Kauppalistalla kaljaa, mutta pullossa vai tölkissä?

  • 7 132
  • 69

Kyllähän sä bisseä ostat, mutta pullossa vai tölkissä?

  • Pullo

    Ääniä: 162 44,8%
  • Tölkki

    Ääniä: 200 55,2%

  • Äänestäjiä
    362

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Hesarista lueskelin joku päivä sitten juttua, että oluenmyynti tölkeissä oli kasvattanut osuuttaan edellisvuoteen verrattuna 50 prosenttia tai jotain sinnepäin.

Oli nimittäin aikoja, jolloin en voinut käsittää miksi joku ostaa kaljansa vapaaehtoisesti kalliimmassa telineessä, mutta kyseisen lehtiartikkelin luettuani havahduin todellisuuteen, joka muistutti minun kuluvana vuonna kaupasta ostamani oluen olleen lähestulkoon sataprosenttisesti alumiinitölkkiin pakattua tavaraa. Nykyään en pullossa olutta osta, pakko saada tölkissä.

Okei, tölkin haittaveroa on laskettu ja laskettaneen edelleen (?), mutta suurin syy omalla kohdallani on tölkkien ehdoton niskaperseoteylivoima käsittelyn helppoudessa pulloihin nähden. Ei kilise, eivätkä pamahda paskaksi, ainakaan ihan helposti. Tölkkisixpäkit menevät pedantisti päällekkäin/rinnakkain pullosiksareihin/twelvareihin verrattuna. Takakonttiin saa halutessaan tasaisen, äänettömän maton tölkkisiksareista. No ei, kuka vittu tommosia kelailee, kyllähän ratkaisevin etu tölkkikutosella pullosikspäkkiin nähden on se, että kuuteen 0,5l tölkkiin mahtuu aika paljon enemmän bisseä kuin kuuteen 0,33l pulloon. Silti tätä oluen paljousenemmistöä ei ole kukaan sidosryhmiini kuuluvista tuomitsemassa - sikspäkkejähän ne on molemmat (toinen setti vain aika paljon riittoisampi, olen huomannut).

Pullosta on kyllä mukavampi juoda kuin tölkistä, mutta eikös sitä niin sanota, että paskatkin duunit on jonkun tehtävä? (Vieläkö muuten bisseä myydään litran pulloissa? Toivottavasti ei, sillä se jos mikä oli deekishommaa).

Itse siis nappaan nykyään aina kaupan hyllyltä kainaloon 6x0,5l-tölkkipaketteja tarvittavan määrän, välillä kyllä ihan irtotölkkeinä vastaavan satsin, koska esim Saku Ölletehas penaili hommansa niin, että nykyään kaupoissa ei ole tarjolla sitä muovirenksulla väsättyä "6-päkkiä" vaan kaikki on irtolaisina. Kiireessä tulee silloin tyydyttyä valmiiksi pakattuihin satseihin (Carlsberg), ei niitä irtotölkkejä jaksa ensin kerätä kaupan hyllystä, sitten kärrystä hihnalle, sitten pakkauslaarista ja lopuksi kotipihalla takakontista ja penkkien alta. Mutta Sakuakin on tasaisin väliajoin saatava, joten tuo on vain price to pay. Sakuahan myytiin ennen Suomessa vain siinä hienossa 0,5l lasipullossa, nykyään nautiskelen sitä sujuvasti myös näistä vastaavankokoisista tölkeistä. Sitähän saa keskioluena myös 0,33-tölkeissä joistain kaupoista.

Niin että mihis muotoon sinun kauppakassisi painoa lisäävä olutlasti on pakattu? Halvat 6-/12-pack pullotarjouksetko vievät voiton? Nythän puffataan jo 0.33l ja 0,5l tölkkitarjouksiakin, on 8x0,33l-packeja ja 24x0,33l-laatikkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä se on pullo, aivan ehdottomasti. Jaksan kantaa tarpeellisen määrän pullo-olutta kaupasta ja hylsyt takaisin kauppaan.

+Pullon suuta on paljon mukavampaa hyväillä juodessaan kuin tölkkiä
+Pullossa olut säilyy raikkaan viileänä tarpeeksi kauan, esim. löylyn lämmössä tölkkiolut lämpeää kiusallisen nopeasti
+Pulloista ei tule haavoja käteen jos ne pysyvät ehjinä
+Pullo pysyy paremmin pystyssä ääriolosuhteissa

Ja vielä, 12pack lienee Karjalaa tai Lapin Kultaa lienee se perussetti.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Lukkoseppä kirjoitti:
+Pullossa olut säilyy raikkaan viileänä tarpeeksi kauan, esim. löylyn lämmössä tölkkiolut lämpeää kiusallisen nopeasti
Noista muista plussistasi en nyt niin samaa mieltä tiedä olevani, mutta tämä lainaamani on kyllä mainitsemisen arvoinen erävoitto pullon hyväksi.

En ole niin tarkkaan näihin fysigiolisiin tekijöihin paneutunut, mutta näppi- ja etenkin huulituntumalta toki huomannut, etä tölkki kuumentuu löylynheittohuoneessa aika tavalla pulloon verrattuna. Perstuntumalta tietysti voisi olettaa, että metallilauteetkin olisivat suht vittumaisen lämpöiset puisiin verrattuna. Toisaalta näppituntumaan palaten, tölkin sisällön saanee jääkaapissa kylmemmäksi kuin pullon, ainaskin meillä.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Shayne kirjoitti:
Perstuntumalta tietysti voisi olettaa, että metallilauteetkin olisivat suht vittumaisen lämpöiset puisiin verrattuna.

Veit pullon suustani, mutta makuasioista ei pidä kiistellä, eihän.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
En juo olutta, mutta lonkeroa sen sijaan ja tölkkejä tulee ostettua aina.

-Tölkit on kevyempiä
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Shayne kirjoitti:
Toisaalta näppituntumaan palaten, tölkin sisällön saanee jääkaapissa kylmemmäksi kuin pullon, ainaskin meillä.

Samankaltaisia havaintoja myös tällä suunnalla. Tölkit pakkaseen ja hetken kuluttua voikin nauttia jääkylmää, raikasta juomaa.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KPL kirjoitti:
Tölkit pakkaseen ja hetken kuluttua voikin nauttia jääkylmää, raikasta juomaa.
Jep, hyvä keino kylmentää ne nopeasti, mutta älä vain sitten unohda niitä sinne pakkaseen pidemmäksi aikaa :)
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tölkki on kätevämpi, mutta pulloja tulee vielä enemmän ostettua. Mäyrät kun ovat usein tarjouksessa.
 

C.Simon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Illuminati
Lukkoseppä kirjoitti:
+Pullon suuta on paljon mukavampaa hyväillä juodessaan kuin tölkkiä
+Pullossa olut säilyy raikkaan viileänä tarpeeksi kauan, esim. löylyn lämmössä tölkkiolut lämpeää kiusallisen nopeasti
+Pulloista ei tule haavoja käteen jos ne pysyvät ehjinä
+Pullo pysyy paremmin pystyssä ääriolosuhteissa

Kenenkään mielipiteitä väheksymättä, koska kyseessä on makuasia, pystyn helposti kääntämään esim. edellä mainitut plussat tölkille.

Tölkki on ehdoton! En ole ostanut pulloa moniin aikoihin.

Sellainen kysymys on pakko esittää lukkosepälle että, miten saat aikaiseksi tölkillä haavan jos se on ehjä?
 

nakkisormi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
C.Simon kirjoitti:
Sellainen kysymys on pakko esittää lukkosepälle että, miten saat aikaiseksi tölkillä haavan jos se on ehjä?

En ole Lukkoseppä mutta vastaanpa kuitenkin.=)

Joskus pienenä poikana on kokeiltu laittaa sormi tölkin reijästä sisään ja siitä voi helpostikkin saada haavan sormeen.

Itse pidän kyllä tölkeistä enemmän, vaikka pulloja tulee yleensä ostettua.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
nakkisormi kirjoitti:
Joskus pienenä poikana on kokeiltu laittaa sormi tölkin reijästä sisään ja siitä voi helpostikkin saada haavan sormeen.

No pojat on poikia. Eihän aikuinen ihminen työnnä sormiaan tölkin sisälle?
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Käytännön syistä ostan mieluiten tölkissä. Mutta juon lasista ja kylmänä ja vain ja ainoastaan kylmänä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Halvinta ostetaan. Siis tölkissä etelänaapurista ja pullossa Suomesta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Juon sujuvasti kaikkea mikä sisältää lempijuomaani, alkoholia. Mistä kiulusta vaan.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
C.Simon kirjoitti:
Sellainen kysymys on pakko esittää lukkosepälle että, miten saat aikaiseksi tölkillä haavan jos se on ehjä?

No joo, eihän siitä usein haavaa tule, varsinkin jos on asiallisesti liikkeellä. Mutta viime kesänä tuli vain hankittua muutamakin vuotava haava juhannuksena tölkkejä aukoessani, voi olla että kaikki olosuhteet olivat liikaa ja sattui jopa pienoisia ylilyöntejä. Kommenttini perustin vain siihen faktaan että koskaan en ole saanut nahkaani hajalle pulloa aukoessani, tölkillä tämä on tapahtunut.

Eipä siinä sen kummenpaa, tunnustan että mokailin silloin muutakin kuin pelkät haavat käteen. Mutta ei sen enenpää, kalja maistuu aina hyvälle!
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Lukkoseppä kirjoitti:
koskaan en ole saanut nahkaani hajalle pulloa aukoessani, tölkillä tämä on tapahtunut.
Mullapa lohkesi hammas pullossa, kun taas tölkit on auottu aina ilman haavereita. Nykyisin menee lähinnä väkeviä, joten kohdallani kysymys on retorinen...
 
Viimeksi muokattu:

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mulla on ihan samat ajatukset kuin ketjun avajallakin. Tölkistä, ihan vain oman mukavuuden ja viihtyvuuden vuoksi. Kertaakaan ei ole tölkki hajonnut saunan lattialle, eikä myöskään tuonne takapihan laatoitukselle. Jo tölkin avaamiseta aiheutuva sihahdus on valintaan vaikuttava asia.

Tärkeintä valinnassani on kuintenkin kierrätyksen helppous. Kokeilepas joskus kantaa 3*200 litran jätesäkillinen pulloja tahika sitten tölkkejä. Kummankohan kantaa mielummin auton takapaksiin?

Tölkki on mukavuudenhaluisen valinta. Töitä saa tehdä ihan muutenkin, joten en sotke sitä niinkin mukavaan asiaan, kuten olusen nauttimiseen.

-duud-
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Pullossa yleensä.

Tölkin hajoamisesta on kyllä kokemuksiakin. Ilkeä tilanne kun puolen litran tölkki putosi kaupan pihalle pakkauksesta(olikohan koffin joku pahvipakkaus?) ja sitten se rupesi sihistelemään kaljaa kaaressa ympäriinsä lieriessään parkkipaikalla ollutta alamäkeä pitkin.Taisi olla tölkissä vähän ylimääräisiä paineita ja putoamisesta syntynyt reikä pieni. Itse hyppäsin autoon ja pakenin paikalta, koska ei huvittanut ottaa kaljakylpyä.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Itselle pullokalja toimii paremmin, tosin tarpeeksi monen pullo-oluen jälkeen se on ihan sama vaikka sitä joisi kuusenjalasta.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Mieluummin joisin olueni tölkistä, mutta ostan pullossa tietenkin kun halvemmalla saa enkä asu edes Westendissä.

Äänestin tölkkiä siitä huolimatta.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Evil kirjoitti:
Juon sujuvasti kaikkea mikä sisältää lempijuomaani, alkoholia. Mistä kiulusta vaan.

Aamen! Tölkki on käytännöllisempi mutta pullosta on kivempi juoda. Vaihtoehto tilanteessa otan silti tölkkejä.
 

Migelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Spurs, JJK
Mielummin tölkki, mutta pullokaljat on sen verran halvempia, että niihin tulee monesti kallistuttua. Tölkit saa nopeasti kylmäksi ja ovat kevyempiä ku pullot. Ja harvemmin kalja ehtii pöydällä lämpenemään. Eli siis tölkki.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kun kysytään että juonko olutta mielummin pullosta vai tölkistä, muissa juomissa tuolla ei ole niin väliä, mutta siis olutta mielummin pullosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös