KalPan vuosipäiväketju

  • 16 058
  • 30

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Avataanpa ketju Kalevan Pallon historiallisille tapahtumille. Eli tässä ketjussa palaamme yhdessä takavuosien tunnelmapaloihin niiden vuosipäivinä.

Aloitan eräällä 2010-luvun suurimmista klassikoista, josta tänään on kulunut tasan viisi vuotta: JYPin puolustaja peruuttelee linjatuomarin päälle, Sakari Salminen pääsee samaan aikaan läpiajoon ja erotuomarikaksikko Tuomo Sorakangas-Vesa Keränen puhaltaa uskomattomasti pelin poikki. Video täällä: Salminen läpiajossa - KalPa-JYP 1.3.2011 - YouTube

JYP voitti ottelun jatkojalla 0-1. Leikkisästi voi sanoa, että salmisen tilanteessa "meni mestaruus", koska 1-0-voitolla KalPa olisi saanut kotiedun Lukkoa vastaan. Nyt hävittiin seitsemäs peli vieraissa. Sen jälkeen vastaan olisi tullut tuleva mestari HIFK, jota KalPa piti noihin aikoihin suorastaan pilkkanaan... Toisaalta pitää kiitellä erotuomareita tästä uskomattomasta munauksesta. Eihän tuossakaan ottelussa olisi ollut mitään muisteltavaa, jos Salminen olisi päästetty rauhassa epäonnistumaan läpiajossaan.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mahtava ketju ja avaus! Uskomatonta puppelointia raitapaidoilta, joka näin hyvän päivän fanilta olikin jo päässyt unohtumaan. Ja näin äkkiseltään näyttihän tuolla olleen lukuisa joukko muitakin meikäläisiä. Ja mikäs siinä, hyvä niin. Toivottavasti me tulemme taas kevään koittaessa kansoittamaan hallin ääriään myöten täyteen!
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen yhdeksän vuotta sitten (3.3.2007): HPK-KalPa 5-1 - "TAAS HASSUTTELEE KANNATTAJAA KAL-PA-KOO!"

KalPan toinen peräkkäinen jumbosija ja jääminen tasonmittauksiin Mikkelin Jukureita vastaan varmistuvat lopullisesti runkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen ottelussa Rinkelinmäen illassa. Puolustavat mestarit ottavat lopulta helpon voiton kahden maalin "isän" Ville Leinon johdolla. Illan hupaisana yksityiskohtana jäi mieleen Mikko Purontakasen oma-aloitteinen kaatuilu keskialueella sekä kotiyleisön röhönaurut ja Pekka Virran ilme, kun puhalteli punaisena tilannetta vaihtoaitiossa.
 
Viimeksi muokattu:

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 25 vuotta sitten (6.3.1991): JyP HT-KalPa 3-4 - "NYT SAA PUOLUSTAA!"

Voitettuaan avausosan edellisenä päivänä kotonaan, KalPa tarrasi Hippoksen pätsistä toisen kiinnityksen finaalipaikkaan hyödyntämällä kotijoukkueen puolustuksen virheet ja Ari-Pekka Siekkisen hieman tavanomaista vaisumman illan Jyp-maalilla.

Ottelun eräänlainen käännekohta nähtiin toisen erän lopulla 2-3-tilanteessa, kun päätuomari Antti Koskinen näki Juha Jokiharjun huitaisseen mailallaan vastustajan silmäkulman auki epäselvässä maalinedustilanteessa. KalPan valmennusjohto Juha Junno-Hannu Kapanen tiedusteli kovaan ääneen Koskiselta tuomiosta. Koskinen tyytyi sanomaan: "Sääntöjen mukaan mun on pakko viheltää 5+20, mutta nyt saa puolustaa!" Junno kysyi Koskiselta: "Niinkö?" Tämän jälkeen hän kertoi puolustaja Peter Slaninalle, että tämä saisi tehdä "mitä vain", kunhan Jypin pelaajat eivät pääsee hääräämään Mika Raution vartioiman KalPa-maalin edustalle. Slanina katsoin ensin Junnoa hieman epäuskoisesti, mutta teki sitten työtä käskettyä ja pelasi tuon viitosen aikana kentällä ollessaan suorastaan törkeää sikaa, mutta lopputulemana oli, että JyP HT sai vain yhden laukauksen kyseisen jäähyn aikana ja KalPan johto piti. Kovasti oli pressissä parranpärinää näistä tapahtumista pelin jälkeen.

Kolmannen erän alkupuolella Erik Hämäläinen vei illan toisella maalillaan jo hieman turvallisempaan 2-4-johtoon. Ajassa 58.16 Leo Gudas toi ilman maalivahtia pelanneen kotijoukkueen vielä maalin päähän hurjalla lämärillään, mutta tasoitukseen keskisuomalaiset eivät enää kyenneet. Tosin kymmenen sekuntia ennen pelin päättymistä Jypin kuusikko myllytti KalPan puolustuksen vielä kertaalleen rikki, mutta 70-luvun alkupuolelta saakka Jypissä pelannut legendaarinen Pertti Rastela onnistui nostamaan aivan tyhjästä maalista kolmesta metristä kiekon melko uskomattomasti päätyverkkoon. Eräs 14-vuotias KalPan kannattaja heti siinä maalin takana kävi tuolla hetkellä aika lähellä sydänkohtausta...

Mainitaan vielä, että omalla listallani tämä peli on KalPan kaikkien aikojen suurin, arvokkain ja paras vierasvoitto.
 
Viimeksi muokattu:

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen seitsemän vuotta sitten (31.3.2009): JYP-KalPa 1-2 - "LIIGAHISTORIAN HIENOIN MAALI"

KalPa oli hävinnyt kaksi ensimmäistä välieräottelua JYPille melko selkeästi, mutta ottelusarja kääntyi uudelleen eloon keltapaitojen haettua voiton Hippokselta kolmannessa osaottelussa tiukan taistelun jälkeen. Kenties illan suurimman huomion keräsi Teemu Hartikaisen tekemä voittomaali pitkähkön syöttökuvion päätteeksi, sillä uransa huippuvuosia(?) elänyt Petteri Sihvonen nimesi tuon maalin SM-Liigahistorian kauneimmaksi maaliksi välittömästi tapahtuman jälkeen. (Linkki vie videoon.)

Teemu "Härski" Hartikainen iski voittomaalin Jypiä vastaan - YouTube
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sivujuonteena mainittakoon, että maalintekoon osallistuivat tehopisteiden osalta Härskin lisäksi Kapanen ja Mäkiaho. Kolmessa pelaajassa jo enemmän fiilistä kuin viime kauden jengissä kokonaisuudessaan. Härski nuorena nousevana omana kasvattina, Kapanen legendana ja Mäkiaho vaiherikkaan taustan omaavana. Näytti yleisössäkin olevan kiivas tunnelma. Hyviä aikoja! Vai liekö aika kullannut muistot.. Tietysti myös pudotuspelit oli uutta herkkua tuohon aikaan.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Pysytään keväässä 2009 ja samassa semifinaalisarjassa JYPiä vastaan. KalPa oli siis kaventanut 31.3. sarjan tilanteeseen 1-2 ja voitolla 1.4. pelatusta kotipelistä sarja olisi tasan. KalPa meneekin 1-0-johtoon, mutta voittoon se ei riitä, koska JYP tekee kaksi maalia, joista molemmat ovat jääneet mieleen valitettavan hyvin. Erityisesti JYPin ensimmäisen muistavat varmasti kaikki kuopiolaiset, koska tilannetta edelsi selkeä paitsio. Voittomaaliksi jäänyt 1-2 taas oli kaukaa ja pienestä kulmasta lähtenyt sutaisu, jonka Mika Oksa onnistui päästämään taakseen.

Maalien lisäksi muistan Dufvan viisastelut pelin jälkeen kuinka paitsiomaali ei ratkaissut mitään, koska KalPalla oli reilusti aikaa tehdä lisää maaleja. Hieman syljetti kuunnella tuollaista puhetta, kun peli oli päättynyt maalin erolla ja JYPin molemmat maalit tulivat todellisina lahjoina. Loistavaa viimeistelyä siis ja Dufva koki asiakseen päteä maalinteosta...

https://www.youtube.com/watch?v=adgj_d_leY0
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen neljä vuotta sitten (30.4.2012) - ENSIMMÄINEN DEPYYTTI

KalPan some-tiedotusosasto hehkutti tuolloin vappufiiliksissä Tuomas Kiiskisen valintaa MM-joukkueeseen lanseeramalla erään kuuluisimmista sutkautuksistaan, "ensimmäisen depyytin". Tarkka lainaus meni näin: "Kiiskiselle depyytti MM-kisoissa on ensimmäinen." Juttu itsessään on edelleen luettavissa, mutta valitettavasti paras osa, koko tekstin ehdoton helmi, on sittemmin muutettu.

Uutiset - KalPa-kasvatti Tuomas Kiiskinen mukaan Leijonajoukkueeseen!
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 18 vuotta sitten (9.9.1998): Jokipojat-KalPa 2-3 - Tuhon alkusoitto

Tänään näyttää kuluneen anniskeluliikkeisiin vaadittava ikä eräästä ikävällä tavalla merkittävästä päivästä KalPan historiassa. Viimeistä liigakauttaan aloitellut KalPa (tai KalPa-Kuopio ry) matkusti tuona keskiviikkoiltana Mehtimäelle harjoituspeliin sarjaporrasta alempana pelannutta joensuulaisseuraa vastaan. KalPan uusiksi valmentajiksi oli palkattu Tšekin liigassa mestaruuksia valmentanut Jan Neliba sekä KalPa-legenda Jouni Rinne. Herroilla oli ollut pelillisiä erimielisyyksiä jo aiemmin, mutta tuona päivänä suhteet kärjistyivät peruuttamattomasti. Kerrotaan, että pelaajatkaan eivät olisi halunneet lähteä kyseiseen Joensuun reissulle.

KalPa-Kuopio ry oli tuossa vaiheessa taloudellisesti jo niin syvällä suossa ja lähti parin karsintakevään jälkeen muutoinkin takamatkalta kauteen, ettei tällaisiin tapahtumiin olisi ollut kertakaikkiaan varaa. Neliba irtisanottiin sittemmin pitkälti taloudellisista syistä loppuvuodesta ja ykkösvalmentajaksi tämän jälkeen nostettu Rinne maaliskuussa heikon menestyksen vuoksi. KalPa-Kuopio ajautui verovelkojen vuoksi konkurssiin seuranneena kesänä.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 26 vuotta sitten (16.9.1990): KalPa-Jokerit 3-2 - Hopeakauden liiga-avaus

Tämä ei ollut välttämättä mitenkään elämää suurempi liiga-avaus, mutta otetaanpa se esiin näin uuden kauden kynnyksellä. Tuolle kaudelle käyttöön tuli uutena sääntönä maalivahteja koskeva kielto sulkea kiekko maaliviivan takana. Uransa parasta kautta aloitellut KalPa-vahti Mika Rautio unohti(?) tämän uudistuksen jo ajassa 0.19 ja kuittasi kyseisen kauden nopeimman kaksiminuuttisen. Juha Tuohimaa oli kesän jälkeen heti kovalla pelipäällä laukomalla avauserässä kuudesti kohti jokerimaalia. Peli jäi mieleen myös Antti Törmäsen ensimmäisenä liigaotteluna. Tiukan taistelupelin jälkeen pisteet jäivät kuitenkin Kuopioon.
 

savox

Jäsen
Suosikkijoukkue
koparit
Niin se vain aika kuluu. Mika Pieniniemen nimipäivä potkuista tänään 10 vuotta. Illalla kynttilät palamaan.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 31 vuotta sitten (10.10.1985): KalPa-Peliitat 7-7 - Kauden ainoa pistemenetys kotona

Tätä legendaarista ottelua koskevaa trivia-kysymystä ("Mikä oli KalPan nousukauden ainoa pistemenetys kotikentällä? Nimeä vastustaja ja tulos") lienee esitetty vuosien saatossa erinäisissä saunailloissa ja baarivisoissa kautta Kuopionniemen. No, siinähän se vastaus otsikossa lukee. Kauden aikana pelatut muut 21 kotiottelua KalPa voitti maalierolla 151-54.

Ottelu oli KalPalle kaikin puolin vaikea. Peliitat johti kamppailua alkuminuuttien jälkeen läpi torstai-illan, mm. 2-5 ja vielä viisi minuuttia ennen loppua 5-7. SM-liigaa vielä edellisellä kaudella SaiPassa pelanneelle Peliittojen maalivahdille Tuomo Laukkaselle sattui kuitenkin "kaikeksi onneksemme" erittäin huono päivä, minkä edesauttamana KalPan onnistui lopulta nousta tasapeliin. Vieraiden valmentaja Kari Malinen haukkui lehdistöhaastattelussa oman maalivahtinsa ns. "pystyyn" pelin jälkeen. Malisen oma ura Heinolassa päättyi pian tapauksen jälkeen. Ottelun erikoisuuksiin kuului myös Jouni Rinteen päällään tekemä maali.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 26 vuotta sitten (4.11.1990): JyP HT-KalPa 1-2 - KalPa maaottelutauolle ensimmäisen kerran liigajohdossa

Viimeinen ottelukierros ennen marraskuun maaottelutaukoa päättyi kuopiolaisittain maukkaissa merkeissä, kun joukkue haki täyden pistepotin Hippokselta ja ohitti kotijoukkueen sarjataulukossa yhdellä pisteellä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun KalPa johti historiansa aikana SM-liigaa. Helpolla pisteet eivät missään nimessä tulleet, sillä kuumeisena pelannut Mika Rautio KalPa-maalilla joutui viimeisessä erässä torjumaan "kaikkien aikojen tulituksessa" peräti 21 kertaa. Pariin otteeseen kiekko pelattiin jo KalPan maaliviivalle, ja olihan siellä tolppaakin ja muutakin mukavaa, mutta tasoitusta JyP HT ei koskaan saanut.

Ottelu oli noille ajoille tyypillisesti loppuunmyyty (4650 katsojaa) ja lehtien mukaan halukkaita lipunostajia olisi ollut vähintään toinen mokoma. Tulevien aikojen kisastudioita enteili jo ottelun välittäminen puhelinlinjoja (tai vast.) pitkin erään kuopiolaisen ravitsemusliikkeen valkokankaalle, mikä oli ainakin Pohjois-Savossa ensimmäinen kerta laatuaan.

(Liigajohto muuten menetettiin heti tauon jälkeen, kun Lahdessa tuli lunta tupaan Hockey-Reippaalle 0-8. Siitä ottelusta on YouTubesta löydettävissä Mertarannan selostamia katkelmia.)
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 30 vuotta sitten (4.1.1987): KalPa-JyP HT 4-4 - Neljän maalin johto suli

Noihin aikoihin "Sisä-Suomen jättien" keskinäiset väännöt olivat aika paljon odotetumpia ja kuumempia kuin nykyisin. Tässäkin sunnuntai-illan ottelussa Niiralan monttu oli käytännössä loppuunmyyty. Ottelua seurasti 5872 katsojaa. JyP HT laittoi tähän otteluun maalilleen yllättäen kakkosmaalivahtinsa Ari-Pekka Siekkisen, jota meidän kymmenkesäisten kesken pidettiin yleisesti "ihan huonona" (seuraavina vuosina jouduimme sitten arvioimaan uudelleen tätä näkemystämme.) KalPalta puuttui jokin aika aiemmin kuopiolaisessa ravintolassa tapellut Brent Sapergia, jonka jatko Kuopiossa tuntui olevan vielä auki. Sittemmin selvisi, että Sapergia oli Kanadassa uusimassa työlupaansa ja hän palasi fanien iloksi jo seuraavaan otteluun. Ellei Sapergia olisi ollut Kuopiossa niin suosittu, hänet olisi salettiin kengitty baariepisodin jälkeen.

Paikallisvääntö alkoikin savolaisittain miellyttävissä merkeissä. Siekkinen vaihdettiin toisessa erässä 4-0-tilanteessa maaliltaan kokeneempaan Kari Viljaseen. Yhden KalPan osumista teki Wayne Thompson erikoisesti päätypleksin ja Siekkisen selän kautta. Vaihdon jälkeen peli kääntyi sitten vieraille, jotka tulivat jo samassa erässä kahden maalin päähän ja hyvissä ajoin ennen varsinaisen peliajan päätöstä tasoihin. Lopussa JyP HT olikin itse asiassa paljon lähempänä voittoa. Viljanen onnistui siis pitämään nollan.

Pelin jälkeen menin sitten kotiin. Reilut puoli tuntia myöhemmin soitteli kaverini äiti soitteli meille vähän hätäisenä kysellen, mihin poikansa oli jäänyt. Asui kuitenkin aivan hallin välittömässä läheisyydessä. Äitini vastasi puhelimeen ja kysyi minulta asiasta. Möläytin hassunhauskasti: "Se meni haistattelemaan Viljaselle." Tästä tuli sitten myöhemmin hieman sanomista. Vaikka kyseessä oli fakta, ei sitä ehkä olisi tarvinnut kotona kertoa.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 77 vuotta sitten (13.3.1940): Moskovan rauhansopimus ja evakkotie

Tänään on tosiaankin tuon maamme silponeen katkeran pakkorauhan vuosipäivä. Seuramme historiaan sopimus vaikutti siten, että alkuperäinen kotikaupunki Sortavala jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa eversti (sittemmin kenraalimajuri) Antero Svenssonin komentama 7. divisioona - mielenkiintoisesti lempinimeltään Kalpa-divisioona - valloitti Sortavalan takaisin 15.8.1941. Sodan kuitenkin päätyttyä Suomen tappioon (1944) jouduttiin kaupungista jälleen luopumaan. Sen urheiluseurat (Sortavalan Palloseura ja Sortavalan Palloilijat) päätyivät evakkoon Kuopioon, jossa ne yhdistyivät ja ottivat vuonna 1946 käyttöön nykyisen nimen Kalevan Pallo (KalPa). Epäilenpä suuresti, että ilman sotaa ja Svenssonin divisioonaa täällä ei olisi tällä nimellä pelaavaa seuraa...
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässä ketjussa on seikkailtu välillä aikana kaukanakin historiassa. Kiitos @A.P.Järvi hienoista viesteistä. Huomisen päivämäärän 28.3. osalta ollaan kuitenkin vähän lähempänä historiassa. Aihe on sellainen, joka on meidän jokaisen KalPan kannattajan on syytä muistaa vaikka pudotuspelien ottelusarjassa näyttäisi menevän kuinka hyvin tahansa. Huomenna on nimittäin kulunut tasan viisi vuotta siitä, kun tappio puolivälierien 4. pelissä oli vain hyvä asia: 1 2 3 LIP-PU-TU-LOT!

Muistelkaamme tuota sarjan kääntymistä ja olkaamme nöyrin mielin, kunnes sarja on oikeasti poikki.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
28.3.2011 Lukko päätti KalPan kauden Raumalla. Jos joku ei muista; KalPa ensin johti sarjaa 2-0, päästi sitten Lukon tasoihin ja ohi, purki turhautumistaan tappelemalla Kuopiossa 5. pelin pääteeksi, taisteli itsensä vielä seitsemänteen peliin ja - pilasi jännityksen mahdollisesta tasoituksesta kolmannen erän ensimmäisillä minuuteilla kun Lukko meni jo 3-1 johtoon. Kesälomat sinetöi viimeistään Sakari Salmisen turhautuminen ja ulosajo erän puolivälissä. Loppunumerot 5-1. Ai että silloin kyllä vitutti kuin pientä oravaa.

Jos tässä jotain on historiasta opittu niin se, ettei sarja todellakaan ole ohi ennen kuin kasassa on neljä voittoa.

EDIT: Sopivasti tuossa yllä näkyy Zorban allekirjoituksessa Virran lausunnot pelin ja kauden päätyttyä...
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 30 vuotta sitten (27.9.1987): JyP HT-KalPa 4-4 - Ensimmäinen liigapiste Jyväskylästä

Nostetaan nyt tämä peli esiin, vaikka muistikuvat rajoittuvat Mikko Juntusen radioselostuksen kuunteluun. Toista kauttaan liigassa aloittaneelle KalPalle piste Hippoksen rumpuhelvetistä tuntui kuitenkin aika maukkaalta, kun edellisellä kaudella siellä oli ollut tarjolla kolme keskisuomalaista turpasaunaa (6-3, 7-1, 7-2). Tuotakin sunnuntai-illan matsia mentiin JyP-voittoisesti, sillä KalPa johti peliä vai kertaalleen ottelun alkupuolella.

Mielenkiintoista näissä kauden 1987-88 keskinäisissä otteluissa on, että kaksi muutakin Hippoksen ottelua päättyi tasapeleihin. Muutoin se kausi ei kumpaiseltakaan seuralta sujunut aivan toiveiden mukaisesti, sillä ne jäivät kauaksi pudotuspelipaikoista. Niihin tosin kelpuutettiin vain runkosarjan neljä parasta joukkuetta. Kahdeksanneksi sijoittunut KalPa oli lopulta Jyppiä pykälän ylempänä. Tämä oli ensimmäinen kerta vuoden 1970 jälkeen, kun JyP HT/JyP jäi eri sarjatasot tarkasteltuna KalPan taakse. (Tuon kauden jälkeenkin keskisuomalaiset ovat jääneet KalPan taakse vain keväinä 1990, 1991 ja 2017.)
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 28 vuotta sitten (30.11.1989): Ilves-KalPa 12-2 - Murskatappio historiallisessa kärkikamppailussa

Neuvostoliiton hyökkäyksen 50-vuotispäivänä tehtiin myös toisenlaista historiaa. Mainiota syksyä pelannut Darius Rusnakin, Jouni Rinteen, Juha Tuohimaan, Juha Junnon ja muiden värikkäiden persoonien KalPa oli nimittäin noussut ultrahyökkäävällä pelityylillään sarjassa jo kakkoseksi ja tuona torstai-iltana se pääsi haastamaan sarjakärjen Hakametsässä. Tämä oli ensimmäinen kerta laatuaan, kun KalPa pelasi SM-liigan kärkikamppailussa. Itse ottelu meni kuitenkin mustapaitaisilta vierailta täysin poskelleen ja murskatappio pudotti KalPan sitten saman tien pois kärkikaksikosta, jonne palattiin seuraavan kerran seuraavalla, hopeaa tuoneella kaudella.

1980-90-lukujen taitteessa vierailut Hakametsään eivät olleet mitään suurta herkkua KalPa-faneille. Se toinenkin Ilves-peli hävittiin siellä nimittäin 12-3. Edellisellä kaudella (1988-89) Tappara oli kylvettänyt samassa hallissa KalPaa 13-3, 12-3 ja vielä pudotuspeleissä 6-0.

Kausi 1989-90 toi seuran kuitenkin jo lähelle mitalia, sillä se joukkue ylsi lopulta aina pronssiotteluun asti, joka kuitenkin hävittiin. Jääkiekko oli noihin aikoihin melkoinen maalintekopeli, mitä kuvaa KalPan 44 runkosarjaottelun maaliero 205-202. Yleisökin tuntui viihtyvän maalijuhlissa, sillä KalPan kotiotteluja seurasti keskimäärin 4868 katsojaa per peli. (Tämä oli seurahistorian toiseksi kovin noteeraus. Niiralan montun ennätys on kauden 1986-87 huikea keskiarvo 4899.)
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 32 vuotta sitten (6.2.1986): KalPa-TJV 10-3 - Liiganousu varmistuu

Kausina 1984-88 liiganousu onnistui ykkösdivisioonan runkosarjan voitolla (1987-88 nostettiin jopa kaksi joukkuetta liigalaajennuksen vuoksi). Kauden 1985-86 edetessä liiganoususta tuli kahden kauppa, KalPan ja TuTon. Näiden joukkueiden ratkaisupeliksi oli ounasteltu Kuopiossa pelattavaa runkosarjan kolmanneksi viimeistä ottelua. KalPa oli kuitenkin pystynyt ratkaisevan tuntuisen kaulan kilpakumppaniinsa voittamalla edellisen kohtaamisen Kupittaalla 2-0.

Runkosarjan neljänneksi viimeisellä kierroksella Niiralan monttuun luisteli tuolla kaudella ranskalaisen visiitin divariin tehnyt Tikkurilan Jääveikot. KalPa ratkaisi ottelun sarjajumboa vastaan nopeasti. Yleisön jännitys torstaisena pakkasiltana kohdistui enemmänkin väliaikatietoihin Rinkelinmäeltä, jossa TuTo tarvitsi voiton HPK:sta säilyttääkseen mahdollisuudet KalPan ohittamiseen. Noihin aikoihin ei ollut "nettejä eikä nättejä", kuten keihänheittäjä asian muotoilisi, vaan oltiin kuuluttaja Kari Myllyksen saamien tietojen varassa. Hämeenlinnassa edettiin pitkään tasatahdissa, kunnes muutama minuutti ennen Kuopion ottelun loppua hän huudatti kotiyleisöä ilmoittamalla HPK:n siirtyneen (ratkaisevaan) 6-3-johtoon. Tieto sai aikaan varsinaisen karnevaalitunnelman Kuopion jäähallissa. KalPa oli palannut pääsarjaan 24 vuoden tauon jälkeen. Kotiyleisö Supporter Clubin johdolla vaati sankarinsa, joukkueen pelaajat, uudelleen pukusuojasta kentälle juhlittavaksi ottelun päätyttyä. Helmikuun kuudes päivä vuonna 1986 jäi merkittäväksi päivämääräksi Kalevan Pallon historiassa.

Ottelun erikoisuus oli koko kauden kotiotteluiden pienin yleisömäärä (2647), sillä useat lienevät uskoneet, että ratkaisu tapahtuisi vasta seuraavan sunnuntain TuTo-ottelussa. Liiganousun varmistuminen tuli joukkueellekin jonkinlaisena yllätyksenä, sillä minkäänlaisia nousujuhlia ei oltu suunniteltu TJV-ottelun jälkeiseksi illaksi. KalPan pukukopissa nousua juhlittiin lähinnä voitonsikarein. ”Juhlien aika on myöhemmin”, totesi seuran puheenjohtaja Matti Turunen nousun varmistuttua.

Kolme päivää myöhemmin pelattu TuTo-ottelu, joka samalla oli kauden viimeinen kotiottelu, oli tavallaan ensimmäinen suurempi nousujuhla. KalPan juhlia oli tullut seuraamaan kauden ennätysyleisö (5184). Kotijoukkueen nousu kahden maalin tappiotilanteesta voittoon kertoi pelimoraalin säilymisestä kolme päivää aiemmin tapahtuneesta tavoitteen täyttymisestä huolimatta. Ottelun jälkeen KalPan joukkue kierrätti valmentaja Esko Nokelaista ”kultatuolissa” kaukalon ympäri kentälle päästettyjen satojen kannattajien keskellä. Varsinaiset nousujuhlat tapahtuivat sitten Kuopion torilla, jossa saavutettua liigapaikkaa juhlistettiin ilotulitusraketein ja juhlaliputuksin.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen seitsemän vuotta sitten (1.3.2011): KalPa-JYP 0-1 (ja) - Sorakangas vihelsi pelin poikki kesken läpiajon

Tämä yksittäinen tapahtuma on ehkä kuluvan vuosikymmenen klassisinta kamaa! Päätuomari Tuomo Sorakangas päätti viheltää pelin poikki kesken Sakari Salmisen läpiajon linjatuomarin saatua hieman aiemmin vähän osumaa kentällä. Kuopiolaisten tuoreessa muistissa olivat edellisten vuosien karmaisevat tuomarivirheet JYP-otteluissa (2010 pronssiottelussa Tero Toivola päätti hyväksyä maalin katseltuaan hidastusta Jumbotronilta, 2009 välierässä Masi Puolakka ja Henri Tukia jättivät viheltämättä selvähkön paitsion, jonka seurauksena JYP tasoitti neljännen pelin jne.). No, virheitähän sattuu, mutta kumman yksipuolisesti ne tuohon maailman aikaan tuntuivat kääntyvän "isoveljen" eduksi Järvi-Suomen jättien kohtaamisissa. (Video tapahtumasta täällä.)

(Loppukevennyksenä pilke silmäkulmassa lisättäköön, että "siinä meni mestaruus". Kotiedun saanut Lukko pudotti KalPan puolivälierissä voitoin 4-3. KalPa olisi nimittäin saanut kotiedun Lukkoa vastaan, jos Salminen olisi tehnyt tilanteessa maalin ja loput runkosarjan tapahtumat olisivat menneet kuten menivät. Puolivälierissä joukkue sitten hyydähti ottelusarjan edetessä matkarasitukseen. Lukon miljoonamiehet lensivät viihtyisästi luxusluokassa Rauma-Kuopio-Rauma -väliä sillä aikaa, kun Kale-ukot rytkyttelivät Onnikallaan heikkolaatuisia Sisä-Suomen teitä eestaas. Kotietu Lukkoa vastaan olisi saattanut olla siis ratkaiseva. Välierissä vastaan olisi tullut mestaruuden sittemmin voittanut IFK, jota KalPa noihin aikoihin "koulutti" keskinäisissä peleissä. Sen jälkeen Kuopion kultaisen kevään tiellä olisi ollut enää Espoon Blues...)
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Päivälleen 15 vuotta sitten (7.4.2019): Jukurit-KalPa 2-3 (ja) - KalPan ensimmäinen Mestis-mestaruus!

Nyt huudetaan! Kalevankankaan riemullisista hetkistä on vierähtänyt jo aimo tovi. Jukurit oli jo 2-0-johdossa, mutta KalPa tuli lopussa tasoihin, ja sitten Tiihos-Masa hassutteli Jukureiden Jussi Timosta maalin takana ratkaisevan pelin jatkoajalla päättäen Jukurien monivuotisen Mestis-dynastian tässä klassisessa "pansavolaisessa" finaalissa. (Olisi muuten hauska tietää, miksi Timonen valitsi tuolla kaudella mieluummin Jukurit kuin KalPan.)

Ylen uutinen ottelusta.
Jatkoajan uutinen ottelusta.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
(Olisi muuten hauska tietää, miksi Timonen valitsi tuolla kaudella mieluummin Jukurit kuin KalPan.)
Ei tainnut itse varsinaisesti valita vaan oli valinnut TPS:n. Turussa ei mahtunut pelaamaan, joten vuokrattiin Mikkeliin. Muistelisin, että aluksi lyhyeksi pätkäksi loukkaantumisia paikkaamaan ja se sitten venyi loppukaudeksi kun Turussakaan ei ollut tarvetta.

Mutta hieno vuosipäivänosto! Löytyisiköhän jostain jotain klippejä vielä, pelihän tuli Urheilukanavalta Anssi Ritarin selostamana...
 

Kalakukko

Jäsen
Tänään tulee kuluneeksi 50 vuotta kaikkien aikojen KalPa-valmentajan, Suomen kuuluisimman putkimiehen, Pernon Paronin, kiekkokontrollijääkiekon keksijän, rakkaudella valmentajan eli Pekka Virran syntymästä.

Suuret onnittelut merkkipäiväsi johdosta Pekka!
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Nostetaanpas tuolta Pelicansin osiosta alun toistakymmentä vuotta sitten (28.8.2009) kirjoittamani viesti ylös näin KuPSin pääsarjasta putoamisen vuosipäivän kunniaksi. Elikkäs mentäköön vaikkapa koodinimellä "Murskatappio heittopussille".
17.10.1992 Reipas Lahti - KalPa 8-4.
Joku täti haki minut katsomosta erätaukokilpailuun ampumaan kiekkoja, koska minulla oli vierasjoukkueen paita päällä. Pääsin huudattamaan kotiyleisöä. Siinä oli sellainen levy, jossa oli muistaakseni kaksi reikää. En saanut yhtään sisään ja sekös oli Lahden ammattikoulupainotteiselle yleisölle mieleistä. Se buuaus oli huikeaa. Niiden reilun kahden tuhannen katsojan tuuletukset epäonnistumisieni jälkeen olivat korvia huumaavia ja suorastaan hupaisia. No, sainpahan palkinnoksi McDonaldsin himoitun tavallisen hampurilaisen.

Itse ottelussa Mika Rautio imuroi maalillaan oikein kunnolla. Erkki Laine teki siinä pelissä jotakuinkin pisteet 7+3 ja KalPassa pelannut Marko Jantunen lensi ulos taklattuaan kotijoukkueen Pasi Sinikunnasta, joka oli irti laidasta. Ennen ottelua hallissa soitettiin radiota, jossa kerrottiin jalkapalloliigan KuPSin hävinneen MP:lle kotonaan 0-1 ja pudonneen sarjasta. Ja kun Lahdessa kerran oltiin, niin luonnollisesti tämäkin tieto huudatti kotiyleisöä oikein kunnolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös