Kalsarikänniketju

  • 5 197 088
  • 66 617

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sitä vähemmän ahdistaa, mitä lähempänä Kouvolaa.

Terve, Aleksanteri!

Aiai, hieman Koffia tähän vielä ja kohta voisikin jo nukkua. Joka suuntaan on tänään jo ehtinyt. Kalsarikänniin ei olisi enää nyt juotujen jälkeen pitkä matka.

Saakeli kun ei meinaa enää nuo miedot toimia. Siis nuo normikaupasta saatavat. Tulee vain väsy. Viiniä pitäisi vähintään juoda. Mutta toisaalta väkeviin en taas halua koskea.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehdottomasti maalilauluksi, tai sisääntuloon. Todella hyvä biisi, toimii aina. Aina hyvä fiilis tuosta bändistä.

Sisääntulossa tuo on ollutkin, ja toimi ihan tautisen hyvin, mutta eipä ole enää sielläkään. Sumulaaksossa soitetaan kyllä ihan mukavasti kouvolalaista musiikkia, esimerkiksi tänään raikasi Häväreiden Bambi Act oikein screenillä, mutta näitä pitäisi soittaa nimenomaan oikeissa paikoissa. Kouvolalla on vahva ja rikas rockhistoria ja myös -nykyisyys, ja sitä pitäisi nostaa esille joka helvetin paikassa. Se on suuri ylpeyden aihe. Koska ollaan kuitenkin yhdessä maan kovimmassa rokkikaupungissa.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@nummenkallio Kannattaa vähän piilotella tekstejä. Saattaa tulla sakkoa. Vinkvink.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hopi hopi kylille. Sitten aamutunneiilla takas, jo joko viinan tahi kumppanin kimppuun..

Kumppani, sukupuoleen katsomatta, on varmaan ihan innoissaan, kun tullaan kimppuun baari-illan jälkeen. Krapulassa paneskelu on toki eri asia.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hei hyvää päivää, jos kaveri lainaa Aleksanteri Hakaniemen biisiä ja minä heitän ihan läpällä, että terve, Aleksanteri, niin eihän tuo nyt voi olla rikos edes Jatkoajassakaan. Ja korostan siis, että tähän ei liity mitään vakavaa epäilyä siitä, että @HogiBoi olisi Aleksanteri Hakaniemi. Minä en edes Aleksanteria tunne, enkä tiedä, kirjoittaako tänne. Varmaan ei edes kirjoita. Mutsinsa tunsin ainakin aikoinaan, oltiin joskus samassa duunissa.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hei hyvää päivää, jos kaveri lainaa Aleksanteri Hakaniemen biisiä ja minä heitän ihan läpällä, että terve, Aleksanteri, niin eihän tuo nyt voi olla rikos edes Jatkoajassakaan. Ja korostan siis, että tähän ei liity mitään vakavaa epäilyä siitä, että @HogiBoi olisi Aleksanteri Hakaniemi. Minä en edes Aleksanteria tunne, enkä tiedä, kirjoittaako tänne. Mutsinsa tunsin ainakin aikoinaan, oltiin joskus samassa duunissa.
Ymmärrän sua, mutta noi hirmut on aika tiukkapipoja näissä. Ollaan ainakin varoitettu sua ja suosittelen edelleen viestien deletoimista. Jos saat kirjoituskiellon, niin elämä ei ole entisellään.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ymmärrän sua, mutta noi hirmut on aika tiukkapipoja näissä. Ollaan ainakin varoitettu sua ja suosittelen edelleen viestien deletoimista. Jos saat kirjoituskiellon, niin elämä ei ole entisellään.

Antaa tulla sitten banaania. Jos joku siteeraa Black Sabbathin biisiä ja sanon, että terve, Ozzy, niin siitäkin pitäisi tulla banaania saman logiikan mukaan. Luotan siihen, että modet käyttävät tervettä järkeä ja heillä on tilannetajua.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Harmi kun @nummenkallio ilmeisesti nyt Kouvolassa. Olisi ollut sopiva hetki käväistä baarissa yhdessä. Mutta onhan noita hetkiä melkein joka viikonloppu. Tänään olisi vaan ollut erittäin hyvä fiilis lähteä käväisemään jossain lähistöllä.

Tulin kyllä Stadiin takaisin, mutta siinä lumiräntäpaskassa ajaminen vaati veronsa, varsinkin kun olin eilen liikenteessä. Ei meinaa lähteä tänään kone käyntiin millään. Harmi, kun pitäisihän sitä kuitenkin juhlistaa, että on kaadettu mestismestari.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minulla on tuossa tuota vaniljaminttua. Lähtisikö sillä?

Missäs sinä liikut? Myrtsissä? Olo on kyllä vähän hutera, joten luulen, että vaniljaminttu voisi tehdä jotain muutakin kuin vain vahvistaisi sitä.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Antaa tulla sitten banaania. Jos joku siteeraa Black Sabbathin biisiä ja sanon, että terve, Ozzy, niin siitäkin pitäisi tulla banaania saman logiikan mukaan. Luotan siihen, että modet käyttävät tervettä järkeä ja heillä on tilannetajua.
Juu toivotaan niin. En mitenkään itseeni ottanut. Ajattelin vain varoittaa palstaveljeä. Olisi harmi menettää täältä sinut edes hetkeksi.

Kiitokset muuten tuon kyseisen kappaleen esittelemisestä muuten. On soinut viime päivinä useammin kuin kerran. Ainakin olen muistelevinani sinun tuon laittaneen Kouvola vs Lappeenranta-ketjuun.

Itsessään kalsarikännit kusivat nyt hieman, kun Koffit loppui kesken. Harmittaa ja täältä on pitkä matka lähteä baariin.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaskipellolla asun ja olen vielä kotona. Pistä privaa jos vaniljaminttua haluat tai yhdessä baariin. Sinä kai malminkartanossa niin voin ottaa vaikka taksin sinne ja sitten mennään.

Hitto, olis oikeasti kiva lähteä radalle. Mutta nyt ei ehkä olo anna myöten. Vanhaksi on tullut. Ei jaksa mies enää kahta päivää peräkkäin. Varsinkin kun siinä välissä on käynyt Kouvolassa. Olis kiva olla edelleen joku parikymppinen, silloin jaksoi ihan mitä tahansa.
 

Glove

Jäsen
Meni ihan vituiksi mun baarin lähtö. Onneksi huomasin rappukäytävässä, ettei mulla ole avaimia mukana niin ei tarvinnut ulkona odottaa, että tulevat avaamaan mulle oven. Illan budjettihan siihen paloi niin en minä nyt sitten lähdekkään baariin. Ittu taatana.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo


Teemu Bergman näkee Kouvolan niin lohduttomasti. Mutta niinhän hän näkee kaiken muunkin, se kuuluu punkkiin. Ihan hauska veijari toki, olen kanssaan ryyppäillyt ja legendaarisen Downtownin vessaa töhrinyt. Rikos lienee jo vanhentunut. Ja tykkään kyllä Pää Kiistä.

Sanoisin silti, että Kouvolassa on paljon bändejä ja artisteja, jotka näkevät kaupungin vähän toisin. Ei se siellä/täällä Stadissakaan ole Teemun näkökulmasta mitenkään erilaista.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hähäh mä olen kännissä. Nyt isken uuden Nightwishin tulille ja lopetan internetsiin kirjoittelemisen. Hellurei!
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan näissä busseissa ja vastaavissa hyviäkin puolia mutta kyllä yksityisautoilu tän voittaa. Huomattavasti helpompaa on vaan kännäily kun ei tarvi itte ajella, varsinkaan sunnuntaina jos tää perjantain ja sunnuntain välinen yö menee suunnitelman mukaan. Ei paljoa enää meinaa naurattaa kahden päivän jälkeen autoilu, varmaan vanhuus tän tekee.

Kossuvissy on kätevä matkajuoma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös