KalPan juniorijoukkueet kaudella 2020–2021

  • 23 848
  • 54

tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aikaistahan tämä on avata uusi ketju, kun ei tiedä, että pelataanko ensi kautta. Alla voidaan kuitenkin jatkaa keskustelua KalPan junioreista kaudella 2020-2021.

KalPan A-nuorien kesärinki on kuitenkin julkaistu. Tässä linkki kyseiseen juttuun, joka vie KalPan sivuille.

Huomattavaa on, että lupaavista pelaajista Atte Lehikoinen sekä Jeremi Tammela puuttuvat. Voi tosin olla että ensin mainittu vetää jo kesän miesten remmissä, miksei myöskin Tammela. Jotain huhua oli liikkeellä, että Tammela siirtyisi Lukkoon. Kyseessä kuitenkin erittäin lupaava pelaaja, joten olisi harmi menettää hänet kilpailevaan seuraan.

Muista, jo jatkavista nimistä, nostan Juha Jatkolan, Oliver Kapasen sekä Rasmus Kuirin alustalle. Jatkola pääsi avaamaan jo viime kaudella luukkua edarin peleissä, tällä kaudella jo debyytti maalin suulla? Kapanen sekä Kuiri ovat maajoukkue tason pelimiehiä. Molemmat pojista pelasivat hyvän viime kauden B:ssä. 04 syntynyt Juho Hintikka on myös mielenkiintoinen seurattava. Pienikokoinen, mutta päässyt jo u16-Maajoukkueen mukaan. Ikätoveri Tuomas Hynninen on toinen u16-Maajoukkuepelaaja tuossa rosterissa. Siinä varmasti ne lupaavimmat, ja todennäköisimmät Liiga-pelaajat.

Myös B-nuorien kesärinki on julkaistu ja sen löydät yhdessä muiden Juniori-KalPan kilpajoukkueiden kanssa tästä, näissä ei ole vielä mukana ulkoa tulevat pelaajat, joten odotellaan, että millaisiksi joukkueet muodostuvat. Niminä B-nuorista nostan Veeti Falckin, joka on päässyt pelaamaan jo u16-maajoukkueessa sekä Topias Hynnisen kuka kuuluu varmasti 05-ikäluokan kärkeen Suomessa. Myös Konsta "Samin poika" Kapanen nähdään tulevalla kaudella B-junnujen mukana. Ehkä mielenkiintoisin nimi on kuitenkin Unkarilainen Bence Horvath, joka tehtaili itsensä CSM-sarjan pistepörssin sijalle 9, ollen myös Unkarin u16 maajoukkueen mukana.

Nuoremmista ikäryhmistä en osaa sen pidempää tarinaa kertoa, ja turha on vielä spekuloida 14-15 -vuotiaiden urilla. Kuitenkin mielenkiintoisia nippuja nähdään, joista varmasti osa viilettää muutaman vuoden päästä Olvi-Areenan jäällä edustuksen varusteet niskassaan.

Pahoittelut liian aikasesta sekä köykäisestä toteutuksesta. Pysykäähän terveinä sekä menkäähän syksyllä hallille katsomaan nuorien otteita!
 
Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lehikoinen on liigasopparin alainen pelaaja, joten eiköhän tuo reenaa miesten mukana. Tammela taas kysymysmerkki. Ei sopimuspelaaja, eikä A:n ringissä. Todennäköisesti siis siirtymässä muualle. Valitettavasti. On kuitenkin selkeästi lupaavimpia KalPa-junnuja kaikki ikäluokat mukaanlukien.
 
Näinköhän Lehikoinen saisi näytönpaikan jopa Liigasta, jos tämä koronakurimus jatkuu pitkäänkin? Olettaisin että alunperin suunnitelma olisi ollut esimerkiksi A:ssa tai IPK:ssa ensi kausi, mutta tämän poikkeustilanteen vuoksi saattaisi päästä Liigaan kokeilemaan.

