Ikävänkantaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viime vuosina on alettu keskustella yhä useammin lukukausimaksujen käyttöönoton mahdollisuudesta suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Lukukausimaksuja on perusteltu ennen kaikkea yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen turvaamisella sekä kansantaloudellisilla hyötynäkökohdilla.
Muutama viikko sitten uutisoitiin ¹, että 119 kansanedustajaa seitsemästä eduskuntaryhmästä on allekirjoittanut aloitteen, jossa esitetään lukukausimaksuja Suomeen EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta opiskelemaan tuleville yliopisto- ja AMK-opiskelijoille. Aloitteessa on mainittu verovähennyskannuste sekä erillinen vähävaraisten stipendiaattijärjestelmä, joiden avulla valmistuneet olisi tarkoitus saada jäämään Suomeen töihin.
Perussuomalaisten talouspolitiikkatyöryhmä ilmoitti ² puolestaan tänään puheenjohtajansa Sampo Terhon suulla, että "korkeakoulutuksesta pitäisi periä tulevaisuudessa maksu" osana työryhmän vaatimaa laajaa julkisen talouden leikkaus- ja sopeuttamistoimiohjelmaa. Terho kertoi YLE:n uutisille, että työryhmän esittämän lukukausimaksun suuruus olisi n. 2000 euron luokkaa.
Kannatatko lukukausimaksujen käyttöönottoa suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa?
¹ YLE.fi, 6.1.2013
² Keskisuomalainen.fi, 21.1.2013

Viimeksi muokattu: