Ilmoitukset

Nimimerkki heavylutaa18 on saanut viikon pelikiellon provosoivasta ja aiheeseen liittymättömästä TPS-osion viestistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Valle kirjoitti Jokereiden omistajakuvioita käsittelevässä ketjussa epäoleellisuuksia ja henkilökohtaisuuksia sisältävän viestin, vaikka olimme asiasta jo ketjunootilla huomauttaneet. Johtuen nimimerkin mittavasta rikehistoriasta, hänet on passitettu kolmen kuukauden pelikieltoon.

Myös nimimerkki JjZz on saanut pelikiellon turhasta henkilökohtaisesta hyökkäyksestä samassa ketjussa. Hänen kohdallaan koimme kuitenkin viikon pelikiellon riittävän.

Nimimerkki lainelaser on passitettu viikon pelikieltoon useammasta täysin turhasta JYP-osioon kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Kimmo Stasin viesti Elias Petterssonin ketjussa oli täysin turha, sisälsi itsemoderointia ja keskittyi asian sijasta nimimerkkiin. Tämän vuoksi olemme päättäneet antaa hänelle kahden viikon pelikiellon. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin ja oikean nimen yhdistäminen sekä aiheeseen liittyvä vihjailu ja arvuuttelu ovat palstallamme äärimmäisen rangaistavia. Tämän vuoksi nimimerkki MHPeg on saanut kuukauden pelikiellon Tommi Santalan ketjuun kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Vilja kuittaa itselleen viikon pelikiellon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja täynnä kirjoitusvirheitä olevista viesteistä.

Myös nimimerkit Pekka Kaukalo ja RedDawn huilaavat seuraavan viikon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja sisällöttömistä viesteistä.

Nimimerkki Roger Moore on saanut viikon pelikiellon otteluseurantaan kirjoitettujen henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Karhu HT 2018–2019

Viestiketju osiossa 'Suomi-sarja' , aloittajana Powersupply, 05.06.2018 klo 16.58.

  1. Powersupply Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Karhu HT ja Kokemäen Kova-Väki, mitäs mahtaa tästä tulla... ottelut puoliksi Porissa/Kokemäellä?

    On kyllä aika persiistä, ettei Porin kokoisessa kaupungissa Suomi-sarjaan riitä ylesöä muutamaa kymmentä enempää, sillä peli on kuitenkin aikasta viihdyttävää.
     
  2. Kettu Vitonen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS vuodesta 1985
    Saumaa on... joko suureen katastrofiin tai kohtuulliseen toimintaan. Pelien pelaaminen muualla kuin Porissa on kokeilemisen arvoinen riski, jospa katsojat löytäisi paikalle paremmin?

    Sapelien kalistelua ja parran pärinää tämäkin yhteistyö on jo saanut aikaiseksi, toivottavasti kuitenkin kaikki voittaisivat: pelaajat, katsojat sekä alasarjakiekko.
     
  3. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    MIssähän mallissa Karhu HT:n touhut on tässä vaiheessa kesää? Levällään kuin ne kuuluisat Jokisen eväätkö?
     
  4. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Vähän sinne ja tänne on tipahdellut sopimuksia ja joukkueiden kokoonpanot alkavat olla liki valmiit tai ainakin vailla enää joitain täsmävahvistuksia. Karhu HT:n osalta ei vaan kuulu yhtään mitään... Pelaajakoordinaattori Palonen on tainnut vetää koko homman aivan lekkeriksi?

    KK-V:nkään osalta ei ole kuulunut mitään mahdollisista loikkauksista rautaliigasta suomariin. Ainoastaan Jere Lehtosen siirto Karhu HT:sta rautaliigan KuKiin on tihkunut julkisuuteen.
     
  5. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    Lainaus:
    Tämän tiedotuksen mukaan ensi viikolla pitäisi kuulua ja vieläpä isosti.
     
  6. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Lainaus:
    Reilu kaksi kk sitten luvattiin että "ihan pian" kuuluu uutisia. Eipä ole kesän aikana mitään kuulunut - paitsi uutisia muutaman pelaajan siirtymisestä ulkomaille tai rautaliigaan.
     
  7. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Lainaus:
    Eipä sit oo mitään kuulunut. Ei ilmeisesti sittenkään mitään tiedotettavaa....
     
  8. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    Lainaus:
    Onhan sieltä muutama pelaajasopimus tullut jo julki (Teemu Kulosaari & Kasperi Nuto). Karhu HT ilmeisesti tipauttelee päivä kerrallaan sopimuksia pihalle, kun tänäänkin illalla on joku pelaajajulkistus tuloillaan.

    EDIT: Kyseinen pelaajajulkistus paljastui kapteeni Robin Leppäsen jatkosopimukseksi.
     
    Viimeksi muokattu: 10.08.2018 klo 22.13
  9. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Karhu HT:n sopimustilanne as of 22-08-18

    G Niklas Lehti 1990
    G Veli-Matti Mäkinen 1995

    D Teemu Kulosaari 1992
    D Robin Leppänen 1992 C
    D Atte Valli 1984

    F Julius Harttunen 1995
    F Kasperi Nuto 1995
    F Aleksi Valla 1995
    F Samuli Virkkunen 1990 A

    Coach: Kari Makkonen
    Assistant C: Niko Palonen
    Team Manager & Player Coord: Niko Palonen
    Sports Manager: Juha-Pekka Kuusisto
     
  10. Powersupply Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Ihan mielenkiintoinen nippu karhuille tulossa. Saas nähdä miten lähtee kausi käyntiin, Makkonen valmentajana itselle se hieman arveluttavin elementti, kokemusta pirusti joo, mutta näyttöjä viime vuosilta aika heikosti.
     
  11. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Ennen Makoa yrittämässä ovat käyneet Fanduls, Raitanen, Honkonen, Tuominen ja Myllymaa eikä heidänkään johdolla ole menestystä tullut. Tuskin mikään muuttuu ainakaan huonompaan suuntaan. Varmaan ei Makkosen pelikirjasta kannata etsiä viivelähtöjä ja muita hienouksia vaan mennään aika pitkälle 80-luvun opeilla.
     
  12. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Pakistoon on vkl:n aikana saatu toinenkin pakkipari täyteen kun Mikko Kaunisto liittyi Lukon A:sta Karhujen vahvuuteen. Hyökkäyspäässä Pujatsin siirtyminen Vorssaan on vahvistettu ja sisään päin ovat tulleet Korvenpää ja "Eino" Grön.
     
  13. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Turggulaisia ottaa raakasti pattiin, kun heidän Mestis-mestaruudesta pelaava TuTonsa meni häviämään jollekin rähjäiselle Suomari-jengille. Mutta kysynpä vaan, että kuinka monella Suomi-sarjan jengillä on heittää pöytään rosteri, josta löytyy 1723 ottelun verran liigakokemusta?
     
  14. Tuleva mestari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pyry & Tappara
    Lainaus:
    Kaudella 2016-2017 Pyryn rosterista löytyi liigakokemusta yhteensä 2147 ottelun verran. Ja siihen vielä 58 SHL-peliä päälle.
     
  15. Powersupply Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Tämähän alkaa näyttää hyvältä, yleisöäkin mukavasti alkaa olemaan paikalla. Jotenkin noloa vaan pelata edelleen kkv paidoissa...
     
  16. HOOLIGAN_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    1923 (1897), Suomalaiset (TML, VGK) & Kummitus
    Lainaus:
    Kilpailu- ja kuluttajaviraston paidoissa?
     
  17. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Lainaus:
    Noloa et porilainen joukkue pelaa samois väreis ku tuon eteläisen kalastajakylän joukkue.... Ja tulee vastakin pelaamaan....
     
  18. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Koutsi Makkonenkin tästä jo kerkesi avautumaan, mutta näyttää kyllä vahvasti siltä, että Suomari on Karhuille väärä sarja. Jos kerran pelaajien sitoutumisen taso on luokkaa reenataan kun viitsitään, niin II tai III divari olisi kyllä oikeampi sarjataso.