Tammelan lähtö kirpaisisi kyllä kovaa, mielestäni A:n paras pelaaja viime kaudella. Piste/peli tahtia takoi, vaikka loukkaantui heti kauden ensimmäisessä pelissä. Toivottavasti jatkaisi Kuopiossa.
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näinköhän Lehikoinen saisi näytönpaikan jopa Liigasta, jos tämä koronakurimus jatkuu pitkäänkin? Olettaisin että alunperin suunnitelma olisi ollut esimerkiksi A:ssa tai IPK:ssa ensi kausi, mutta tämän poikkeustilanteen vuoksi saattaisi päästä Liigaan kokeilemaan.

Voi olla. KalPalla on sopimukset tällä hetkellä seitsemän puolustajan kanssa. Toma on tykännyt peluuttaa seitsemää pakkia, joten eiköhän Lehikoinen aloita kautensa näillä näkymin "ylhäällä". Urho Vaakasmainen pakki, jolla ei oikeastaan ole heikkouksia, mutta ei selkeitä vahvuuksiakaan. Ei vielä valmis pelamaan koko kautta Liigassa, mutta Mestiksessä saisi arvokasta kokemusta.

Kuten mainittu, niin onhan Tammela paha menetys. Kirpaisee paljon, koska taitoa ja pelisilmää oli riittävästi miesten peleihin. Fysiikka vaan kuntoon, niin miksei olisi tulevaisuudessa kovakin tekijä. Toivottavasti omat junnut saisivat näytönpaikkoja seuraavalla kaudella, koska tilanne on mitä on.
 
Uncle Ben

Jäsen
Jeremi Tammelan puuttuminen niin nuorison kesäharjoitteluryhmästä kuin liigasopimuksen alaisista nuorista antoi toki odottaakin hänen siirtyvän toisaalle. Siirto isoveljen perässä Raumalle näytti sittemmin vahvistuneen.

Vastenmielinen uutinen KalPa-lasien läpi katsottuna, ei voi mitään. Loukkaantumisia on tainnut matkan varrelle osua, pelimäärät ovat jääneet vähän alhaisiksi ja saattaa hyvin olla, että pelaajan todellinen lahjakkuus on tuosta syystä jäänyt ”suurelta yleisöltä” vähän pimentoon. Ei välttämättä yllättäisi, jos hän vielä jonkun yllättäisi.

Viime kauden joukkueesta maalivahti Eikka Kokkonen puolestaan siirtyi Kouvolaan.
 
Uncle Ben

Jäsen
Nuorten tekemisistä ei tässä preseasonilla KalPan toimesta paljon huudeltu. Edes kaikkia harjoitusotteluiden tuloksia ei ole sivuille päivitetty.
Nyt on kuitenkin pieni juttu, sarjapelit kun alkavat jo huomenna.

PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Hauskoja pelejähän nämä on seurata ja ainakin jutussa jo mainitut pelaajat ovat "erityisen" seurattavia. Taitoa ja vauhtia löytyy ja katsomoon mahtuu helposti Korona aikanakin! : )

Ei kuulu tähän ketjuun, mutta myös naisten joukkueen osalta mielenkiintoisia otteluita tulossa ja voittoja kovilla odotuksilla.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tänään näyttää u20 joukkue pelaavan hyvällä materiaalilla heidän sarjan mittapuulla. Harmi kun työt sotkevat niin ei pääse katsomaan, mutta menkäähän kynnelle kykenevät katsomaan vauhdikasta peliä nyt kun niitä on tarjolla. Nyt menee kyllä aiheen ulkopuolelle, mutta aika vaikeaksi näyttää myös tuo u 20 sarjan pelaaminen menevän kun nyt viikonloppuna jo 6 joukkuetta on karanteenissa.
 
Ram Amounter

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, PuPe, KuPS
Tänään näyttää u20 joukkue pelaavan hyvällä materiaalilla heidän sarjan mittapuulla. Harmi kun työt sotkevat niin ei pääse katsomaan, mutta menkäähän kynnelle kykenevät katsomaan vauhdikasta peliä nyt kun niitä on tarjolla.

Ja jos ei paikan päälle pääse, niin myös Ruutu+ näyttää tuon pelin.
 
Puttepossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjalaisen mikkihiiret (23-24)
Mäenpää alottanut kauden hyvin kun löytyy pistepörssistä neljän pelin jälkeen sijalta 2 tehoilla 1+7.
 
rolston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mäenpäälle ei ole tilastoitu pelejä noiden neljän pelin jälkeen. Onkohan loukkaantunut kun ei miesten puolellakaan saa peliaikaa? Nuorilla ei tosiaan kovin mairittelevasti tällä hetkellä mene, sijoitus 14 0,92 pisteen keskiarvolla.
 
Junnujen ja miesten siirtymiset on isosti rajoitettu tällä hetkellä. Viiden päivän karanteeni jos haluaa liittyä junnujen reeni- ja pelivahvuuteen. Eli yksi viikonloppu A-junnuissa tarkottaisi 10 päivän karanteenia jos tarkoitus tulla miehiin takaisin.

Tarkkaa tietoa ei ole, mutta eiköhän Mäenpää ole Immosen kanssa liigan reservissä. Optimaalista tämä toki ei ole millään tavalla.
 
juhahujanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko

Taitaa olla liigan reservissä. Juuri tuo siirtyminen nyt ison iso ongelma koronakaranteenin takia. Samoja ongelmia muillakin liigapaikkakunnilla.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Junnujen ja miesten siirtymiset on isosti rajoitettu tällä hetkellä. Viiden päivän karanteeni jos haluaa liittyä junnujen reeni- ja pelivahvuuteen. Eli yksi viikonloppu A-junnuissa tarkottaisi 10 päivän karanteenia jos tarkoitus tulla miehiin takaisin.

Tarkkaa tietoa ei ole, mutta eiköhän Mäenpää ole Immosen kanssa liigan reservissä. Optimaalista tämä toki ei ole millään tavalla.
Muutamat junnut ovat liigajoukkueen reservissä ja heidän kannaltaan tilanne on ikävä. Käsittääkseni tämä 5 päivän karanteeni koskee vain liigaan päin siirryttäessä eli vaikka heti voisi pelata a junnuissa, mutta sitten pitäisi tehdä koronatesti ja olla 5 päivää karanteenissa ennen kuin paluu liigajoukkueen treeneihin olisi mahdollista. Tämä ongelma ei tietenkään koske vain KalPaa, mutta ei kai näin voida mennä koko kautta että jotkut lupaavat nuoret vain harjoittelisi tämän kauden eikä pelaisi missään jos ei loukkaantumisia liigajoukkueessa tule.
 
Totta. Huono tilannehan tämä näille junnuille on. Samassa tilanteessa taitaa Rädyn poika olla Kärpissä. Kärppien palstalla ollaan aika tyrmistyneitä nuoren lahjakkuuden kohtelusta Kärpissä, kun ei pääse pelaamaan.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Oliver Kapanen on valittu marrskuun parhaaksi U20-sarjan nuoreksi pelaajaksi: Oliver Kapanen nimetty U20 SM-sarjan marraskuun parhaaksi nuoreksi pelaajaksi!

Olisikohan Oliverista seuraavaksi Kapaseksi ihan liiga-joukkueeseenkin lähivuosina?
Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä jälleen uusi Kapanen liigaringissä ja tällä kertaa sen tummemman veljeksen tuotoksena. Ikänsä ja kehityksen puolesta liigadebyytti voisi tapahtua jo ensi kaudella.

Samin seuraava poika, Konsta, taitaa olla aika paljon pienempi tulevaisuuden lupaus kuin velipoikansa? Ikää kumminkin "jo" 17 -vuotta eikä mitään isompaa ole hänestä puhuttu.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Sen verran täytyy Konstasta sanoa että on tosiaan 17v mutta täysin pitelemätön alle 18v sarjassa. Taisi olla 7 peliä 9 pistettä ja pelannut 14 matsia a junnuissa eli alle 20v ja siellä kolme pinnaa pienemmässä roolissa. En lähtis vielä sanomaan mitään ura arvioita. Antaa Konstankin kasvaa korkoa kaikessa rauhassa. Luulen että serkukset pelaa vielä liigaa yhdessä kun muutama vuosi odotetaan. Täysin mahdotonta arvioida onko heidän suuntana tulevaisuudessa nhl khl vai pelimiehen kassa.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Sen verran täytyy sanoa, että yleensä jos on oikeasti pelimiestä niin tekee tuon ikäisenä nuo pisteet A-junnuissa eikä, B-junnuissa. Tällä hetkellä Konsta on serkuksista se huonompi ja toki kasvanee vielä lisää mutta silti ei kyllä tällä hetkellä näytä mitenkään varmalta liigapelaajalta.
Toki mahdollisuudet siihen on myös Konstalla kun taas Oliverin osalta liigaan pääsy näyttää tällä hetkellä todennäköiseltä ja se voi tulla hyvinkin nopeasti.
 
PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Mitä alkusyksystä kävin muutaman pelin katsomassa, niin kyllä Konstalla luistin liikkuu, siitä ei ole kiinni. Ihan sellanen isänsä ja veljensä tyylinen poljento...

Pieni koko on yksi iso ero serkkunsa kanssa. Tämä voi olla yksi syy, miksi b-junnuissa tulee pisteitä ja A-ssa ei. Myös ketjukaverit vaikuttaa, miten pisteitä tulee. Toki onhan taitoeroakin A:lla ja B:lla, mutta silti, tulee Konstakin sieltä!!
 
PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Janille vielä, että on näitä myöhäisherännäisiä ollut ja ei näillä junnuilla vielä kiire ole, tuohan voisi olla aika latistava kommentti monelle junnulle...
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Janille vielä, että on näitä myöhäisherännäisiä ollut ja ei näillä junnuilla vielä kiire ole, tuohan voisi olla aika latistava kommentti monelle junnulle...
Onhan niitä ollut mutta yleensä noin pienet pelaajat tekevät niitä pisteitä tuossa vaiheessa jos on menossa ylöspäin, eikä vasta sitten kun on kasvettu lopulliseen mittaan.
Yleensä silloin se pisteiden teko loppuu kun koordinaatio on hukassa pidemmän aikaa.

Omana veikkauksena, Oliverista on mahdollista saada liigapelaaja ehkä myös jotain parempaakin mutta Konstan näkymät eivät tällä hetkellä näytä ammattikiekkoilijan uran osalta valoisilta kun pieni koko on vielä mukana.
Tämä ihan puhtaasti tilasto scouttauksena, taustalla voi olla toki loukkaantumisia yms. jotka ovat vaikuttaneet harjoitteluun mutta ei tuo tilastojen osalta näytä miltään takuuvarmalta liigapelaajalta.
Toki kaikkien asioiden mennessä putkeen ja työnteon kiinnostaesssa se voi olla mahdollista mutta tällä hetkellä ei todennäköistä.
 
P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Pitää myös muistaa että jos katellaan vaan pisteitä niin puolet koko liigan pelaajista vois todeta sinne kuulumattomaks. +/- ehkä tässä parempi mittari jos ilman pelejä katsomatta arvioi mutta ei sekään aukoton. En osaa itse sanoa puolesta tai vastaan mutta senhän näkee muutaman vuoden sisällä miten käy.
 
PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Joo ja tosiaan pointti on siinä, ettei kenenkään nuoren tarvitsisi vahingossakaan löytää palstoilta itseään lannistavia kommentteja. Aikaharva tuon ikäinen on valmis lukemaan "ei mitään zäänsejä, ei siitä mitään tuu". Jos sattuu olemaan huonompi jakso, niin joku iskee hokkarit naulaan. Posia, posia, kannustetaan ja annetaan näyttää. Joku erittäin harva voi ikäänkuin "sisuuntua" ja näyttää, mutta ei lasketa sen varaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös