Poikani on satunnaisesti ollut koko ikänsä mukanani hallilla pelejä katsomassa. Joskus erätaukoeväiden toivossa, joskus ihan joukkuetta kannattaakseen. Varsinaista faniutta ei kuitenkaan ehkä ole koskaan ollut. Toki, ihan pieni ollessaan tykkäsi ottaa mallia "hokki huutajasta" ja huusi itsekin kovasti kannatushuutojaan niin, että ääni meinasi lähteä. Ympärillä oli paljon vastustajan faneja, joten minä yritin muka vähän jarrutella poikaa, kunnes edessämme istuva Vlado Kolek hymyili leveästi ja näytti pojalle peukkua, ja antoi samalla minun ymmärtää, että tähän kannattaa rohkaista, eikä lähteä hillitsemään.
No, nyt jokunen viikko sitten oltiin taas peliä katsomassa ja poika pääsi ekaa kertaa osallistumaan erätauolla kiekonheittokilpailuun ja voitti pelipaidan. Yksi kappale aktiivisia Hokki Huutajia (oletettavasti juuri The Hokki huutaja, vaikka tässä kyllä on minun mielestä pari eri vaihtoehtoa) kävi huikkaamassa, että paita heti päälle ja kannustetaan Hokki voittoon. Hetkeä myöhemmin OP Hakkarainen kävi jakelemassa porukalle läpyjä ja kehottamassa kannustamaan Hokkia. Ja poikahan kannusti! Poika on siitä lähtien ollut kotona lähes kokoajan Hokki-paita päällä. Kolme suurta hokki-sydäntä ovat antaneet esimerkkiä ja rohkaisua - näin faneja tehdään!! Joten omasta ja poikani puolesta kiitän kaikkia jotka suurella hokki-sydämellä pitävät mekkalaa hallilla - vaikka yksin, jos niikseen tulee!
Tänään ei päästä hallille, ja sitten on vuorossa vierasmatseja, mutta jospa Jokerit-pelissä taas päästäisiin olemaan paikalla (vähän riskialtista tosin, kun adhd-lapsella on välillä tuo tunteiden säätely aika vaikeaa, ja jos tulee pahasti kuokkaan, niin voi olla ilta pilalla). Mutta kun seuraavan kerran hallilla ollaan, niin sekä isä, että poika ovat Hokki-paita päällä katsomossa. Ja lupaan, että poika pitää ääntä. Ehkäpä itsekin innostun taas!