Karsinnat jalkapallon MM-kisoihin 2026 – ”hei, me lennetään jenkkeihin!”

  • 1 385
  • 13

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomen jalkapallon MM-karsinnoille 2026 on jo avattu ketju sekä itse kisoille minun toimesta infopaketti, mutta karsinnoille yleisesti ei ole. Pyritään siis tässä osiossa keskustelemaan pääsääntöisesti muista kuin Suomesta, koska sille on oma keskustelu jo luotu. Eikä sekoiteta tuohon viralliseen MM-kisaketjuun karsintaspämmiä, vaan puhutaan siellä vain itse kisoista. Vaikka Euroopassa aloitetaan kohta, on jo joidenkin maiden unelmat kisoista jo menneet.

EUROOPPA (16 paikkaa)

Euroopasta kisoihin menee siis 16 joukkuetta. Lohkovoittajat (12 kpl) etenevät suoraan kisoihin. Tämän lisäksi jokaisesta lohkosta lohkokakkoset etenevät jatkokarsintaan. Jatkokarsintoihin saadaan neljä lisää joukkuetta 2024 Nations Leaguesta. Parhaiten sijoittuneet maat 2024 Nations Leaguesta, jotka eivät sijoitu kahden parhaan joukkoon näissä karsintalohkoissa, pääsevät mukaan jatkokarsintaan. Näin ollen yhteensä 16 maata on mukana jatkokarsinnoissa. Näistä muodostetaan neljä eri turnausta, jossa arvotaan ensin kahdeksan kappaletta välieriä. Näiden välierien joukkueet pääsevät finaaliin. Finaalin panoksena on lippu kisoihin, häviäjä jää rannalle ruikuttamaan ilman takaporttia. Italia - Saksa, Tanska - Portugali, Kroatia - Ranska sekä Alankomaat - Espanja pelaavat vielä Nations League -puolivälieräottelut. Näiden otteluiden häviäjät sijoittuvat viiden maiden lohkoihin, kun taas voittajat ovat neljän maiden lohkoissa. Venäjä on suljettu näistä MM-karsinnoista Valko-Venäjän ollessa tuttuun tapaan mukana.

A: Italia/Saksa - Luxemburg - Pohjois-Irlanti - Slovakia
B: Sveitsi - Ruotsi - Slovenia - Kosovo
C: Tanska/Portugali - Valko-Venäjä - Kreikka - Skotlanti
D: Kroatia/Ranska - Islanti - Ukraina - Azerbaidzan
E: Alankomaat/Espanja - Turkki - Bulgaria - Georgia
F: Tanska/Portugali - Unkari - Irlanti - Armenia
G: Alankomaat/Espanja - Puola - Suomi - Liettua - Malta
H: Itävalta - Bosnia & Hertsegovina - Kypros - Romania - San Marino
I: Italia/Saksa - Norja - Israel - Moldova - Viro
J: Belgia - Wales - Kazakstan - Pohjois-Makedonia - Liechtenstein
K: Englanti - Serbia - Albania - Latvia - Andorra
L: Kroatia/Ranska - Tshekki - Montenegro - Färsaaret - Gibraltar

AFRIKKA (9 paikkaa)

Afrikassa pelataan melko yksinkertaiset karsinnat: 9 lohkoa ja voittamalla lohkon pääset kisoihin. Lohkoissa on mukana kuusi maata, jotka kohtaavat toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Otteluita tulee siis kymmenen per maa. Lohkojen neljä parasta lohkokakkosta etenevät neljän maan turnaukeen, jossa pelataan välierät ja tämän jälkeen finaali. Finaalin voittaja saa takaportin, josta tulossa enemmän lisää myöhemmin. Kongo on suljettu karsinnoista ja Eritrea vetäytyi, koska pelkäsi pelaajiensa hakevan turvapaikkaa vierasotteluissa. Tarina se on tämäkin.

AASIA (8 paikkaa)

Idässä ollaan jo todella hyvässä vaiheessa, sillä kolmas kierros on jo meneillään. Kolmannella kierroksella pelataan 10 ottelua, joista kuusi on jokaisen maan osalta jo pelattu. Kolmannen kierroksen jälkeen varmistuu kuuden joukkueen paikka MM-kisoissa, sillä jokaisen lohkon kaksi parasta pääsee MM-kisoihin. Tämän jälkeen lohkojen kolmannet ja neljännet pelaavat neljännen kierroksen. Neljännellä kierroksella pelataan kaksi 3 maan lohkoa, joiden voittajat etenevät kisoihin. Lohkojen kakkoset jatkavat vielä viidennelle kierrokselle ns. takaporttiin, josta tulossa enemmän tietoa myöhemmin. Palestiina on hyväksytty karsintoihin mukaan.

Tilanne 18.3.2025

A-lohko
1. Iran, 16 pts
2. Uzbekistan, 13 pts
3. Arabiemiirikunnat, 10 pts
4. Qatar, 7 pts
5. Kirgisia, 3 pts
6. Pohjois-Korea, 2 pts

B-lohko
1. Etelä-Korea, 14 pts
2. Irak, 11 pts
3. Jordania, 9 pts
4. Oman, 6 pts
5. Kuwait, 4 pts
6. Palestiina, 3 pts

C-lohko
1. Japani, 16 pts
2. Australia, 7 pts
3. Indonesia, 6 pts
4. Saudi-Arabia, 6 pts
5. Bahrain, 6 pts
6. Kiina, 6 pts

ETELÄ-AMERIKKA (6 paikkaa)

Matemaattisesti ei ole yhtäkään paikkaa Etelä-Amerikassa vielä jaettu, vaikkakin aika hyvältä jo näyttää hallitsevan maailmanmestarin Argentiinan tilanne. Siellä pelataan yksinkertainen sarja 10 joukkueen kesken, jossa jokainen kohtaa jokaisen sekä vieraissa että kotona. Täten otteluita yhdelle maalle tulee siis 18, joista jokainen on pelannut 12. Kuusi pääsee suoraan MM-kisoihin, ja seitsemäs pääsee takaporttiin. Takaportista tulossa enemmän tietoa.

Tilanne 18.3.2025

1. Argentiina, 25 pts
2. Uruguay, 20 pts
3. Ecuador, 19 pts
4. Kolumbia, 19 pts
5. Brasilia, 18 pts
6. Paraguay, 17 pts
7. Bolivia, 13 pts
8. Venezuela, 12 pts
9. Chile, 9 pts
10. Peru, 7 pts

POHJOIS- & KESKI-AMERIKKA SEKÄ KARIBIA (3 paikkaa)

Kisat pelataan Pohjois-Amerikassa, jonka johdosta kisaisännät Kanada, Meksiko ja Yhdysvallat ovat jo varmistaneet paikkansa MM-kisoissa. Tämän johdosta karsinnoista on paikkoja tarjolla vain kolme. Tällä hetkellä rapakon takana kilpaillaan vasta toisella kierroksella, jossa ei jaeta paikkoja MM-kisoihin vaan vasta kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella pelataan kolme 4 joukkueen lohkoa. Näiden lohkojen voittajat pääsevät MM-kisoihin. Kaksi parasta lohkokakkosta pääsee takaporttiin, jonka avaan teille myöhemmin.

OSEANIA (1 paikka)

Australia ei tunnetusti osallistu näihin karsintoihin vaan Aasian karsintoihin. Tämän johdosta Uusi-Seelanti pitäisi olla vahva suosikki kisoihin. Karsinnat ovat kaukana jo siinä vaiheessa, että kolmas kierros on enää käymättä. Kolmannella kierroksella pelataan ensin välierät Uusi-Kaledonia - Tahiti & Uusi-Seelanti - Fiji. Näiden voittajat pelaavat finaalissa, jonka voittaja etenee MM-kisoihin ja häviäjä takaporttiin. Takaportista kerron enemmän myöhemmin.

THE TAKAPORTTI (2 paikkaa)

Noh, Yön Kärppä. Kerro nyt, mikä se on se takaportti! Minäpä kerron.

Kaksi kisapaikkaa jaetaan vielä monimaanosallisissa karsinnoissa. Näihin karsintoihin osallistuu kaksi maata Pohjois- & Keski-Amerikan sekä Karibian karsinnoista sekä yksi maa Oseanista, Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Euroopasta edustajaa ei tule. Näistä kuudesta maasta kaksi parhaiten FIFA-rankingista sijoittunutta pääsee suoraan finaaliin. Vastustajat näille tulevat välieristä, joissa pelaavat neljä huonointa FIFA-ranking maata kuusikosta. Finaalin voittamalla pääsee MM-kisoihin.

Road to soccer 2026 on alkanut jo aikoja sitten, ja nyt kohta myös Euroopassa!
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suomen jalkapallon MM-karsinnoille 2026 on jo avattu ketju sekä itse kisoille minun toimesta infopaketti, mutta karsinnoille yleisesti ei ole. Pyritään siis tässä osiossa keskustelemaan pääsääntöisesti muista kuin Suomesta, koska sille on oma keskustelu jo luotu. Eikä sekoiteta tuohon viralliseen MM-kisaketjuun karsintaspämmiä, vaan puhutaan siellä vain itse kisoista. Vaikka Euroopassa aloitetaan kohta, on jo joidenkin maiden unelmat kisoista jo menneet.

EUROOPPA (16 paikkaa)

Euroopasta kisoihin menee siis 16 joukkuetta. Lohkovoittajat (12 kpl) etenevät suoraan kisoihin. Tämän lisäksi jokaisesta lohkosta lohkokakkoset etenevät jatkokarsintaan. Jatkokarsintoihin saadaan neljä lisää joukkuetta 2024 Nations Leaguesta. Parhaiten sijoittuneet maat 2024 Nations Leaguesta, jotka eivät sijoitu kahden parhaan joukkoon näissä karsintalohkoissa, pääsevät mukaan jatkokarsintaan. Näin ollen yhteensä 16 maata on mukana jatkokarsinnoissa. Näistä muodostetaan neljä eri turnausta, jossa arvotaan ensin kahdeksan kappaletta välieriä. Näiden välierien joukkueet pääsevät finaaliin. Finaalin panoksena on lippu kisoihin, häviäjä jää rannalle ruikuttamaan ilman takaporttia. Italia - Saksa, Tanska - Portugali, Kroatia - Ranska sekä Alankomaat - Espanja pelaavat vielä Nations League -puolivälieräottelut. Näiden otteluiden häviäjät sijoittuvat viiden maiden lohkoihin, kun taas voittajat ovat neljän maiden lohkoissa. Venäjä on suljettu näistä MM-karsinnoista Valko-Venäjän ollessa tuttuun tapaan mukana.

A: Italia/Saksa - Luxemburg - Pohjois-Irlanti - Slovakia
B: Sveitsi - Ruotsi - Slovenia - Kosovo
C: Tanska/Portugali - Valko-Venäjä - Kreikka - Skotlanti
D: Kroatia/Ranska - Islanti - Ukraina - Azerbaidzan
E: Alankomaat/Espanja - Turkki - Bulgaria - Georgia
F: Tanska/Portugali - Unkari - Irlanti - Armenia
G: Alankomaat/Espanja - Puola - Suomi - Liettua - Malta
H: Itävalta - Bosnia & Hertsegovina - Kypros - Romania - San Marino
I: Italia/Saksa - Norja - Israel - Moldova - Viro
J: Belgia - Wales - Kazakstan - Pohjois-Makedonia - Liechtenstein
K: Englanti - Serbia - Albania - Latvia - Andorra
L: Kroatia/Ranska - Tshekki - Montenegro - Färsaaret - Gibraltar

AFRIKKA (9 paikkaa)

Afrikassa pelataan melko yksinkertaiset karsinnat: 9 lohkoa ja voittamalla lohkon pääset kisoihin. Lohkoissa on mukana kuusi maata, jotka kohtaavat toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Otteluita tulee siis kymmenen per maa. Lohkojen neljä parasta lohkokakkosta etenevät neljän maan turnaukeen, jossa pelataan välierät ja tämän jälkeen finaali. Finaalin voittaja saa takaportin, josta tulossa enemmän lisää myöhemmin. Kongo on suljettu karsinnoista ja Eritrea vetäytyi, koska pelkäsi pelaajiensa hakevan turvapaikkaa vierasotteluissa. Tarina se on tämäkin.

AASIA (8 paikkaa)

Idässä ollaan jo todella hyvässä vaiheessa, sillä kolmas kierros on jo meneillään. Kolmannella kierroksella pelataan 10 ottelua, joista kuusi on jokaisen maan osalta jo pelattu. Kolmannen kierroksen jälkeen varmistuu kuuden joukkueen paikka MM-kisoissa, sillä jokaisen lohkon kaksi parasta pääsee MM-kisoihin. Tämän jälkeen lohkojen kolmannet ja neljännet pelaavat neljännen kierroksen. Neljännellä kierroksella pelataan kaksi 3 maan lohkoa, joiden voittajat etenevät kisoihin. Lohkojen kakkoset jatkavat vielä viidennelle kierrokselle ns. takaporttiin, josta tulossa enemmän tietoa myöhemmin. Palestiina on hyväksytty karsintoihin mukaan.

Tilanne 18.3.2025

A-lohko
1. Iran, 16 pts
2. Uzbekistan, 13 pts
3. Arabiemiirikunnat, 10 pts
4. Qatar, 7 pts
5. Kirgisia, 3 pts
6. Pohjois-Korea, 2 pts

B-lohko
1. Etelä-Korea, 14 pts
2. Irak, 11 pts
3. Jordania, 9 pts
4. Oman, 6 pts
5. Kuwait, 4 pts
6. Palestiina, 3 pts

C-lohko
1. Japani, 16 pts
2. Australia, 7 pts
3. Indonesia, 6 pts
4. Saudi-Arabia, 6 pts
5. Bahrain, 6 pts
6. Kiina, 6 pts

ETELÄ-AMERIKKA (6 paikkaa)

Matemaattisesti ei ole yhtäkään paikkaa Etelä-Amerikassa vielä jaettu, vaikkakin vaika hyvältä jo näyttää hallitsevan maailmanmestarin Argentiinan tilanne. Siellä pelataan yksinkertainen sarja 10 joukkueen kesken, jossa jokainen kohtaa jokaisen sekä vieraissa että kotona. Täten otteluita yhdelle maalle tulee siis 18, joista jokainen on pelannut 12. Kuusi pääsee suoraan MM-kisoihin, ja seitsemäs pääsee takaporttiin. Takaportista tulossa enemmän tietoa.

Tilanne 18.3.2025

1. Argentiina, 25 pts
2. Uruguay, 20 pts
3. Ecuador, 19 pts
4. Kolumbia, 19 pts
5. Brasilia, 18 pts
6. Paraguay, 17 pts
7. Bolivia, 13 pts
8. Venezuela, 12 pts
9. Chile, 9 pts
10. Peru, 7 pts

POHJOIS- & KESKI-AMERIKKA SEKÄ KARIBIA (3 paikkaa)

Kisat pelataan Pohjois-Amerikassa, jonka johdosta kisaisännät Kanada, Meksiko ja Yhdysvallat ovat jo varmistaneet paikkansa MM-kisoissa. Tämän johdosta karsinnoista on paikkoja tarjolla vain kolme. Tällä hetkellä rapakon takana kilpaillaan vasta toisella kierroksella, jossa ei jaeta paikkoja MM-kisoihin vaan vasta kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella pelataan kolme 4 joukkueen lohkoa. Näiden lohkojen voittajat pääsevät MM-kisoihin. Kaksi parasta lohkokakkosta pääsee takaporttiin, jonka avaan teille myöhemmin.

OSEANIA (1 paikka)

Australia ei tunnetusti osallistu näihin karsintoihin vaan Aasian karsintoihin. Tämän johdosta Uusi-Seelanti pitäisi olla vahva suosikki kisoihin. Karsinnat ovat kaukana jo siinä vaiheessa, että kolmas kierros on enää käymättä. Kolmannella kierroksella pelataan ensin välierät Uusi-Kaledonia - Tahiti & Uusi-Seelanti - Fiji. Näiden voittajat pelaavat finaalissa, jonka voittaja etenee MM-kisoihin ja häviäjä takaporttiin. Takaportista kerron enemmän myöhemmin.

THE TAKAPORTTI (2 paikkaa)

Noh, Yön Kärppä. Kerro nyt, mikä se on se takaportti! Minäpä kerron.

Kaksi kisapaikkaa jaetaan vielä monimaanosallisissa karsinnoissa. Näihin karsintoihin osallistuu kaksi maata Pohjois- & Keski-Amerikan sekä Karibian karsinnoista sekä yksi maa Oseanista, Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Euroopasta edustajaa ei tule. Näistä kuudesta maasta kaksi parhaiten FIFA-rankingista sijoittunutta pääsee suoraan finaaliin. Vastustajat näille tulevat välieristä, joissa pelaavat neljä huonointa FIFA-ranking maata kuusikosta. Finaalin voittamalla pääsee MM-kisoihin.

Road to soccer 2026 on alkanut jo aikoja sitten, ja nyt kohta myös Euroopassa!

Muutama huomio:

- Uuden-Seelannin "automaattinen" kisapaikka on koko järjestelmän suurin epäkohta.

- Australia näyttää olevan yllättävissä ongelmissa. Varsinkin, jos jäävät lopulta pihalle, edellinen näyttää vielä oudommalta.

- Brasilian jalkapallo on kyllä aikamoisessa slumpissa. Toki he kisoihin pääsevät ja voivat siellä menestyäkin, mutta jo edellisessä Copa Americassa Brasilia oli melko lähellä jäädä lohkovaiheeseen ja putosivatkin sitten puolivälierässä Uruguaylle.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Toisaalta kun tuota tämän hetken Brasilian kokoonpanoa katsoo, niin ei se nykyään mikään älytön ole. Vini, Alisson ja Gabriel omalla pelipaikallaan maailman eliittiä mutta siihen se jääkin. Vinillä on seitsemään MM-karsintapeliin tehot 0+1.

On tässä tapahtunut selkeä muutos siihen aiempaan, kun Brasilia oli automaattisesti yksi suosikeista.
 
Toisaalta kun tuota tämän hetken Brasilian kokoonpanoa katsoo, niin ei se nykyään mikään älytön ole. Vini, Alisson ja Gabriel omalla pelipaikallaan maailman eliittiä mutta siihen se jääkin. Vinillä on seitsemään MM-karsintapeliin tehot 0+1.

Kyllä mä väittäisin, että Raphinha kuuluu pelipaikkansa parhaimpiin maailmassa.

Mutta itse viestistä kyllä muuten samaa mieltä. Ei oikein brassien nykysukupolvi vakuuta. Isot persoonat puuttuvat lähes kokonaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kyllä mä väittäisin, että Raphinha kuuluu pelipaikkansa parhaimpiin maailmassa.
Mo Salah 29 peliä 27+17 on se kärki maailmassa, Raphinhan 28 peliä 13+8 on aika selkeästi pykälän tästä vaikka erinomainen pelaaja onkin, lisäksi on pelannut tällä ihan huipputasolla nyt vasta tämän kauden.

Ei kuitenkaan maailman absoluuttista kärkeä
 
No en kyllä tarkoittanutkaan, että pitäisi olla juuri absoluuttisesti maailman paras, vaan parhaita kuten kirjoitin.

Kun Raphinhasta puhutaan ykkössuosikkina voittamaan Ballon d’Orin, niin ansaitsee kyllä maininnan tässä keskustelussa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
No en kyllä tarkoittanutkaan, että pitäisi olla juuri absoluuttisesti maailman paras, vaan parhaita kuten kirjoitin.

Kun Raphinhasta puhutaan ykkössuosikkina voittamaan Ballon d’Orin, niin ansaitsee kyllä maininnan tässä keskustelussa.
No joo tarkistin kertoimet Ballon d’Orin osalta ja siellä se kärkisijoilla keikkuu. Hyväksytään!
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
- Brasilian jalkapallo on kyllä aikamoisessa slumpissa. Toki he kisoihin pääsevät ja voivat siellä menestyäkin, mutta jo edellisessä Copa Americassa Brasilia oli melko lähellä jäädä lohkovaiheeseen ja putosivatkin sitten puolivälierässä Uruguaylle.

Jep, kyllä näin on ja jopa MM-kisapaikka näytti vielä viikko sitten olevan työn ja tuskan takana, mutta onneksi Brasilia otti "vapauttavan" 2-1 voiton Kolumbiasta Viniciuksen viime hetken (90+9) maalilla.

Brassithan on ainoa maa, joka on osallistunut historian jokaiseen MM-lopputurnaukseen ja ovat näin erottamaton osa sitä maailman hienointa urheilukarnevaalia. Alkais jo! :)

Brasilian edellinen mestaruus ja samalla mitali tuli 2002, eli aika helvetin kauan sitten! Siitähän on jumaleissön lähes sukupolven verran aikaa!

Toki Brasilian kohdalla tuo "heikko" ajanjakso tarkoittaa sitä, että ollaan oltu joka kerta vähintään puolivälierissä, mutta vain yhden kerran välierissä ja se olikin se katastrofitappio Saksalle 1-7.
Sijoitukset olleet kisoissa siis 4-8 välillä. Paskasti brasseille.

Eiköhän ne sieltä kisoihin tälläkin kertaa kampea ja nyt tosiaan näyttää siltä, että lähtevät ehkä ensimmäistä kertaa sinne selkeästi enemmän haastajan roolissa.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joelinton Cássio Apolinário de Lira
Uusi-Seelanti varmisti myös tänään aamulla kisapaikan kun voittivat Uuden-Kaledonian 0-3.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös