Tämän voi varmaankin laittaa tänne. Surkeaa käytöstä kaiken kaikkiaan aikuiselta ihmiseltä.
Toivottavasti tämä vitun pälli tajuaa hävetä. Vittu mikä idiootti.
Tämän voi varmaankin laittaa tänne. Surkeaa käytöstä kaiken kaikkiaan aikuiselta ihmiseltä.
Et usko tähän itsekään. Tilanne toisinpäin eli Tapparafanilla synttärit ja tepsiläinen tulee eteen niin vaatisit elinikäistä porttikieltoa kaikkiin urheilukatsomoihin.
Yleensähän noi kohdennetut kamerat screenille tulevat puskista ja reaktiot jotka ne huomaavat on yleensä nähdynlaisia.
Kuten jo yllä totesin, tämä onnittelukamera tulee kohdalle kuulutuksen kera, eli ei varsinaisena yllätyksenä jos suomea ymmärtää.
En tiedä miten nämä onnittelujutut yleensä hoidetaan, mutta pari juttua:
1. Tappara-fanin käytös ei ollut asiallista, tosin en voi videon perusteella sanoa oliko kyse vain spontaanista "mä näyn videotaululla" -reaktiosta.
2. Järjestävä taho voisi etukäteen käydä varmistamassa, että homma sujuu odotetusti. Tarvittaessa katsotaan, ettei ympärillä ole riskitekijöitä.
Ei näitä varmaan montaa per peli ole eli luulisi olevan järkkärille ns. pala kakkua. No, jälkiviisastelu on tietysti helppoa, niin tässäkin asiassa.
Samaa mieltä. Paljon mahdollista, että synttärionnitteluun liittyvä mahdollinen kuulutus on mennyt asianosaiselta kokonaan ohi (kai siellä nyt kuitenkin edes vähän oli tunnelmaa/mökää), kuten myös tuo screenillä näkyvä teksti, huomio kun keskittyy omaan itseen.En tiedä miten nämä onnittelujutut yleensä hoidetaan, mutta pari juttua:
1. Tappara-fanin käytös ei ollut asiallista, tosin en voi videon perusteella sanoa oliko kyse vain spontaanista "mä näyn videotaululla" -reaktiosta.
2. Järjestävä taho voisi etukäteen käydä varmistamassa, että homma sujuu odotetusti. Tarvittaessa katsotaan, ettei ympärillä ole riskitekijöitä.
Ei näitä varmaan montaa per peli ole eli luulisi olevan järkkärille ns. pala kakkua. No, jälkiviisastelu on tietysti helppoa, niin tässäkin asiassa.
Mitävittua? Ei kai normaali ihminen mene pilaamaan toisen synttärionnitteluja taululle?
Mutta siis eikös näiden Tapparan kannattajien pitänyt olla niin fiksua porukkaa ja eivät koskaan perseile millään tapaa? Eikö ne ole vain sen toisen Tamperelaisen joukkueen kannattajat jotka näiden Tapparalaisten mielestä tälläiseen käytökseen sortuu?

Mitä Ilveksen kannattajat on täällä Jatkoajassa erityisesti perseilleet? Tai muuten? Mulle ei nyt yhtäkkiä tule mieleen, mutta varmaan on mennyt sitten vain ohi Ilves-kannattajien erityiset perseilyt.Perseilevät varmasti, mutta kukaan ei ole sitä yhtä paljon tehnyt kuin Ilveksen kannattajat etenkään täällä Jatkoajassa. Mutta joka leiristä varmasti löytyy porukkaa, jotka perseilevät. Siitä olen ihan varma.
Suurin idiootti tuossa on lapselle sentteriä näyttävä aikuinen.
Just näin. En usko, että tää Tapparan kannattaja on mikään ajatusten lukija, jonka olisi pitänyt tietää, että pikkutytön vanhemmat haluaa vielä ottaa kuvia tms., kun pikkutyttö oli jo käynyt istumaan.Olin itse eilen hallilla paikalla. Ensinnäkin tuo video mikä twitteristä on nostettu ei ole tapauksen alusta asti.
Onnittelut tulevat screenille ja tuo tapparapaitainen tyttö nousee ylös varmaan joku 10 sekunnin päästä. Tarvii myös muistaa että toi tappara kannattaja on myös lapsi.
Tässä on taas jälleen kerran suurimmat traumat tilanteesta saaneet aikuiset ihmiset ja saadaan ihan älytön somekohu aikaiseksi. Eiköhän joku vitun idiootti lähetä tuolle tapparatytölle vielä uhkauksia.
Suurin idiootti tuossa on lapselle sentteriä näyttävä aikuinen.
Mitä Ilveksen kannattajat on täällä Jatkoajassa erityisesti perseilleet? Tai muuten? Mulle ei nyt yhtäkkiä tule mieleen, mutta varmaan on mennyt sitten vain ohi Ilves-kannattajien erityiset perseilyt.
Tapparan kannattajathan ovat pääasiassa eri foorumilla, mutta en tiedä liittyykö se nyt tähän.
Siinä tapauksessa tuskin oli itsekseen siellä. Se aikuinen jonka kanssa oli ei kykene tuossa käskemään alas?Tarvii myös muistaa että toi tappara kannattaja on myös lapsi.