Eilen taisi olla eräs "kuumimmista" päivistä (siis viestien osalta) koko Jatkoajan historian osalta. Suljetun Osaston perustaminen ja eräänlaisen sisäpiirin luominen oli raskas ja masentava hetki yhdelle jos toiselle kirjoittajalle. Niin myös minulle; tuollainen "kastijako" hyviin ja huonoihin kirjoittajiin pisti vihaksi. Aina, kun ihmisiä "osastoidaan", niin joku tuntee olonsa petetyksi ja vetää herneensä nenään..
Yön yli nukuttua ja aamulla omia tekstejäni analysoituani tulin siihen tulokseen, että "paljon melua tyhjästä";kirjoituksissani tunne voitti jällen kerran järjen. Mutta minkäs teet, sen kirjoitin minkä kirjoitin ja pahoillani olen. Olisi pitänyt muistaa Archie Bunkerin viisaat sanat vaimolleen: "Pidä mölyt mahassasi"..
En yhtään pane pahakseni, mikäli minut laitetaan jäähylle muutamaksi päiväksi miettimään, mitähän sitä oikein tuli kirjoiteltua (sekä ennen että jälkeen SO:n perustamisen)..
En ole koskaan oikein kotiutunut Jatkoaikaan (sekä keskustelupalstalle että irkkikanavalle) eikä tuo SO:n perustaminen tilannetta ainakaan paranna. En tosin yhtään ihmetellyt valitsemattomuuttani niiden 200 "potilaan" joukkoon, jotka SO:lle suljettiin; sitä saa, mitä tilaa. Tarkemmin asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että oma paikkansa tuolla "valiojoukoissa" tulee ansaita; nuo 200 Jatkoaikalaista ovat tehneet vakuuttavaa työtä ja ovat paikkansa ansainneet.
Se kuitenkin tulee muistaa, että kaikille on annettava mahdollisuus SO:n jäsenyyteen. Toisaalta, mikä SO se sellainen on, jonka potilaita kaikki ovat? Toivottavasti uudistuksella saadaan aikaan parempi ja entistä viihtyisämpi keskustelupalsta.
Tässä vaiheessa haluan kiittää moderaattoreista Flonandoa, joka tuli irkissä reilusti juttelemaan muun muassa SO:n valintaperusteista ja muistakin palstaan liittyvistä asioista. Arvostan häntä nyt enemmän kuin koskaan. Samaa ei voi sanoa muista moderaattoreista (nimiä kuitenkaan mainitsematta). On parempi saada palautetta suoraan kuin saada selville, että "juorutaan irkkikanavalla yleisesti" (viime vuonna jouduin todistamaan tuollaistakin tapahtuneen). Tosin olen itse syyllistynyt samaan eli pata kattilaa soimaan myös ruudun tällä puolella.
Eli mikäli jotain asiaa on, niin reilusti vaan juttelemaan; selkäänpuukotuksista olen kuitenkin saanut jo tarpeekseni. Kyllä minä kritiikkiä kestän, annanhan minä sitä muillekin. Kritiikki on kuitenkin esitettävä henkilökohtaisesti, ei irkkikanavalla.
Keskustelu tästä asiasta on minun kohdaltani on siis loppuunkäsitelty. En tule haastamaan ketään oikeuteen ja muutenkin pesen käteni koko asiasta. Muutamat jatkoaikalaiset ovat viisaasti todenneet, että näin tällä kertaa ja elämä jatkuu kaikesta huolimatta. SO on vain yksi osa Jatkoaikaa, joka monista puutteistaan huolimatta on eräs Suomen parhaimmista keskusteluopalstoista ja ns. virtuaaliyhteisöistä. Toivottavasti kovinkaan monet jatkoaikalaisista (etenkin modeista) eivät ottaa itseensä kirjoituksistani ja toivon, että menneet ovat menneitä.
Mikään häirikkökirjoittelija en tahdo olla, vaikka sellaisen kuvan olen ulospäin antanutkin. Kritiikkiä minulta tarvittaessa tulee ja toisinaan kovasanaistakin sellaista. Minkä minä luonnolleni mahdan, en mitään. Voi olla, etten koskaan tule pääsemään SOsastoon, mutta toivossa elän (ja varon pitkästymistä :D)..
Tulen jatkamaan kirjoittelua niin SM -liiga- kuin Vapaa keskustelu- palstallekin. Tulevaisuus näyttäköön, onko minusta potilaaksi SO:lle vai ei.. :o