Kauhut ja helpotukset!

[finnishninja]

Olen tässä kevään aikana houkutellut teitä Jatkoaikalaisia kirjoittelemaan iloista ja suruista, seksistä ja vitutuksesta sun muusta.

Nyt olisi sydämellä kauhun hetket ja niitä seuraavat helpotukset, elikkä tarkemmin sanottuna: Ensin säikähdät niin että housuissa käy lämpöinen hönkäys ja sitten hiipii suoniin helpotus.

Joskushan sitä uneksii tosi kamalia asioita ja herättyään nousee tukka pystyssä toteamaan – huh.. onneksi se oli vain unta.. tai sitten painaa kauhuissaan, nenä etukenossa kotia kohti maha kuralla.. ennätänkö pöntölle vai ei.. huh.. vihdoinkin… mikä helpotus!

Noniin.. siis minun kauhuun ja helpotukseen…

Sain eilen fiksun idean. Nappasin töistä auton ja ajoin Karlstadiin katsomaan Ruotsi – Suomi matsia. Matkaa n. 240 km. Ottelun jälkeen päätin olla hyvissä ajoin omassa sängyssä – elikkä, kaasua komissaario Palmu!

Tie oli kuiva, eikä liikennettä ollut paljon. Radiosta tuli hyvä ohjelma Danko Jonesista. Nautin tilanteesta täysin siemauksin ja lisäsin kaasua koko-ajan, eikä aikaakaan kun mittarissa oli vankilaan johtavat lukemat...

Matka meni hyvin ja olin hyvissä ajoissa omassa sängyssä.

Aamulla kollegani pyysi minua soittamaan Matsille, joka on meidän ajoneuvoista vastaava. Käytiin seuraava keskustelu:

- Hei Mats, sinulla oli jotain sydämelläsi?
- Joo, sinulla on SMN 530 jouluun asti?
- Niin on.. joo..?
- Joku ajoi sillä eilen kuin sika… taisi olla tiellä nro. 45…
- Hmm… se sika taisin olla minä…
- Sain puhelun poliisista, sinut kuvattiin ja nopeutesi mitattiin, mutta eivät saaneet sinua kiinni.
- Oho… voi juma… tunsin miten kauhu nosti niskakarvoja.. taas kortti kuivumaan..
- Saat varautua syytteeseen ja siihen että kortti lähti välittömästi. Tuo tänne se niin lähetän sen viranomaisille.
- Öh… Mats.. entäs jos en tunnusta… öh.. tuon sen viikon päästä..
- Voit olla rauhassa.. ajoit jonkun niuhottajan ohi tosi kovaa. Hän meinasi luultavasti saada shokin. Hän otti rekisterinumeron ylös ja soitti poliisille. Poliisihan ei voi mitään, joten hän soitti itse. Kuule.. yritä nyt edes..
Puuh… otsalleni kerääntynyt hiki alkoi kuivua kun puuskahdin pitkään helpotuksesta.
- Jaaha.. ja näin sanoo mies jolla itse kortti pois tässä pari kuukautta sitten…
- Hehe.. joo.. sellaistahan tämä meidän elämä on.. hehe..

Kauhu muuttui välittömästi suunnattomaksi helpotukseksi. Olin niin iloinen, että päätin juhlia vasta takaisin saatua ajokorttiani lauantaina.

Kauhu ja helpotus – kaksi tunnetta, jotka ovat toistensa vastakohtia. Oletko sinä tuntenut koskaan näitä kahta tunnetta lähes samaan aikaan tavalla, joka on jäänyt mieleesi?

 

[Diamond]

Ala-asteella meinasin saada pesäpallosta päähän. Odotettiin liikuntatunnin alkua koulun kentällä enkä huomannut kun pari jätkää harjoitteli lyöntejä ihan siinä lähellä. Kävelin siinä ristiin rastiin ajatuksissani kun satuin huomaamaan että pallo oli tulossa suoraan päin näköö. Se oli sadasosista kiinni mut ehdin kuin ehdinkin väistää. Jos en olisi kääntynyt ajoissa pallon tulosuuntaan niin henki olis saattanu mennä.

Siinä kyllä tunsi samalla hetkellä sekä kauhua että helpotusta. Hyvä onni ja nopeat refleksit pelastivat varmalta kuolemalta.

 

[Uraani]

Omassa tarinassa ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään TODELLISTA vaaraa tai pelkoa, mutta voin myöntää että ennenkuin tajusin tilanteen oikean kuvan niin sydän löi varmasti yli kahtasataa.

Olisikohan kaksi tai kolme vuotta sitten olimme kaverin mökillä Vierumäen urheiluopistolla (tms).. (naapurissa oleskelee muuten FinnishFläsh Teukka Selänne).

Vierumäellä sijaitsee myös golfkenttä ja saimme sitten kavereiden (siis minä + 2 kaveriani) kanssa idean lähteä keräilemään golfpalloja kentän varrella sijaitsevista vesiesteistä..

(Ei liity tähän tarinaan, mutta se oli oikein tuottoisaa. Kahden illan golfpallosaalis myytiin kaverin isälle ja taisimme saada n. 500mk yhteensä =) Mutta se keräystapa ei ollut hirveän kaunista.. Uikkarit jalkaa, sukelluslasit päähän ja eikun sukeltelemaan vesiesteisiin :D Jumalauta että se vesi oli sitten likaista..)

Kentän sulkeuduttua siinä n. klo 22 lähdimme sitten metsästämään palloja. Pallojenkeräys sujui ongelmitta ja lähdimme kävelemään takaisin mökille.. Matkaa saattoi olla semmoinen kilometri. Kello läheni varmasti jo puoltayötä kun olimme jo lähellä tietä, joka sitten lopulta johti mökille.. (Olimme siis vielä itse golfkentällä). Tunnetustihan golfkentät kastelevat kenttiään öisin semmoisilla automatisoiduilla kastelijoilla, ja kun kentät ovat suht suuria niin kastelijassa pitää olla myös tehoa.

Kävelimme sitten aivan hitaasti ja rauhallisesti siellä kentällä. Oli tosi hiljasta ja aika pimeääkin. Missään lähellä ei vielä ollut kastelijat päällä.. Kauhutarina alkaa siitä kun sitten ohitimme kaikessa rauhassa yhden kastelijan. Kastelija menee yhtäkkiä päälle ja se "käynistysvaihe" piti aivan helvetinmoista ääntä! Ääni kuulosti aivan siltä kuin joku olisi läheisen metsän siimeksestä SYÖKSYNYT PUSIKON LÄPI ja meidät huomattuaan olisi lähtenyt ajamaan meitä takaa. Esim joku karhu, muu petäläin tai joku raiskaaja :-P Refleksinomaisesti me kaikki kolme lähdemme juoksemaan aivan helvetillistä vauhtia eteenpäin, tajuamatta mitä oikeasti oli tapahtunut.. ehkä 100-200m päässä kastelijasta sitten lopulta pysähdyimme ja tajusimme tilanteen.. Siinä nurmella tuli kyllä vedettyä ehkä elämäni sähäkkäin sadan metrin juoksu.. huh.. Ja pulssi oli varmasti sen alussa mainitsemani 200. Siinä oli sitten naurussa pitelemistä =) Ja voin vakuuttaa, että tästä jutusta on riittänyt naurua monet monituiset kerrat..

Ps. Ninja heii.. OOn jotenkin lukutaidoton tai jotai, mutta mikä sinut tosta tilanteesta oikeastaan sitten pelasti? Sekö ettei poliisilla ollut todisteita sinua vastaan ja tätä kautta he eivät voineet syyttää sinua mistään?
EDIT.. typot

 

[Tapio Rautalapio]

Kuuluisi oikeastaan tuonne practical joke osastolle...

...Mutta pannaan tänne. Nimittäins. Kun olen näitä tuoreimpia ylioppilaita, olen kuulemma juuri nyt, ainakin rehtorimme sanojen mukaa viisaimmillani. Eli tästäkin pääsee vielä alaspäin... Joka tapauksessa YTL:n tuomioita odotellessa voi tulla tylsää ja päätimme kaverini kanssa piristää erästä pahaa aavistamatonta kolmatta henkilöä. Virikkeen tähän kauhun ja helpotuksen elämyksen antamiseen saimme siitä, että minulle oli juuri samaisena päivänä soitettu koulun kansliasta kännykkään ja olin HIEMAN paniikissa soittaessani sinne takaisin, sillä olin aivan varma, että on jotain epäselvyyttä meikäläisen tulevan ylioppiluuden kanssa.

Eipä kansliantädillä kuitenkaan mitään ihmeempiä, pyyteli vain puhetta pitämään tulevassa juhlassa. Totesin kuitenkin illalla, että vahinko kiertämään sano isä kun lapsensa karuselliin pisti. Rimpautinpa sitten tälle mainitulle kolmannelle henkilölle, jolle olin myös maininnut ohimmen tästä mystisestä puhelusta. Taustaksi kerrottakoon, että olimme molemmat saaneet saman neronleimauksen käyttää äidinkielen kokeessa kumia, jolla pystyi pyyhkimään puhtaaksikirjoituksessa käytettävää kuulakärkikynää.
Ainoa vain, että olin itse käyttänyt tätä kommando kumia vain otsikkoaineessa. Tämä kolmas henkilö molemmissa.

Keskustelu eteni jotenkin seuraavasti:
-Haloo?
-Moi.
-Moi.
-Arvaa mitä ne soitti mulle kansliasta.
-No?
-Istuppa alas niin mä kerron.
-...
-Ne oli soittanu sieltä lautakunnasta siitä kumin käytöstä, että oli vähän niin kuin tutkintojärjestyksen vastainen menettely.
-Voi saatana...
-Se mun toinen ja kuulemma teikäläisen molemmat meni arvostelemattomana, että sori...
-Voi vittu, ei helvetti (tässä äänessä oli jo sitä kunnon angstia, josta moni neverbeen-rokkari olisi kateellinen)
-Että et sitten päässy ylioppilaaks. Sinne meni sun ällän aine.
-Voi hel-vetti. Ei... (puhinaa)
-NO EI VAAN!! Ne pyysi vaan mua puhetta pitään... ei ne mistään aineista puhunu... vähän oli jätkä säväreissä
- (helpotuksen huokaus, jonka paineaalto tuntui meillä asti)

Että näin meillä...

 

[Eino_Mies]

Missä on vessa..?!

Armeijassa koin kerran sellaiset kauhun hetket ettei pahemmasta väliä. Kyse ei ollut sen vakavemmasta kuitenkaan kuin äärettömän suureksi kasvaneesta virtsahädästä. Juuri näin!

Olimme Pahkajärvellä seuraamassa RUK:n kovapanosammuntoja, jotka kestivät hemmentin kauan. Emme saaneet poistua tarkoin rajatulta alueelta, jonkun hiekkamontun reunalta minnekään. Jo tullessa alueelle, tuntui että rakko on piakkoin halkeamassa ja lopussa ajattelin että ei helkkari, jos ei muu auta, pakko laskea housuihin. Sehän vasta kauheaa olisikin: salskea tykkimies hytisemässä viilenevässä illassa kuset maastopuvun housuissa!

Kun vihdoin pääsimme marssimaan pois alueelta, ryntäsin ensimmäisen näkemäni kuusen alle kuselle. Ja se helpotuksen tunne oli kyllä suunnaton.

 

[finnishninja]

Viestin lähetti Uraani
Ps. Ninja heii.. OOn jotenkin lukutaidoton tai jotai, mutta mikä sinut tosta tilanteesta oikeastaan sitten pelasti? Sekö ettei poliisilla ollut todisteita sinua vastaan ja tätä kautta he eivät voineet syyttää sinua mistään?
EDIT.. typot

Joo.. eivät alanneet millekään. Ei riitä jos joku stasimies vaan soittaa..

 

[PeteX]

Oma kokemukseni liittyy myös Ruotsiin. Kävelin pippaloiden jälkeen eksyneenä kaupungin kaduilla about kello 4 aamuyösta. Kaukaa edestä kuului epämääräistä mekkalaa. Lähdin siihen suuntaan kyselemään neuvoa. Vastaani tuli nuorisojengi joka piiritti minut. "Har du tändstickor (löytyykö tulitikkuja)?", kysyi suurin kavereista. Tiesin tässä vaiheessa, että turpaan tulee niin että tukka lähtee, jos rupean jotain tulitikkuja kaivamaan taskustani. "Nej, men jag har kniven i fickan (ei, mutta puukko löytyy taskusta", vastasin. Mitään puukkoa ei tietenkään taskussani ollut, mutta jengi kuuli suomalaisen murteeni ja väistyi tieltäni. Kävelin rauhassa eteenpäin ja löysin kämpille helpottuneena ja ylpeänä suomalaisuudestani.

 

[JLand]

Tuossa keväällä iltana eräänä kun olimme kavereiden kanssa suuntamassa Yankeesin pelistä Manhattanin rientoihin, päätimme pistäytyä Central Parkissa helpottamassa hieman paineita.

Kello lähenteli puoltayötä ja yksi jos toinenkin rupesi jo olemaan pienessä maistissa. Emme viitsineet alkuperäisten suunnitelmien mukaan kuitenkaan helpottaa paineita Duck Pondiin, joten hoipertelimme hieman syvemmälle puistoon. Sinä yönä tuli muuten vettä alas niin helvetisti, että minä olin vetänyt kotona kumisaappaat jalkaan ennen lähtöä.

No, käyskentelimme sitten pitkin puistoa, kunnes löysimme mielestämme hyvän puiden ympäröimän paikan, jonne virtsata. Viheltelin siinä toimenpidettä suorittaessani ja silmäilin ympärilleni, kunnes näin punahehkuisten silmien tuijottavan suoraan minua päin noin 20 metrin päässä ja samalla pusikosta kuului epämääräistä rapinaa. Kiskaisin housut ylös ja lähdin tikkaamaan. Sen enempää valehtelematta voin väittää, että vetäisin satasen kumisaappaat jalassa alle yhdeksään sekuntiin.

Hetken päästä kuulin, kuinka kaverini nauroivat peräsuolet ulkona tempaustani. Olin meinaan pelästynyt wolf statueta (?), jonka pään sisällä oli kynttilät. Jesus Christ, voitte varmasti arvata kuinka helpottunut olo oli. Sydän tikkasi edelleen 200 per minute, mutta helpotus oli suunnaton.

 

[NIN]

Muutama vuosi takaperin olimme kauniina syyslauantaina krapulapäivänä pelaamassa paint ballia Savonlinnassa. Rajatulla alueella metsikössä oli heinäpaaleja, joiden takana pystyi kykkimään, ettei saanut väripanosta otsikkoonsa. Yhdessä vaiheessa tetsasin erään paalirykelmän taakse ja aloin hitaasti nostaa päätäni ylös sen takaa. Kun silmäni tulivat ylimmän paalin tasalle jähmetyin kauhusta: kerällä oleva pieni kyy tuijotti vihaisesti mustilla silmillään suoraan kasvoihini noin 10-15 cm päässä. Paalin päälle paistoi aurinko, johon se oli tullut lämmittelemään tietämättä, että meillä oli alueella sota käynnissä. Silmäpeli ei kestänyt kauaa. Käännyin ja juoksin täysillä karkuun. Noin viidenkymmenen metrin päässä pysähdyin, istuin ja haukoin henkeäni. Olin oksentaa. Pitänee vielä selventää, että olen erittäin käärmefobiainen ihminen. Vielä tänäkään päivänä en ymmärrä miksi käärme ei iskenyt. Liekö kohmeessa kylmän yön jälkeen vai mitä, mutta olin aina kuvitellut että tuollainen viivottimen etäisyys ja äkkinäiset liikkeet ovat varma keino saada kaksi reikää itseensä. Tiedän, että sen myrkky ei todennäköisesti riittäisi tappamaan, mutta se kauhu oli viedä hengen. Siihen loppui pelit minun osaltani sinä päivänä. Helpotus? Ehkä se, että se otus ei sittenkään iskenyt.