Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

  • 1 745 010
  • 4 395
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jari Sailio on kyllä vähän erikoinen hankinta jopa "paikkaus-pelaajaksikin", koska meillä olisi ollut Partasta ja Åstenia omastakin takaa. En tiedä miten sitovasti on muualle lainattu, mutta kyllä pitäisi takaisin ne raapia, kun oikea tarve tulee.

Eihän se niin mene, jos pelaaja lainataan määräajaksi jonnekin, että sen voi sitten sieltä ottaa pois, kun siltä tuntuu. Tämä siis Partasen tapauksessa, joka on lainalla vuoden loppuun Jukureissa. Pitäähän se toimia molempiin suuntiin, Partanen lainattu sinne ja Vaarasuo saatiin sitten HIFK:n paikkaamaan puolustusta.

Åstenin laina-aika loppui jo, on HIFK:n riveissä jälleen.
 

scholl

Jäsen
Eihän se niin mene, jos pelaaja lainataan määräajaksi jonnekin, että sen voi sitten sieltä ottaa pois, kun siltä tuntuu.

Eikös Blues kikkaillut viime vuonna veskariloukkaantumisten aikaan juuri niin, että ottivat takaisin, vaikka olivat luvanneet, että on lainassa jossain Vaasassa vai missä se oli selvästi kauemmin kuin toteutui.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Jari Sailio on kyllä vähän erikoinen hankinta jopa "paikkaus-pelaajaksikin", koska meillä olisi ollut Partasta ja Åstenia omastakin takaa. En tiedä miten sitovasti on muualle lainattu, mutta kyllä pitäisi takaisin ne raapia, kun oikea tarve tulee.

Mielestäni on aika loogista, että näille omille lupaaville nuorille halutaan antaa vastuuta ja isoa peliaikaa Mestiksessä. Ja tämä on mielestäni ihan hyvin heidän kehitystään ajatellen. Joku Sailio on kuitenkin aika perusjyrä neloseen, joten ihan hyvä haku sille paikalle.
 

oskum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Olen aika varma, että Vaarasuo tulee olemaan IFK:ssa ihan normaali sopimuspelaaja, kun Jukureiden kanssa diili loppuu, joten ei huono liike ollenkaan IFK:lta ottaa hänet nyt, jos/kun loukkaantumisia on. Vaarasuo oli vakuuttava viime kaudella.

Ilelle tänään jatkopahvi Jukureihin, kattaa kauden 13-14, joten ei ihan heti tule jäämään sinne kirkkaisiin valoihin. Tosin rahallahan tunnetusti saa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eihän se niin mene, jos pelaaja lainataan määräajaksi jonnekin, että sen voi sitten sieltä ottaa pois, kun siltä tuntuu. Tämä siis Partasen tapauksessa, joka on lainalla vuoden loppuun Jukureissa. Pitäähän se toimia molempiin suuntiin, Partanen lainattu sinne ja Vaarasuo saatiin sitten HIFK:n paikkaamaan puolustusta.

Joo, tarkoitin lähinnä vaan sitä, että on vähän turhan iso riski lainata sopimuspelaajia liian pitkäksi aikaa (ja sitovasti) pois, koska tarpeet voivat muuttua yhdessä hujauksessa, kuten nyt.

Hyvä että Åstenin laina loppui, niin Partanen voi olla Mikkelissä pidempään... eli tuo Jukureiden kanssa tehty vaihtari myös erittäin ok.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Sailio on turhake, toisinaan taklaa lujaa pieneksi mieheksi ja välillä kuuppa menee pimeäksi kokonaan, mutta toisaalta taas puolustaa omiaan viimeiseen asti ja omaa hyvän luistelutaidon. Miinuksena tuo "kilipäisyys", tulee mieleen Lostedt vol2. Espoolaiset voivat toki kertoa miehestä noita plussa-puolia enemmänkin. Silti, nykypäivän HIFKhon heikko hankinta, nelosessa menee toistaiseksi, kun Liivik puuttuu vielä hetken aikaa ja oikea laitahyökkääjä nelosesta puuttuu. Nykopp pelasi hyvin nelosessa, ja antaisivat nyt mielummin hänelle sitä peliaikaa, näytti hyvältä pienestä peliajasta huolimatta. Kyseessä kuitenkin siis ottelukohtaiset sopparit, siis kelpaa.

Vaarasuo oli viime kaudella todella positiivinen yllätys. Näkymätön, mutta puolustaminen hoitui tältä mieheltä. Kurvinen vol2?

Hankinnat ovat siis ottelukohtaisia, ja muita (parempia ykköskorin!) äijiä on satavarmasti tulossa. Ihan jees, että tulevat paikkailemaan loukkaantumisia siksi aikaa, kun pelikiellot ovat ohi.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Keitä noi edes on? Nybari teki SaiPat. Kertoo aika paljon tämän hetken IFK:sta, että aivan pilipalijätkiä uutisoidaan, kun muut uutisoivat Kopitarista, Malkinista ja Jussi Jokisesta. Viime viikolla pilipalitiedote olisi vielä mennyt läpi, nyt ei. Todella huonoa tilanteen tajua officella. Hohhoijaa.

Pakkohan tuollaiset ottelukohtaisetkin sopparit on julkaista, tuskin ihan pystyy laittamaan koonpanoon tuosta vaan ilmoittamatta kenellekään, varsinkin kun kyseisiä pelaajia tarvitaan huomiseen matsiin ja neuvottelutkin on hoidettu la-su aikana. Porukka tietenkin odotti isompia nimiä tuon NHL:n työsulun takia, joten sinänsä ajoitus ei ollut paras mahdollinen, mutta eiköhän niitä isojakin nimiä rupea tulemaan tällä tai ensi viikolla.

Ainahan sitä ykkössentteriä ja kiekollista pakkia toivoisi, mutta hyviä hankintoja hätävaroiksi, kun junnutkaan eivät pärjänneet liigavauhdissa.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Sailio on turhake, toisinaan taklaa lujaa pieneksi mieheksi ja välillä kuuppa menee pimeäksi kokonaan, mutta toisaalta taas puolustaa omiaan viimeiseen asti ja omaa hyvän luistelutaidon. Miinuksena tuo "kilipäisyys", tulee mieleen Lostedt vol2. Espoolaiset voivat toki kertoa miehestä noita plussa-puolia enemmänkin. Silti, nykypäivän HIFKhon heikko hankinta, nelosessa menee toistaiseksi, kun Liivik puuttuu vielä hetken aikaa ja oikea laitahyökkääjä nelosesta puuttuu.

Ei nyt ihan turhake. Erinomainen alivoimapelaaja. Heittäytyy mielellään kiekon eteen ja taistelee hurjasti. Hyökkäyspäässä jokseenkin hyödytön.

Pelaa pikkusikaa läpi pelin. Huitaisee vielä viimeisenä pelaajana vastustajaa kun ruuhkahässäkkä on purkautumassa ja tuomari on kääntynyt pois. Huutelee hävyttömyyksiä perään jne. Oma mielipiteeni on, että tuon kaltainen pelaaja tarvitaan joka joukkueeseen mutta kyllähän IFK:ssä noita pitäisi jo olla...

Pisti kyllä hymyilyttämään kun luin tästä(kin) rekrytoinnista. Vielä olis ex-Blueseja Dale Clarke vapaana. Niin ja kai tuon mainitun Lostedtinkin sinne sais.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Sailio on turhake, toisinaan taklaa lujaa pieneksi mieheksi ja välillä kuuppa menee pimeäksi kokonaan, mutta toisaalta taas puolustaa omiaan viimeiseen asti ja omaa hyvän luistelutaidon.

Pimensihän se erään joukkueen ykkösketjun aika hyvin play-offeissa. Jos pystyy edes välttävästi samalle tasolle ottaisin loppukaudeksikin ja Turo Järviselle soitto ei ikinä ole pahaa tehnyt vai mitä Nyba?
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Pimensihän se erään joukkueen ykkösketjun aika hyvin play-offeissa. Jos pystyy edes välttävästi samalle tasolle ottaisin loppukaudeksikin ja Turo Järviselle soitto ei ikinä ole pahaa tehnyt vai mitä Nyba?
Niinpä, miksi helvetissä Turre ei ole HIFKssa kaudella 12-13? Mies, joka suostuu rooliin kuin rooliin, tekee hyvää duunarin työtä nelosessa, ei itke turhia ja osaa pelata alivoimaa. Silti miehellä ei ole sopimusta, kun meillä on näköjään ketä tahansa, kenet voidaan laittaa neloseen.

Järvinen/Nyholm/Sailio/Nykopp-Töykkälä-Liivik | Ei kelpaa Nybarille...

Mutta joo, kyllähän Sailio siis ihan liigapelaaja on pelitaidoiltaan ja asenteeltaan, ei siinä mitään. Jotenkin jäänyt mieleen välillä valot sammuttava kaveri, Matikaisen alaisuudessahan taisi pelata kaksi kautta ja kenties oppi siihen 3-4 ketjun kovaan koiraduuniin. Siis joo, kyllä mulle Sailio kelpaa tonne neloseen, varsinkin kun ketään Turreja ei ole siellä jo valmiiksi ja pelikiellot sekä loukkaantumiset HIFKta häiritsee.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Samaanaikaan työnnetään junnuja pelaan Mestikseen, Kivelä kai Sporttiin. Että sellanen mahdollisuus annetaan.
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ymmärrystä täältäkään. P*rseen näyttö junnuille, faneille ja koko jengille. Olkoonkin ottelukohtainen sopimus mutta silti.
Pitäisi olla ylpeys ja etu-oikeus saada edustaa HIFK paitaa mutta tällainen vie pohjan siltä täysin kun kaikenlaisille säiliö-autoille annetaan pelipaita, voi voi.

Mobergin Mäki-Kokkilat ja Nybergin Sailiot. Nyt viimeistään herätys siellä pöydän takana.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miksi hemmetissä se Partanen mentiin jo nyt työntämään sinne mestikseen, nyt sitä näytönpaikkaa juuri olisi tuossa nelosen laidassa nuorelle miehelle.

Diggaan kyllä Sailion pelityylistä, mutta kun olisi ollut niitä omiakin nuoria kavereita heittää sinne neloseen esim. Bluesia vastaan oikein pirteästi esiintynyt Nykopp.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Miksi hemmetissä se Partanen mentiin jo nyt työntämään sinne mestikseen, nyt sitä näytönpaikkaa juuri olisi tuossa nelosen laidassa nuorelle miehelle.

Diggaan kyllä Sailion pelityylistä, mutta kun olisi ollut niitä omiakin nuoria kavereita heittää sinne neloseen esim. Bluesia vastaan oikein pirteästi esiintynyt Nykopp.

Eiköhän Nykopp pelaa huomenna nelosessa Töykkälän ja Sailion kanssa.

Mutta mitä ihmettä on tapahtunut Bobby Nyholmille? Ihan kauheata peliä sarjan avauksessa. Viimekin kausi oli todella heikko. Mestaruuden jälkeen Nyholm on mennyt vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Ei ymmärrystä täältäkään. P*rseen näyttö junnuille, faneille ja koko jengille. Olkoonkin ottelukohtainen sopimus mutta silti.
Pitäisi olla ylpeys ja etu-oikeus saada edustaa HIFK paitaa mutta tällainen vie pohjan siltä täysin kun kaikenlaisille säiliö-autoille annetaan pelipaita, voi voi.

Mobergin Mäki-Kokkilat ja Nybergin Sailiot. Nyt viimeistään herätys siellä pöydän takana.

Junnut ansaitsevat mahdollisuuden tottakai, mutta ei heitä voi peluuttaa määränsä enempää. Voitosta kumminkin pelataan illasta toiseen.

Kyllähän se kävi jo kahdessa ensimmäisessä sarjapelissä ettei Silfveristä, Tuohilammesta & co ole ottamaan vastaan annettua vastuuta.

Siksi hyvä että hommattiin muutaman ottelun ajaksi pelaajia joita pystyy peluuttamaan ilman pelkoa siitä että koko ajan soi omissa.

Varmasti HIFK:ssakin ollaan pettyneitä että osa junnuista ei ole pystynyt vastaamaan huutoon.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
En nyt ihan ensimmäisenä ole Nybondasta ampumassa näistä täytemiehistä ja junnujen siirroista Mestikseen.
Veikkaan, että meillä on tällä hetkellä päävalmentaja mikä istuu paskat housussa katsomossa ja tekee johtopäätöksiä junioreiden pelitasosta. Tää on kyllä taas niin munatonta meininkiä kuin voi olla. Kivelä ja kumppanit ansaitsivat peliaikaa ja miksi helvetissä Partanen piti raahata tänne vain sen vuoksi, että saadaan siirrettyä Mestikseen.

Kaikki kunnia Mestikselle, mutta itse olen sitä mieltä, että pelit vaikka nelosessa Sm-liigassa kehittää enemmän kuin pelit Mestiksessa vaikka pelaisit siellä puolet ottelusta. Kamppailun tasot ovat aivan erilaisia näissä liigoissa. Mestiksessä suurin osa skulaa osa-aikasilla sopimuksilla joten aina ei ihan sata lasissa otteluissa olla. Sm-liigassa tämä olisi juuri toistepäin, nelonen saa useimmiten minuutteja vastustajan ykkösen ja tässä kohtaa ei ole mitään oikotietä. Jos ansaitset lisäminuutteja niin yleensä niitä saat ellei ole täysin munaton heebo päävalmentajana.

Ottaisin milllon vaan mielummin Järvisen kuin Sailion. Sailio on hyvä omassa roolissaan ja samalla liian vaarallinen joukkueen pelille.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaarasuo on hyvä lisä. Olisin halunnut hänet hankittavan puolustukseen kauden jälkeen ihan pysyvästikin. Toki olisi syönyt peliminuutteja joltain omalta juniorilta jne. Mutta näin ottelukohtaisella sopimuksella on erinomainen paikkaaja puolustukseen, ellei ne viimekauden pelit olleet aivan suonenvetoja. Pystyy pelaamaan liigan puolustuskuusikossa varmaa, yksinkertaista puolustuspeliä.

Sailion "hankinta" ei oikein sytytä. Varmasti tekee kovasti töitä innolla, missä roolissa tahansa. Pitäisihän tuohon rooliin olla silti kavereita ihan omasta takaa. Piiparinen ei kuulu liigajoukkueen kokoonpanoon, mutta siellä on muitakin hyökkääjiä, jotka ovat esiintyneet ihan edukseen pelaamissaan peleissä. Loukkaantumistilanteesta en ole täysin kärryillä, joten voi olla, ettei siellä yksinkertaisesti saada täysipainoista hyökkääjistöä kokoon ilman Sailiota. Jos tähän tilanteeseen olisi saanut valita itse toisen kokeneen hyökkääjän, niin valinta olisi ollut Järvinen. Turo taitaa vain olla aika rikkinäinen.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Pakko tulla nyt vähän ulkopuolelta tänne kommentoimaan Sailion siirtoa kun se jakaa niin paljon mielipiteitä. Sopparihan tais olla ottelukohtanen eli eihän HIFK siinä mitään häviä vaikka Sailio ei vakuuttaisi. Uskoisin kuitenkin että moni tulee olemaan tyytyväinen Sailioon. Viime kausihan meni häneltä aika vihkoon ja nyt vaikuttaa aika nällkäseltä ja on kuulemma treenannu kunnolla nyt kesän aikana. Muutenkin Sailio on ainakin minun mielestä aika HIFKin näkönen pelaaja, aina sattuu ja tapahtuu. Jään ainakin innolla odottamaan mitä saa aikaan, ainakin kerho-aikoina oli meikäläisen suosikkipelaajia.
 

scholl

Jäsen
Mutta mitä ihmettä on tapahtunut Bobby Nyholmille? Ihan kauheata peliä sarjan avauksessa. Viimekin kausi oli todella heikko. Mestaruuden jälkeen Nyholm on mennyt vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan.

loukkaantuminen ja Petri Matikainen. Eiköhän valmentaja masentanut hänet totaalisesti.
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sailion hankinta yllätti positiivisesti. Hienoa toivottavasti onnistuisi vakuuttamaan. Seuraillut kaverin tekemisiä useamman kauden ja tykännyt kaverin rottamaisuudesta. Omassa roolissaan jopa Ruutua parempi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Oliko tuo nyt taklaus, ennemminkin lyönti vastapalloon. Mutta eihän Ruutu edes tipahtanut siitä, mitä nyt teki perinteiset lumienkelit, jonka jälkeen jatkoi peliä normaalisti.

Ei Sailiolta tuollaista kaivata, vaan hyvää peliä, johon kuuluu hänen peräänantamaton taistelu. Nuo ovat Sailion varjopuoli, läikkyy helposti yli.
 

Brother Love

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yes
on hänellä kuitenkin kämppä Kuusisaaressa. Niin on toki Coral Gablesissakin, mutta ehtiihän siellä Floridassa olla muulloinkin.

Ja Kelloniemen kerrostalokodissa asuu yhä äiti ja isä. Siellä Ollin huone odottaa tyhjillään paluumuuttajaa. Ville voi vartioida ovea.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Vaarasuo on hyvä lisä. Olisin halunnut hänet hankittavan puolustukseen kauden jälkeen ihan pysyvästikin.

Hauska kommentti. Vaarasuo ei ollut hyvä lisä JYPpiin kaudella 2008-2009. Ihan mestistasoa ko. kaudella. Meanwhile in HIFK loistava signaus. Ei vittu oikeasti voi olla näin pihalla Nybari.

Toisaalla puhutaan NHL-vahvistuksista ja sitten signataan Ilkka Vaarasuo. Huhhuh.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Vaarasuo ja Sailio ovat täsmähakuja, joilla täytetään joukkue liigakelpoisilla pelaajilla, esim. tämän päivän SaiPa-otteluun. Kun on 6 pakkia ja 12 hyökkääjää, jotka oikeasti pärjäävät liigavauhdissa, niin silloin voi jopa saada 1-3 pistettä ottelusta. SaiPa oli vielä kaudella 11-12 HIFK:lle vaikea vastustaja ja nyt SaiPalla on 6 pistettä 2 pelin jälkeen. Hyvät haut Nybarilta Vaarasuo ja Sailio. Eletään aina tilanteen mukaan jatkossakin, kiitos, eikä missään virtuaalisessa "Lockout 13-Manager"-maailmassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös