Katsojalukuja Liigasta sen historian varrelta TV:stä

  • 12 077
  • 35

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Alun alkaen arvelin laittaa ensin näitä tietoja aiemmin kertomani mukaisesti tuonne SM-Sarjan/SM-Liigan/Liigan televisiointipuolelle, mutta näin sen lopulta hieman ongelmalliseksi kun siinä otsikossa keskitytään enemmän lähetyksiin, selostajiin ja niiden tunnelmiin mitä ne herättivät enemmän kuin itse varsinaisiin katsojalukuihin niin laitan niitä tänne tähän topikkiin.

Jääkiekon MM-kisojen puolelle harkitsen myös samanlaista katsojatopikkia, mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin.

Liigan TV-katsojaluvut vanhempaan aikaan olivat ajoittain varsin suuria, mutta ajoittain myös erittäin pieniä.

Vanhempien aikojen SM-Sarjan ja SM-Liigan yllätyslähetysten katsojalukuja keskellä päivää TV-päivän alkajaisiksi puhumattakaan sitten myöhäisillan tai keskellä yötä tulleiden vastaavien lähetysten katsojalukuja en edes uskalla arvailla, mutta eivät ne liian suuria yleensä olleet.

Ellei sitten tietenkin jollain tapaa uskoa riittänyt valvoa tai odottaa lähetyksen alkua mitä kyllä lopulta YLE enimmäkseen lopulta näytti kuin jätti näyttämättä joskin lähetykset otteluista kieltämättä TV2:ssa vanhempaan aikaan erikoisella tavalla tulivat usein ainakin pahimmassa tapauksessa päiviä tai viikkojakin myöhässä vanhempaan aikaan miten sattui.

Tosin yleisintä oli kuitenkin se, että otteluista nähtiin myöhäisillan tai yön myötä päivän viimeisenä ohjelmana esityspäivänään jo lähetys ja mikäli lähetys nähtiinkin muuna kuin ottelupäivänä niin ei yleensä kovin monta päivää jälkikäteen ja muutoin noin päivän-parin verran jälkikäteen.

Kun sille touhulle saatiin jollakin tapaa loppu niin sitten lähetykset harvenivat TV2:ssa erittäin pieniin lukemiin kautta kohti.

Seuraavaan viestiin tai viesteihin tarkoitus olisi laittaa 1990-luvun Hockey Night-lähetysten katsojalukuja enimmäkseen aiemmin luetteluilta ajoilta ja ne koskevat enimmäkseen MTV3:n lukuja vaikkakin satunnaisesti mukana on YLE:n lähetysten katsojalukuja.

SM-Liigan vanhemmilta ajoilta ei tosiaan hirvittävästi ole nyt katsojalukuja, mutta kokonaiskatsojalukuja ja arvioita on kyllä ja ajan mittaan niitä varmasti tulee lisää.

Ja voihan tähän topikkiin liittää katsojalukuja tuoreemmaltakin ajalta.

Nyt Liigan katsojalukujen pariin vanhemmalta ajalta puhuttaessa kun ne enimmäkseen ovat vain arvioita, kokonaislukuja tai katsojakeskiarvoja:

SM-Liiga Yleisradiossa 1987-1990 ja sen katsojaluvut kokonaisina ja keskimäärin seurantakaudelta 1.6.1987-27.5.1990 ja sarjakausilta 1987-1988, 1988-1989 ja 1989-1990

SM-Liigan kokonaiskatsojaluvut 18-21 ottelua kohti Yleisradiossa seurantakaudella 1.6.1987-27.5.1990: 7,650 miljoonaa katsojaa-8,925 miljoonaa katsojaa

SM-Liigan keskimääräiset katsojaluvut TV-ottelua tai Pitkä!-lähetystä kohti Yleisradiossa seurantakaudella 1.6.1987-27.5.1990: 425 000 katsojaa

Tuon aikavälin lähetykset ovat toistaiseksi vielä vähän liukuvia kun vuonna 1989 YLE on näyttänyt näillä näkymin 2-3 erittäinkin selkeänä tullutta yllätyslähetystä joita olen käynyt läpi aiemminkin.

Tuolla aikavälillä näillä näkymin parhaiten katsottu lähetys mahdollisesti ilman ihmeitä oli SM-Liigan sarjakauden 1987-1988 ratkaisuottelu 24.4.1988 eli Tappara-Lukko TV2:ssa 1,049 miljoonalla katsojalla.

MM-jääkiekko keräsi YLE:n kanavilla jo tuolloin selvästi enemmän porukkaa ruutujen äärelle mistä sitten tulee myöhemmin lisää juttua omalla aihealueellaan.

Pari muuta katsojalukua tulee tähän alle:

SM-Liigan Erikoisohjelma sarjakaudella 1990-1991 13.10.1990 sen olematta enää Pitkä!: 250 000 katsojaa TV2:lla

SM-Liigan Toinen Finaali Jokerit-JyP HT 5.4.1992 Kolmostelevisiossa sarjakaudella 1991-1992: 644 000-770 000 katsojaa (Tämä on harmittavasti liukuva kun se on mennyt sekaisin F1:n Interlagosin kisan kanssa jota Kolmosella seurattiin jo silloin 644 000-770 000 katsojan voimin ja ne olivat esitysviikkonsa toiseksi tai kolmanneksi katsotuimmat ohjelmat. Formuloita katsottiin Suomessa jo varsinkin vuonna 1992 erittäinkin paljon Kolmosella.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1992-1993 katsojalukujen lähetyksiä tulee tähän viestiin jonkin verran ja seuraaviin viesteihin tuleekin sitten oikein kunnolla SM-Liigan Hockey Night-lähetysten katsojalukuja MTV3-kanavalta.

Alustavien arvioiden mukaan kun aiemmin niitä etsin niin ainakin vuosien 1994-1996 mittaiselta ajalta puhuttaessa ne todella olivat erittäinkin paljon suurempia kuin mitä niitä sittemmin on muisteltu.

Tosin ne ovat todennäköisesti sotkettu juurikin vuoden 1999 jälkeiseen aikaan jolloin katsojaluvut eivät olleet ihan niin hyviä melkein missään vaiheessa kautta.

SM-Liigan sarjakauden 1992-1993 katsojaluvut ovat oikeastaan suoraan sanottuna nyt löydetty vain vuoden 1993 puolelta toisin sanoen kun tarkempia tietoja ei vielä toistaiseksi ole löytynyt sarjakauden muista otteluista tai YLE:n lähetyksistä vuoden 1992 puolelta.

Kolmostelevision historian viimeinen SM-Liigan lähetys eli Ässät-TPS 5.12.1992 keräsi näillä näkymin alle 610 000 katsojaa.

Katsojaluvut tulevat ainakin toistaiseksi siis vain vuoden 1993 puolelta enimmäkseen MTV3:n puolelta, mutta myös TV2:n puolelta Yleisradiosta puhuttaessa ainakin parista ottelusta kun vielä ihan pientä epävarmuutta on vuoden 1993 puolen osalta pitkälti vain yhden MTV3:n puolen lähetyksen suhteen:

SM-Liigan katsojaluvut sarjakaudella 1992-1993 vuoden 1993 puolella MTV3:ssa ja TV2:ssa

2.1.1993: Jokerit-Kiekko-Espoo 930 000 katsojaa (Tämä oli MTV3:n ensimmäinen SM-Liigan lähetys ja se keräsikin porukkaa kiitettävästi alkuun ruutujen äärelle.)

16.1.1993: KalPa-Ilves ja Lukko-TPS 795 000 katsojaa yhdistelmälähetyksenä MTV3:ssa

23.1.1993: TPS-Jokerit ja HIFK-Reipas 585 000 katsojaa yhdistelmälähetyksenä MTV3:ssa

30.1.1993: HPK-JyP HT 655 000 katsojaa MTV3:ssa

13.2.1993: Ässät-Jokerit 655 000 katsojaa MTV3:ssa

21.3.1993: HPK-JyP HT 510 000 katsojaa TV2:ssa

4.4.1993: HPK-TPS 580 000 katsojaa TV2:ssa (Tämä oli SM-Liigan viimeinen lähetys YLE:ssä ja TV2:ssa toistaiseksi näihin päiviin asti.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MTV3:n ensimmäisellä yksinoikeuskaudella SM-Liigan suhteen eli sarjakaudella 1993-1994 Hockey Night-lähetykset keräsivät seuraavanlaisia katsojalukuja:

Hockey Night Katsojaluvut 1993-1994

19.9.1993: Reipas-Jokerit 495 000 katsojaa

26.9.1993: Tappara-Ilves 690 000 katsojaa

3.10.1993: Kiekko-Espoo-HIFK 625 000 katsojaa

10.10.1993: Ässät-Ilves 655 000 katsojaa

17.10.1993: HIFK-Jokerit 715 000 katsojaa

24.10.1993: KalPa-Kiekko-Espoo 820 000 katsojaa

31.10.1993: JyP HT-Ässät 690 000 katsojaa

7.11.1993: Kiekko-Espoo-TPS 790 000 katsojaa

14.11.1993: HPK-HIFK 810 000 katsojaa

21.11.1993: Lukko-TPS 585 000 katsojaa

28.11.1993: Ässät-TPS 660 000 katsojaa

5.12.1993: Jokerit-Ilves 635 000 katsojaa

2.1.1994: Kiekko-Espoo-Ilves 830 000 katsojaa

9.1.1994: TPS-Lukko 700 000 katsojaa

16.1.1994: Tappara-Jokerit 1,050 miljoonaa katsojaa

23.1.1994: HIFK-TPS 695 000 katsojaa

30.1.1994: JyP HT-Ässät 820 000 katsojaa

6.3.1994: Ässät-Jokerit 820 000 katsojaa

13.3.1994: Ilves-HIFK 690 000 katsojaa

20.3.1994: HIFK-TPS SM-Liigan Playoffeista 805 000 katsojaa

24.3.1994: Tappara-Ässät SM-Liigan Playoffeista 990 000 katsojaa

26.3.1994: Playoff-ottelu Tappara-Ässät 800 000 katsojaa

3.4.1994: TV-ottelu Playoffeista ottelijoina joko Tappara-TPS tai Lukko-Jokerit 560 000 katsojaa

5.4.1994: Playoff-ottelu ottelijoina joko TPS-Tappara tai Jokerit-Lukko 895 000 katsojaa

7.4.1994: TV-ottelu Playoffeista ilmeisesti uusintana ottelijoina joko TPS-Tappara tai Jokerit-Lukko ilmeisesti siten, että toinen näistä otteluista jäi ratkaisevista otteluista puhuessa näyttämättä suorana 450 000 katsojaa

10.4.1994: TPS-Jokerit 940 000 katsojaa

12.4.1994: Jokerit-TPS 950 000 katsojaa

14.4.1994: TPS-Jokerit 960 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan kokonaiskatsojaluvut 19 ottelua kohti: 13,775 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan ottelua kohti: 725 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta: 19.9.1993 Reipas-Jokerit 495 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta: 16.1.1994 Tappara-Jokerit 1,050 miljoonaa katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Playoff-kauden kokonaiskatsojaluvut 6 ottelua kohti: 4,5 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Playoff-kauden ottelua kohti: 750 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Playoff-kaudelta: 7.4.1994 TV-ottelu Playoffeista ilmeisesti uusintana ottelijoina joko TPS-Tappara tai Jokerit-Lukko ilmeisesti siten, että toinen näistä otteluista jäi ratkaisevista otteluista puhuessa näyttämättä suorana 450 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Playoff-kaudelta: 24.3.1994 Tappara-Ässät SM-Liigan Playoffeista 990 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaalien kokonaiskatsojaluvut 3 ottelua kohti: 2,85 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaalia kohti: 950 000 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaali: 10.4.1994 TPS-Jokerit 940 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Nightin SM-Liigan Finaali: 12.4.1994 TPS-Jokerit 960 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Night-ohjelmien katsojaluvut kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1993-1994: 21,125 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä MTV3:n Hockey Night-ottelua kohti SM-Liigan sarjakaudella 1993-1994: 754 464 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1993-1994: 7.4.1994 TV-ottelu Playoffeista ilmeisesti uusintana ottelijoina joko TPS-Tappara tai Jokerit-Lukko ilmeisesti siten, että toinen näistä otteluista jäi ratkaisevista otteluista puhuessa näyttämättä suorana 450 000 katsojaa

Eniten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1993-1994: 16.1.1994 Tappara-Jokerit 1,050 miljoonaa katsojaa
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MTV3:n Hockey Night-lähetykset SM-Liigan suhteen keräsivät sarjakaudella 1994-1995 seuraavanlaisia katsojalukuja;

Hockey Night Katsojaluvut 1994-1995

18.9.1994: Tappara-KalPa 595 000 katsojaa

25.9.1994: JyP HT-HIFK 450 000 katsojaa

2.10.1994: Kiekko-Espoo-KalPa 500 000 katsojaa

9.10.1994: HIFK-TuTo 550 000 katsojaa

16.10.1994: TuTo-HPK 600 000 katsojaa

20.10.1994: Hockey Night Special/Hockey Forum Special Jokerit-HIFK 400 000 katsojaa

23.10.1994: KalPa-Tappara 650 000 katsojaa

30.10.1994: HPK-Tappara 700 000 katsojaa

13.11.1994: Ässät-Ilves 750 000 katsojaa

20.11.1994: Jokerit-TPS 800 000 katsojaa

27.11.1994: Ilves-JyP HT 570 000 katsojaa

4.12.1994: Jokerit-HIFK 850 000 katsojaa

11.12.1994: TPS-Ilves 645 000 katsojaa

8.1.1995: TuTo-Kiekko-Espoo 1,030 miljoonaa katsojaa

15.1.1995: TPS-Jokerit 570 000 katsojaa

22.1.1995: Ässät-HPK 500 000 katsojaa

29.1.1995: KalPa-Ilves 555 000 katsojaa

5.2.1995: Lukko-HIFK 660 000 katsojaa

12.2.1995: HIFK-TPS 720 000 katsojaa

19.2.1995: Ässät-TPS 730 000 katsojaa

26.2.1995: Lukko-Jokerit 900 000 katsojaa

5.3.1995: Lukko-JyP HT 950 000 katsojaa

12.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu KalPa-Jokerit 730 000 katsojaa

14.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu TPS-JyP HT 760 000 katsojaa

16.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Kiekko-Espoo-Lukko 870 000 katsojaa

18.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu ilmeisesti joko uusintana ottelusta TPS-JyP HT tai Lukko-Kiekko-Espoo joka olisi jäänyt näyttämättä tai sitten pelkästään vain ohjelmistossa varalta ollut ottelu näistä parivaljakoista mikäli nämä parivaljakot olisivat jatkuneet taistelunsa osalta edelleen 850 000 katsojaa

25.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Jokerit-Ässät 540 000 katsojaa

28.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Lukko-TPS 800 000 katsojaa

1.4.1995: Jokerit-TPS 715 000 katsojaa

2.4.1995: TPS-Jokerit 935 000 katsojaa

4.4.1995: Jokerit-TPS 630 000 katsojaa

6.4.1995: TPS-Jokerit 545 000 katsojaa

8.4.1995: Jokerit-TPS 880 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan kokonaiskatsojaluvut 22 ottelua kohti kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 14,675 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan ottelua kohti kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 667 045 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan:
20.10.1994 Hockey Night Special/Hockey Forum Special Jokerit-HIFK 400 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 8.1.1995 TuTo-Kiekko-Espoo 1,030 miljoonaa katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan kokonaiskatsojaluvut 21 ottelua kohti kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 14,275 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan ottelua kohti kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 679 762 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 25.9.1994 JyP HT-HIFK 450 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 8.1.1995 TuTo-Kiekko-Espoo 1,030 miljoonaa katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Playoff-kauden kokonaiskatsojaluvut 6 ottelua kohti: 4,55 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Playoff-kauden ottelua kohti: 758 333 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Playoff-kaudelta: 25.3.1995 SM-Liigan Playoff-ottelu Jokerit-Ässät 540 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Playoff-kaudelta: 16.3.1995 SM-Liigan Playoff-ottelu Kiekko-Espoo-Lukko 870 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaalien kokonaiskatsojaluvut 5 ottelua kohti: 3,705 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaalia kohti: 741 000 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaali: 6.4.1995 TPS-Jokerit 545 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Nightin SM-Liigan Finaali: 2.4.1995 TPS-Jokerit 935 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Night-ohjelmien katsojaluvut kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 22,930 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä MTV3:n Hockey Night-ottelua kohti SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 694 848 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 20.10.1994 Hockey Night Special/Hockey Forum Special Jokerit-HIFK 400 000 katsojaa

Eniten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Special/Hockey Forum Special lasketaan mukaan: 8.1.1995 TuTo-Kiekko-Espoo 1,030 miljoonaa katsojaa

MTV3:n Hockey Night-ohjelmien katsojaluvut kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 22,530 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä MTV3:n Hockey Night-ottelua kohti SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 704 063 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 25.9.1994 JyP HT-HIFK 450 000 katsojaa

Eniten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1994-1995 kun Hockey Night Specialia/Hockey Forum Specialia ei lasketa mukaan: 8.1.1995 TuTo-Kiekko-Espoo 1,030 miljoonaa katsojaa
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MTV3:n Hockey Night-lähetykset SM-Liigan suhteen keräsivät sarjakaudella 1995-1996 seuraavanlaisia katsojalukuja;

Hockey Night Katsojaluvut 1995-1996

17.9.1995: Ilves-TPS 400 000 katsojaa

24.9.1995: Jokerit-Kiekko-Espoo 490 000 katsojaa

1.10.1995: KalPa-Ässät 450 000 katsojaa

8.10.1995: Tappara-Lukko 630 000 katsojaa

15.10.1995: JyP HT-Ilves 605 000 katsojaa

22.10.1995: HIFK-Jokerit 450 000 katsojaa

29.10.1995: HPK-HIFK 500 000 katsojaa

5.11.1995: Kiekko-Espoo-TPS 550 000 katsojaa

12.11.1995: Ässät-Tappara 600 000 katsojaa

19.11.1995: Jokerit-Lukko 650 000 katsojaa (Mahdollisesti tämä ottelu saattoi olla myös pikaisen vaihdon jälkeen HIFK-Ilves, mutta muussa tapauksessa tämä ottelu oli Jokerit-Lukko.)

26.11.1995: Ässät-Kiekko-Espoo 900 000 katsojaa

3.12.1995: TPS-KalPa Miljoona katsojaa

10.12.1995: TuTo-JyP HT 800 000 katsojaa

7.1.1996: Lukko-Jokerit 615 000 katsojaa

14.1.1996: Jokerit-TPS 655 000 katsojaa

21.1.1996: HPK-Kiekko-Espoo 700 000 katsojaa

28.1.1996: Ilves-Lukko 715 000 katsojaa

4.2.1996: TPS-Ässät 725 000 katsojaa

11.2.1996: HIFK-Lukko 735 000 katsojaa

18.2.1996: JyP HT-TuTo 950 000 katsojaa

25.2.1996: TPS-Jokerit 750 000 katsojaa

3.3.1996: Ässät-HIFK 850 000 katsojaa

10.3.1996: HIFK-Lukko 1,035 miljoonaa katsojaa

12.3.1996: Tappara-HPK 813 000 katsojaa

14.3.1996: HPK-Tappara 762 000 katsojaa

23.3.1996: TPS-Lukko 610 000 katsojaa

26.3.1996: HPK-Jokerit 890 000 katsojaa

30.3.1996: Jokerit-TPS 910 000 katsojaa

31.3.1996: TPS-Jokerit 935 000 katsojaa

2.4.1996: Jokerit-TPS 895 000 katsojaa

4.4.1996: TPS-Jokerit 529 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan kokonaiskatsojaluvut 22 ottelua kohti: 14,720 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Runkosarjan ottelua kohti: 669 091 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta: 17.9.1995 Ilves-TPS 400 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Runkosarjasta: 3.12.1995 TPS-KalPa Miljoona katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin Playoff-kauden kokonaiskatsojaluvut 5 ottelua kohti: 4,11 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin Playoff-kauden ottelua kohti: 822 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Hockey Night-ottelu Playoff-kaudelta: 23.3.1996 TPS-Lukko 610 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Night-ottelu Playoff-kaudelta: 10.3.1996 HIFK-Lukko 1,035 miljoonaa katsojaa

MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaalien kokonaiskatsojaluvut 4 ottelua kohti: 3,269 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaalia kohti: 817 250 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Nightin SM-Liigan Finaali: 4.4.1995 TPS-Jokerit 529 000 katsojaa

Eniten katsotuin Hockey Nightin SM-Liigan Finaali: 31.3.1996 TPS-Jokerit 935 000 katsojaa

MTV3:n Hockey Night-ohjelmien katsojaluvut kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1995-1996: 22,099 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä MTV3:n Hockey Night-ottelua kohti SM-Liigan sarjakaudella 1995-1996: 712 871 katsojaa

Vähiten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1995-1996: 17.9.1995 Ilves-TPS 400 000 katsojaa

Eniten katsotuin MTV3:n Hockey Night-ottelu kaikkiaan SM-Liigan sarjakaudella 1995-1996: 10.3.1996 HIFK-Lukko 1,035 miljoonaa katsojaa
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1996-1997 osuudesta täytyy tässä vaiheessa mainita sen verran, että valitettavasti vain vuoden 1996 puolen jokainen ottelu ja vuoden 1997 ensimmäisen Hockey Night-ottelun katsojaluvut ovat löytyneet kun muut katsojaluvut eivät toistaiseksi ole löytyneet joten seuraavat katsojaluvut yhtä huomioimatta ovat vuodelta 1996:

SM-Liigan katsojaluvut sarjakaudella 1996-1997 vuoden 1996 puolella+1 ottelu vuodelta 1997 MTV3:ssa

22.9.1996: Ässät-Jokerit 607 000 katsojaa

29.9.1996: SaiPa-Kiekko-Espoo 400 000 katsojaa

6.10.1996: Jokerit-JyP HT 450 000 katsojaa

13.10.1996: TPS-Lukko 500 000 katsojaa

20.10.1996: HIFK-Kiekko-Espoo 550 000 katsojaa

27.10.1996: Ilves-TPS 600 000 katsojaa

3.11.1996: JyP HT-Jokerit 666 000 katsojaa

10.11.1996: HPK-Ilves 641 000 katsojaa

17.11.1996: Kiekko-Espoo-Lukko 629 000 katsojaa

24.11.1996: KalPa-Tappara 783 000 katsojaa

1.12.1996: Lukko-SaiPa 736 000 katsojaa

8.12.1996: Tappara-HPK 666 000 katsojaa

5.1.1997: JyP HT-HIFK 679 000 katsojaa
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden katsojalukuja Liigasta toistaiseksi ainakin jossakin määrin esitysviikkonsa mukaan tulee seuraavaksi tähän alle joista suurimman osan olen maininnut aiemmin toisessa topikissa, mutta on mukana uusiakin katsojalukuja:

Viikko 37/2019

Liiga: 329 000 katsojaa keskimäärin 594 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla, kuukauden 18:sta katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla syyskuussa ja syyskuun 6:ksi katsotuin urheiluohjelma.)

Viikko 39/2019

Liiga: 43 000 katsojaa keskimäärin 196 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 9:ksi eniten katsotuin ohjelma tällä kertaa Sub-kanavalla, mutta se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Tämä taitaisi olla ensimmäinen kerta kun SM-Liigaa tai Liigaa tuli tosiaan Subilta.)

Viikko 41/2019

Liiga: 82 000 katsojaa keskimäärin 293 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8.)

Viikko 43/2019

Liiga: 146 000 katsojaa keskimäärin 376 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, kuukauden katsotuin ohjelma Sub-kanavalla lokakuussa ja juuri lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon mahtuneena sijalla 20.)

Viikko 46/2019

Liiga: 108 000 katsojaa keskimäärin 291 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin marraskuussa ja ei myöskään marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8.)

Viikko 48/2019

Liiga: 123 000 katsojaa keskimäärin 352 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla ja viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla marraskuussa, mutta se ei mahtunut marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 50/2019

Liiga: 102 000 katsojaa keskimäärin 376 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Se sijoittui kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin kanavalla sijalla 18, mutta ei mahtunut lähimainkaan katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon joulukuussa kuten ei pari viikkoa myöhemmin ollut viime vuoden viimeinen Liiga-lähetyskään.)

Pienenä bonuksena laitan mukaan myös viime kauden Liigan ratkaisuottelujen katsojalukuja JIM-kanavalta:

Kärpät-Tappara Viides Finaali 24.4.2018: 309 000 katsojaa keskimäärin ja 730 000 katsojaa katsojahuippu (Oli huhtikuun 2018 8:ksi katsotuin urheiluohjelma. Lisäksi oli huhtikuun 2018 katsotuin ohjelma JIM:llä.)

Kärpät-Tappara Kolmas Finaali 21.4.2018: 234 000 katsojaa keskimäärin ja 596 000 katsojaa katsojahuippu (Oli huhtikuun 2018 15:sta katsotuin urheiluohjelma. Lisäksi oli huhtikuun 2018 toiseksi katsotuin ohjelma JIM:llä.)

Kärpät-Tappara Ensimmäinen Finaali 17.4.2018: 215 000 katsojaa keskimäärin ja 546 000 katsojaa katsojahuippu (Oli huhtikuun 2018 19:sta katsotuin urheiluohjelma. Lisäksi oli huhtikuun 2018 kolmanneksi katsotuin ohjelma JIM:llä.)

HIFK-Kärpät Kuudes Välierä 12.4.2018: 181 000 katsojaa keskimäärin ja 489 000 katsojaa katsojahuippu (Oli huhtikuun 2018 5:ksi katsotuin ohjelma JIM:llä, mutta ei mahtunut katsotuimpien urheiluohjelmien listalle.)

Kärpät-HIFK Viides Välierä 11.4.2018: 135 000 katsojaa keskimäärin ja 356 000 katsojaa katsojahuippu (Oli huhtikuun 2018 7:ksi katsotuin ohjelma JIM:llä, mutta ei mahtunut katsotuimpien urheiluohjelmien listalle.)

HIFK-Kärpät Toinen Välierä 5.4.2018: 110 000 katsojaa keskimäärin ja 365 000 katsojaa katsojahuippu (Oli huhtikuun 2018 8:ksi katsotuin ohjelma JIM:llä, mutta ei mahtunut katsotuimpien urheiluohjelmien listalle.)
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1992-1993 osalta vuoden 1992 puolen YLE:n lähetyksistä puhuttaessa ei paljon uutta ole tullut ilmi.

Jokainen ja parhaitenkin katsottu kiekkolähetys on kerännyt vuoden 1992 puolella ainakin näillä näkymin jonkin verran vähemmän katsojia kuin esimerkiksi kovassa nosteessa olleet YLE:n F1-kisalähetykset ja ne ovat voineet kerätä jonkin verran vähemmän katsojia kuin myös Kolmostelevisionkin vastaavat sen kanavan loppuaikoina.

SM-Liigan parhaiten katsotuinta YLE:n lähetystäkään ei harmittavasti ollut mainittu, mutta vuoden 1992 puolella niitä on katsottu vähän enemmän näillä näkymin kuin vuoden 1993 puolella.

Eräänlainen takaraja kulkee näillä näkymin yli 580 000 katsojan eli vuoden 1993 Ratkaisevan Finaalin katsojaluvun, mutta on esimerkiksi alle katsotuimpien tai ainakin lähtökohtaisesti vuoden 1992 katsotuimpien F1-kisojen eli tuolloin puhutaan alle 740 000-800 000 katsojan katsojalukemien ja ihan äärimmillään alimmalta ylärajaltaan alle 655 000 katsojan mikä katsojaluku oli kyseessä esimerkiksi Estorilin 1992 kilpailulla YLE:n lähetyksistä puhuttaessa TV2:ssa.

Saa nähdä sitten, että millaisia tarkempia tietoja toivon mukaan löytyisi jossakin vaiheessa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden aikana ja oikeammin myös aivan viimeinen päättyneen vuoden esitysviikon Subin Liiga-lähetys keräsi seuraavanlaiset katsojaluvut:

Viikko 52/2019

Liiga: 80 000 katsojaa keskimäärin ja 319 000 katsojaa oli katsojahuippu millä se oli kanavan 13:sta katsotuin ohjelma esitysviikollaan. Ohjelma ei mahtunut joulukuun katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla toisin kuin tämä aiemmin esitelty Subin Liiga-lähetys:

Viikko 50/2019

Liiga: 102 000 katsojaa keskimäärin 376 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Se sijoittui kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin kanavalla sijalla 18, mutta ei mahtunut lähimainkaan katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon joulukuussa kuten ei pari viikkoa myöhemmin ollut viime vuoden viimeinen Liiga-lähetyskään.)

Uusin Liiga-lähetys Subilla keräsi seuraavat katsojaluvut:

Viikko 1/2020

Liiga: 102 000 katsojaa keskimäärin 310 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 7:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänä vuonna Subin Liiga-lähetykset ovat keränneet lähihistoriasta puhuttuna seuraavanlaisia katsojalukuja:

Viikko 3/2020

Liiga: 76 000 katsojaa keskimäärin 267 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan.)

Viikko 5/2020

Liiga: 113 000 katsojaa keskimäärin 367 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänä vuonna Subin Liiga-lähetykset ovat keränneet lähihistoriasta puhuttuna seuraavanlaisia katsojalukuja kaikkiaan hieman niitä yhteen kootusti:

Viikko 1/2020

Liiga: 102 000 katsojaa keskimäärin 310 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 7:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Jostain kumman syystä tämä ohjelma ei mahtunut Sub-kanavan katsotuimpien ohjelmien joukkoon tammikuussa vaikka katsojaluvun sijoitus olisi riittänyt sijaan 9 kanavan omien katsotuimpien ohjelmien joukossa. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin tammikuussa.)

Viikko 3/2020

Liiga: 76 000 katsojaa keskimäärin 267 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Tätäkään ottelua erikoisesti ei ollut huomioitu kanavan katsotuimpien ohjelmien osalta kuukauden katsotuimpien ohjelmien osalta Sub-kanavalla. Sijaluku ohjelmalle olisi ollut jaettu 18:sta. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin tammikuussa.)

Viikko 5/2020

Liiga: 113 000 katsojaa keskimäärin 370 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Tavoittavuushuippu tosin oli kuukauden katsotuimpien ohjelmien osalta tammikuuhun mennessä hieman korottunut tarkastusten myötä.

Sub-kanavan otteluista tammikuussa tämä mahtui ainoana otteluna kanavan omiin ohjelmiin viidenneksi katsotuimpana sellaisena joskin erikoista kyllä myös tätä edeltävät ottelut tammikuussa olisivat mahtuneet listalle, mutta ne olivat erikoisesti niiltä ulos jätetyt niiden mahtuessa listaan enemmän tai vähemmän riittävillä katsojaluvuilla. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin tammikuussa.)

Viikko 7/2020

Liiga: 100 000 katsojaa keskimäärin 309 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Erikoista kyllä tämä ottelu ei jostakin kumman syystä mahtunut Sub-kanavalla kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon helmikuussa vaikka hädin tuskin sitä parempi keskikatsojamäärältään ja tavoittavuushuipullaan huonompi lähetys mahtui.

Tämä ottelu olisi ollut 7:s Sub-kanavan kuukauden katsotuimmissa ohjelmissa mahtuessaan niihin. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin helmikuussa.)

Viikko 9/2020

Liiga: 101 000 katsojaa keskimäärin 270 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Samalla tämä ottelu oli myös Sub-kanavan 6:ksi katsotuin ohjelma helmikuussa kuukauden aikana jaetusti muutoin viidennellä tilalla kuudennen sijan ollessa ohjelman oma sijoitus. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin helmikuussa.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime vuoden Liigan ja osin tämänkin vuoden Liigan tai sarjakauden 2019-2020 katsojaluvut jäivät aikanaan sarjassa tietenkin pienemmäksi kuin normaalisti kauden päättyessäkin etukäteen runkosarjan päätteeksi tai aivan päätöskierrosta edeltäen 13.3.2020 alkaen koronaviruksen takia.

Mestaruutta ei tietenkään jaettu tai kautta jatkettu poikkeuksellisesti edes tynkänä ensi kerran sitten vuoden 1944 eli sota-ajan kun vuonna 1945 jopa Lapin Sota ei ollut enää este vastaavasti jääkiekossa tai sellaiseksi sitä ei ainakaan silloisesta kohusta huolimatta enää katsottu.

TV:n puolen viikkokohtaisia katsojalukuja tulisi viimein koottuna tähän viestiin kun ajallaan maaliskuussa tai osin huhtikuunkaan aikana näin ei tänä vuonna tullut tehtyä.

TV-lähetyskierrokset päättyivät tänä vuonna nk. Karkausvuoden osalta helmikuulle kun maaliskuussa kaiken tietysti runkosarjan päätteeksi muutenkin perui korona.

Koronan peruuntumisen myötä en tee nyt erillistä runkosarjakatsausta tähän kun kausi tietenkin päättyi jo runkosarjaan ilman Playoff-kautta missään muodossa edes tynkänä ta siirretyin suorin Välierin tai Finaalein.

Katsojaluvut olivat lopulta 13 TV-lähetyskierroksen (14:sta olisi ollut juuri kun korona tuli perumaan kaiken.) seuraavat kun otteluja nähtiin MTV3:lla ja Subilla:

Viikko 37/2019

Liiga: 329 000 katsojaa keskimäärin 594 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla, kuukauden 18:sta katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla syyskuussa ja syyskuun 6:ksi katsotuin urheiluohjelma.)

Viikko 39/2019

Liiga: 43 000 katsojaa keskimäärin 196 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 9:ksi eniten katsotuin ohjelma tällä kertaa Sub-kanavalla, mutta se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Tämä taitaisi olla ensimmäinen kerta kun SM-Liigaa tai Liigaa tuli tosiaan Subilta.)

Viikko 41/2019

Liiga: 82 000 katsojaa keskimäärin 293 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8.)

Viikko 43/2019

Liiga: 146 000 katsojaa keskimäärin 376 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, kuukauden katsotuin ohjelma Sub-kanavalla lokakuussa ja juuri lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon mahtuneena sijalla 20.)

Viikko 46/2019

Liiga: 108 000 katsojaa keskimäärin 291 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin marraskuussa ja ei myöskään marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8.)

Viikko 48/2019

Liiga: 123 000 katsojaa keskimäärin 352 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla ja viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla marraskuussa, mutta se ei mahtunut marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 50/2019

Liiga: 102 000 katsojaa keskimäärin 376 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Se sijoittui kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin kanavalla sijalla 18, mutta ei mahtunut lähimainkaan katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon joulukuussa kuten ei pari viikkoa myöhemmin ollut viime vuoden viimeinen Liiga-lähetyskään.)

Viikko 52/2019

Liiga: 80 000 katsojaa keskimäärin ja 319 000 katsojaa oli katsojahuippu millä se oli kanavan 13:sta katsotuin ohjelma esitysviikollaan. Ohjelma ei mahtunut joulukuun katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla toisin kuin tämä aiemmin esitelty Subin Liiga-lähetys:

Viikko 1/2020

Liiga: 102 000 katsojaa keskimäärin 310 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 7:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Jostain kumman syystä tämä ohjelma ei mahtunut Sub-kanavan katsotuimpien ohjelmien joukkoon tammikuussa vaikka katsojaluvun sijoitus olisi riittänyt sijaan 9 kanavan omien katsotuimpien ohjelmien joukossa. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin tammikuussa.)

Viikko 3/2020

Liiga: 76 000 katsojaa keskimäärin 267 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Tätäkään ottelua erikoisesti ei ollut huomioitu kanavan katsotuimpien ohjelmien osalta kuukauden katsotuimpien ohjelmien osalta Sub-kanavalla. Sijaluku ohjelmalle olisi ollut jaettu 18:sta. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin tammikuussa.)

Viikko 5/2020

Liiga: 113 000 katsojaa keskimäärin 370 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Tavoittavuushuippu tosin oli kuukauden katsotuimpien ohjelmien osalta tammikuuhun mennessä hieman korottunut tarkastusten myötä.

Sub-kanavan otteluista tammikuussa tämä mahtui ainoana otteluna kanavan omiin ohjelmiin viidenneksi katsotuimpana sellaisena joskin erikoista kyllä myös tätä edeltävät ottelut tammikuussa olisivat mahtuneet listalle, mutta ne olivat erikoisesti niiltä ulos jätetyt niiden mahtuessa listaan enemmän tai vähemmän riittävillä katsojaluvuilla. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin tammikuussa.)

Viikko 7/2020

Liiga: 100 000 katsojaa keskimäärin 309 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Erikoista kyllä tämä ottelu ei jostakin kumman syystä mahtunut Sub-kanavalla kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon helmikuussa vaikka hädin tuskin sitä parempi keskikatsojamäärältään ja tavoittavuushuipullaan huonompi lähetys mahtui.

Tämä ottelu olisi ollut 7:s Sub-kanavan kuukauden katsotuimmissa ohjelmissa mahtuessaan niihin. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin helmikuussa.)

Viikko 9/2020

Liiga: 101 000 katsojaa keskimäärin 270 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla esitysviikollaan. Samalla tämä ottelu oli myös Sub-kanavan 6:ksi katsotuin ohjelma helmikuussa kuukauden aikana jaetusti muutoin viidennellä tilalla kuudennen sijan ollessa ohjelman oma sijoitus. Tämä ohjelma ei mahtunut mitenkään katsotuimpiin urheiluohjelmiin helmikuussa.)

TV-ottelujen katsojaluvut kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 keskimääräisin katsojaluvuin: 1,505 miljoonaa katsojaa

TV-ottelujen katsojaluvut kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 tavoittavuushuipuilla: 4,323 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä TV-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2019-2020 keskimääräisin katsojaluvuin: 115 769 katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä TV-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2019-2020 tavoittavuushuipuin: 332 538 katsojaa

Vähiten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 keskimäärin: Viikon 39 TV-ottelu 43 000 katsojaa

Eniten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 keskimäärin: Viikon 37 TV-ottelu 329 000 katsojaa

Vähiten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 tavoittavuushuipulla: Viikon 39 TV-ottelu 196 000 katsojalla

Eniten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 tavoittavuushuipulla: Viikon 37 TV-ottelu 594 000 katsojalla

Subin Katsojaluvut Liiga-otteluissa kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua keskimäärin: 1,176 miljoonaa katsojaa

Subin Katsojaluvut Liiga-otteluissa kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua tavoittavuushuipuin: 3,729 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä Subin Liiga-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua keskimääräisin katsojaluvuin: 98 000 katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä Subin Liiga-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua tavoittavuushuipuin: 310 750 katsojaa

Vähiten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua keskimäärin: Viikon 39 TV-ottelu 43 000 katsojaa

Eniten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua keskimäärin: Viikon 43 TV-ottelu 146 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua tavoittavuushuipuin: Viikon 39 TV-ottelu 196 000 katsojaa

Eniten katsotuimmat Liiga-ottelut kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2019-2020 ilman MTV3-kanavan avausottelua tavoittavuushuipuin: Viikon 43 ja 50 TV-ottelut 376 000 katsojalla
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Anzi

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänä vuonna ja sarjakaudella 2020-2021 Liigan katsojaluvuista tulee jälleen asiaa ajankohtaisemminkin ja osin lähihistoriasta puhuen tässä viestissä.

Viime sarjakautta mukaillen otteluja on näytetty myös MTV3-kanavalla ja tullaan näyttämään enemmänkin kauden mittaan toivon mukaan.

Viime vuonna MTV3 teki tietenkin jo paluun Liigaan pitkän tauon ja silloisen SM-Liigan jälkeen, mutta tänä vuonna se on näyttänyt pelejä laajemmin lähinnä kuitenkin vain maksupuolella.

Ainakin ennakkomainonta ainakin on ollut kovaa ja osin virheellistäkin ikään kuin viime vuosi paluun osalta olisi unohdettu.

Isojen ennakkokehujen mukaan olisi joskus myös voinut luulla, että jopa edes vähän enemmän olisi ollut ilmaispuolenkin otteluja MTV3-kanavalla,

MTV3:lla ei ilmaisotteluja ole vielä sarja-avausta huomioimatta näkynyt viime vuotta enempää vaikka enemmän toki on tulossa kauden mittaan varmaankin runkosarjan osalta sen kerran, parin-kolmen tai muutaman ottelun verran tilanteesta riippuen.

Sub on myös jatkanut Liigan lähetyksiä. Samalla otteluista on tullut yleensä viikoittaisia viime vuoden kahden viikon välein keskimäärin olleiden ottelujen sijaan.

Viikkokohtaiset TV-katsojaluvut toistaiseksi koronan myötä osin lykättynä 1.10.2020 alkaneen sarjakauden ja 3.12.2020 koronan takia keskeytetyn sarjakauden osalta ovat seuraavat:

Viikko 40/2020

Liiga: 413 000 katsojaa keskimäärin 676 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 16:sta eniten katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla lokakuussa ja oli siitä huolimatta lokakuun 4:ksi katsotuin urheiluohjelma.)

Viikko 41/2020

Liiga: 158 000 katsojaa keskimäärin 465 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden katsotuin ohjelma Sub-kanavalla lokakuussa, mutta kummallisesti se ei ollut lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukossa kun siellä se olisi ollut ilman pois jättämistä sijalla 14.)

Viikko 42/2020

Liiga: 81 000 katsojaa keskimäärin 301 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 12.)

Viikko 43/2020

Liiga: 130 000 katsojaa keskimäärin 454 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 4.)

Viikko 44/2020

Liiga: 104 000 katsojaa keskimäärin 328 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 7.)

Viikko 46/2020

Liiga: 109 000 katsojaa keskimäärin 341 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla marraskuussa, mutta se ei mahtunut marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Viikko 47/2020

Liiga: 63 000 katsojaa keskimäärin ja 227 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta se ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla marraskuussa kuten ei myöskään katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon marraskuussa.)

Viikko 48/2020

Liiga: 96 000 katsojaa keskimäärin 317 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla marraskuussa ja ei myöskään marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8-10 jaetusti elokuvan ja UEFA:n Mestarien Liigan lähetyksen kanssa.)

Sarjakausi keskeytettiin 3.12.2020 ja juuri sen vuoksi näillä näkymin TV-otteluksi kaavailtu lähetys jäi pois viikolla 49 ja kuten myös jäi viikolla 50.

Sarjakautta toivon mukaan voidaan nyt aikaistettunakin jatkaa 16.12.2020 alkaen runkosarjan osalta ellei muuta tietenkin päätetä lisälykkäysten osalta.

Sarjakauden jatkuessa viikolla 51 olisi seuraava TV-ottelu Subilla tai viikolla 52 jälleen MTV3-kanavalla sitten sarja-alun ellei myös korona jollakin tapaa sijoita muita peruttuja TV-otteluja Subilta myös ensin parhaimmassa tapauksessa jopa ihan lähipäiville sarjan jatkuessa sitä ennen juurikin Subille.

Aikaistaminen ja salliminen tarkoittaisi vielä mahdollisesti juuri ja juuri TV-ottelua jo myös heti viikolle 51 kuten siltä näyttää.

Muutoin tietysti tauko voi olla pidempi sarjan kuin TV-ottelujenkin osalta.

Tai ylipäätään ilman tuotakin peliliikettä.

Tämän hetken kuumimpien tietojen mukaan kautta nähtävästi aiotaan jatkaa ja mahdollisesti nyt tuo tuoreinkin TV-ottelu varmaankin näytetään.

Mikäli kautta jatketaan ja aluerajoituksiin on uskominen niin tammikuussa varmaankin ikävämmät rajoitukset tulevat taas tielle.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden ja päättyneen viime vuoden aikana olleita Liigan sarjakauden 2020-2021 TV-katsojalukuja kieltämättä on hieman sekoittanut aiempi koronataukokin.

Siksi muun muassa ensimmäiset tämän uusimman viestin TV:ssä olleet ottelut eivät tulleet näytetyksi ajallaan.

Mikäli kuitenkin tulivat niin esitysviikoillaan ne eivät poikkeuksellisesti katsojalukuineen mahtuneet viikkokohtaisille listoille.

Pitkälti varmaankin siksi kun epävarmuutta tuntui olevan niiden ruudussa näkymisestäkin yleensäkin kauden jatkuessa sitten käytännössä tyhjille katsomoille.

Joka tapauksessa tässä itse katsojalukuja:

Viikko 51/2020

Liiga: Ei mahtunut lainkaan listoille, mutta toisaalta tätä kauden jatko-ottelua ei välttämättä näytetty huolimatta kauden muusta jatkumisesta TV:ssä (Listalle pääsemiseen Sub-kanavalla olisi vaatinut 27 000 katsojaa. Ottelun parivaljakkokin oli epäselvä ellei sitten lehdissä ollut kirjoitusvirhe.

Kauden alussa tässä ottelussa piti pelata parivaljakko Tappara-HIFK, mutta tämän ottelun tullessa kenties näytetyksi mikäli tuli niin osapuoleksi oli vaihtunut kaikkiaan järjestys TPS-Tappara-parivaljakkona.

Mene ja tiedä, että miten kävi tälle ottelulle vai korvattiinko myös ottelun osapuoletkin aivan täysin toisiksi kuin mitä piti ruudussa näkyä. HIFK:n osapuoleksi muutoin näin asian ulkopuolelta oli vaihtunut SaiPa. Ehkä ne sitten näkyivät kuvaruudussa tai sitten eivät lainkaan.)

Viikko 52/2020

Liiga: Ei mahtunut lainkaan listoille, mutta toisaalta tätä kauden erikoisottelua ei välttämättä näytetty huolimatta kauden muusta jatkumisesta TV:ssä (Listalle pääsemiseen poikkeuksellisena MTV3-kanavan lauantaiotteluna ja ylipäätään muutenkaan ensimmäisenä MTV3:n näyttämänä otteluna sitten kauden alun olisi vaatinut 222 000 katsojaa.

Tapaninpäivänä pelattavaksi aiotussa ottelussa varsinkin kauden alun mukaisesti piti pelata parivaljakko Ässät-Lukko, mutta tämä ottelu ei välttämättä näkynyt edeltävän viikon mahdolliseen näkymiseen verrattuna lainkaan. Etenkin kun ottelupäivänä ei tiettävästi pelattu lainkaan mitään.

Ässät muutenkin taisi jatkaa kauttaan ottelussa Sport-Ässät ja Lukko jatkoi kauttaan ottelussa Jukurit-Lukko. Mene ja tiedä, että olisiko vain ottelun parivaljakot vaihdettuna tämä ottelu näkynyt MTV3-kanavalla tai vaihtuneena Sub-kanavalla sitten muutoin myöhemmin. Toisaalta edeltävän viikon peliin nähden kenties mitään noista ei näkynyt kuvaruudussa lopulta sittenkään.)

Viikko 1/2021

Liiga: Ei mahtunut lainkaan listoille, mutta toisaalta tässäkin ottelussa on epäselvät ongelmansa ja mikäli jotain on näytetty niin osapuolet ottelussa vaihtuivat (Listalle pääsemiseen olisi Sub-kanavalla vaadittu tämän vuoden puolen ensimmäisenä mahdollisena TV-lähetyksenä 39 000 katsojaa.

Tässä ottelussa piti parin viikon välitauon jälkeen TV-lähetyksiä ajatellen pelata parivaljakko HIFK-HPK, mutta tämä ottelu ei välttämättä näkynyt parin edeltävän ja melkoisen todennäköisesti ainakin yhden perutun ottelun lisäksi kuvaruudussa.

Mikäli kuitenkin näkyi niin osapuolet ottelussa ovat olleet aivan toiset. Etenkin kun tiettävästi HIFK aloitti tämän kauden puolen ottelunsa ottelulla HIFK-JyP ja HPK vastaavasti aloitti tämän kauden puolen ottelunsa ottelulla HPK-Pelicans. Mene ja tiedä, että onko tätäkään lähetystä näytetty kuvaruudussa.)

Viikko 2/2021

Liiga: 101 000 katsojaa keskimäärin 297 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 18. Tämän ottelun osalta erikoista on vain se, että ketkä oikein pelasivat kuvaruudussa näkyneessä ottelussa?

Alkujaan tämän ottelun parivaljakon piti olla normaalisti ennakko-ohjelman tai hehkutusten mukaisesti Jukurit-SaiPa, mutta itse ottelupäivänä osapuolet ovat voineet olla TPS-Jukurit tai vastoin ennakkoa KooKoo-Sport.

SaiPa:nkin on väitetty kyllä näkyneen kuvaruudussa, mutta muussa tapauksessa ottelu olisi näkynyt päivää ennakkoa aiemmin ja parivaljakko olisi ollut Tappara-SaiPa. Muitakin ottelupäiviä ottelijoineen on ollut tarjolla tällä kyseisellä viikolla näkyneelle TV-lähetykselle joista vahvimmin tuon esitysviikon ottelun keskiviikkona.

Tuolloin poikkeusottelun kuvaruudussa olisi komeillut toinen parivaljakoista KalPa-KooKoo tai Kärpät-Lukko. Miten lienee sitten ollut asia, mutta ainakin tästä ottelusta eteenpäin TV-ottelut jatkuivat normaaliin tapaan viimeistään kaudella. Vaikkakin vielä toki mahdollisesti poikkeuksellisen näyttöpäivän puitteissa.)

Viikko 3/2021

Liiga: 114 000 katsojaa keskimäärin 397 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös 10:ksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tammikuussa, mutta se ei mahtunut tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Viimeinkin itse TV-lähetyksen osapuolet eli itse JyP-KalPa näkyivät kuvaruudussa ennakoiden mukaisesti.)

Viikko 4/2021

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 363 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut myös sijalla 18 tai tietenkin myös toisen Liiga-ottelun tullessa valituksi tuon kanavan kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon sitten sijalla 19 heti sen perään. TV-lähetyksen osapuolet eli Sport-SaiPa näkyivät kuvaruudussa ennakoiden mukaisesti.)

Viikko 5/2021

Liiga: 124 000 katsojaa keskimäärin 361 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)

Viikko 6/2021

Liiga: 107 000 katsojaa keskimäärin 383 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)

Viikko 7/2021

Liiga: 71 000 katsojaa keskimäärin 220 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)

Uusimman TV-ottelun katsojaluvut tulevat lähipäivinä tietoon.

Yleensäkin vajaa kuukausi sitten olleissa suuremmissa puheissa jälleen koronan vaivaaman sarjakauden myötä oli selvää, että loppukauden lähetykset ovat näillä näkymin runkosarjan loppupuolelle asti Sub-kanavan lähetyksiä.

Mahdollisesti korona voi aiheuttaa runkosarjan päättymisen ennaltakin vaikkakin varmaankaan edelliskauden tyylistä koko kauden lopettamista etuajassa ei haluta tehdä missään nimessä uudestaan.

Ei ainakaan ennen kuin on pakko.

Raskaaksi toki on käynyt tyhjille tai käytännön tyhjille katsomoille pelaaminen sellaisenaan.

MTV3-kanavalla ei välttämättä näy ottelun otteluakaan enää ennen runkosarjan loppua, mutta täysin varmaa se ei vielä ole ja ei varsinkaan kun tosiaan aiemmin kaudella peruuntui näillä näkymin yksi ottelu ainakin kuvaruudusta ja liikkumavaraa ihan loppukaudesta varmaankin vielä on.

Etenkin kun ihan loppukauden televisiointejakaan ei sellaisenaan ole vielä päätetty.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden puolella esitettyjen, sarjakauden 2020-2021 Liigan TV-lähetysten katsojalukuja tulee seuraavaksi tähän viestiin jälleen päivitettynä kun nyt näin korona-ajasta huolimatta voitiin ja voidaan loppumetreiltään näillä näkymin pelata runkosarja ilman enempiä keskeytyksiä, mutta myös jälleen tyhjin tai hyvin lähelle tyhjin katsomoin loppuun asti.

Katsojaluvut tulevatkin tässä:

Viikko 5/2021

Liiga: 124 000 katsojaa keskimäärin 361 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta. Tämä mahtui myös kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla sijalle kuusi, mutta toivoakaan ei ollut mahtua helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 6/2021

Liiga: 107 000 katsojaa keskimäärin 383 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla helmikuussa ja ei myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut myös sijalla 9.)

Viikko 7/2021

Liiga: 71 000 katsojaa keskimäärin 220 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta, mutta se ei juuri ja juuri mahtunut kuukauden katsotumpiin ohjelmiin Sub-kanavalla ja ei myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 8/2021

Liiga: 64 000 katsojaa keskimäärin 226 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla jaetulla sijallaan ja tietenkin omalla sijallaan siinä vaiheessa kautta. Se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla ja ei myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 9/2021

Liiga: 117 000 katsojaa keskimäärin 347 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta. Tämä mahtui myös kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla jaetulle sijalle 9 ja omalle sijalleen 10 paremmasta tavoittavuushuipustaan huolimatta, mutta toivoakaan ei ollut mahtua maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 10/2021

Liiga: 83 000 katsojaa keskimäärin 242 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla jaetulla sijalla ja tietenkin omalla sijallaan siinä vaiheessa kautta. Se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 11/2021

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 350 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla jaetulla sijalla ja tietenkin omalla sijallaan siinä vaiheessa kautta, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla maaliskuussa ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut myös jaetulla sijalla 19 ja muutoin viimeistään omalla sijallaan 20 eli vielä olisi tosiaan mahtunut edes kanavan omiin kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon mukaan.)

Viikko 12/2021

Liiga: 96 000 katsojaa keskimäärin 301 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 5:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla maaliskuussa ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 20 eli vielä olisi mahtunut tosiaan edes kanavan omiin kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon mukaan. Ja mikäli sitten jo edeltävä Liigan TV-lähetys olisi mennyt edelle niin sitten olisi ollutkin perusteltua jättää tämä lähetys kuukauden katsotuimpien ohjelmien ulkopuolelle.)

Viikko 13/2021

Liiga: 78 000 katsojaa keskimäärin 233 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi katsotuin ohjelma jaetulla tilalla ja omalla sijallaan 7 Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta.)

Viikko 14/2021

Liiga: 58 000 katsojaa keskimäärin 200 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta.)

Näillä näkymin tai en ainakaan ole huomannut ilman ihmeitä, että ennen runkosarjan loppua ei MTV3 ole tainnut näyttää yhtäkään peliä näin koronakauden aikana ihan alun jälkeen.

Kaikki ottelut ovat täten tosiaan tulleet ainakin tietääkseni vain Subilta.

Saa nähdä, että miten Playoff-kausi hoidetaan vai lopetetaanko huonossa tapauksessa koko kausi?

Viime vuonna kausi tosiaan lopetettiin juuri aivan runkosarjan viimeiselle kierrokselle tai Playoff-kauden alkuun hieman näkökannasta riippuen.

Tosin Playoff-kautta runkosarjaan nähden ei pelattu sellaisenaan ainuttakaan ottelua joten runkosarjaan voitiin viime kaudella sanoa sen päättyneen siihen vaikka joitakin yksittäisiä otteluja tai olla käynnissä tai niitä piti juurikin päättäjäispäivänä vielä pelata.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Eikös juuri launtaina tullut maikkarilta se päiväpeli?

Mikäli vain oli sittenkin osapuolet lauantaina Ilves-Tappara niin taisi tulla joo.

Unohtui vain mainita ja pitää päivittää kunhan jotain lisätietoa lähetyksestä tulisi.

Etenkin kun Maikkarille tuo siirtyminen taisi tulla kovin yllättäen tai sitten ei vain isommin ollut mitään kovin suurta ennakkoa ennen kuin siirtyminen näin runkosarjan loppuvaiheissa tapahtui.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime vuoden Liigan ja osin tämänkin vuoden Liigan tai sarjakauden 2020-2021 katsojaluvut jäivät aikanaan sarjassa tietenkin pienemmäksi kuin normaalisti kauden päättyessäkin koronaviruksen takia.

Mestaruus tosin jaettiin Rauman Lukolle.

TV:n puolen viikkokohtaisia katsojalukuja tulisi viimein koottuna tähän viestiin kun ajallaan huhtikuussa tai osin toukokuunkaan aikana näin ei tänä vuonna tullut tehtyä.

Vielä tällä erää en tee nyt erillistä runkosarjakatsausta tähän tai Playoff-kauden katsausta lähinnä tilan säästöksi.

Katsojaluvut olivat lopulta 26 selvän TV-lähetyskierroksen jälkeen seuraavat kun otteluja nähtiin MTV3:lla ja Subilla, mutta pieniä epäselvyyksiäkin on kiitos koronan ja kun on paha sanoa myös useimmista muista TV-otteluista Playoff-kaudelta:

Viikko 40/2020

Liiga: 413 000 katsojaa keskimäärin 676 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 16:sta eniten katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla lokakuussa ja oli siitä huolimatta lokakuun 4:ksi katsotuin urheiluohjelma.)

Viikko 41/2020

Liiga: 158 000 katsojaa keskimäärin 465 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden katsotuin ohjelma Sub-kanavalla lokakuussa, mutta kummallisesti se ei ollut lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukossa kun siellä se olisi ollut ilman pois jättämistä sijalla 14.)

Viikko 42/2020

Liiga: 81 000 katsojaa keskimäärin 301 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 12.)

Viikko 43/2020

Liiga: 130 000 katsojaa keskimäärin 454 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 4.)

Viikko 44/2020

Liiga: 104 000 katsojaa keskimäärin 328 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 7.)

Viikko 46/2020

Liiga: 109 000 katsojaa keskimäärin 341 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla marraskuussa, mutta se ei mahtunut marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Viikko 47/2020

Liiga: 63 000 katsojaa keskimäärin ja 227 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta se ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla marraskuussa kuten ei myöskään katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon marraskuussa.)

Viikko 48/2020

Liiga: 96 000 katsojaa keskimäärin 317 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla marraskuussa ja ei myöskään marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8-10 jaetusti elokuvan ja UEFA:n Mestarien Liigan lähetyksen kanssa.)

Sarjakausi keskeytettiin 3.12.2020 ja juuri sen vuoksi näillä näkymin TV-otteluksi kaavailtu lähetys jäi pois viikolla 49 ja kuten myös jäi viikolla 50.

Viikko 51/2020

Liiga: Ei mahtunut lainkaan listoille, mutta toisaalta tätä kauden jatko-ottelua ei välttämättä näytetty huolimatta kauden muusta jatkumisesta TV:ssä (Listalle pääsemiseen Sub-kanavalla olisi vaatinut 27 000 katsojaa. Ottelun parivaljakkokin oli epäselvä ellei sitten lehdissä ollut kirjoitusvirhe.

Kauden alussa tässä ottelussa piti pelata parivaljakko Tappara-HIFK, mutta tämän ottelun tullessa kenties näytetyksi mikäli tuli niin osapuoleksi oli vaihtunut kaikkiaan järjestys TPS-Tappara-parivaljakkona.

Mene ja tiedä, että miten kävi tälle ottelulle vai korvattiinko myös ottelun osapuoletkin aivan täysin toisiksi kuin mitä piti ruudussa näkyä. HIFK:n osapuoleksi muutoin näin asian ulkopuolelta oli vaihtunut SaiPa. Ehkä ne sitten näkyivät kuvaruudussa tai sitten eivät lainkaan.)

Viikko 52/2020

Liiga: Ei mahtunut lainkaan listoille, mutta toisaalta tätä kauden erikoisottelua ei välttämättä näytetty huolimatta kauden muusta jatkumisesta TV:ssä (Listalle pääsemiseen poikkeuksellisena MTV3-kanavan lauantaiotteluna ja ylipäätään muutenkaan ensimmäisenä MTV3:n näyttämänä otteluna sitten kauden alun olisi vaatinut 222 000 katsojaa.

Tapaninpäivänä pelattavaksi aiotussa ottelussa varsinkin kauden alun mukaisesti piti pelata parivaljakko Ässät-Lukko, mutta tämä ottelu ei välttämättä näkynyt edeltävän viikon mahdolliseen näkymiseen verrattuna lainkaan. Etenkin kun ottelupäivänä ei tiettävästi pelattu lainkaan mitään.

Ässät muutenkin taisi jatkaa kauttaan ottelussa Sport-Ässät ja Lukko jatkoi kauttaan ottelussa Jukurit-Lukko. Mene ja tiedä, että olisiko vain ottelun parivaljakot vaihdettuna tämä ottelu näkynyt MTV3-kanavalla tai vaihtuneena Sub-kanavalla sitten muutoin myöhemmin. Toisaalta edeltävän viikon peliin nähden kenties mitään noista ei näkynyt kuvaruudussa lopulta sittenkään.)

Viikko 1/2021

Liiga: Ei mahtunut lainkaan listoille, mutta toisaalta tässäkin ottelussa on epäselvät ongelmansa ja mikäli jotain on näytetty niin osapuolet ottelussa vaihtuivat (Listalle pääsemiseen olisi Sub-kanavalla vaadittu tämän vuoden puolen ensimmäisenä mahdollisena TV-lähetyksenä 39 000 katsojaa.

Tässä ottelussa piti parin viikon välitauon jälkeen TV-lähetyksiä ajatellen pelata parivaljakko HIFK-HPK, mutta tämä ottelu ei välttämättä näkynyt parin edeltävän ja melkoisen todennäköisesti ainakin yhden perutun ottelun lisäksi kuvaruudussa.

Mikäli kuitenkin näkyi niin osapuolet ottelussa ovat olleet aivan toiset. Etenkin kun tiettävästi HIFK aloitti tämän kauden puolen ottelunsa ottelulla HIFK-JyP ja HPK vastaavasti aloitti tämän kauden puolen ottelunsa ottelulla HPK-Pelicans. Mene ja tiedä, että onko tätäkään lähetystä näytetty kuvaruudussa.)

Viikko 2/2021

Liiga: 101 000 katsojaa keskimäärin 297 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 18. Tämän ottelun osalta erikoista on vain se, että ketkä oikein pelasivat kuvaruudussa näkyneessä ottelussa?

Alkujaan tämän ottelun parivaljakon piti olla normaalisti ennakko-ohjelman tai hehkutusten mukaisesti Jukurit-SaiPa, mutta itse ottelupäivänä osapuolet ovat voineet olla TPS-Jukurit tai vastoin ennakkoa KooKoo-Sport.

SaiPa:nkin on väitetty kyllä näkyneen kuvaruudussa, mutta muussa tapauksessa ottelu olisi näkynyt päivää ennakkoa aiemmin ja parivaljakko olisi ollut Tappara-SaiPa. Muitakin ottelupäiviä ottelijoineen on ollut tarjolla tällä kyseisellä viikolla näkyneelle TV-lähetykselle joista vahvimmin tuon esitysviikon ottelun keskiviikkona.

Tuolloin poikkeusottelun kuvaruudussa olisi komeillut toinen parivaljakoista KalPa-KooKoo tai Kärpät-Lukko. Miten lienee sitten ollut asia, mutta ainakin tästä ottelusta eteenpäin TV-ottelut jatkuivat normaaliin tapaan viimeistään kaudella. Vaikkakin vielä toki mahdollisesti poikkeuksellisen näyttöpäivän puitteissa.)

Viikko 3/2021

Liiga: 114 000 katsojaa keskimäärin 397 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös 10:ksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tammikuussa, mutta se ei mahtunut tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Viimeinkin itse TV-lähetyksen osapuolet eli itse JyP-KalPa näkyivät kuvaruudussa ennakoiden mukaisesti.)

Viikko 4/2021

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 363 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut myös sijalla 18 tai tietenkin myös toisen Liiga-ottelun tullessa valituksi tuon kanavan kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon sitten sijalla 19 heti sen perään. TV-lähetyksen osapuolet eli Sport-SaiPa näkyivät kuvaruudussa ennakoiden mukaisesti.)

Viikko 5/2021

Liiga: 124 000 katsojaa keskimäärin 361 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta. Tämä mahtui myös kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla sijalle kuusi, mutta toivoakaan ei ollut mahtua helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 6/2021

Liiga: 107 000 katsojaa keskimäärin 383 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla helmikuussa ja ei myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut myös sijalla 9.)

Viikko 7/2021

Liiga: 71 000 katsojaa keskimäärin 220 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta, mutta se ei juuri ja juuri mahtunut kuukauden katsotumpiin ohjelmiin Sub-kanavalla ja ei myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 8/2021

Liiga: 64 000 katsojaa keskimäärin 226 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla jaetulla sijallaan ja tietenkin omalla sijallaan siinä vaiheessa kautta. Se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla ja ei myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 9/2021

Liiga: 117 000 katsojaa keskimäärin 347 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta. Tämä mahtui myös kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla jaetulle sijalle 9 ja omalle sijalleen 10 paremmasta tavoittavuushuipustaan huolimatta, mutta toivoakaan ei ollut mahtua maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 10/2021

Liiga: 83 000 katsojaa keskimäärin 242 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla jaetulla sijalla ja tietenkin omalla sijallaan siinä vaiheessa kautta. Se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 11/2021

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 350 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla jaetulla sijalla ja tietenkin omalla sijallaan siinä vaiheessa kautta, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla maaliskuussa ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut myös jaetulla sijalla 19 ja muutoin viimeistään omalla sijallaan 20 eli vielä olisi tosiaan mahtunut edes kanavan omiin kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon mukaan.)

Viikko 12/2021

Liiga: 96 000 katsojaa keskimäärin 301 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 5:ksi eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla maaliskuussa ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 20 eli vielä olisi mahtunut tosiaan edes kanavan omiin kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon mukaan. Ja mikäli sitten jo edeltävä Liigan TV-lähetys olisi mennyt edelle niin sitten olisi ollutkin perusteltua jättää tämä lähetys kuukauden katsotuimpien ohjelmien ulkopuolelle.)

Viikko 13/2021

Liiga: 78 000 katsojaa keskimäärin 233 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 6:ksi katsotuin ohjelma jaetulla tilalla ja omalla sijallaan 7 Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta. Huhtikuun katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalle ohjelma mahtui lopulta sijalle 16, mutta ei katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon huhtikuussa.)

Viikko 14/2021

Liiga: Ilves-Tappara 127 000 katsojaa keskimäärin 208 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut runkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen ja melko yllättäen päiväpelinä tulleena otteluna MTV3-kanavan omien katsotuimpien ohjelmien tai myöskään kuukauden katsotuimpien ohjelmien listalle, mutta se mahtui huhtikuun urheiluohjelmien joukkoon jaetulle sijalle 12 ja omalle sijalleen 13.)

Liiga: 58 000 katsojaa keskimäärin 200 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli sittenkin 9:ksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla siinä vaiheessa kautta. Lähetys ei lopulta mahtunut Sub-kanavan katsotuimpiin ohjelmiin huhtikuussa ja ei myöskään katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon huhtikuussa. Tähän lähetykseen näillä näkymin päättyivät runkosarjan tai kauden lähetykset Subilla vaikka itse runkosarja päättyi 13.4.2021.)

Viikko 15/2021

Liiga: 292 000 katsojaa ja 485 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 15:ksi katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla. Tämä lähetys ei mahtunut MTV3-kanavalle huhtikuussa kanavan katsotuimpien ohjelmien joukkoon, mutta jostakin käsittämättömästä syystä tämä ottelu katsojaluvultaan jäi huhtikuun katsotuimmista urheiluohjelmista pois. Mikäli se olisi merkitty huhtikuun urheiluohjelmien joukkoon niin sijoitus olisi ollut 6:s. Tästä lähetyksestä näillä näkymin alkoivat Playoff-kauden lähetykset MTV3:lla vaikka itse Playoff-kausi oli alkanut jo 15.4.2021.)

Viikko 16/2021

Liiga: 311 000 katsojaa ja 632 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut Playoff-kauden otteluna MTV3-kanavan omien katsotuimpien ohjelmien tai myöskään kuukauden katsotuimpien ohjelmien listalle, mutta se mahtui huhtikuun urheiluohjelmien joukkoon jaetulle sijalle 5.)

Viikko 17/2021

Liiga: 90 000 katsojaa ja 215 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut Playoff-kauden otteluna MTV3-kanavan omien katsotuimpien ohjelmien, myöskään kuukauden katsotuimpien ohjelmien listalle tai lopulta edes huhtikuun urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 18/2021

Liiga: 491 000 katsojaa ja 771 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 8:ksi katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla, kuukauden katsotuimmissa ohjelmissa se oli 13:sta MTV3-kanavalla ja toukokuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon se pääsi sijalle 5. Finaalien ensimmäinen ottelu eli Lukko-TPS oli kyseessä. On paha sanoa, että tuliko Playoff-kauden päätöksiä eli 3.5.2021 pelattuja Tappara-Lukko ja TPS-HIFK kuvaruudussa kyseisellä esitysviikolla vai ei. Samoin tätä ottelua seuraava päätösviikon ottelu on epäselvä.)

Viikko 19/2021

Liiga: 150 000 katsojaa ja 250 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut Playoff-kauden otteluna MTV3-kanavan omien katsotuimpien ohjelmien, myöskään kuukauden katsotuimpien ohjelmien listalle tai lopulta edes huhtikuun urheiluohjelmien joukkoon. Finaalien viimeinen ottelu eli TPS-Lukko oli kyseessä. On paha sanoa, että tuliko kauden päätös kuvaruudussa kyseisellä esitysviikolla vai ei. Mikäli ei niin pyyhin sen pois ennen pitkää.)

TV-ottelujen katsojaluvut kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 keskimääräisin katsojaluvuin: 3,826 miljoonaa katsojaa

TV-ottelujen katsojaluvut kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 tavoittavuushuipuilla: 9,59 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä TV-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2020-2021 keskimääräisin katsojaluvuin: 147 154 katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä TV-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2020-2021 tavoittavuushuipuin: 368 846 katsojaa

Vähiten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 keskimäärin: Viikon 14 TV-ottelu 58 000 katsojaa

Eniten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 keskimäärin: Viikon 18 TV-ottelu 491 000 katsojaa

Vähiten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 tavoittavuushuipulla: Viikon 14 TV-ottelu 200 000 katsojalla

Eniten katsotuin TV-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 tavoittavuushuipulla: Viikon 18 TV-ottelu 771 000 katsojalla

Subin Katsojaluvut Liiga-otteluissa kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja keskimäärin: 1,952 miljoonaa katsojaa

Subin Katsojaluvut Liiga-otteluissa kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: 6,353 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä Subin Liiga-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja keskimääräisin katsojaluvuin: 102 737 katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä Subin Liiga-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: 334 368 katsojaa

Vähiten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja keskimäärin: Viikon 14 TV-ottelu 58 000 katsojaa

Eniten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja keskimäärin: Viikon 41 TV-ottelu 158 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: Viikon 14 TV-ottelu 200 000 katsojaa

Eniten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman MTV3-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: Viikon 41 TV-ottelu 465 000 katsojalla

MTV3:n Katsojaluvut Liiga-otteluissa kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja keskimäärin: 1,874 miljoonaa katsojaa

MTV3:n Katsojaluvut Liiga-otteluissa kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: 3,237 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä MTV3:n Liiga-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja keskimääräisin katsojaluvuin: 267 714 katsojaa

Keskimäärin katsojia yksittäistä MTV3:n Liiga-ottelua kohti Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: 462 429 katsojaa

Vähiten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja keskimäärin: Viikon 17 TV-ottelu 90 000 katsojaa

Eniten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja keskimäärin: Viikon 18 TV-ottelu Lukko-TPS 491 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: Viikon 14 TV-ottelu Ilves-Tappara 208 000 katsojaa

Eniten katsotuin Liiga-ottelu kaikkiaan Liigan sarjakaudella 2020-2021 ilman Sub-kanavan otteluja tavoittavuushuipuin: Viikon 18 TV-ottelu Lukko-TPS 771 000 katsojalla

Tosiaan virheistä voi tarpeen mukaan huomauttaa ja myös tietenkin mikäli otteluja oli enemmän kuvaruudussa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden Liigan ja osin tulevan vuoden Liigan tai sarjakauden 2021-2022 katsojaluvut tulevat tähän asti pelattujen ottelujensa osalta tässä viestissä.

Koronaviruksen takia sarjassa ottelut ja katsojaluvut ovat jääneet normaalia pienemmäksi kuin mitä siihen asti oli ja on jäänyt viimeiseltä, pian kahdelta vuodelta puhuen.

Keskeytyksiä on ollut ja tietenkin yksi kesken kauden lopettaminenkin koronan vuoksi tähän mennessä.

9.9 tänä vuonna Liiga päästiin aloittamaan viimein ajallaan, pari päivää siitä myöhemmin 11.9 nähtiin TV-lähetys MTV3:lla kun aloituspäivä ei kanavalle käynyt ja vaikka peruutukset tai ottelusiirrot voivat olla uhka edelleen niin normaalimpaan ollaan palattu.

Subilla otteluista nähdään valtaosa, mutta myös MTV3:lle tulee viimein enemmän otteluja kuin mitä ihan vuosina osin koronan häiritsemänä tai sitä ilman kun kerran kuussa ja tarpeen tullen enemmänkin niitä tulee juuri sieltä.

Tosin erikoisesti nyt marraskuussa MTV3 ei näytä Hockey Night-lähetystä, lokakuussa oli kaksi Hockey Night-lähetystä ja vastineeksi joulukuussa tulee jälleen pari Hockey Night-lähetystä.

Itse ottelujen katsojaluvut esitysviikoiltaan tulevat tässä:

Viikko 36/2021

Liiga: 175 000 katsojaa keskimäärin 270 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 37/2021

Liiga: 151 000 katsojaa keskimäärin 426 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla syyskuussa, mutta ikävä kyllä se ei ollut syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukossa.)

Viikko 38/2021

Liiga: 139 000 katsojaa keskimäärin 361 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 5.)

Viikko 39/2021

Liiga: 165 000 katsojaa keskimäärin 250 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 40/2021

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 271 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8.)

Viikko 41/2021

Liiga: 121 000 katsojaa keskimäärin 366 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 6.)

Viikko 42/2021

Liiga: 130 000 katsojaa keskimäärin 396 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla lokakuussa, mutta se ei mahtunut lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 43/2021

Liiga: 150 000 katsojaa keskimäärin 235 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 44/2021

Liiga: 85 000 katsojaa keskimäärin 247 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)

Uusimman TV-ottelun katsojaluvut tulevat lähipäivinä tietoon kun viime viikko oli väliviikko TV-otteluille.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä seuraavat kaksi Liigan TV-lähetystä katsojalukuihin kun tarkennuksena viime viestiin totean tarkoittaneeni tuolloin edeltäneen, juuri kuluneen viikon edeltänyttä viikkoa väliviikkona ja en suinkaan itse peliviikkoa.

Toisin sanoen kolme viikkoa sitten oli väliviikko ja nyt tuleekin sitten parikin ottelulähetystä katsojalukuineen putkeen kun tällä viikolla joulukuun puolella onkin jo MTV3:n lähetys näiden ollessa Subin lähetyksiä:

Viikko 46/2021

Liiga: 109 000 katsojaa keskimäärin 339 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)

Viikko 47/2021

Liiga: 103 000 katsojaa keskimäärin 264 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden Liigan ja osin viime vuoden Liigan tai sarjakauden 2021-2022 katsojaluvut tulevat tähän asti pelattujen ottelujensa osalta tässä viestissä päivitettynä.

Koronaviruksen takia sarjassa ottelut ja katsojaluvut ovat jääneet normaalia pienemmäksi kuin mitä siihen asti oli ja on jäänyt viimeiseltä, pian kahdelta vuodelta puhuen.

Keskeytyksiä on ollut ja tietenkin yksi kesken kauden lopettaminenkin koronan vuoksi tähän mennessä.

9.9 viime vuonna Liiga päästiin aloittamaan viimein ajallaan, pari päivää siitä myöhemmin 11.9 nähtiin TV-lähetys MTV3:lla kun aloituspäivä ei kanavalle käynyt ja vaikka peruutukset tai ottelusiirrot voivat olla uhka edelleen niin normaalimpaan ollaan palattu.

Subilla otteluista nähdään tai on nähty valtaosa, mutta myös MTV3:lle tulee tai on tullut viimein enemmän otteluja kuin mitä ihan viime vuosina osin koronan häiritsemänä tai sitä ilman kun kerran kuussa ja tarpeen tullen enemmänkin niitä tulee juuri sieltä.

Tosin erikoisesti viime vuoden puolella marraskuussa MTV3 ei näyttänyt Hockey Night-lähetystä, lokakuussa oli kaksi Hockey Night-lähetystä ja vastineeksi joulukuussa nähtiin jälleen pari Hockey Night-lähetystä.

On tosin paha sanoa, että miten MTV3:n lähetykset menivät viime kuussa tämän vuoden alettua tai miten tilanne tulee menemään tässä kuussa.

Itse ottelujen katsojaluvut esitysviikoiltaan tulevat tässä:

Viikko 36/2021

Liiga: 175 000 katsojaa keskimäärin 270 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 37/2021

Liiga: 151 000 katsojaa keskimäärin 426 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla syyskuussa, mutta ikävä kyllä se ei ollut syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukossa.)

Viikko 38/2021

Liiga: 139 000 katsojaa keskimäärin 361 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 5.)

Viikko 39/2021

Liiga: 165 000 katsojaa keskimäärin 250 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 40/2021

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 271 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 8.)

Viikko 41/2021

Liiga: 121 000 katsojaa keskimäärin 366 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 6.)

Viikko 42/2021

Liiga: 130 000 katsojaa keskimäärin 396 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla lokakuussa, mutta se ei mahtunut lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 43/2021

Liiga: 150 000 katsojaa keskimäärin 235 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla lokakuussa ja ei myöskään lokakuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 44/2021

Liiga: 85 000 katsojaa keskimäärin 247 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla marraskuussa ja ei myöskään marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut jaetulla sijalla 12.)

Viikko 46/2021

Liiga: 109 000 katsojaa keskimäärin 339 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden seitsemänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla marraskuussa, mutta se ei mahtunut marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 47/2021

Liiga: 103 000 katsojaa keskimäärin 264 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla marraskuussa ja ei myöskään marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Marraskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut jaetulla sijalla 8.)

Viikko 48/2021

Liiga: 170 000 katsojaa keskimäärin 260 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla joulukuussa ja ei myöskään joulukuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 49/2021

Liiga: 106 000 katsojaa keskimäärin 314 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla joulukuussa, mutta se ei mahtunut joulukuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 51/2021

Liiga: 227 000 katsojaa keskimäärin 358 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli 19:sta katsotuin ohjelma MTV3-kanavalla, mutta se ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla joulukuussa ja ei myöskään joulukuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 52/2021

Liiga: 88 000 katsojaa keskimäärin 273 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla joulukuussa ja ei myöskään joulukuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Joulukuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 12.)

Viikko 1/2022

Liigan TV-Ottelu HIFK-KalPa: 96 000 katsojaa keskimäärin 302 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 16.

Tuo nimeäminen johtuu osin siitä, että tämä lähetys oli mitä ilmeisimmin koronan aiheuttaman ottelusiirron takia toteutettu TV-lähetys mitä kai ei aiottu lähettää alkuperäisen suunnitelman mukaan ja lähetettiin osin senkin takia kun MTV3:lle ei kelvannut torstailähetys kun sen olisi pitänyt olla korvaavankin ottelun tilanneperiaatteella perjantailähetys, lauantailähetys tai sunnuntailähetys.

Lisäksi Subin otteluista normaalisti poiketen tämä tuli iltapäivälähetyksenä. Mikäli joku muu ottelu aiottiin sellaisenaan lähettää tämän ottelun sijaan niin saa kertoa toki korjaukseksi kun tiettävästi mitään isompaa tiettyä ennakko-ottelua julkisuuteen TV:ssä ei ollut kerrottu.)

Viikko 2/2022

Liiga: 86 000 katsojaa keskimäärin 252 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut jaetulla sijalla 19. Tämä oli jälleen normaalilla lähetysajalla tullut Subin ottelulähetys.)

Viikko 3/2022

Liiga: 121 000 katsojaa keskimäärin 372 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tammikuussa, mutta se ei mahtunut tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Uusimmat TV-lähetysten tilanteet Liigasta ja näillä näkymin kai ilman peruutusta ovat olleet seuraavat:

Viikko 4/2022

Liiga: 200 000 katsojaa keskimäärin ja 300 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 5/2022

Liiga: 85 000 katsojaa keskimäärin 262 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla tässä vaiheessa kautta.)

Uusimman TV-ottelun katsojaluvut tulevat lähipäivinä tietoon mikäli mitään erikoista ei aiemmista otteluista tai uusimmasta ottelusta ilmene.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Uusimmat TV-lähetysten tilanteet Liigasta ja näillä näkymin kai ilman peruutusta ovat olleet seuraavat huhtikuulle mennessä kun viikon 5/2022 näkynyt TV-lähetys päivittyy katsojaluvuiltaan hieman kuten sijoituksiltaan ja myös mahdollisesti erinäisiä muitakin huomioita tulee kun MTV3:lle kenties tuli joitakin lisäotteluja tai ottelusiirtoja Subilta sinne sitten kuvaruutuun:

Viikko 4/2022

Liiga: 200 000 katsojaa keskimäärin ja 300 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se ei mahtunut katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla, ei mahtunut kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon MTV3-kanavalla tammikuussa ja ei myöskään tammikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 5/2022

Liiga: 85 000 katsojaa keskimäärin 265 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli päivitetysti viidenneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kun aiemmin tavoittavuushuippu oli 262 000 katsojaa ja se muka oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla. Samalla tämä lähetys mahtui kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla helmikuussa 16:sta katsotuimpana, mutta ei tietenkään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 6/2022

Liiga: 52 000 katsojaa keskimäärin 230 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kahdeksanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla. Tällä kertaa toisin kuin useimmiten niin tämän ottelun katsojaluvut kerrankin olivat niin vähäiset, että ne eivät mahtuneet edes Sub-kanavan omien kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon reilustikin helmikuussa. Yleisesti ottaen kun moni TV-ottelu olisi mahtunut, mutta jostain käsittämättömästä syystä niitä ei yleensä ole listattu mukaan vaan aina pudotettu pois tai jätetty muutoin kylmästi mainitsematta. Tietenkään tämä TV-ottelu ei mahtunut myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.)

Viikko 8/2022

Liiga: 59 000 katsojaa keskimäärin 207 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kahdeksanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla. Jälleen tälläkin kertaa toisin kuin useimmiten niin tämän ottelun katsojaluvut kerrankin olivat niin vähäiset, että ne eivät mahtuneet edes Sub-kanavan omien kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon reilustikin helmikuussa. Yleisesti ottaen kun moni TV-ottelu olisi mahtunut, mutta jostain käsittämättömästä syystä niitä ei yleensä ole listattu mukaan vaan aina pudotettu pois tai jätetty muutoin kylmästi mainitsematta. Tietenkään tämä TV-ottelu ei mahtunut myöskään helmikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Tämä ottelu oli siitäkin poikkeus, että se nähtiin perjantaina tavallisen torstailähetyksen sijaan ja kun tietenkin lauantaipeliä tai sunnuntaipeliä ei MTV3 halunnut näyttää tai korvaavaa torstaisiirtolähetystäkään. Viikolle 7 ei tiettävästi ollut lainkaan TV-ottelua millekään kanavalle, mutta mikäli se olisi väärin niin korjaan heti kenellä tietoa on asiaan.)

Viikko 9/2022

Liiga: 99 000 katsojaa keskimäärin 300 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli jaetusti kolmanneksi ja muutoin omalle sijalleen neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla. Erikoisesti tämä jäi erään elokuvan taakse esitysviikollaan huolimatta siitä, että sillä elokuvalla oli saman verran katsojia kuitenkin pienemmällä tavoittavuushuipulla. Samalla tämä lähetys mahtui kuukauden katsotuimpien ohjelmien joukkoon Sub-kanavalla maaliskuussa jaetusti 6:ksi katsotuimpana ja muutoin omalle sijalleen 7:ksi katsotuimmaksi ohjelmaksi Sub-kanavalle ja jälleen myös kuukauden katsotuimmissa katsojaluvuissa eräs elokuva merkittiin silti sen edellä olevaksi juurikin kuvaillusta tilanteesta piittaamatta. Se ei tietenkään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Tämä oli jälleen normaali torstailähetys Subilla.)

Viikko 10/2022

Liiga: 84 000 katsojaa keskimäärin 291 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli neljänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla maaliskuussa ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 12 tai kun yksi muukin Liigan TV-ottelu oli jäänyt välistä niin heti siihen perään sijalla 13.)

Viikko 11/2022

Liiga: 85 000 katsojaa keskimäärin 363 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla maaliskuussa ja ei myöskään maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Maaliskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 12 tai kun yksi muukin Liigan TV-ottelu oli jäänyt välistä niin jälkimmäinen olisi sijoittunut heti siihen perään sijalla 13 tämän nyt mainitun jäädessä sijalle 12. Tämä oli myös viimeinen normaalin runkosarjan TV-ottelun lähetys. Etenkin kun 22.3 päättyi runkosarja ja Playoff-kausi alkoi 24.3. Erinäisesti puhuen viikolla 12 ei Playoff-kauden otteluista tiettävästi tullut mitään Subilta tai MTV3:lta niistä puhuen, mutta voin jälleen korjata tuon tiedon mikäli sittenkin jonkun mielestä jotakin olisi näkynyt.)

Viikko 13/2022

Liiga: 175 000 katsojaa keskimäärin 560 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Tässä vaiheessa tämä Playoff-kauden TV-ottelu eli kieltämättä paljon olleen mediahehkutuksen perusteella kerrottu ja näytetty Kärpät-Ilves oli toiseksi katsotuin ohjelma tässä vaiheessa Sub-kanavalla. Alkujaan tämä piti olla torstaipeli, mutta se sitten siirtyi perjantaille ja kun myöskään MTV3 ei halunnut näyttää lauantain tai sunnuntain lähetystä kuten ei myöskään korvaavaa torstailähetystäkään. Jatkoaika tarvittiin tämän ottelun ratkaisuun.)

Viikko 15/2022

Liiga: 121 000 katsojaa keskimäärin 371 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Tässä vaiheessa tämä Playoff-kauden TV-ottelu oli toiseksi katsotuin ohjelma tässä vaiheessa Sub-kanavalla. Alkujaan tämä piti olla maanantaipeli tai sunnuntaipeli, mutta se sitten siirtyi lopullisesti tiistaille ja kun myöskään MTV3 ei halunnut näyttää tiistain tai sunnuntain lähetystä kuten ei myöskään maanantailähetystäkään. Osapuolet välillä tähän otteluun olivat epäselvät kun välillä piti tulla TPS-Ilves, Ilves-TPS, Tappara-KooKoo tai KooKoo-Tappara, mutta lopulta ellen erehdy niin Playoff-kauden TV-ottelu oli Ilves-TPS ja se nähtiin 12.4 kun välillä TV-ottelulla piti olla lähetyspäivä tosiaan myös tilanteen mukaan 10.4 tai 11.4. Jatkoaika tarvittiin tämän ottelun ratkaisuun. Tämä olikin näillä näkymin ilman ihmeitä viimeinen Playoff-kauden TV-ottelu sillä Playoff-kausi päättyi toissa päivänä. Erinäisesti puhuen viikolla 14 ei Playoff-kauden otteluista tiettävästi tullut mitään Subilta tai MTV3:lta niistä puhuen, mutta voin jälleen korjata tuon tiedon mikäli sittenkin jonkun mielestä jotakin olisi näkynyt.)

Finaalit alkavatkin parin päivän päästä.

On paha sanoa, että onko MTV3:lta tosiaan tullut juuri mitään mikäli lainkaan Liiga-lähetyksiä sitten 29.1 esitetyn Lukko-HPK-ottelun jälkeen?

Kun useampi lähetys kieltämättä on koko kauden huomioiden tullut, mutta kaikkiaan helmikuussa ja maaliskuussa ilman ihmeitä ei ole tullut ja kuten ei näillä näkymin mielestäni tullut Playoff-kaudellakaan.

Finaaleista MTV3 varmaankin jonkun yksittäispelin näyttää sarjan pituuden mukaan.

Nähtäväksi tosin sekin jää kun useimmiten ottelut vastoin Maikkarin hehkutuksia tuntuvat tulevan lähinnä Subilta tai maksupuolelta.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Uusimmat TV-lähetysten tilanteet Liigasta ja näillä näkymin kai ilman peruutusta ovat olleet seuraavat huhtikuulle mennessä kun kausi päättyi ja myös mahdollisesti erinäisiä muitakin huomioita tulee entisten päivittyessä myös huhtikuulle:

Viikko 13/2022

Liiga: 175 000 katsojaa keskimäärin 560 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla tämä Playoff-kauden TV-ottelu eli kieltämättä paljon olleen mediahehkutuksen perusteella kerrottu ja näytetty Kärpät-Ilves oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla. Alkujaan tämä piti olla torstaipeli, mutta se sitten siirtyi perjantaille ja kun myöskään MTV3 ei halunnut näyttää lauantain tai sunnuntain lähetystä kuten ei myöskään korvaavaa torstailähetystäkään. Jatkoaika tarvittiin tämän ottelun ratkaisuun. Tämä lähetys oli huhtikuussa Sub-kanavan neljänneksi katsotuin ohjelma ja lisäksi huhtikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon tämä hehkutettu ottelu pääsi jaetulle 18:sta sijalle siitä sitten pudoten sen omalle 19:sta sijalle eli kaikkiaan niiden toiseksi viimeiselle sijalle.)

Viikko 15/2022

Liiga: 121 000 katsojaa keskimäärin 371 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla tämä Playoff-kauden TV-ottelu oli toiseksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla. Alkujaan tämä piti olla maanantaipeli tai sunnuntaipeli, mutta se sitten siirtyi lopullisesti tiistaille ja kun myöskään MTV3 ei halunnut näyttää tiistain tai sunnuntain lähetystä kuten ei myöskään maanantailähetystäkään. Osapuolet välillä tähän otteluun olivat epäselvät kun välillä piti tulla TPS-Ilves, Ilves-TPS, Tappara-KooKoo tai KooKoo-Tappara, mutta lopulta ellen erehdy niin Playoff-kauden TV-ottelu oli Ilves-TPS ja se nähtiin 12.4 kun välillä TV-ottelulla piti olla lähetyspäivä tosiaan myös tilanteen mukaan 10.4 tai 11.4. Jatkoaika tarvittiin tämän ottelun ratkaisuun. Tämä olikin näillä näkymin ilman ihmeitä viimeinen Playoff-kauden TV-ottelu. Erinäisesti puhuen viikolla 14 ei Playoff-kauden otteluista tiettävästi tullut mitään Subilta tai MTV3:lta niistä puhuen, mutta voin jälleen korjata tuon tiedon mikäli sittenkin jonkun mielestä jotakin olisi näkynyt. Kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla huhtikuussa ja ei myöskään huhtikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon. Huhtikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut jaetulla sijalla 6.)

Viikko 16/2022

Liiga: On paha sanoa, että näyttikö Sub tai MTV3 mitään ottelua juuri tällöin? Mikäli näytti niin silloin voin kyllä laittaa katsojalukuja tulemaan mikäli löytyy. Kun tuolloin alkoi finaalisarja ja oli kyllä juttua yksittäisestä TV-ottelusta. Välttämättä mitään ei ehkä näytetty, mutta pidän tätä tässä siihen asti kunnes tietoa tulee jutun suhteen.

Viikko 17/2022

Liiga: 170 000 katsojaa keskimäärin 450 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla huhtikuussa ja ei myöskään huhtikuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Sitä ei oikein voi ymmärtää etenkin kun molempiin se olisi mahtunut. Sub-kanavalla se olisi ollut viidenneksi katsotuin heti yhden Playoff-kauden jännitysnäytelmäottelun eli Kärpät-Ilves jälkeen ja huhtikuun urheiluohjelmiin se juuri ja juuri olisi mahtunut viimeiselle sijalle. Juurikin heti yhden Playoff-kauden jännitysnäytelmäottelun eli Kärpät-Ilves jälkeen.

Finaaleista kolmas eli kuvaruutuun päässyt Tappara-TPS olisi kammennut ulos myös jostain syystä sen edelle lasketun YLE:n NHL-ottelulähetyksen eli New Jersey Devils-Florida Panthers-ottelun. NHL-lähetystä TV2:lla seurasi keskimäärin 157 000 katsojaa ja tavoittavuushuippu oli 516 000 katsojaa. Liiga-lähetykseen palaten tätä ottelua ei maanantaiotteluna MTV3 halunnut näyttää jolloin Sub sitten tämän näytti.)

On paha sanoa, että ehtikö kuvaruudussa näkyä enää lainkaan otteluja tämän jälkeen kun 28.4 päättyi kausi Tapparan mestaruusjuhliin kun vieläkin koronan vaivaama sarjakausi oli tavallaan.

On myös paha sanoa, että onko MTV3:lta tosiaan tullut juuri mitään mikäli lainkaan Liiga-lähetyksiä sitten 29.1 esitetyn Lukko-HPK-ottelun jälkeen?

Kun useampi lähetys kieltämättä on koko kauden huomioiden tullut, mutta kaikkiaan helmikuussa ja maaliskuussa ilman ihmeitä ei ole tullut ja kuten ei näillä näkymin mielestäni tullut Playoff-kaudellakaan huhtikuulle.

Kuten ei edes päätöshetkille finaaleihin.

Finaaleista MTV3:n piti varmaankin joku yksittäispeli näyttää sarjan pituuden mukaan, mutta sarja päättyi varmaankin ennen oletettua päätöslähetystä jolle kerrankin myös MTV3 olisi suostunut sen lähetyksen suomaan kun useimmiten tätä se ei tahtonut tehdä.

Nähtäväksi tosin sekin jää kun useimmiten ottelut vastoin Maikkarin hehkutuksia tuntuvat tulleen lähinnä Subilta tai maksupuolelta täksi vuodeksi.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden Liigan ja osin tulevan vuoden Liigan tai sarjakauden 2022-2023 katsojaluvut tulevat tähän asti pelattujen ottelujensa osalta tässä viestissä vähäisin määrin.

Tässä sitten niitä tuleekin:

Viikko 37/2022

Liiga: 94 000 katsojaa keskimäärin 360 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 14.)

Viikko 38/2022

Liiga: 110 000 katsojaa keskimäärin 351 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli eniten katsotuin ohjelma Sub-kanavalla kuten myös kuukauden seitsemänneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla syyskuussa, mutta ikävä kyllä se ei ollut syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukossa.)

Viikko 39/2022

Liiga: 108 000 katsojaa keskimäärin 338 000 katsojan tavoittavuushuipulla (Näillä lukemilla se oli kolmanneksi katsotuin ohjelma Sub-kanavalla, mutta kummallisesti ulkopuolelle jätettynä se ei mahtunut kuukauden katsotuimpiin ohjelmiin Sub-kanavalla syyskuussa ja ei myöskään syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukkoon.

Syyskuun katsotuimpien urheiluohjelmien joukosta pois jättämisen vielä ymmärtää, mutta ei juurikaan Sub-kanavan kuukauden katsotuimmista kun siellä se olisi ollut sijalla 9.)

Muita otteluja päivitän kun ehdin. Etenkin kun pieniä epäselvyyksiä on myös siitä, että montako peliä mahdollisesti jälleen MTV3 on näyttänyt tähän mennessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös