Liigapelit on nyt vihdoin saatu pelattua alta pois ja voidaan tehdä lopullinen analyysi kauden pääasiasta.
Mestaruutta ja mitalisijojahan ei rehellisillä tai hyväksyttävillä keinoilla saavuteta. Liigakauden pääasia ei ole oman joukkueen kannatus, vaan vastustajan mollaaminen ja nyt meillä on vihdoin kaikki palikat käsissämme aloittaaksemme kauden kohokohdan eli vuoden epäurheilijamaisimman seuran valitsemisen. Punnitkaa tarkoin koko kauden tapahtumia ja noudattakaa kunkin joukkueen kohdalla seuraavaa pistelaskusysteemiä.
Sikailu (1-5 pistettä): Joukkueelle joka sikaili eniten ja pelasi väkivaltaisimmin kauden aikana 5 pistettä ja neljälle muulle sikajoukkueelle yhden pisteen välein lisäys saldoon.
Kahvaaminen (1-5): Pisteitä kahvaamisesta samaan tyyliin kuin edellä.
Tylsä pelityyli (1-3): Menee hieman limittäin kahvaamiskategorian kanssa, joten tämä kohta aloitetaan vasta kolmesta pisteestä.
Sukeltelut ynnä muut näyttelemiset (1-3): Samaan tyyliin kuin edellinen kohta.
Tuomarin suosiossa (1-3): Tuomarit ovat totutusti puolueellisia ja suosivat etenkin helsinkiläisiä ja muita suuria seuroja.
Pahimmat kilpakumppanit: (1-2): Parille ärsyttävimmälle vastustajalle voi suoraan antaa hieman äklöpisteitä pohjalle.
Tässä lähtökohdaksi analyysia muutamasta joukkueesta.
TPS: Kahvaa eikä tuomarit edes puutu tähän. On tuomarien selvä ykkössuosikki ja saa siten ylivoimaisesti
vähiten rangaistuksia. Pelaa todella tylsää jääkiekkoa puolustaen tarkasti ja iskien parilla vastahyökkäyksellä
voittoon tarvittavat osumat. Pahin sukeltelijajoukkue, joka saa naurettavilla hypyillään vastustajille järjettömän määrän turhia rangaistuksia. Joni Lius on sika ja Mikko Rautee naurettava jääkiekkoilijan irvikuva.
Tappara: Pelaa kuolettavan tylsää sumppupeliä, jonka pääidea on kahvaaminen. Mailasota on hirveää aina, kun kirvesrinnat ovat kentällä. Jussi Markkanen kalastelee naurettaville tempauksillaan jäähyjä vastustajille. Janne Ojanen hoitaa yllättäen sikailupuolen. Pahin kilpakumppani, joten siitä heti 2 äklöpistettä.
Ilves: Majesky ja Smith sikailevat sen minkä kerkiävät. Maalien sijaan tavoitteena on mahdollisimman monta polvitaklausta. Mälkiä käskyttää korstojaan mitä sikamaisempiin temppuihin. Raipe mussuttaa aina tuomarille ja on huono häviäjä. Nikko ei osaa ottaa taklauksia vastaan eikä siten kuuluisi jääkiekkokaukaloon. Pelityyli etenkin Espoossa, mutta myös muissa vieraskaukaloissa supertylsää. Kahvaaminen kuuluu luonnollisesti olennaisena osana pelitaktiikkaan, koska Mälkiä on joukkueen peräsimessä.
Kärpät: Sympaattinen liiganousija saa paljon anteeksi, mutta puolivälierissä oululaiset tiputtivat Jokerit
kyllä ennen kaikkea kahvaamisella, todella tylsällä pelityylillä ja sikailulla.
Jokerit: Westerlundin provosoijan kyvyt tiedetään ja Jokerit oli tälläkin kaudella yksi pahimmista sikailijajoukkueista Tuomo Ruudun ja Raimo Summasen johdolla. Pelaa tylsää virkamieskiekkoa. Tuomarit suosivat. Hjallis ja rahat tuovat automaattisesti lisää äklöpisteitä.
HIFK: Pelasi käsittämättömän tylsää kahvakiekkoa huippunimekkäällä joukkueella. Sikailu oli jatkuvaa onhan kyseessä pahat punaiset kissapedot. Kautonen kosti törkeällä tavalla Pesoselle. Tsekit itkevät ja sukeltelevat.
Harkitkaa todella tarkkaan ennen kuin äänestätte, sillä kyseessä on jääkiekkokauden tärkein tapahtuma. Kauden epäurheilijamaisimmaksi joukkueeksi valitulle teamille saamme ilkkua ja naureskella koko kesän ajan. Uutta materiaalia vahingonilolle ja katkeruudelle saamme vasta syksyllä liigakauden jälleen käynnistyessä. Älä siis valitse hätiköidysti!