Ke 12.11.2008 K-Vantaa - Sport

  • 6 023
  • 33

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Miten Mikki pelasi?

Pelaamattomuus näkyi, mutta ei hän niin näkyviä virheitä tehnyt kuin Salmu ja Erholtz. Heikkinenkin heitti parit näyttävät lipat alimpana miehenä, mutta muuten pelasi ihan mukiinmenevästi. Häntä olen kritoisoinut paljon, joten täytyy myös tunnustaa, että hän on myös nostanut tasoaan. Ehkä se paikka ei silti ole ykkös-ylivoimassa viivassa niin kuin eilen. Sportin alakerran parhaimmistoa olivat eilen selkeästi Immonen ja Pernaa.

EDIT: Parit kirjoituserheet.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hieno peli Kivalta, joskin heittelivät muumat pitkät. Kuitenkin hyvä suoritus, joskin Sport oli aivan surkea. Jasko oli hyvä ja tuo uusi hankinta tsekeistä on erittäin hyvä. Nikoskelaisella putosi apina selästään tehdessään maalin, oli helposti aistittavissa Sporan penkin takaa tullut vitutus maalin syntyessä.

Tamin aikalisä oli myös hieno, kutsui kaikki kasaan, mutta porukka ei oikein tuntunut keskittyvän siihen mitä suuri käskijä sanoi. Esim. Jämsä tuntui sillä hetkellä lähinnä tähyilevän enemmänkin Mustasaaren 24 karaatin kullalla päällystettyihin lähiöihin päin ja muutenkin aika väsyneen sekä selkärangattoman näköistä porukkaa penkki täynnä. Potentiaalia on ja uskon kyllä itse vielä Sporan noustavan tuosta tasoaan.

Ja loppuun lainaus sportin kaljupäiseltä kannattajalta: We are red, WHITE and funky (?) dynamite!
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Vaikka turpaan tuli aika reilusti, niin en huolestu tästä häviöstä. Ihan vain sen takia, koska Tamin Sport ei näytä pystyvän voittamaan K-Vantaata. Ei kolme vuotta sitten, eikä nytkään. Tosin 7-2...

Toivottavasti itse Tami ja pelaajat eivät ainakaan tuolla asenteella olleet matkassa. 7-2 on todella rumasti turpaan. Koska nyt on nyt ja budjetit,tavoitteet ja materiaalit ovat joukkueilla omansa ja Sportin pitäisi ilmanmuuta pelata joka kerta voitosta. Huolestu en minäkään, koska aika kuraa se peli oli tuossa voittoputkenkin aikana luukuunottamatta muutamia väläytyksiä, eikä vain näytä Tamin aikana peli paranevan sitten ollenkaan.
 

ahal

Jäsen
Sen verran pitää vielä palata matsiin kysyäkseni, että mitä se Tami huutelee tai möykkää matsin aikana? Koko ajan säännöllisin tauoin (ainakin kymmeniä kertoja) tulee joku samantapainen "huudahdus tms.", josta en kuitenkaan saanut selvää. Sen verran kaukana istuin. Pelkääkö se, että jätkät nukahtaa penkille, jos ei itse pidä jatkuvasti ääntä...
 

Afan

Jäsen
Joku viisas voisi kertoa minulle, miten peli voi kadota noin totaalisesti ihan yhtäkkiä.?
En ole viisas enkä osaa kertoa, mutta väittäisin, että Sportin pelinopeus oli - suureksi hämmästyksekseni - huonoimpia mitä tällä kaudella on Valtti Areenassa nähty.

Vantaa pelasi taas kerran keskinkertaisen avauserän, mutta sai pelin rytmityksen kuntoon toiseen erään. Sen jälkeen Vantaa oli koko ajan puoli askelta edellä, ja Sportille tuli aivan tuhoton määrä kiekon menetyksiä viimeistään oman sinisen jälkeen, kun liukkaat vantaalaiset katkoivat surkeat avaukset.

Sinänsä hämmästyttävää, että sarjan nimekkäimmästä pakistosta ainoastaan Tuomas Immonen pystyy laadukkaisiin kiekollisiin ratkaisuihin. Tai sitten kiekottomia ei vaan kiinnostanut syöttöpaikkoihin hakeutuminen. Joka tapauksessa joko valmentaja Tamminen epäonnistui jälleen joukkueen vireystilan suhteen tai valmentaja Tammisen pelikirja ei toimi tai sitten valmentaja Tammisen suojattien päät menivät oikeasti sekaisin reilusti alaikäisten taitoluistelijatyttöjen läsnäolosta pukukoppikäytävällä erätauolla.

Pitäisin viimeistä vaihtoehtoa kaikkein huolestuttavimpana.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
En ole viisas enkä osaa kertoa, mutta väittäisin, että Sportin pelinopeus oli - suureksi hämmästyksekseni - huonoimpia mitä tällä kaudella on Valtti Areenassa nähty.

Niin. Kysymyksenihän oli nimenomaan miksi hyvästä huonoon esitykseen näin lyhyessä ajassa.

Hommahan on kiinni päänupista. Ei kukaan menetä kykyjään jääkiekkoilijana yössä tai edes kaudessa.

Pelikirjakeskusteluun en jaksa lähteä, koska ne ratkaisevat vasta siinä tilanteessa, kun joukkueiden "vireystilassa" ei ole eroa. Tammisen pelityylissä on varmasti puutteensa, mutta se ei ole syy tappioihin. Alakerta on paperilla saatanan laadukas, mutta vain muutama prosentti koko potentiaalista on käytössä. Miksi pelaajat Sportissa vetää aina noin jumiin? Tamminen on varmasti yksi syy, mutta vastaavaa on nähty muidenkin valmentajien aikana. Valmiustila - varsinkin kokeneilla pelaajilla - oli eilen suolesta, siitä ei ole epäilystäkään.

Pelinopeus ja yksinkertaisesti liike lakkasi Sportilla ekan erän jälkeen. On vaikea toteuttaa pelillisiä asioita, voittaa kaksinkamppailuita, päästä tekopaikkoihin jne. jne., jos ei liiku. Ekassa erässä Sport liikkui ja Vantaalla oli ongelmansa avaamisessa. Saattoi tosin olla myös niin, että Vantaan liike oli avauserässä jäässä. Harvemmin molemmat pelaa ja liikkuu yhtä aikaa hyvin, toinen sitä peliä tuppaa viemään.

Katson parhaimmillaan Sport-SaPKo-peliä striimistä ja tyystin samat elkeet siellä kentällä näkyy kuin eilenkin. Vastustaja on vaan - onneksi - eri tasoa.
 

Afan

Jäsen
Ekassa erässä Sport liikkui ja Vantaalla oli ongelmansa avaamisessa. Saattoi tosin olla myös niin, että Vantaan liike oli avauserässä jäässä. Harvemmin molemmat pelaa ja liikkuu yhtä aikaa hyvin, toinen sitä peliä tuppaa viemään.
Tämä on juuri se, mitä pyrin sanomaan. Sport ei romahtanut toisessa erässä pelkästään oman suoritustason laskuun, vaan myös siihen että Vantaa sai karvauspelissä ajoitukset kohdalleen, mikä vaikeutti huomattavasti Sportin toimintaa.

Toinen asia joka kiinnitti huomiota oli, että hyökkäysalueelle päästessään kumpikin joukkue onnistui saamaan toisen ahdinkoon. Sport voimalla pienempiä vantaalaisia vastaan, Vantaa vikkelyydellä ja juonikkuudella. Mikä taas johtaa sen ihmettelyyn, miksi Sportin hyökkäyspeli vaikutti niin kaavamaiselta. Viisi voittoa alla, mutta ei kovin luovalta ja iloiselta näyttänyt.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Ei, surkeaahan Sportin hyökkäyspeli on ollut voitoista huolimatta - HeKi-peliä lukuunottamatta - ja pisteet ovat tulleet vain ja ainoastaan onnistuneen puolustuspelin kautta.

Sen hajoaminen tässä lähinnä ihmetyttää. Kai joukkue taas kuvitteli olevansa maailman paras yhden kovan tuloksen jälkeen ja takki oli taas isosti auki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös