Ke 14.2.2007 TuTo - HeKi (1. puolivälierä)

  • 2 453
  • 13

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ensimmäinen pudotuspeli HeKiä vastaan

HeKiä ei pudotuspeleissä olla ennen kohdattu ja mielenkiintoinen sarja lienee luvassa. HeKi varmasti yrittää nyt toistaa temppunsa minkä se teki Kupittaan avauksessa ja päästä kotipeliinsä vahvan itseluottamuksen ja voiton turvin. Ensimmäinen ottelu on todella tärkeä ja mikäli TuTo saa maalin tai pari alkuun, voi HeKiltä usko loppua ennen kuin ottelu on edes päässyt vauhtiin. Jos taas HeKi onnistuu pitämään numerot tasaisina pitkään voi yllätys lopussa olla mahdollinen.

TuTolla on kulkenut todella kovaa jo 19 ottelua ja joukkueen menoa ei ole viime aikoina saatu pysäytetyksi. Vastustajan on todella vaikeaa pelata TuToa vastaan, koska joukkueelle ei saisi antaa pelin hallintaa, mutta myös oma puolustus pitäisi pystyä pitämään hyvin kasassa. Jos karvataan kovaa, niin avataan vastutajan hyökkääjille paikkoja. Jos puolustetaan kovaa niin Forsellin kaltaiset pelintekijät saavat tilaa ja aikaa löytää ne paikat, vaikka sumppu olisi kovakin. HeKin maalivahti Janne Kurikka lienee ainoa, joka voi aiheuttaa TuTolle päänsärkyä jos pääsee vireeseen. TuTon meno on kuitenkin ollut sen verran vakuuttavaa, että on helppo veikata kotivoittoa, sanotaan vaikka 5-1.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tästä se käynnistyy. Molemmat näyttävät saavan parhaimmat voimat kehiin, odotettavissa on mielenkiintoinen ottelu. TuTo on selkeä ennakkosuosikki, mutta HeKi ei varmasti ole vailla mahdollsuuksia. Tuton kannalta olisi tärkeää saada aikainen johtoasema, jotta HeKi joutuu avaamaan peliään. Silloin Tuton vastahyökkäykset voisivat olla tehokkaita.

Peli on varmasti tarkkaa ja maalivahdit ovat huippuluokkaa. Näistä lähtökohdista ennustan vähämaalista ottelua, 2-1.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näyttäisiköhän Kesti vihdoin ja viimein todellisen luontonsa nyt kun tosipelit alkavat. Tänään olisi hyvä aloittaa uusi tuleminen, jos se vanhakin intaantuisi vielä pistämään parastaan. Hermot menee, jos mies yrittää sitä samaa löröharhautusta maalipaikassa, eikä onnistu (taaskaan). Nyt tarttis snaipperin asenteella pistää kiekkoa verkkoon, eikä kikkailla maalipaikoissa. Kesti on hiukan liikaakin tyytynyt neppailemaan välillä, vaikka periaatteessa kai sitä potensiaalia pitäisi löytyä.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kauhuskenaario on se, että TuTo pyörittää tehottomasti, ja HeKi viimeistelee vastahyökkäyksistä ja ylivoimalla. Toivon mukaan ei kuitenkaan ihan niin. TuTo on viime aikoina pelannut kärsivällisesti, vaikka avausmaalia ei heti ottelun alkuun ole saatukaan. Jotenkin tuntuu, että tänään sillä avausmaalilla on tavallistakin suurempi merkitys, ja jos sen tekee HeKi, voi tutolaisille iskeä paniikki.

Ottelusta tulee varmasti tiukka, mutta mitään hätää ei edellekään pitäisi olla, jos Jokila ja kumppanit unohtavat kauniiden maalien yrittämisen ja alkavat laittaa lättyä suoraviivaisemmin pussiin. Ottelun ratkaisija voi olla "yllättävä" nimi tyyliin Kauppinen tai T.Pelkonen.

Veikkaan, että TuTo ottaa voiton numeroin 3-1.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Devon kirjoitti:
Ottelusta tulee varmasti tiukka, mutta mitään hätää ei edellekään pitäisi olla, jos Jokila ja kumppanit unohtavat kauniiden maalien yrittämisen ja alkavat laittaa lättyä suoraviivaisemmin pussiin. Ottelun ratkaisija voi olla "yllättävä" nimi tyyliin Kauppinen tai T.Pelkonen.

Tiukkaa tulee varmasti olemaan. Väittäisin että Hekin on pakko lähteä puolustamaan ja iskemään vain ja ainoastaan vastaiskuista. Kun maalissa on Kurikan tasoinen veskari ja vielä maalin edessä lihaa 4-5 vierailijan verran, maalinteko on varmasti TuTolle vaikeaa. Ykkösvitja tullee saamaan erityishuomion ja siksipä juuri näiden Devonin mainitsemien "yllättäjien" on astuttava esiin jo tässä vaiheessa jatkopelejä. Materiaaliero on selvä, mutta nämä pelit ratkaistaan yhtä paljon tahdolla kuin taidollakin. Avausmaalin merkitys on taas tänäänkin valtava, jos vierasjoukkue sen onnistuu tekemään, on TuTolla todella hirvittävän vaikea ilta edessä. Jos taas kotijoukkue onnistuu ensimmäisenä on ottelusta tulossa TuTolaisittain ainoastaan vaikea....

Peesataan Devonia ja veikataan 3-1.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Huh ja huh.
Käsittämättömän tiukka matsi. Hekin peli yllätti hyvyydellään ja TuTon huonoudellaan. Kotijoukkueen olisi pitänyt ratkaista ottelu jo avauserässä yv:llä, mutta sisään ei saatu sitten millään. Hekin avausmaalin jälkeen nähtiin TuTolta sitten ajoittain ihan hyvääkin rynnistystä ja kieltämättä hiukan onnenkin avustuksella lyötiin peli jo tilanteeseen 3-1. Kolmannen erän piti olla vaan voiton varmistelua mutta toisinhan se meni. Hekin 3-2 kavennuksesta kului vajaa minuutti ja peli oli tasan, voin kertoa että siinä kohtaa vähän vit... ketutti. Noin erän puolivälissä Jokila yritti tyylilleen uskollisena viedä kiekon koko kentän läpi maaliin ja saikin heitettyä lätyn maalille josta Kesti nosti jäätävästi pikkumustan maalin kattoon. Lopussa Heki sai muutamia todella vaarallisia tilanteita, mutta Kuokkanen, puolustus ja onni pitivät johdon kotijoukkueella loppuun asti.

TuTo on kevätpuolen hyvien pelien myötä saanut paljon suitsutusta osakseen. Tänään palattiin maan pinnalle ja kovaa. Esitys ei ollut ollenkaan sellainen, jolla esim. perjantaina pärjättäisiin. Hirveä määrä virheitä, tehotonta ylivoimaa ja ties mitä. Voitto on tottakai ainoa mikä nyt merkitsee, mutta sitä ei otettu todellakaan millään luottamusta herättävällä tavalla. Totuus lienee se, että tänään päästiin säikähdyksellä, perjantaina nähdään opittiinko siitä jotain.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Olipahan peli, alkoi jo sydän tykytellä kolmannessa erässä! Heki tuli lujaa päälle ja TuTo pelasi löysemmin kuin pitkään aikaan. Toivotaan, että tuo oli TuTolta poikkeustila ja peli alkaa kulkea kuten parhaimmillaan voittoputkessa!
Ehkäpä TuTo lähti ottamaan vastustajaansa liian helpolla ja meinasi ottaa takkiin. Pakko myöntää, että Heki pelaa upeaa kiekkoa ja kuuluu ehdottomasti mestikseen! Tämän iltaisen pelin kulusta huolimatta uskon vielä, että TuTo klaaraa homman kotiin ja vie kolme-nolla pelit kotiin Hekiä vastaan.
 

Kylähullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi, KalPa, TPS, Minnesota Wild, Anaheim Ducks
TuTo fani-79 kirjoitti:
Pakko myöntää, että Heki pelaa upeaa kiekkoa ja kuuluu ehdottomasti mestikseen!

Kiitos TuTo fani-79, Heinolan fanijoukkue kiittää omiensa puolesta tästä tunnustuksesta. Vaikka emme näin keskellä viikkoa päässeetkään paikalle kannustamaan HeKiä, on hienoa kuulla paikan päällä olleelta, että HeKin peli kulki ihan mallikkaasti (vaikka kyllähän tottakai tuloskin ja tilastot antavat sen ymmärtää). TuTo saa perjantaina varmasti Heinolassa vastaansa vieläkin kovempaa taistelevan HeKin ja sunnuntaina Turussa on mukana jo heinolalaista huutosakkiakin. Odotamme innolla pääsevämme näkemään uuden hienon hallinne!
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Sellainen peli. Pakko myöntää, että kolmannessa erässä alkoi pikkuisen jo jännittämään. Häviö tässä pelissä olisi tehnyt jatkosta todella vaikeata. Kolmas erä oli kyllä huonointa TuToa, mitä kentällä on pitkään aikaan nähty. Kaikki tekeminen oli jotenkin huolimattoman näköistä. Ykkösketjukin kävi nopeaan tahtiin imaisemassa kaksi maalia omiin. Kokonaisuudessaan koko kolmas erä oli varsin Heki -merkkinen, mutta onneksi Kesti pääsi sen ratkaisumaalin tekemään.

Tärkeintä tässä pelissä oli kuitenkin voitto, eikä tyylillä sinänsä ole mitään väliä. Tänään oli kieltämättä tuurikin TuTon puolella, sen verran erikoisia pari TuTon maaleista oli. Kovin montaa yhtä huonoa erää ei kuitenkaan jatkossa kannattaisi pelata, sillä silloin tulee noutaja jo perjantaina. Jokila osoitti tänään mailankäsittelytaitojaan ja voi jatkossa henkilökohtaisilla suorituksilla käydä tekemässä tärkeitä maaleja. Suuri kysymysmerkki on kuitenkin Jokilan pelaaminen omaan suuntaan, mikä ei kieltämättä ole maailman huippua.

No ei tämä yksi ottelu uskoa murentanut mihinkään suuntaan. Tämä olkoon muistutus TuTolle, ettei pitkillä voittoputkilla ole mitään merkitystä tässä vaiheessa, vaan joka ottelu ja jokainen erä on syytä pelata täydellä keskittyneisyydellä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Alku on aina vaikeaa...

Ensimmäinen ottelu pudotuspeleistä takana ja täytyy sanoa, että onneksi se hoidettiin. HeKi pääsi yllättävän lähelle TuToa ja varsinkin maalin edessä HeKi oli terävä. Muutenkin vastustajan asenne oli kohdillaan ja avausmaali nosti HeKin pelaajilla selvästi tunteet pintaan. Tämän jälkeen esiin astui Janne Jokila, joka Jari Kestin kanssa muodosti tänään ehkä TuTon pirteimmän osan. Jokilan, Syväsalmen ja Laakson maaleilla päästiinkin parin maalin karkumatkalle toisessa erässä. Kolmannen erän alussa TuTo sai sitten karvaasti kokea, että "puolivalot" eivät pudotuspeleissä riitä. Maalin edessä pelaamisessa jäi paljon parannettavaa ja osittain se johtui ehkä "puolivalot" asenteestakin. HeKi kuittasi minuutissa pelin tasoihin ja vieraille tarjottiin johtoakin pian tasoituksen jälkee, mutta ylivoima ei toiminut. Lopulta ratkaisijan viitan otti TuTon konkari Kesti, joka päätti HeKin pyristelyt.

Positiivista TuTon pelissä oli kuitenkin se, että ei kaaduttu vaikka HeKi pääsi tasoituksen jälkeen jauhamaan YV:tä minuutti tolkulla. Paljon jäi kuitenkin parannettavaa vielä HeKin kotipeliin. Ei enää "puolivaloilla", kiitos.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kylähullu kirjoitti:
TuTo saa perjantaina varmasti Heinolassa vastaansa vieläkin kovempaa taistelevan HeKin ja sunnuntaina Turussa on mukana jo heinolalaista huutosakkiakin. Odotamme innolla pääsevämme näkemään uuden hienon hallinne!

Hieno jengihän tuo on. Mestiksen pikkuseuroista pelaa varmasti parasta kiekkoa ja näkyihän se runkosarjan sijoituksissakin. Perjantaina luvassa kuuma peli. Norsun muistit jne. ovat valmiina. Vain järkälepakki puuttuu, shaatana. Vai vieläkö Jerkovitsh luutii Itäkeskuksen kulmilla?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Pressiboxi kirjoitti:
Hieno jengihän tuo on. Mestiksen pikkuseuroista pelaa varmasti parasta kiekkoa ja näkyihän se runkosarjan sijoituksissakin. Perjantaina luvassa kuuma peli. Norsun muistit jne. ovat valmiina. Vain järkälepakki puuttuu, shaatana. Vai vieläkö Jerkovitsh luutii Itäkeskuksen kulmilla?

Niinpä niin. Jännä peli oli, ja HeKi on ilman muuta ansainnut paikkansa Mestiksessä, joukkue pelaa todella hyvin. Mutta paskan maun suuhun jätti Pelkosen loukkaantuminen. Ei niinkään taklaus, sellaista sattuu, mutta HeKi-aitiosta huudetut pilkkahuudot Pelkosen selkeästi loukkaannuttua olivat vastenmielisiä. Harvinaisen paljon myötähäpeää tunsin sillä hetkellä, kaikenlaiset kusipäät sitten jääkiekkoa pelaavatkin.
 

Kylähullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi, KalPa, TPS, Minnesota Wild, Anaheim Ducks
Jos siellä on sellaisia pilkkahuudoiksi tarkoitettuja lausahduksia viljelty niin se ei tietysti kuulosta kovin kivalta ja urheiluhenkiseltä. Olisikohan ylimääräinen pleijari-adrenaliini saanut aikaiseksi kovin vieraalta kuulostavaa käyttäytymistä, HeKi kun yleensä on suhteellisen gentlemanni joukkue. Enkä kiellä yhtään katsovani asiaa HeKi-väristen silmälasieni läpi... Ja huom. sanoin JOS, koska en itse ollut paikan päällä kuulemassa ja näkemässä tilannetta. Toivon, että tilanne on puolin ja toisin ymmärrety väärin, jos huudot oli vaikka tarkoitettu tuomarille, koska ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun rajunnäköinen mutta muuten puhdas taklaus jätetään viheltämättä vaikka pelaaja kuinka jouduttaisiin saattamaan pois kentältä. Mutta kuten sanoin, en ollut paikan päällä näkemässä.

Monelle HeKiläiselle tämä tilanne on aivan uusi ja näyttöhalut ovat varmasti kovat. TuTo on pelannut viime aikoina hurjalla sykkeellä ja HeKin paras ase pistää hanttiin on raaka ja raivokas taistelu. Tunnetta, taisteluhenkeä, voitontahtoa, nämä asiat ovat kääntäneet tällä kaudella monta ns. isoa peliä voitoiksi. Uskotaan, että niin käy perjantaina Heinolassakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös