Kaskiselle kenkää, kuka tilalle?

  • 592 061
  • 3 412

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jep, Nyyholmilta nyt vaan pääsi silleen unohtumaan Rasmus Ristolainen, Mikko Rantanen, Kaapo Kakko ja moni muu.

Plussaa toki Tuomaksen huolestuneesta ilmeestä. Suurta toimittajaegoa on nyt kerta kaikkiaan tappioilla loukattu ja siitä viestitään paitsi sanoin myös ilmein ja kuva-asetelmin.

Sen verta kyseenalaistan, että Rantanen valmistui junnuista viisi ja Ristolainen kahdeksan vuotta sitten. Noista on jo aikaa.

Sinänsä ei voi kieltää, etteikö sieltä olis huippulaatua tullut. Mutta ehkä hedelmällisempää katsoa porrasta, kahta alemmaksi kuinka kehitystyö onnistunut. Tai kuka kerää lopulta hedelmät.

Tossa nipussa on Nurmi, Pajuniemi, toki pyörineet siinä jo tovin. Anttalainen mielenkiintonen tuttavuus.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Niin kai siihen hyvään kasvatustyöhön luetaan sekin että omia junnuja ei sössitä näin isolla prosentilla kilpailijoille. Lehkonen, Lehtonen, Maccelli, Reunanen jne.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Ilmeisesti tilanne on se, että joukkue vaihdetaan eikä valmennusta. HTT ehdottelee ainakin muutamaa lähtijää, jotka toki poistuvat se perinteinen banaani otsassa Turusta. Kyllä Suomen jääkiekkoliiton ratifioima järjestelmä"pelaaminen" on sitten hienoa.

No nyt on mielenkiintoista nähdä kenet kaksi naulataan ristille tästä persmäestä. Jos nuo sisääntulevat kaksi ukkoa liittyvät tähän, niin maalintekoon pestattuja laitureita odottaisi lähtevän. Budish ja Suoranta sopisivat odotusarvoiltaan kuvaan, mutta tuskin näin.

e: Ja Väyrynen, kokonsa puolesta.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Ilmeisesti tilanne on se, että joukkue vaihdetaan eikä valmennusta. HTT ehdottelee ainakin muutamaa lähtijää, jotka toki poistuvat se perinteinen banaani otsassa Turusta. Kyllä Suomen jääkiekkoliiton ratifioima järjestelmä"pelaaminen" on sitten hienoa.
Ketä huhuillaan lähteväksi? Mielenkiintoinen shuffle, kun/jos 2-3 pelaajaa on tulossa sisään ja x määrä menossa ulos. Jos siis huhuttu Palvekin olisi tulossa takaisin.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Taitaa olla ensimmäinen kerta jos valmentajan sijaan vaihdetaan pelaajat. Kaskisella tämä kausi enää sopimusta ei sitä kannata roikottaa enää mukana. Eikö voisi vaikka ilman Kaskista nykyisellä valmennuksella. Ainakin olisi reagoitu valitsevaan tilanteeseen.

Onko ensi kaudelle huhuttu meritoitunut valmentaja Kaskinen. Enää en tätäkään epäilisi, koska ei ole vieläkään saanut potkuja.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Muitakin on listalla. Joko omasta tai Seuran halusta.

Kummassakin tapauksessa tällöin Kaskisen jatko vaikuttaa varmemmalta. Helposti hahmottaa taustalla kuohuvan melko isosti. Sekin skenaario on mahdollista, että sitä saa mitä tilataan. Osa pelaajista pois, omia junioreita tilalle ja valmennus kokonaisuudessaan ovest mäjelle.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Eiköhän pois haluavat ole Lukka, Suoranta, joku ruotsalaisista, Budish ja Pajuniemi.
Pajuniemi sanoi onneksi suoraan:
Teimme omat hommamme ja saimme päätypeliä aikaiseksi. Lisäksi onnistuimme värkkäämään yhden maalin. Ihan hyvin meillä siis sujui.
Arvostan että uskaltaa sanoa , että valmennukseen ei ole mitään luottamusta. Kaskinen palkitsee todennäköisesti tiistain peliin katsomolla.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tää kaikki kertoo vaan siitä kuinka h..... in sekaisin tuo koko Palloseuran organisaatio on.
Kestää vuosia et tää Niittymäen ja Kaskisen aikakausi saadaan korjattua.
Lähivuosina tänne tulee olemaan todella vaikea saada houkuteltua mitään kovemman luokan pelureita, sillä ketä vähäänkään omaa ammattitaitoansa arvostava pelaaja haluaisi liittyä Turun Puuhamaa Seuraan.
Ja jos tuo Pressiboxin juttu pitää paikkansa niin tuskinpa nämä muutamat muualle siirtyvät pelaajatkaan tulee mitään valtavan ruusuista kuvaa tästä seurasta antamaan uusille joukkue kavereilleen.
Joten seuran negatiivinen maineen leviäminen se kuin jatkuu kulovalkean tavoin pelaajienkin keskuudessa.
Iso kiitos tästä kuuluu Kaskiselle, Niittymäelle ja koko johtoportaalle!!
Ikuisesti mustavalkoinen mutta kyllä tällä hetkellä hävettää myöntää olevansa Tepsin kannattaja!
 
Viimeksi muokattu:

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muitakin on listalla. Joko omasta tai Seuran halusta. Ja he oppivat aivan varmasti taas pelaamaan Turun laboratoriokokeilun jälkeen. Siirtojen esteenä todennäköisesti enemmänkin mottipäiset sopparit kuin mikään muu.

Kuinka luotettavaa tietoa sinulla Pressiboxi on näistä mahdollisesti pois lähtevistä pelaajista? Keitä he olisivat ja ketkä olisivat lähdössä omasta halustaan? Ovatko siinä nämä nimet Pajuniemi, Lukka, Lehtinen, Suoranta ja Filppula näitä mahdollisia lähtijöitä?

Lukka oli floppi, eikä onnistunut. En sitten tiedä oliko hän tällainen yhden kauden tähdenlento vai saiko valmennus aikaan hänen taantumisensa. Lukka jossain haastattelussa nimenomaan sanoi, että viime kaudella valmennus yritti ajaa häntä sellaiseen rooliin, jossa hän ei ollut tottunut pelaamaan. Voi siis kysyä, että yritettiinkö Lukasta tehdä väkisin toisenlaista pelaajaa, kuin mitä hän on ja sekoittiko tämä hänen pelinsä. Ei lähtenyt hänellä missään vaiheessa homma sujumaan. Tepsissä on kyllä onnistuttu siinä, että moni pelaaja on taantunut tai epäonnistunut täällä pelatessaan.

Filppulan voisi minun mielestäni laittaa ulos. Asennepuoli ei ole kohdillaan ja tällä hetkellä hänestä on kentällä enemmän haittaa kuin hyötyä. Ura on kyllä kovaa vauhtia menossa kohti auringonlaskua. Hän tekee älyttömästi virheitä ja yrittää jatkuvasti liian vaikeita ratkaisuja. Puolustussuuntaan pelaaminen on heikkoa ja ei tahdo pysyä vauhdissa mukana. Kun tästä nyt on tulossa välikausi, niin minusta olisi hyvä raivata Filppula pois Pärssisen tieltä, kun hän on taas pelikunnossa. Onko Pärssisen tilanteesta muuten mitään tietoa? Filppula ei ole hirveästi osoittanut johtajuutta, eikä hän ole sellainen pelaaja, joka kannattelee joukkuetta vaikeina hetkinä. Toki tässä nyt on niin moni asia tällä hetkellä pielessä, että ei kukaan pelaaja yksinään pysty ihmeitä tekemään.

Lehtisen kohdalla ihmettyttää kovasti, jos hänet nyt laitettaisiin ulos, kun juuri tehtiin sopimus. Pelasi myös minusta hyvin. Olisi kyllä erikoinen veto laittaa hänet nyt heti pois, kun on ollut melkein joukkueen parhaimmistoa.

Suoranta on ollut pettymys ja loukkaantumishistoria on kyllä surullinen. Voi olla, että nämä jatkuvat loukkaantumiset ovat vieneet parhaan terän Suorannan pelaamisesta ja jatkuvien vaivojen takia pudonnut, ehkä pysyvästikin. Toki Tepsin pelitapa on sellainen, mikä ei Suorantaa suosi, eikä Tepsin valmennus osaa minusta ottaa hänetä irti kaikkea hyötyä. Suoranta on niitä pelaajia, jotka eniten kärsivät tästä Tepsin pelaamisesta eli taantuminen voi olla myös ihan Tepsistä johtuvaa. Suoranta olisi pelaajatyyppinä ja parhaimmillaan ollessa tosi hyvä ja tärkeä pelaaja Tepsille. Häntä tarvittaisiin kyllä, jos on täydessä kunnossa ja pystyy pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Toki hänen varaansa ei voi hirveästi rakentaa, kun paikkojen kestävyydestä ei ole takeita.

Jos Pajuniemi lähtee omasta halustaan tai seuran halusta, niin sitten tekisi mieli kyllä omalla nimelläni laittaa kiukkuista sähköpostiviestiä Kaskiselle ja Niittymäelle. Olisi kyllä sellaista perseilyä Tepsiltä taas, jos Pajuniemi lähtee. Voisi sitten taas kysyä, että eikö Tepsissä ikinä opita. Pajuniemi on yksi parhaimista pelaajista tällä hetkellä. Tosin en yhtään ihmettelisi, jos hän itse omasta halustaan haluaisi lähteä. Voisi myös olla hyväksi hänen uralleen lähteä jonnekin parempaan paikkaan.

Mutta kyllähän tämä Tepsin touhu on surullista seurattavaa ja pistää mielen matalaksi. Tepsi on ohjauskyvyttömänä ajelehtiva valtamerilaiva, jolla ei ole ole suuntaa, eikä päämäärää. Kukaan ei ota vastuuta. Kuten Hanttakin totesi niin tämä todellakin kertoo kuinka sekaisin seura on. Olen Hantan kanssa samaa mieltä, että näitä Kaskisen, Niittymäen ja kumppaneiden virheitä ja hölmöilyjä korjaillaan vielä monta vuotta. Tepsin maine ja imago kärsivät vielä lisää. Kuka tänne kohta tänne edes haluaa tulla pelaamaan tai valmentamaan? Pois lähtevät pelaajat eivät varmastikaan kerro mitään positiivisia asioita Tepsin touhusta. Lähinnä on negatiivista kerrottavaa. Minä ainakin pysyisin kaukana organisaatiosta, josta kuuluu vain pelkkää negatiivista palautetta.

Kyllä välillä kieltämättä hävettää olla Tepsin kannattaja. Tepsille nauraa kaikki.
 
Viimeksi muokattu:

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Muistan elävästi Hannu Virran irvistelyä pressissä 2000-luvun alkupuoliskolla, juuri ennen kun sai kenkää. Joku tiistai-saipa taisi olla, missä itärajalta tullut hurrikaani pisteli kiva-hannun suojatteja peräaukkoon joku 1-7. Pressin alkaessa kysyttiin valmentajan näkemystä ottelusta, niin Virta aloitti jotakuinkin "...joo, hyvä peli meiltä, pelattiin hyvin..."

Samaa näen nyt Kaskisen touhussa. Paine on helvetillinen ja voisin kuvitella, että vklopun kaksi matsia saivat mittarin jo punaiselle. Johdat molempia matseja ja häviät ne kuitenkin. Mikään ei voisi vituttaa enempää.
Sitten ku kysellään, niin suusta tulee ihan täyttä schaibaa, koska mitään järkevää syytä pelin huonouteen ei osaa enää nähdä. Ja toveri "suolapatsaat" eivät auta. Suu jauhaa purkkaa ja naama pysyy levynä, vaikka lentäisi kiekko ohimoon.

Valitettavasti Kaskinen ei ole ainoa syypää. Edelleen olen sitä mieltä että myös Niittymäki saa korjata kamansa hallilta. Kyllä tuolla budjetilla jne...
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Jos Pajuniemi lähtee omasta halustaan tai seuran halusta, niin sitten tekisi mieli kyllä omalla nimelläni laittaa kiukkuista sähköpostiviestiä Kaskiselle ja Niittymäelle. Olisi kyllä sellaista perseilyä Tepsiltä taas, jos Pajuniemi lähtee. Voisi sitten taas kysyä, että eikö Tepsissä ikinä opita. Pajuniemi on yksi parhaimista pelaajista tällä hetkellä. Tosin en yhtään ihmettelisi, jos hän itse omasta halustaan haluaisi lähteä. Voisi myös olla hyväksi hänen uralleen lähteä jonnekin parempaan paikkaan.

Tämä on niin totta ja kertoo paljon TPS:n tilanteesta. Sama homma on Nurmen kohdalla. Koska mies vaihtaa seuraan, jossa saisi vastuuta ja kunnolla peliaikaa? Potentiaalia on, mutta tulokset jäävät laihaksi kehityksen osalta.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lukka oli floppi, eikä onnistunut. En sitten tiedä oliko hän tällainen yhden kauden tähdenlento vai saiko valmennus aikaan hänen taantumisensa. Lukka jossain haastattelussa nimenomaan sanoi, että viime kaudella valmennus yritti ajaa häntä sellaiseen rooliin, jossa hän ei ollut tottunut pelaamaan. Voi siis kysyä, että yritettiinkö Lukasta tehdä väkisin toisenlaista pelaajaa, kuin mitä hän on ja sekoittiko tämä hänen pelinsä. Ei lähtenyt hänellä missään vaiheessa homma sujumaan. Tepsissä on kyllä onnistuttu siinä, että moni pelaaja on taantunut tai epäoppistunut täällä pelatessaan.

Oon kattonu paljon Tepsiäkin, muttei oikein Lukka ole pistänyt silmään. Tai noussut esiin.

Tarvittaessa terrierimäinen kamppailija, asennepelaaja. Ei täysin kädetönkään. Mutta oliko kuitenkin parhaimmillaan Virran KalPa-kiekossa jossa oli vahva pelitavallinen tuki ja raamit. Ei joudu/saa/pääse säveltämään liikaa. Eli säheltämään. Päteviä perusominaisuuksia kyllä löytyy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Tälle katsojaperheelle kyllä riittää, jos yksikin oma lahjakkuus tai potentiaalinen hankinta laitetaan ulos ennen Kallea. Ei vaan jaksa enää. Seura ei ota mistään vastuuta ja vika on jossain muualla. Toivottavasti tää kaikki on vaan jotain nettitrollailua. Toisaalta selittäis uudet hankinnat hyvin.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oon kattonu paljon Tepsiäkin, muttei oikein Lukka ole pistänyt silmään. Tai noussut esiin.

Tarvittaessa terrierimäinen kamppailija, asennepelaaja. Ei täysin kädetönkään. Mutta oliko kuitenkin parhaimmillaan Virran KalPa-kiekossa jossa oli vahva pelitavallinen tuki ja raamit. Ei joudu/saa/pääse säveltämään liikaa. Eli säheltämään. Päteviä perusominaisuuksia kyllä löytyy.

Virheitä tuli paljon ja todella epävarmaa pelaamista kiekolla. Ajoittain suurissa vaikeuksissa puolustuspäässä ja hyökkäyssuuntaan ei ollut oikein annettavaa. Välillä myös aika pahaa ylipelaamista, sähläämistä ja hölmöjä jäähyjä. Asia voi hyvinkin olla kuten sanoit. Virran Kalpa pelaa selkeällä pelitavalla, joka antaa hyvän tuen ja selkeät raamit pelaajalle. Kun joukkueella on selkeä pelitapa, niin yksittäisen pelaajankin on paljon helpompi pelata ja onnistua. Kaskisen Tepsillä ei ole selkeää pelitapaa ja pelaaminen on sekavaa ja todella epäorganisoitua. Voisi sanoa, että ei ole ihme, jos pelaaja epäonnistuu tai ei pysty pelaamaan omalla tasollaan. Kuten on monet kerrat todettu, niin Tepsissä monet pelaajat joko taantuvat tai epäonnistuvat. Tämä johtuu suurelta osin juuri Kaskisen pelitavasta ja siitä, ettei pelaamista ole organisoitu kunnolla, eikä se tue pelaajien heikkouksia ja vahuuksia. Tepsin pelaaminenhan on pelkkää kaaosta, missä ei ole mitään rakennetta. Tai no Kaskinen taas eilen sanoi, ettei pelillisiä ongelmia ole.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikö kansalaisaloite olisi parempi. Vaadittavat 50 tuhat nimeä varmaan saa kasaan jo ennen joulua ja siitä sitten eduskuntaan. Saisivat kallispalkkaiset poliitikot kerrankin tehdä jotain palkkansa eteen.

Ja jos tämä ei auta niin vetoomus Euroopan ihmioikeustuomioistuimeen. Näkisivät Brysselissäkin mitä on oikea hätä ja minkälaista henkistä massakidutusta tapahtuu suomalaisviranomaisten ollessa täysin voimattomia/kyvyttömiä puuttumaan tilanteeseen!!!!
 
Viimeksi muokattu:

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tälle katsojaperheelle kyllä riittää, jos yksikin oma lahjakkuus tai potentiaalinen hankinta laitetaan ulos ennen Kallea. Ei vaan jaksa enää. Seura ei ota mistään vastuuta ja vika on jossain muualla. Toivottavasti tää kaikki on vaan jotain nettitrollailua. Toisaalta selittäis uudet hankinnat hyvin.

Jep. Pajuniemi ulos ja Squirter ja Mestisklesa sisään. No eikai sentään näin alas voida mennä(?) Siihen kyllä loppuisi tämän paskan seuraaminen kokonaan. Toisaalta eihän Reunasellakaan ollut käyttöä
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäli siellä oikeasti aiotaan vaihtaa pelaajat ennen valmennusta, niin se on sitten lopun alkua. Eipähän tarvitse enää hallille tällä kaudella vaivautua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös