Ke 10.10.2012 Hokki-JYP Akatemia

  • 1 940
  • 6

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Puolentoista viikon tauon jälkeen Hokki pääsee pelaamaan kotona. Takana aika hienosti mennyt alkukausi ja varsinkin edellinen ottelu oli Hokilta hyvä. Vaikka maaleja meni omiinkin niin paljon että Seppänen romahti maalivahtitilastossa monta pykälää alaspäin, onnistui Hokkikin maalinteossa jopa kuusi kertaa silloista sarjakärkeä vastaan vieden maalikarkeloista kolme pistettä Kainuuseen.

Virtalan ja Karppisen poissaolo ei ole paljoa Hokkia haitannut, pisteitä on yhtä peliä lukuunottamatta raavittu joka kerta. Akatemian kausi ei ole ihan yhtä hyvin alkanut, silti Jyväskylän pojillakin on edellisestä ottelusta voitto alla.

Kyllä tässä lähtökohtaisesti ykköstä pitkävetoon pitää piirtää, kaikki muu kuin kotivoitto varsinaisella peliajalla on pettymys. Veikkaan Hokin kotivoittoa maalein 5-2.
 
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Philadelphia Flyers
Virtalan ja Karppisen poissaolo ei ole paljoa Hokkia haitannut, pisteitä on yhtä peliä lukuunottamatta raavittu joka kerta.
Hokin kotisivujen ennakon mukaan Virtala ja Karppinen ovat huomenna kokoonpanossa, samoin kauden ensimmäisen pelinsä pelaava Makkonen. Käytännössä siis Rajalaa vaille paras mahdollinen kokoonpano jalkeilla. Pienenä yllätyksenä voinee myös pitää Kralin aloittamista maalilla, toivottavasti hyvät otteet jatkuvat!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ei minusta kovin yllättävää. Seppänen ei ollut totutun hyvä viime viikolla. Voi olla vielä jotain pientä puolikuntoisuutta? Kral taas on ansainnut paikkansa vuorotella välillä Teemun kanssa suorituksillaan. Tulevan viikon kolmesta pelistä huominen on ennakkoon "helpoin" joten sen saa Kral. Teemu pelannee vkl tuplapelit.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokki tänään:

KRAL Tomas (AM)

1. FORSBERG Henrik SANTANEN Casper
MANNINEN Sakari ESKELINEN Ville VIRTALA Teemu (C)


2. KORVAKANGAS Jussi LEINONEN Veli-Antti
KOIVISTO Mika KARPPINEN Veikko (A) ALANNE Joonas


3. HEIKKINEN Jarkko (A) MAKKONEN Jussi
PÄLVE Harri HUTTU Teemu KORKIAKOSKI Markus

4.
HÄKKINEN Jesse SILLANPÄÄ Aleksi FOFANOV Jevgeni



Fomin Humaloja Alanne ketju hajotettu, liekö sairastelua, lepuutusta vai jotain muuta. Kyllä nyt pitäisi kolme pistettä tänään ottaa.
 
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Philadelphia Flyers
Hokki tänään:
Fomin Humaloja Alanne ketju hajotettu, liekö sairastelua, lepuutusta vai jotain muuta. Kyllä nyt pitäisi kolme pistettä tänään ottaa.

Toivokin näyttäisi puuttuvan kokoonpanosta. Jos on pelkän rotaation vuoksi niin varsin rohkeaa peluutusta valmennukselta, ja nimenomaan siis hyvässä mielessä. Kertoo rosterin laajuudesta ja hyvästä tasosta kun on varaa pitää katsomossa joukkueen kultakypärää. Ja tämä siis tosiaan sillä oletuksella, ettei taustalla ole sairastelua tai loukkaantumisia.
 
Toivokin näyttäisi puuttuvan kokoonpanosta.

Olisiko Toivolla sitten jotain työesteitä, kun kerta joutui jättämään myös kauden avauksen Vaasassa väliin juuri em. syystä?

Itse olisin kyllä laittanut Humalojan ja Fominin kokoonpanoon. Hutun pelaamista en edelleenkään ymmärrä, eikä tuo Korkiakoskikaan nyt mikään sateentekijä ole (6 ottelua, 0+0, -2). Toivottavasti tässä on kyse vain rotaatiosta, sillä kyllä Humaloja kuuluuisi ehdottomasti kokoonpanoon. Eli aika ihmeelliset ovat Mattilan ajatukset, jossa tässä on se "ykköskokoonpano". Minkälainen kokoonpano olisi, jos sekä Toivo että Rajala olisi käytettävissä?

Kyllä tänään on ehdottomasti pakkovoiton paikka. Veikataan rohkeasti 5-0, koska sillä saisi tulosvedossa rahat ihan kiitettävästi takaisin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Romahti sitten Kralinkin prosentit ja Hokin AV-tilastot. Mutta aivan sama, voitto on aina riittävä suoritus tyylistä riippumatta. Virtalan katko ja jäätävä viimeistely illan upeinta antia, harmi vaan että taisi taas loppua pelit lyhyeen... Makkonen ja Karppinenkin pääsivät maalin makuun joten melkoisen tehokkaina palasivat profiilipelaajat kaukaloon!

Pelillisesti JypA yllätti, tähän mennessä paras vierasjoukkue minun mielestäni. Tosin avoimet ovet oli Hokilla aiempiin peleihin verrattuna kyllä. Kolme pojoa ja sama sarjasijoitus kun ennenkin, kun kaikki muutkin kärkiviisikossa voittivat pelinsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös