Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

  • 1 434 720
  • 6 122

Bronco

Jäsen
Ikävästi alkoi päätä särkemään, kun ruudinhaju leijaili toiseen päätyyn. Onko vielä selvinnyt mistä voisin hakea korvauksia kivusta ja kahdesta käytetystä panadol-pilleristä? Vatsahaavakin tässä on vielä mahdollinen, mikäli tällaista turhaa lääkkeiden popsimista pitää harrastaa toistuvasti.
 

Mouhooja

Jäsen
Luojan kiitos näitä futispuolen metsätappeluita ei ole älytty tuoda jääkiekon puolelle minkään porukan toimesta, ylivoimaisesti idioottimaisinta mitä tiedän ihmisten harrastavan ”fanittamisen” nimessä
Olihan siellä eilen 20-20 matsia Lahden ja Osaston taholta suunniteltu ja oli toteutusta vaille valmis, mutta toteutus kusi kun Lahtelaiset lähtivät putkaan.
Jatkossa toki kavereilla ei varmasti ole fanibusseihin asiaa.
Käsittääkseni näillä lyceillä (Lahti Youth Casuals) on jo bänni Pelicansin sekä Fc Lahden kotipeleihin (tai ainakin näin on ollut).
Itse olen katsonut jokaisen Stadin Derbyn HIFK:n päädystä, ja niissä ollaan taputeltu ja puristeltu ihan huolella tarkastuksessa, ja silti soihtuja on ollut pilvin pimein.
Suurinosa soihduista viedään/piilotetaan stadikalle jo aijemmin. Esim klubi04 peleissä ei käsittääkseni ole mitään turvatarkastuksia, joten aika helppohan noita on tuolloin viedä ja käydä pelipäivänä sitten hakemassa.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Suurinosa soihduista viedään/piilotetaan stadikalle jo aijemmin.
Näin toki. Ennen Derbyjähän poliisi nuohoaa mestat koirien kanssa, silti vaan osa löytyy.
 
4

444

Molemmat Tappara-HIFK -matsit kävin katsomassa tällä viikolla paikan päällä. Ensimmäiseen saavuin tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä, kävelin ovista sisään ja odottelin hetken, että tulisikohan joku tekemään tarkastusta. Vieressä joku nainen oli tuomassa juomapulloa laukussaan ja huusi, että ei aio siitä luopua. Hetken päästä joku järkkäri tuli puolijuosten kohti ja totesi, että ”tehdään nopee tarkastus ni pääset kattoo peliä”. Ja sitä se oli. Taskussa oli nippu avaimia, niitä se hiplaili aikansa taskun läpi, kunnes totesi, että ehkä ne on vain avaimia. Meinasin kysyä, että otanko ne pois niin näkisi paremmin, mutta en mennyt tekemään hänen töitään hänen puolestaan.
Perjantaina olin ajoissa ja jonot sen mukaiset. Sama järkkäri, joka keskiviikkona oli juomapulloepisodin keskipisteenä oli hoitamassa sitä karsinaa, josta itse saavuin. Jono eteni huomattavasti hitaammin kuin viereiset. Tämä tutki jo selvästi huolellisemmin, mutta ei sitäkään paljon muu kiinnostanut kuin takin seutu. Siitä alaspäin olisi voinut jemmata ihan mitä hyvänsä. Tämä toki pätee myös kaikkialla muualla, eli ainoastaan takit ja laukut/reput kiinnostavat. Sinällään ymmärrettävää, koska noita häiriöitä on lopulta niin vähän tapahtumissa. Mutta sinällään en ymmärrä, koska kyllähän jotain savupommeja ja soihtuja mukanaan kantavat tietävät, että ne on kiellettyjä ja pyrkivät piilottamaan ne housuihinsa, koska tietävät että sieltä ei tarkasteta.

No anyways. Oma paikkani molemmissa peleissä oli selvästi faniryhmän ulkopuolella, mutta lähietäisyydellä. Perjantaina ihmettelin jossain vaiheessa, että mitähän tuolla on tapahtunut, kun keltaliivejä parveilee pilvin pimein siellä päädyssä. Aiemmin linkattu video sitten vihdoin kertoi. Ei voi taas kuin ihmetellä. En oikein tiedä, mikä saa aikaan tuollaista pahoinvointia, että pitää lähteä matseihin riehumaan. Tekisi mieli sanoa, että tuollaiset paviaanit kuuluisivat eläintarhaan, mutta todellisuudessa taitavat vain kaivata äidin rakkautta osakseen.

Sama juttu näiden lahtelaispaukuttelijoiden kanssa. Tuolla toiminnalla ei saavuta mitään muuta kuin ”kovan jätkän” mainetta omassa pikku porukassaan. Sakot menevät todennäköisesti suoraan ulosottoon. Aika monelta muulta katsojalta menee mahdollisuus nauttia pelistä ja pahimmassa tapauksessa joku viedään ulos ottamaan lisähappea ja halli tyhjennetään hälyttimien lauettua. Katsoin pelin telkkarista viitisen minuuttia sen alkamisen jälkeen ja ihmettelin vähän sumuista kuvaa. No sekin selvisi.

Seuroilla ja faniryhmillä on tässä vastuun ottamisen paikka. Keinot näiden häiriköiden eristämiseksi peleistä on olemassa, mutta se ei tapahdu nopeasti eikä välittömästi. Helpointa tietenkin olisi, jos ihmiset oppisivat käyttäytymään asiallisesti ja noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä, mutta se on liikaa pyydetty.
 

J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Jokakeväinen ilmiö tämä futisfanien mukaan hyppääminen, ja järjestään osallistutaan vain ja ainoastaan vierasreissuille.. Yllä mainitsemiesi lisäksi myös Turussa tässä kunnostauduttu viimevuosina.
Tiettyyn pisteeseen asti hieno asia, kun faniporukoilla enemmän ääneen kannattavaa osallistujaa mukana, mutta kyllähän nämä myös korreloi lieveilmiöiden nousun kanssa, kun mukaan lappaa näitä ”myllyt sallittu” -tason hiihtäjiä, joille itse ottelu tai kannattaminen on täysin toissijaista.

Luojan kiitos näitä futispuolen metsätappeluita ei ole älytty tuoda jääkiekon puolelle minkään porukan toimesta, ylivoimaisesti idioottimaisinta mitä tiedän ihmisten harrastavan ”fanittamisen” nimessä.

Eiköhän tämän päiväisestä tulla antamaan oikeutetusti Lahelle sakkoja..
Oletko tosiaan noin kujalla? kyllä lätkässäkin näitä on ollut. Ei tosin metsässä, mutta hallien lähellä. Taino. niin, taidat olla Tapparan kannattaja, niin mitä voi odottaa katsomo/skenetietämyksestä.
 

Glove

Jäsen
Ikävästi alkoi päätä särkemään, kun ruudinhaju leijaili toiseen päätyyn. Onko vielä selvinnyt mistä voisin hakea korvauksia kivusta ja kahdesta käytetystä panadol-pilleristä? Vatsahaavakin tässä on vielä mahdollinen, mikäli tällaista turhaa lääkkeiden popsimista pitää harrastaa toistuvasti.
Ottelun järjestäneeltä taholta tietenkin.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
On lieveilmiöitä ja häiriökäyttäytymisiä ja sitten on näitä.

Täällä on nyt suu vaahdossa vängätty monta sivua, kaikella kunnioituksella erittäin pienestä asiasta. Joo, on tyhmää ja ikävää allergikkojen kannalta, mutta camoon. Euroopassa isoissa liigoissa nämä ovat ihan arkipäivää, mutta aisaatana kun tulee Suomeen kerran.

Ei vain mene omaan kaaliin, että tällaista moralisoidaan Suomessa enemmän kuin esimerkiksi väkivaltaa tai toisten omaisuuden varastamista.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Eikös ottelutapahtuma ollut Ilveksen järjestämä? Eikö nimenomaan se ole turvatarkastuksien pointti, että mitään kiellettyä ei viedä halliin? Sen verran heppoisesti katsoivat sisään tullessa läpi sekä torstaina että eilen et ei iha hirveästi ei tarvitse kikkailla että savuja tms. saa sisään tuotua.
Tää on vähän tätä. Vuosi sitten käytiin työkavereiden kanssa porukalla katsomassa MM-kisoissa yksi peli ja silloin tarkastettiin kaikki. Reppu pengottiin jokaista taskua myöten, takkia piti avata, taskut taputeltiin kunnolla ja tuloksena oli että kamat piti jättää narikkaan koska laukussa oli työläppäri, jota ei syystä X saanut tuoda jäähalliin. Tähän meni jokaisen kohdalta aikaa pari minuuttia. Toisaalta silloin yleisöä oli hallissa ehkä n. 2000. En halua edes miettiä, miten kauan menisi tarkastaa ~13 000 ihmistä tuollaisella tarkkuudella ja millainen show siitä tulisi kun vaikka 20% näistä kantaa mukanaan jotain viatonta esinettä jota ei saa jonkun kummallisen säännön johdosta tuoda halliin.

Lopultahan nämä turvatarkastukset ovat illuusiota ja teatteria. Jos joku oikeasti haluaa tuoda jotain kiellettyä sisään, sen estäminen on realistisesti hyvin vaikeaa. Nyt ehkä se riski kiinni jäämisestä pistää kasuaalimmat puupäät miettimään pari kertaa, kuten vaikka nuo kauppojen pikakassojen satunnaistarkastukset, joita minun kohdalleni on osunut ~8 vuoden päivittäisten kauppareissujen aikana ehkä kolme. Tuskin niilläkään monta myymälävarasta saadaan kiinni, mutta sen mahdollisuus ehkä pelottaa jättämään yrittämättä.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Ainoa mahdollisuus karsia nämä on juuri tapahtuman kautta.

Ensin soihdutetaan tms. ja tämä tapahtuma tuodaan järjestävän seuran tietoon kuka/ketkä tämän tempauksen takana oli ja suoraan kissalanpoikien kyydillä putkaan jossa nimet ylös ja bannit tapahtumiin.

Lisäksi nimet tietoon faniryhmälle jos vierasjoukkueen kannattajia, jolloin voivat itse kieltää osallistumasta tapahtumiin.

Proaktiivisuutta faniryhmiltä vaatii nämä jotta voivat faniryhmänä tuoda tietoon järkkäreille jos tällaista porukkaa hallilla näkyy. Oli se sitten oma tai vieras halli, niin ehkä saataisiin homma rokkaamaan ja urheilutapahtumat turvalliseksi ennen kuin homma lähtee totaalisesti lapasesta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisi varsin helppo kieltää vastustajan faniryhmien pääsy otteluihin, tällöin jokainen katsoja hankkisi omat lippunsa ja olisi yksilönä vastuussa käytöksestään. Tällöin ei näitä joka vuotisia keskusteluita tarvitsisi käydä.

Minusta turvatarkastusten tiukentamisen vaatiminen on hassua ja kertoo paljon kirjoittajien ajatusmaailmasta, kaikki on sallittua, jos ei jää kiinni. Maailmalta löytyy helposti keinoja, mutta ne tarkoittavat lisää hankaluutta ja lippujen hintaan korotuksia.

Minusta faniryhmät pitäisi pakottaa sisäiseen valvontaan, jos syyllisiä ei löydy, koko ryhmä saa porttikiellon.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Oletko tosiaan noin kujalla? kyllä lätkässäkin näitä on ollut. Ei tosin metsässä, mutta hallien lähellä. Taino. niin, taidat olla Tapparan kannattaja, niin mitä voi odottaa katsomo/skenetietämyksestä.
No skenetietämys on itselläni aika rajallista jääkiekon suhteen, johtunee siitä, että huliskene on mielestäni erityisen naurettavaa ja olematonta Suomessa lätkän ympärillä, ja että itselleni on vaikeaa edes hyväksyä sen olemassa oloa lätkässä, tärkeintä taitaa olla netissä uhoaminen ja tiktokiin kuvaaminen yksittäisten alaikäisten toimesta, mikä on ainakin sivullisille ja lajin maineelle valtavirrassa hyvä.

Vai pystyisitkö itse kuvittelemaan ja ottamaan tosissasi Jukureiden youth casualit sovittuun Jypin vastaavien kanssa, ja sitten kiimassa seurataan gruppasta kumpi vei? Tai että olikin no show?
Jep, kuulostaa ja on niin idioottimaista, ei vaan toimi jääkiekon puolella ja hyvä niin.

Taitaa koko Suomessa alkaa suvantovaihe tuolle larppaamiselle, kun ei ole enää derbya stadissa.

Onhan tuo ihan saatanan tyhmää ja naurettavaa, mutta keksin kyllä vielä idioottimaisempiakin asioita. Esimerkiksi jonkun sivullisen vetäminen dunkkuun monin verroin tyhmempää. Tuossa on kuitenkin kaikki osalliset vapaaehtoisesti mukana eikä siitä siten aiheudu haittaa ulkopuolisille. Kuten sanottu, helvetin tyhmää se kuitenkin on, enkä ole ikinä ymmärtänyt noiden ideaa.
Puhuin ”fanittamisen nimessä” tehdyistä asioista, tuo sivullisen päälle karkaaminen täyttää lähinnä vain rikoksen tunnusmerkit.

Jaa joo, onhan tuo metsässä larppaaminen tuohon ylimääräisten vähien aivosolujen kadottamiseen varmasti se helpoin ja siistein tapa, toki tuntuu että sitäkin harrastetaan lähinnä somen takia.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Ikävästi alkoi päätä särkemään, kun ruudinhaju leijaili toiseen päätyyn. Onko vielä selvinnyt mistä voisin hakea korvauksia kivusta ja kahdesta käytetystä panadol-pilleristä? Vatsahaavakin tässä on vielä mahdollinen, mikäli tällaista turhaa lääkkeiden popsimista pitää harrastaa toistuvasti.
Uutena vuotena sun kannattaa kyllä pysytellä visusti kotosalla. Ei tiedä millainen opioidikierre siitä alkaisi...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uutena vuotena sun kannattaa kyllä pysytellä visusti kotosalla. Ei tiedä millainen opioidikierre siitä alkaisi...

Uutena vuotena ihmiset osaavat odottaa raketteja ja niiden aiheuttamia ääni- ja hajuhaittoja, jääkiekko-ottelussa tällaista ei odota. Vähän hassu vertaus sinulta.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Uutena vuotena ihmiset osaavat odottaa raketteja ja niiden aiheuttamia ääni- ja hajuhaittoja, jääkiekko-ottelussa tällaista ei odota. Vähän hassu vertaus sinulta.
Eli päänsärky ja kipulääkkeet voidaan välttää kun on henkisesti varautunut ruudin käryyn? Tätä en tiennyt.

Ja joo, ei toki voi odottaa jääkiekko-ottelussa ruudille altistuvansa. Oli vaan mielestäni melko dramaattinen tuo alkuperäinen lainaamani viesti.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tähän, että mitä vikaa ja miksi jeesustellaan… Niin itselleni ainakin aika sama jos on vähän katkua tms. Mutta tosiasia on, että ennen pitkäähän tämä johtaa juuri siihen, että turvatarkastukset joudutaan muuttamaan näennäisestä taputtelusta (ethän tuo tänne alkoholia vaan ostat kympin per kalja) todellisiksi. Yhteisillä rahoilla sitten hankitaan jotain helvetin kalliita linjastoja siihen. Mielestäni myös jonot ovat aivan riittävän pitkät jo nyt, ei tarvita sitä ettei ne sitten edes liiku.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli päänsärky ja kipulääkkeet voidaan välttää kun on henkisesti varautunut ruudin käryyn? Tätä en tiennyt.

Ja joo, ei toki voi odottaa jääkiekko-ottelussa ruudille altistuvansa. Oli vaan mielestäni melko dramaattinen tuo alkuperäinen lainaamani viesti.

Kaipa sitä uutenavuotena voi välttää ulkona liikkumista, jos ilotulitteiden kärystä aiheutuu terveysongelmia. Käryyn voi siis varautua vaikkapa sillä tavalla.
 
Ainahan turvatoimia voisi tiukentaa, mutta se maksaa joko aikaa tai rahaa - ellei jopa molempia. Minulla ainakaan ei ole tietoa, että miten noita savupommeja on sisään viety, niin en pysty arvioimaan miten merkittävästä virheestä turvatoimien kohdalla puhutaan.

Muutenkin turvatoimien syyllistäminen on vähän sama kuin syyttäisi poliiseja siitä, että rikollisuutta esiintyy.
Aika isoja eroja on turvatarkastuksessa että kuka sua kopeloi. Viime Tapparan pelissä miesjärkkäri tarkasti niin tarkkaan ettei olisi voinut salakuljettaa mitään. Toissa pelissä naisjärkkäri ei vaivautunut tekemään juuri mitään. Mukana olisi voinut olla helposti vaikka pari pullloa kossua takataskussa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli päänsärky ja kipulääkkeet voidaan välttää kun on henkisesti varautunut ruudin käryyn? Tätä en tiennyt...

Kerron sinulle nyt asiasta nimeltä ennakointi.

Joka uusi vuosi laitan hevostallin ikkunoihin levyt, radio laitetaan päälle, karsinoihin kunnolla heinää ja hepat sisään ennen klo 18, jolloin raketit yms. paukut alkavat paukkumaan.

Eli tiedostamme mahdolliset ääni- ja hajuhaitat ja varaudumme niihin etukäteen. Viime uudenvuoden aattona pari kylän idioottia räjäytteli paukkuja jo iltapäivällä, mikä aiheutti hevosten pelästymisen. Tähän emme osanneet varautua, tätä voisi verrata Pelicans fanien idiotiaan.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Kerron sinulle nyt asiasta nimeltä ennakointi.

Joka uusi vuosi laitan hevostallin ikkunoihin levyt, radio laitetaan päälle, karsinoihin kunnolla heinää ja hepat sisään ennen klo 18, jolloin raketit yms. paukut alkavat paukkumaan.

Eli tiedostamme mahdolliset ääni- ja hajuhaitat ja varaudumme niihin etukäteen. Viime uudenvuoden aattona pari kylän idioottia räjäytteli paukkuja jo iltapäivällä, mikä aiheutti hevosten pelästymisen. Tähän emme osanneet varautua, tätä voisi verrata Pelicans fanien idiotiaan.
Ymmärrän hyvin tämän vertauksesi. Sitä ehkä vaan mietin, että miten siihen mahahaavaan kykenee varautumaan. Mutta eiköhän tämä riitä tästä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ei vaan mene omaan kaaliin miten tällekin episodille löytyy puolustajansa.

En minä tuota mitenkään puolustellut. Johan sanoin, että on tyhmää. Täällä kuitenkin osa uhriutuu ihan kuin olisi tapahtunut jokin suuremman luokan rikos. Täällä jauhetaan tästä keissistä enemmän mitä esimerkiksi Turkulaisten todella vaarallisesta penkkien heittelystä tai tiettyjen faniryhmien myllyistä. Ne ovat todellisia lieveilmiöitä ja häiriökäyttäytymistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös