Nännimäinen
Jäsen
Vaikka vasta muutama tunti kauden päättymisestä on kulunut, voisi tässä kai pikku hiljaa alkaa vetämään jonkinmoista yhteenvetoa. Täydentäkää ja inttäkää vastaan. Aina parempi, jos suollatte enemmän kuin yhden rivin.
Maalivahdit
Lehto oli erinomainen playoffseissa, mutta keskinkertainen runkosarjassa. Tiukkujen paikkojen mies, joka kaipaisi ensi kaudeksi rinnalleen kunnollisen haastajan pitämään otteita vireinä puuduttavassa runkosarjassa.
Ameriikan apu Raycroft oli ainakin minulle suurehko pettymys ja muutenkin vähän omituinen hankinta. Hyökkäys ja puolustus olisivat kaivanneet vahvistusta huomattavasti kipeämmin kuin veskariosasto. Raycroft ei ehtinyt ajaa itseään sisälle eurooppalaiseen pelityyliin, vaikka toki muutamia väläyksiäkin nähtiin. Olisi vaatinut eteensä tiukemman puolustuksen, joka hoitelee irtokiekot pois.
Hovi antoi ilmeisesti viimeiset näyttönsä ja jatkanee uraansa Mestiksessä. Ei oikein koskaan onnistunut, vaikka näyttöpaikkoja vuosien varrella oli. Pieni kokoko esteenä?
Tuokkolaa en tositoimissa nähnyt. Odotellaan.
Puolustajat
Isoin pettymys oli Mikko Myllykoski. Odotin mieheltä todella paljon, mutta aika valju maku suuhun jäi. Ei aina kyennyt täyttämään edes peruspakin roolia.
Kantor vastasi omia odotuksia. Kova kuti, joka yleensä menee noin 4 metriä maalin ohi. Hyvien hetkien vastapainoksi painajaismaisia hasardeja. Yllättäen kuitenkin tehotilastossa plussan puolella. Positiiviselle saldolle jäi myös Pukan Mikko, mitä voidaan pitää vielä suurempana yllärinä. Mutta tilastothan eivät tunnetusti valehtele.
Puolustajien ykkönen oli Puistola, joka tavoistaan poiketen innostui jopa runkosarjan matseissa. Ehkä kuitenkin se ihan viimeinen silaus jäi puuttumaan. Nimi jatkosoppariin vaan, ellei kunnon paikkaajaa ole näköpiirissä. Saravon Pekalta mukiinmenevä peruskausi.
Gusse oli liksaansa nähden heikko, kun taas nuoret miehet Salmela ja Mäntymaa kutakuinkin täyttivät ruutunsa. Toivottavasti kehitys jatkuu oikean suuntaisena ja peliaikaa heruu ensi kaudeksi kovenevassa (?) pakistossa.
Hyökkääjät
Todellisia onnistujia oli oikeastaan kolme: Öhman ja Nieminen sekä Kontiola. Villen loukkaantuminen loisteliaan alun jälkeen veti koko joukkueen syvään suohon. Erinomaista tsemppausta, hillitöntä taistelua ja jokunen hölmö ylilyönti - tyypillistä Niemistä. Pisteitäkin tuli yllättävän paljon. Liigan parhaita NHL-apuja ehdottomasti.
Öhman oli Tapparan ykkössentteri ja jaksoi tehdä hommia illasta toiseen. Ehkä hieman hiipui kauden loppua kohden? Luistelee kauniisti ja osaa pitää sekä jakaa kiekkoa. Kuitenkin jotenkin väritön. Olisi oikeammassa roolissa kakkosen keskellä.
Kontiola jatkoi kehittymistään ja oli kokonaisuutena Jannea parempi - yksi maamme lupaavimmista nuorista keskushyökkääjistä. Ojasta alkaa jo ikä painamaan ja liikkuminen oli valitettavan kulmikkaan oloista. Mielenkiintoista nähdä, tekeekö Legenda vielä yhden tulemisen Rautakorven valmennuksessa.
Uusista naamoista Viinanen ja Vertala olivat selkeitä vahvistuksia, joista tulee ensi kaudellakin olemaan iloa. Laine oli syksyllä hyvä, mutta istui loppukaudesta aika paljon viltissä. Vauhtia ja yritystä nähtiin, kuten odottaa saattoi. Lievähkö pettymys ehkä kuitenkin - lopullinen läpimurto odottaa yhä.
Venäläinen vaipui varjojen maille hienon edelliskauden jälkeen. Myöskään perusduunarit Mäkinen ja Alanen eivät yltäneet lähellekään parastaan. Luonnollisesti myös Koskenkorva unohti maalin tekemisen jalon taidon heti harkkamatsien päätyttyä. Kossun rooli tosin kasvoi Matalamäen aktiivisemman karvauspelin myötä. Pyymäki piristyi loppua kohden ja teki sen, mitä nuorelta mieheltä voidaan vaatia.
Tsekeistä ei tarvinne sanoa mitään?
Valmennus ja johto
Saarinen ei saanut systeemejään menemään perille, vaikka aikaa oli varmasti riittävästi. Siksi potkut olivat oikea ratkaisu. Matalamäki sai joukkueen niin hyvään kuosiin, kuin mikä inhimillisesti katsoen oli mahdollista. Ammattimies, mikä ammattimies.
Leinosta voidaan syyttää liiasta varovaisuudesta pelaajavahvistusten hankinnassa, mutta olisivatko kaksi kallista ulkomaanapua vieneet meitä yhtään pidemmälle? Tuskinpa. Omien tietolähteideni mukaan jatkopesti ei ole ollenkaan varma juttu. Itse olen kyllä pitänyt Leinosen pihiä linjaa aivan oikeana.
Maalivahdit
Lehto oli erinomainen playoffseissa, mutta keskinkertainen runkosarjassa. Tiukkujen paikkojen mies, joka kaipaisi ensi kaudeksi rinnalleen kunnollisen haastajan pitämään otteita vireinä puuduttavassa runkosarjassa.
Ameriikan apu Raycroft oli ainakin minulle suurehko pettymys ja muutenkin vähän omituinen hankinta. Hyökkäys ja puolustus olisivat kaivanneet vahvistusta huomattavasti kipeämmin kuin veskariosasto. Raycroft ei ehtinyt ajaa itseään sisälle eurooppalaiseen pelityyliin, vaikka toki muutamia väläyksiäkin nähtiin. Olisi vaatinut eteensä tiukemman puolustuksen, joka hoitelee irtokiekot pois.
Hovi antoi ilmeisesti viimeiset näyttönsä ja jatkanee uraansa Mestiksessä. Ei oikein koskaan onnistunut, vaikka näyttöpaikkoja vuosien varrella oli. Pieni kokoko esteenä?
Tuokkolaa en tositoimissa nähnyt. Odotellaan.
Puolustajat
Isoin pettymys oli Mikko Myllykoski. Odotin mieheltä todella paljon, mutta aika valju maku suuhun jäi. Ei aina kyennyt täyttämään edes peruspakin roolia.
Kantor vastasi omia odotuksia. Kova kuti, joka yleensä menee noin 4 metriä maalin ohi. Hyvien hetkien vastapainoksi painajaismaisia hasardeja. Yllättäen kuitenkin tehotilastossa plussan puolella. Positiiviselle saldolle jäi myös Pukan Mikko, mitä voidaan pitää vielä suurempana yllärinä. Mutta tilastothan eivät tunnetusti valehtele.
Puolustajien ykkönen oli Puistola, joka tavoistaan poiketen innostui jopa runkosarjan matseissa. Ehkä kuitenkin se ihan viimeinen silaus jäi puuttumaan. Nimi jatkosoppariin vaan, ellei kunnon paikkaajaa ole näköpiirissä. Saravon Pekalta mukiinmenevä peruskausi.
Gusse oli liksaansa nähden heikko, kun taas nuoret miehet Salmela ja Mäntymaa kutakuinkin täyttivät ruutunsa. Toivottavasti kehitys jatkuu oikean suuntaisena ja peliaikaa heruu ensi kaudeksi kovenevassa (?) pakistossa.
Hyökkääjät
Todellisia onnistujia oli oikeastaan kolme: Öhman ja Nieminen sekä Kontiola. Villen loukkaantuminen loisteliaan alun jälkeen veti koko joukkueen syvään suohon. Erinomaista tsemppausta, hillitöntä taistelua ja jokunen hölmö ylilyönti - tyypillistä Niemistä. Pisteitäkin tuli yllättävän paljon. Liigan parhaita NHL-apuja ehdottomasti.
Öhman oli Tapparan ykkössentteri ja jaksoi tehdä hommia illasta toiseen. Ehkä hieman hiipui kauden loppua kohden? Luistelee kauniisti ja osaa pitää sekä jakaa kiekkoa. Kuitenkin jotenkin väritön. Olisi oikeammassa roolissa kakkosen keskellä.
Kontiola jatkoi kehittymistään ja oli kokonaisuutena Jannea parempi - yksi maamme lupaavimmista nuorista keskushyökkääjistä. Ojasta alkaa jo ikä painamaan ja liikkuminen oli valitettavan kulmikkaan oloista. Mielenkiintoista nähdä, tekeekö Legenda vielä yhden tulemisen Rautakorven valmennuksessa.
Uusista naamoista Viinanen ja Vertala olivat selkeitä vahvistuksia, joista tulee ensi kaudellakin olemaan iloa. Laine oli syksyllä hyvä, mutta istui loppukaudesta aika paljon viltissä. Vauhtia ja yritystä nähtiin, kuten odottaa saattoi. Lievähkö pettymys ehkä kuitenkin - lopullinen läpimurto odottaa yhä.
Venäläinen vaipui varjojen maille hienon edelliskauden jälkeen. Myöskään perusduunarit Mäkinen ja Alanen eivät yltäneet lähellekään parastaan. Luonnollisesti myös Koskenkorva unohti maalin tekemisen jalon taidon heti harkkamatsien päätyttyä. Kossun rooli tosin kasvoi Matalamäen aktiivisemman karvauspelin myötä. Pyymäki piristyi loppua kohden ja teki sen, mitä nuorelta mieheltä voidaan vaatia.
Tsekeistä ei tarvinne sanoa mitään?
Valmennus ja johto
Saarinen ei saanut systeemejään menemään perille, vaikka aikaa oli varmasti riittävästi. Siksi potkut olivat oikea ratkaisu. Matalamäki sai joukkueen niin hyvään kuosiin, kuin mikä inhimillisesti katsoen oli mahdollista. Ammattimies, mikä ammattimies.
Leinosta voidaan syyttää liiasta varovaisuudesta pelaajavahvistusten hankinnassa, mutta olisivatko kaksi kallista ulkomaanapua vieneet meitä yhtään pidemmälle? Tuskinpa. Omien tietolähteideni mukaan jatkopesti ei ole ollenkaan varma juttu. Itse olen kyllä pitänyt Leinosen pihiä linjaa aivan oikeana.