Kauppalehden NettiSijoittaja 2006 syksy

  • 3 426
  • 36
Kauppalehti järjestää yhteistyössä Osuuspankin kanssa jälleen tänä syksynä NettiSijoittaja-kilpailun, jossa sijoitetaan leikkirahalla osakkeisiin. Kilpailijat saavat kaksi salkkua: hajautussalkku ja riskisalkku.

Ilmoittautumisaikaa on 18.9.-22.10.2006.

Kaupankäynti ja varsinainen kilpailu alkaa 9.10 ja päättyy viikolla 48.

Kolme parasta hajautussalkkua ja kolme parasta riskisalkkua palkitaan Nokian E-sarjan älypuhelimilla. Lisäksi kaikkien positiivisen tuloksen tehneiden kesken arvotaan neljä kappaletta Nokian E50-älypuhelimia.

Testaa pörssihain vainusi ilmoittautumalla osoitteessa:
http://nettis.kauppalehti.fi/t/nettis/ShowCompetitions.do?source=KL

Tein jatkislaisille myös oman "tuloslistan" johon pääsevät kaikki mukaan kertomalla täällä kilpailun nimimerkkinsä. Tässä ketjussa voimme itkeä pörssiromahduksia ja hyppiä onnesta. Myös vinkkejä hyviin osakkeisiin otetaan vastaan.

Oliko monikin mukana kilpailussa viime keväänä?
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Joskus vuonna nakkisota olin parhaimmillani tuossa nettisijoittaja kilpailussa kolmantena. Tipuin loppumetreillä jonkin verran alaspäin. Pitää kokeilla jos tänä vuonna saisi jotain menestystä aikaan.

- tinke.80

EDIT
Ja mukana ollaan nimimerkillä tinke.80
 
Viimeksi muokattu:

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Valioyksilö kirjoitti:
Ilmeisesti tuossa pitää olla se käyttäjätunnus (jolla siis kirjaudutaan Kauppalehteen), eikä kilpailunimi. Ei tunnistanut tuota nimimerkkiä.

Aika syvältä. Kun liityin kisaan piti ilmoittaa kilpailunimi kisaan. Tämä kilpailunimi on juurikin tuo tinke.80. Käyttäjätunnusta en aio ilmoittaa julkisesti koska yllättäen se on oma nimeni...

- tinke.80
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
marc_hel mukana (marko77) jälleen kerran..
 
Marko77 ja Hemde lisätty. Eikös jatkiksessa ole sijoittamisesta kiinnostuneita vai eivätkö he ole löytäneet tietänsä tänne? =)

EDIT: Ja Tinkelle: jos haluat niin voit laittaa vaikka privalla sen nimimerkkisi, koska tuloslistassa näkyy se kilpailunimimerkki.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
En nyt ole ihan varma, kuinka aktiivisesti jaksan kisaa seurata, mutta rekisteröidyin nyt kuitenkin mukaan. Eli siis saa lisätä listaan.

Nimimerkki kisassa on E ja koko Kauppalehden nettisysteemissä "varatun nimimerkin" vuoksi _-E-_
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Timanttinen johto ja pierumäki kiekko.
Nimellä jt ollaan mukana. Kisan jälkeen minua voitaneenkin tituleerata Jatkiksen Trumpiksi =D

Strategia on vielä epäselvä, mutta uudelle puhelimelle tulee käyttöä, koska vaimo hamuaa kovasti nykyistä kapulaani ;)
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Ikinä en o sijotellu, enkä tän jälkeen sijottele. Kokeillaan silti.

Murmeli75
 
Tinke.80 ja Murmeli75 lisätty. jt-nickiä järjestelmä ei tunnistanut eli ilmeisesti olet antanut sen kilpailunimen etkä Kauppalehden koko järjestelmän nimimerkkiä.

Lisää vaan Trump-wannabeita mukaan!

EDIT: Czescku nyt lisätty.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Valioyksilö kirjoitti:
Marko77 ja Hemde lisätty. Eikös jatkiksessa ole sijoittamisesta kiinnostuneita vai eivätkö he ole löytäneet tietänsä tänne? =)

No Flintstone ilmoittautuu toki mukaan leikkiin.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
avatar on messissä

Kelasin vaan, että ainakin se ilmoitti nimimerkikseni kisaan avatar. Ikivanha kirjautumisnimeni tuonne kauppalahden sivuille on etu ja sukunimelläni.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
pajumatt mukana, ja listoilla ollaan sitten nimellä paze..
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Mukana ollaan. Rodion_R on tunnus ja kilpailun nimimerkkinä Turskatroolari.

Pilkit veteen ja turskat kotiin! ;)
 
Ilmoittautuneita lisätty ja tässä tämänhetkinen lista osallistujista:

Hemde
Tinke.80
Turskatroolari
E
Flintstone
Czescku
marko77
paze
Murmeli75
Valioyksilö

Tunnuksia avatar ja koo74 ei järjestelmä tunnistanut (ilmeisesti olette antaneet ne kilpailunimimerkit). Lisää vaan ilmoittautumisia..
 

bitnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Valioyksilö kirjoitti:
Tunnuksia avatar ja koo74 ei järjestelmä tunnistanut (ilmeisesti olette antaneet ne kilpailunimimerkit). Lisää vaan ilmoittautumisia..

No, koo74 on varmaan sitten bitnir... Ota tästä nyt sit selvää.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Niin siis voisko joku nyt selventää, että näkyyks siellä meikäläisen kilpailunimimerkki avatar vai eikö? Kun en nyt jaksais omaa koko nimeäni alkaa täällä levittelemään... kun sillä siis kirjaudun sisään kyseisen lehden sivustolle. Olen kirjautunut jo monta vuotta.
 
avatar kirjoitti:
Niin siis voisko joku nyt selventää, että näkyyks siellä meikäläisen kilpailunimimerkki avatar vai eikö? Kun en nyt jaksais omaa koko nimeäni alkaa täällä levittelemään... kun sillä siis kirjaudun sisään kyseisen lehden sivustolle. Olen kirjautunut jo monta vuotta.

Vain kilpailunimimerkki näkyy julkisesti. Sen toisen voit laittaa mulle vaikka yv:nä (joka tarvitaan, että pääsee listalle).

Lisätty koo74 ja it_is_on.
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No niin - mukaan on ilmoittauduttu. Eipä ole ennen jaksanut noihin osallistua. Ja varmasti strategia reaalisijoituksiin verraten tulee olemaan hyvinkin riskipitoinen.... Eli vain voitosta taistellaan. Siis jos päiväkiireiltään ehtii osallistua.

Old TJ
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös