Kannattajakulttuurin historia ja kehittyminen

  • 4 812
  • 47

SM41

Jäsen
Vaikka kausi oli negatiivinen kaukalossa, niin oli myös hienoa huomata kuinka jälleen fanikatsomossa mentiin yksi askel eteenpäin. Mutta kuten voimme huomata, istumakatsomoissa tunnelma taantuu entisestään, eikä voida nykyään havaita enää minkäänlaista tunnetta kotijoukkuetta kohtaan. Tunnelma on todella surkea. Ja sen kunniaksi olisi hienoa avata ketju jossa voisimme käydä läpi menneisyyttä. Miksi ennen istumakatsomot lähtivät mukaan huutoihin ja/tai taputuksiin mutta nykyään ei? Mikä oli erilaista silloin 15 tai 20 vuotta sitten? Miten voisimme saada saman takaisin?

Sana on vapaa.
 
DocMartin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Useita
Kannattajakulttuurin ongelman juurisyy tulee esille monestakin ketjusta: Seura on ylimielisyyttään unohtanut oman yhteisönsä, Pohjois-Suomen (ja Oulun) perusfanit. Omia junioreita ei arvosteta, vaan tilalle otetaan pelaajia muualta. Jos pelaajaa ei mielletä "omaksi" pelaajaksi, jää vain muovisen ostojoukkueen leima (Oulun Jokerit), jonka kannattaminen ei kiinnosta. Toki Kärppäsydämellä varustettuja pelaajia voi tulla muualta, esimerkiksi Ivan Huml, mutta siinä pelaaja sitoutuu joukkueeseen, alueeseen, historiaan, joukkueen sieluuun. Menestys ei ole todellakaan ole ainut, tai edes tärkein asia, jonka takia joukkuetta kannattaa. Hävityn pelin jälkeenkin voi olla ylpeä _omasta joukkueesta_. Pohjoisen Oulun Kärppien sielu on katoamassa, se on myyty Qstockin ja Ihkun, sisäpiirin ja selänpeseun kulttuurille.

Jokereissakin tuntuu olevan nyt paremmin nostetta, kuin Kärpissä. Paluu juurille on nähtävissä tuolla Jokereiden "Sydänmailla". Jokereiden U20 joukkueen peleissä kannatus on paljon edellä Kärppien U20 joukkueen kannatusta. Jos Jokerit oivaltavat arvostaa omaa peruskannattajiaan, se saattaa hyvinkin olla muutaman vuoden päästä pelaamassa välierissä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka kausi oli negatiivinen kaukalossa, niin oli myös hienoa huomata kuinka jälleen fanikatsomossa mentiin yksi askel eteenpäin.
Kyllä! Melkeinpä voisi sanoa tuon askeleen olleen iso. Tällaiselle tavalliselle kausikorttilaiselle kannatajakulmauksen toiminta tunnelmanluojana laulujen ja tifojen muodossa on merkittävä. Iso, iso kiitos!
Mutta kuten voimme huomata, istumakatsomoissa tunnelma taantuu entisestään, eikä voida nykyään havaita enää minkäänlaista tunnetta kotijoukkuetta kohtaan.
Tästä olen ainakin osittain erimieltä. Tunnetta on paljon, ainakin D-katsomossa. Myös yhteisöllisyys kasvaa kausi kaudelta. Siellä on kuitenkin lukuisia pitkänlinjan kausikorttilaisia, eikä pelkästään yritysasiakkaita.
Miksi ennen istumakatsomot lähtivät mukaan huutoihin ja/tai taputuksiin mutta nykyään ei? Mikä oli erilaista silloin 15 tai 20 vuotta sitten? Miten voisimme saada saman takaisin?
Mielestäni vastaus tähän on helppo. Samalla kun kannattajakulmauksen toiminta kehittyy, muovautuu kannustus enemmän ja enemmän laulujen muotoon. Tavalliselle istumapaikkalaiselle tuollaiseen mukaan lähteminen on jättimäisen kynnyksen takana. Ei tule tapahtumaan ainakaan omalta osalta koskaan. Erittäin mukava sitä on kuitenkin kuunnella ja olen iloinen, että kannattjakulmauksen tunne ja voima kuuluu ympäri hallin. Ehkäpä väliin, vaikkapa kerran erään tai aina erikoistilanteen alkaessa kannattajakulmaus voisi kokeilla saada koko halli mukaan kannustukseen vaikka perinteisellä Kärpät (taputus), Kärpät (taputus) -kannustushuudolla. Veikkaan, että mukaan lähtijöitä on, minä ainakin.
 
SM41

Jäsen
Kyllä! Melkeinpä voisi sanoa tuon askeleen olleen iso. Tällaiselle tavalliselle kausikorttilaiselle kannatajakulmauksen toiminta tunnelmanluojana laulujen ja tifojen muodossa on merkittävä. Iso, iso kiitos!

Tästä olen ainakin osittain erimieltä. Tunnetta on paljon, ainakin D-katsomossa. Myös yhteisöllisyys kasvaa kausi kaudelta. Siellä on kuitenkin lukuisia pitkänlinjan kausikorttilaisia, eikä pelkästään yritysasiakkaita.

Mielestäni vastaus tähän on helppo. Samalla kun kannattajakulmauksen toiminta kehittyy, muovautuu kannustus enemmän ja enemmän laulujen muotoon. Tavalliselle istumapaikkalaiselle tuollaiseen mukaan lähteminen on jättimäisen kynnyksen takana. Ei tule tapahtumaan ainakaan omalta osalta koskaan. Erittäin mukava sitä on kuitenkin kuunnella ja olen iloinen, että kannattjakulmauksen tunne ja voima kuuluu ympäri hallin. Ehkäpä väliin, vaikkapa kerran erään tai aina erikoistilanteen alkaessa kannattajakulmaus voisi kokeilla saada koko halli mukaan kannustukseen vaikka perinteisellä Kärpät (taputus), Kärpät (taputus) -kannustushuudolla. Veikkaan, että mukaan lähtijöitä on, minä ainakin.
Kyllähän se lähtee ;) kuten playoffs 2005 esimerkiksi
 
Suosikkijoukkue
Oulu

Näitä ”Kärpät taptaptap” ja ”Oulun Kärpät” vedetään varmaan enemmän kuin mitään muuta tsänttejä. Ei niihin lähde muu yleisö mukaan juuri sen enempää kuin pidempiin tsäntteihin. Lisäksi näitä lyhyitä perustsänttejä on melko puuduttavaa vetää jatkuvalla syötöllä.

Kannattajakatsomoon aistii hyvin, milloin muu yleisö on mukana meiningissä, ja juuri silloin yleensä vedetään näitä yksinkertaisia tsänttejä, joihin muun hallin on ”helppo” lähteä mukaan.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Joo kyllä tälle kaudelle tuli yksi napsu volyymiä lisää fanikatsomoon, mikä on ehdottoman hyvä asia. Varsinkin loppukaudesta tuntui että meno vaan parantui. Toivottavasti nyt ensi kaudelle saadaan viimein kannattajakatsomo sinne minne se kuuluu: keskelle päätykatsomoa. Oma kausikorttipaikka siinä jää tod näk alle mutta se nyt ei haittaa pätkän vertaa. Varmaan ostan siihen fanikatsomoon kausarin istumapaikan sijaan.

Toivottavasti ensi kaudella olisi vierasreissuihin enemmän mahkuja kuin viime kausilla. Kuopion reissu oli hieno ja mahtava tunnelma oli meidän fanikatsomossa!
Tästä olen ainakin osittain erimieltä. Tunnetta on paljon, ainakin D-katsomossa. Myös yhteisöllisyys kasvaa kausi kaudelta. Siellä on kuitenkin lukuisia pitkänlinjan kausikorttilaisia, eikä pelkästään yritysasiakkaita.
Se tunne ei välity millään tavalla muualle katsomoon, valitettavasti. Hienoa kuitenkin kuulla, että noin muuten yhteisöllisyys on enemmän nousussa kuin laskussa!
Ehkäpä väliin, vaikkapa kerran erään tai aina erikoistilanteen alkaessa kannattajakulmaus voisi kokeilla saada koko halli mukaan kannustukseen vaikka perinteisellä Kärpät (taputus), Kärpät (taputus) -kannustushuudolla. Veikkaan, että mukaan lähtijöitä on, minä ainakin.
Tätähän fanikulmaus tekee koko ajan. Yleensä pidempi chantti keskeytyy, kun Kärpät saavat pidemmän pyörityksen ja rumpali lähtee rytmittämään kannustusta paremmin taputukseen sopivaksi. Keskikatsomot enää hyvin harvoin lähtevät noihin mukaan valitettavasti ja tämä on iso ongelma yleisen tunnelman kannalta.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: SM41

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kävin Ilves pelin katsomassa muutama viikko sitten ja täytyy todeta, että kaksi ensimmäistä erää tunnelmaa ei ollut juuri ollenkaan. Kolmannessa erässä istumakatsomomaiset alkoivat sentään vähän kannustaa, mutta muuten oltiin hiljaa.
 
Huml71

Niin, eikös tuokin ole ihan peliesityksiin verrannollista? Kaksi ensimmäistä erää Kärpät oli aivan luokaton. Kolmannessa erässä saatiin otetta pelistä, ja kannatus lisääntyi.
 
Jantse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä nyt ihan suoralta suulta kuultua 20-30 vuotta sitten 20-30 vuotiaita olleilta.

”Vittu mitä paskaa, voisivat olla välissä hilijaa.”

Enenevissä määrin kaikissa katsomolohkoissa.

Eli jottain uutta pittäis alakaa juonimaan.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
”Vittu mitä paskaa, voisivat olla välissä hilijaa.”

Enenevissä määrin kaikissa katsomolohkoissa.

Eli jottain uutta pittäis alakaa juonimaan.
Ai tämmöistä mieltä siellä keskikatsomoissa ollaan kannattajakulmauksesta? Vai mitä haet tuolla quotella? Ja mitä tarkoitat tuolla "uuden juonimisella?
 
SM41

Jäsen
Tämä nyt ihan suoralta suulta kuultua 20-30 vuotta sitten 20-30 vuotiaita olleilta.

”Vittu mitä paskaa, voisivat olla välissä hilijaa.”

Enenevissä määrin kaikissa katsomolohkoissa.

Eli jottain uutta pittäis alakaa juonimaan.
Ei, vaan hienoa ois, jos ihmiset kertois minkälaista se silloin on ollu. Ja voitais ehkä siitä nykypäivänä ottaa oppia :)
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Hei pakko kysyä täältä kun en parempaakaan ketjua keksi.
Elikäs koska Poromafia erosi Kärpät Fan Clubista?
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Hei pakko kysyä täältä kun en parempaakaan ketjua keksi.
Elikäs koska Poromafia erosi Kärpät Fan Clubista?
Kärpät Fan Club eli nykyiseltä nimeltään Kärppäkannattajat. Ei kai mitään "eroamista" ole koskaan tapahtunutkaan. Poromafia on vain perustettu ns. yhdistyksen sisälle? Uskoisin, että suurin osa Poromafian jäsenistä on myös Kärppäkannattajat yhdistyksen jäseniä. Voisiko muotoilla, että Poromafia on ns. ultras-ryhmittymä Kärppäkannattajien sisällä.
 
Preeriakoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Fanikatsomolle kolme leijonaa tästä kaudesta. Upeaa panostusta ja toimintaa suurella sydämellä. On tehty reissua, tifoja vaikka kuinka monta ja muutenki mahtava meininki. Pakko arvostaa!

Lampaanperseitä kädet puuskassa istuvalle kirkkoväelle. Asuinpaikkakunnan etäisyyden vuoksi pääsen hallille kattomaan peliä pari kertaa runkosarjan aikana. Aikoinaan kun Oulussa asuin ja hallilla tuli käytä paljon enemmän, valikoitui katsomoksi lähes aina fanikatsomo, mutta nykyään seuraan peliä pääasiassa istumapaikoilta. Tälläkin kaudella oon saanu osakseni paheksuvia katseita vanhan liiton kausikorttilaisilta, kun kehtaan heidän katsojakokemuksen pilata kommentoimalla pelitapahtumia ääneen ja kannustamalla. Ja myös suullista palautetta tullut, että hiljaa tulisi olla. Ymmärtäisin jos suullinen anti olisi rivouksia ja törkeyksiä, mutta kun ei saisi päästää mitään ääntä. Taputukset ainakin toistaiseksi ilmeisesti sallitaan. Eli ilmeisesti kausikorttilaisilla menee huuruun, kun heidän tavallisesti hiljaista katsomonosaansa tullaan satunnaisen lippuasiakkaan toimesta häiriköimään.

En 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella kauheena vielä hallilla käyny mutta tuskinpa silloin tämmöistä ongelmaa oli, että liika kannustaminen koettiin häiriköiväksi.
 
SM41

Jäsen
Näitä ”Kärpät taptaptap” ja ”Oulun Kärpät” vedetään varmaan enemmän kuin mitään muuta tsänttejä. Ei niihin lähde muu yleisö mukaan juuri sen enempää kuin pidempiin tsäntteihin. Lisäksi näitä lyhyitä perustsänttejä on melko puuduttavaa vetää jatkuvalla syötöllä.

Kannattajakatsomoon aistii hyvin, milloin muu yleisö on mukana meiningissä, ja juuri silloin yleensä vedetään näitä yksinkertaisia tsänttejä, joihin muun hallin on ”helppo” lähteä mukaan
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Hei pakko kysyä täältä kun en parempaakaan ketjua keksi.
Elikäs koska Poromafia erosi Kärpät Fan Clubista?
Tämä on vähän outo kysymys. Tai sanotaanko ennemmin niin, että tilanteet on erilaisia eri kaupungeissa ja sinulle "virallinen" fan club tarkoittaa muuta, kuin mitä se todellisuudessa esim. täällä on.

Kärppäkannattajat (ent. Kärpät Fan Club, nimi muutettu joskus noin 10 vuotta sitten) on taho, joka järjestää vierasreissut ja jonka kautta kannattajakatsomoon myydään halvempia kausikortteja. Kärppäkannattajat ei ole mitenkään Kärppien perustama tai ohjailtavissa oleva instanssi, vaan ennemin taho, jonka kautta kannattajakatsomossa olevien ihmisten asioita ajetaan, kuten sanoinkin jo, esimerkiksi tarjoamalla halvempia kausikortteja ja reissuja. Kärppäkannattajat toimii täysin vastaavalla tavalla kuin Osasto teillä. Poromafia taas on lähinnä laaja kaveriporukka, joka toki on todella merkittävässä osassa Kärppien kannattajatoiminnassa. Varmastikin lähes kaikilta PM:n tyypeiltä löytyy Kärppäkannattajien jäsenkortti noiden jäsenetujen vuoksi. Mitään vastakkainasettelua katsomossa ei PM:n ja KK:n välillä ole, eikä toivottavasti enää tulekaan. Oli myös aikoja, jolloin ei PM:n ja silloisen KFC:n väki mahtuneet erimielisyyksien vuoksi samoihin busseihin, mutta noista on onneksi jo kauan sitten päästy yli.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Kärpät Fan Club eli nykyiseltä nimeltään Kärppäkannattajat. Ei kai mitään "eroamista" ole koskaan tapahtunutkaan. Poromafia on vain perustettu ns. yhdistyksen sisälle? Uskoisin, että suurin osa Poromafian jäsenistä on myös Kärppäkannattajat yhdistyksen jäseniä. Voisiko muotoilla, että Poromafia on ns. ultras-ryhmittymä Kärppäkannattajien sisällä.
Sitten wikipedia valehtelee.
Tuolla meidän omilla foorumeilla on ollut puhetta juuri näistä kannattaja porukoista jotka eivät ole ns. sen virallisen fan clubin alla.
Esimerkiksi Osasto41 on täysin oma Ultras ryhmänsä, mutta Sinioranssit ovat Tapparan Fan Clubin alla sen takia heidän on käytännössä mahdoton kehittää sitä omaa toimintaa siihen suuntaan mihin haluavat.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Esimerkiksi Osasto41 on täysin oma Ultras ryhmänsä, mutta Sinioranssit ovat Tapparan Fan Clubin alla sen takia heidän on käytännössä mahdoton kehittää sitä omaa toimintaa siihen suuntaan mihin haluavat.
Siis miten Osasto eroaa Tappara Fan Clubista? Molemmat selvästikin tekevät yhteistyötä seuran kanssa. Kovin ultras-henkistä toimintaa ei ole se, että jäseneksi voi liittyä kuka hyvänsä ja että ylipäänsä toimitaan yhdistyksenä. Tämän takia siellä on teilläkin ilmeisesti koettu tarpeelliseksi perustaa erillinen "Ultras Tampere", jossa osallisena olevat luultavasti kuuluvat silti Osastoon.

Kärppäkannattajat = Osasto, Poromafia = Ultras Tampere.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Olisi myös mielenkiintoista tietää miksi ja miten pm on syntynyt?;)
Aika laaja kysymys, mutta lyhykäisyydessäänhän se on niin, että Poromafian tyypit ovat halunneet aina viedä eteenpäin suomalaista ja oululaista katsomokulttuuria ja tukea rakasta seuraa parhaansa mukaan. Ja toki pitää hyvällä porukalla hauskaa.

Eilen oli muuten taas toistakymmentä PM:n jätkää luulajalaisten vieraana ja näkyipä telkkarista koosteesta katsottuna olevan PM:n banderolli keskellä Luleån kotipäätyä. Aika ainutlaatuisia juttuja nämä ja hieno nähdä, miten tuo yhteys säilyy ja jopa laajenee jatkuvasti. Ensi syksynä tulee täyteen 10 vuotta tätä ns. "virallisempaa" ystävyyssuhdetta Luulajaan ja varmaan jotain tapahtumia siihen liittyen on molemminpuolin luvassa.
 
Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Samaa olen itsekin kuullut näiltä keskikatsomon kannattajilta, että nuo laulatukset ja chantit eivät uppoa ja toivovat että olisivat hiljaa. Ei kuulemma voi taputtaa kun se ei kuulu laulujen alta. Uskomatonta...
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Vittu ettää kaikista hommista tapella vaikka kausi on jo ohi?
Toveri @PronssiRanne vois vaan antaa meidän olla ja mennä vikiseen jotain muuta vaikka teidän paikalliseen?
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Vittu ettää kaikista hommista tapella vaikka kausi on jo ohi?
Toveri @PronssiRanne vois vaan antaa meidän olla ja mennä vikiseen jotain muuta vaikka teidän paikalliseen?
Taitaa vähän vaapukkamehua olla alla? Eihän @PronssiRanne ole mitään vikissyt? Tuli vain mielenkiinnosta kyselemään, että miten asia on. :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös