon heidän vielä tuosta hieman kohentavan kauden aikana. Onneksi alkukaudesta tehoja löytyy muiltakin ja toivotaan että sama tahti jatkuu.

Mielenkiintoista on nähdä miten ihmiset reagoivat tähän otteluun eli täytyykö katsomo hyvin, kohtalaisesti vai eikö ihmiset tiedä kauden alkaneen. Itse ajan varmaan Unitedin kannattajien bussin perässä kohti Marlia.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tovereilla on tänään pelissä hyvä kokoompano:
Wilenius-Toivanen-Rutanen
Reunanen-Tuohilampi
Laine-Kuru-Hyvärinen
Suominen-Virkki
Moisio-Virtanen-Juusela
Karlsson-Vuorijärvi
Keinänen-Pulliainen-Sillanpää
Valtola
Järvinen (am)

Hirso ei pelaa tänään. Hesarin mukaan hänellä on pieniä vammoja. Voitto jää Turkuun lukemin 4-1.
 

ohiveto1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
EU:
Oksanen-Piispanen-Järvinen
Santala-Moberg

Lamberg-Puhakka-Veistola
Tikkinen-Tarkkanen

Laine-Kaijomaa-Kivilahti
Kettukangas-Westermarck

Wuolle-Elgbacka-Iisakka
Ylä-Mononen

Tirronen(Rasilainen)
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ihan hyvä avaus EU:lta. Ehkä peliin saadaan enemmän järkeä, kun porukka on ollut kasassa vähän kauemmin ja Hirso pelaa. Ei olisi ollut vääryys, jos kotijoukkue olisi tuosta pisteitä ottanut.

Westermarck oli odotetusti todella hyvä. Myös Tirronen oli hyvä maalilla. Tikkiseltä odotan jatkossa paljon enemmän ja Santalan on oltava omassa päässä vahvempi.

Näytti olevan EU-fanejakin paikalla. Vaikea sanoa pidettiinkö siellä ääntä, mutta Fanseatin kautta ei kuulunut kuin tovereiden yksinäinen viidakkorumpu. Vai oliko meidän?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä ottelu molemmilta joukkueilta ja tilanteita oli useampaankin osumaan kummallakin joukkueella. TuTo pelasi suurella sydämmellä ja teki valtavasti töitä, mutta ei aivan onnistunut kunnolla hyödyntämään paikkojaan, mikä ratkaisi pelin vieraille. Siinä missä TuTo laikoi paikoista usein tolppiin pisti Espoo niistä huomattavasti paremmalla prosentilla verkot heilumaan. Pienet olivat erot, mutta Espoo ansaitsi voittonsa.

TuTon pelin paras oli mielestäni Aki Keinänen tehoin 2+1. Toivottavasti Keni ei muuten loukkaantunut, olisi TuTolle iso menetys. Espoolta mieleen jäi Jimi Santala, joka avasi vieraiden Mestis maalihanat. Lisäksi täytyy mainita vielä pelin ilmainen kahvitarjoilu, joka tarjottiin yleisölle korvauksena pitkästä lippuluukkujonosta.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
httsi avattu. Tasainen ottelu oli ja maalipaikkoja molemmilla oli useampaankin. United hukkasi ehkä enemmän ja TUTO kolautteli tolppia ja ylärimaa. Tasoitus lopussa ei kaukana ollut. Tästä sitten eteenpäin seuraavia koitoksia kohti. Keinänen ehti tehdä tulosta ja toivotaan että ainakaan pitkään ei ole poissa kaukalosta. Unitedin maalit olivat ihan komeita eikä Järvinen siis huono ollut, vaan hyviä torjuntojakin teki. Unitedin maalivahti pelasi myös hyvin ja näytti olevan aika kookas ja paljon tilaa ei siis antanut. Jos jotain huonoa löytyi, niin meidän Moisio voisi ehkä hieman aiemmin laittaa kiekkoa toisille. Hyvin hän muutoin pelasi.
United sai varsinkin toisella puoliajalla hyökkäyspäässä pyöritystä eikä TUTO päässyt omasta päästä juuri pois muuta kuin vetämällä kiekon toiseen päätyyn. Tästä ei sitten vaihtoon päässyt ja tuli pitkät vaihdot. TUTO puolestaan onnistui välillä iskemään hyvin vastustajan puolustajien kimppuun ja jopa riistämään kiekon. Kyllä tämän esityksen perusteella voin veikata molempia odotusten mukaan molempia kärkikarkeloihin keväällä. Toivon mukaan myös Espoossa jotkut näkivät tämän ottelun ja kiinnostus heräisi tähän uuteen seuraan ja Mestis kiekkoon.
 
Viimeksi muokattu:

mrkrw

Jäsen
Lamberg onnistui siinä missä Kettukangas epäonnistui, eli TUTOn ykköspyssyn poistamisessa pelistä. Jos tulee Kenille pitkä huili, niin Kallella voi olla ensi viikolla pieni haku päällä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Lamberg onnistui siinä missä Kettukangas epäonnistui, eli TUTOn ykköspyssyn poistamisessa pelistä. Jos tulee Kenille pitkä huili, niin Kallella voi olla ensi viikolla pieni haku päällä.

Juuri näin. Kaksi kertaa samaa pelaajaa telotaan polvella, kohteena ykköspyssy. Kuka uskoo tämän olleen sattumaa? Moisiolle todellakin hommia ensi viikon ottelussa, ja meillä on myös reservissä muutama kaveri, jotka osaavat muistuttaa käytöstavoista.

Noin muuten erittäin viihdyttävä ottelu. Nämä kaksi joukkuetta tulevat pärjäämään, aivan varmasti
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Ite tuumasin eilen telkkarin äärellä että tämä Mestiskiekkohan on varsin viihdyttävää. Ja vaikka omakin suhtautuminen tuota Unitedia kohtaan on vähintäänkin ristiriitainen, niin ei käy kiistäminen etteikö olisi lämmittänyt mieltä kun eilisen matsin lopussa kuului telkkarin läpi "Espoo!" huudot. Varaukseton peukku vierasmatkalaisille. Perjantaina paikan päälle elämäni ensimmäiseen Mestismatsiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös