Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eurooppaan, Eurooppaan, Eurooppaan, KalPa lähtee Eurooppaan! Joulun ja uuden vuoden välisenä aikana KalPalla on mahdollisuus nousta todelliseksi jääkiekon legendaksi, kun rakas savolainen seuramme lähtee edustamaan koko Suomea Spengler cupiin.

Spengler cup on maailman vanhin jääkiekkoturnaus, joka on järjestetty vuodesta 1923 ja omaa siten pidemmät perinteet kuin koko KalPa/Sortavalan palloseura. Seuraajiakin tällä turnauksella on keski-euroopassa ”ihan mukavasti”. Kyseessä on Sveitsin toiseksi suurin urheilutapahtuma heti tenniksen ATP-turnauksen jälkeen. Merkittävä ja legendaarinen tapahtuma siis kyseessä.

KalPalla on kunnia olla kuudes liigaseura joka saa kutsun tähän turnaukseen. Suomalaisista liigaseuroista mukana ovat olleet ainoastaan Ilves, Jokerit (9 kertaa), HIFK, TPS ja HPK. Lisäksi turnauksessa ovat aikojen saatossa esiintyneet Suomen A- ja B-maajoukkueet. Turnauksen hallitseva mestari on Kanadan maajoukkue joka on voittanut turnauksen edellisenä kolmena vuonna. Eniten mestaruuksia on isäntäseura HC Davosilla. Paras suomalaissijoitus turnauksessa on kolmas.

Tänä vuonna turnauksessa ovat mukana KalPan lisäksi Sveitsiläinen isäntäseura HC Davos, Tsekkiläinen HC Ocelári Trinec, venäläinen Metallurg Magnitogorsk (khl), Kanadan maajoukkue ja saksalainen Thomas Sabo Ice Tigers. Joukkueet on jaettu turnauksessa kahteen lohkoon, lohkot ovat gruppo Cattini ja gruppo Torriani. KalPa pelaa gruppo Torrianissa yhdessä Magnitokorskin ja Trinecin kanssa. Lohkoykköset pääsevät suoraan välieriin ja lohkojen 2-3 pelaavat puolivälierät.

Joukkueet saavat käyttää turnauksessa lainapelaajia ja KalPan ensimmäinen hankinta turnaukseen oli maalivahti Daniel Manzato.

KalPa pelaa ensimmäisen pelinsä torstaina 27.12 lohkon ensimmäisen ottelun häviäjää vastaan ja toisen ottelunsa 28.12 ensimmäisen ottelun voittajaa vastaan. Turnauksen finaali pelataan uuden vuoden aattona.

Ottelut näyttää c-more.

Let the games begin!
 
Hautaan asti Kale. Kalevan Kale!

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Kale, Wild ja Flyersin Ville.
Näin Joulun aikana voitaneen sanoa että kyseessä on sikamakea juttu! Kiinnostavuudessa löylyttää CHL:n mennen tullen, vaikka henkilökohtaisesti arvostan kovasti myös CHL:ää.

Nyt täydellä höyryllä kohti tuplamestaruutta!
 
"Veljmiehet - Kausi 6. Voi veljet!" *****
- Kannes Hapanen / Iltasheisse

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa 20-21: PELATAANKO VAI EI!?
Kyllähän nää pitää Alepubissa väijyä. Ekat 2 matsia alkaa kello 16.10.

Mukavaa nähdä, miten KalPa pärjää Magnitogorskin miljonäärejä vastaan.

Edit. Ja luonnollisesti pääsee tuulettamaan, kun KalPalainen loukkaantuu.
 
#Freenahkis / #nahkisDidNothingWrong / #MakeJatkoaikaGreatAgain / #NotMyModerators
311218 / 191019 / 151119

Uncle Ben

Jäsen
Oma ketju tälle turnaukselle on tosiaan paikallaan. Ehkä tuohon otsikkoon olisi vielä vuosiluvun voinut laittaa, vaikkei tästä nyt välttämättä joka vuotista perinnettä tulekaan.

Turnauksen kotisivut tuosta noin: International ice hockey tournament | Spengler Cup

KalPan pieni infopläjäys tuosta: KalPa mukana Spengler Cupissa - otteluohjelma ja infopaketti

Ja pelit tosiaan näyttää C More: C More

Viime vuotisesta Kiekkoareenan jutusta..

"Spengler Cup tuo plussaa tai vielä enemmän plussaa" - Kiekkoareena

..saa ymmärtää, että Liigalla on Spengler Cupin järjestäjien kanssa sopimus, jonka mukaan turnaukseen osallistuu yksi joukkue Suomesta ja ykkösehdokkaana olisi paras CHL:n ulkopuolelle jäänyt joukkue. Samaisesta tarinasta käy ilmi, että ainakin viime kaudella reissu oli HPK:lle taloudellisesti kannattava.

En oikein tiedä, onko turnaukseen osallistumisessa nyt KalPan kannalta paljon järkeä, mutta onhan se tietysti jonkinlainen kunnia-asia saada osallistua noin perinteiseen ja arvostettuun jääkiekkotapahtumaan ja jos tuosta nyt ei taloudellista rasitettakaan muodostuisi, niin miksei nämä muutamat matsit nyt ole hoidettavissa. Eihän noita CHL-pelejä nyt tietenkään tällä kaudella ole rasitteena ollut. Mutta ei toisaalta pienestä ylimääräisestä levostakaan olisi varmaan haittaa ollut. Toivottavasti ei ainakaan pahoja loukkaantumisia tulisi.
 
Ihan mielenkiintoista olisi tietää, että kuinka laajalla rosterilla KalPa tuonne lähtee. Vähemmän kuormaa vakiokokoonpanon pelaajille, ja näytönpaikkoja ja mahtavia kokemuksia näille nuorille tulevaisuuden tähdille.
 

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Manchester United
Onko KalPaan muita lainapelaajia tulossa tuohon turnaukseen tuon maalivahdin lisäksi? HPK:lla oli viime vuonna tsekkihyökkääjä Tomas Vincour (joka loukkaantui turnauksessa) sekä nykyään HIFK -fanien hampaissa oleva Tommi Santala.
 
If you believe that the silence between the words says more than the words, then Vladimir Konstantinov always had a lot to say.

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Täytyy kattoo tää 16:10 alkava peli, näkee että miten pahasti on tukkaan tulossa miljonääriporukoilta.
 
KalPa ylivoima, maalintekijänä Jukka Peltola.

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Trinecin huippumaalivahti Hrubec loukkaantu kun torju rankkaria, tuskin tulee enää tässä turnauksessa pelaamaan.
 
KalPa ylivoima, maalintekijänä Jukka Peltola.

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan lohkon ensimmäisessä ottelussa voiton vei voittolaukauksien jälkeen Metallurg Magnitogorsk maalein 2-1. KalPa kohtaa huomisessa ottelussa siten HC Ocelaři Třinecin. Voittamalla huomisen ottelun varsinaisella peliajalla KalPa nousisi lohkon kärkeen kolmella pisteellä ja lohkovoitto ratkaistaisiin perjantaina.
 
Hautaan asti Kale. Kalevan Kale!

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Onkohan Ikosen tarkotus ottaa ensimmäiset pelit vai mitä varten kantelee pelikassia mukana?
 
KalPa ylivoima, maalintekijänä Jukka Peltola.
KalPa tänään:

Texier - Rissanen - Ruuttu
Wilson - Leskinen

Klemetti - Luostarinen - Kantola
Seppälä - Fairchild

Jokinen - Sebok - Nuutinen
Lappalainen - Riekkinen

Knuutinen - Vainiola - Hyvärinen
Mäkinen - Gröndahl

Godla
(Manzato)
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Kauden paras kokoonpano siinä, ilahduttavaa myös nähdä että Paska Ari ja Konsta saa töhöillä keskenään nyt tuolla 4pakkiparissa.
 
KalPa ylivoima, maalintekijänä Jukka Peltola.

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa 20-21: PELATAANKO VAI EI!?
Eikös tätä Trineciä vastaan vedetty jossain CHL-matsissa joku vuosi sittee? Kumpikos sen voitti?
 
#Freenahkis / #nahkisDidNothingWrong / #MakeJatkoaikaGreatAgain / #NotMyModerators
311218 / 191019 / 151119

Lauriman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojatkin ehkä hieman välillä
Spengler Cup on kyllä arvostettu turnaus ja voitto olisi iso sulka hattuun mille tahansa joukkueelle. Suomessa kuitenkin valitettavan riippakivenä tuo on taidettu ottaa ja suomalaisjoukkueet on lähteny yleensä ottaen Jokereita myöten melkosella läpsyttelyllä tuonne. Toivotaan nyt Kalpalta kuitenkin yritystä. Ja tietty toivotaan ettei tyypit loukkaannu.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eikös tätä Trineciä vastaan vedetty jossain CHL-matsissa joku vuosi sittee? Kumpikos sen voitti?
Kotivoitto tuli näköjään voittolaukauksilla ja vieraissa sitten kuokkaan 6-0.

KalPa otti kovan Oceláři Třinecin päänahkan ja avasi CHL-kau (kalpa.fi)
Ocelari Trinec osoitti kovuuttaan, KalPan CHL-kausi päättyi (kalpa.fi)

Ei suurempia odotuksia ole, mutta hieno reissu varmasti ja helppoja matseja ei luvassa ole. Siksipä varmaan nyt ekassa matsissa olisi paras sauma yllättää.
 
Viimeksi muokattu:
We all make choices, but in the end our choices make us.

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Taitaa olla Telian kameramiesten asentamat kamerat Spenglerissä kun ei saada Nuutisen vetoon hyvää kuvakulmaa.
 
Viimeksi muokattu:
KalPa ylivoima, maalintekijänä Jukka Peltola.

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa 20-21: PELATAANKO VAI EI!?
Kilpeläinenkö siellä Godlan vehkeissä heiluu?
 
#Freenahkis / #nahkisDidNothingWrong / #MakeJatkoaikaGreatAgain / #NotMyModerators
311218 / 191019 / 151119
Suosikkijoukkue
Ilves, Kalpa, Pinkut
Kyllä se aika saletisti sisässä oli. Kiekko vaan meni pakin housun sisään, niin tuomarit ei voinut sitä aivan varmasti sanoa.
Mut komppaan, että oli kyllä paskat kamerat esim. yläkameraa ei ollenkaan.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Niin vastaushan oli tuomarilta että ei voida oikeen varmaks sanoa oliko sisässä kun ei ole yläkameraa joten.. Kyllähän tuo koko ukko melkeen oli ite maalin sisässä ja jos kiekko housuissa niin siellä kait se oli. No enivei statsien valossa tasanen erä mut uskallan sanoo kalpan vieneen kuitenkin ainakin kiekonhallinnassa. Toivotaan et Hyvärinen ei loukkaantunu. En kerenny nähdä miks poistu pelistä. Veikkaus tv ilman selostusta ja mahdollisuutta erottaa kuka pelaaja on kyseessä missäkin täytyy siis todeta yleisesti hyvä kalpa. Godla venyny aika huikeesti pari kertaa.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
S Suomessa kuitenkin valitettavan riippakivenä tuo on taidettu ottaa ja suomalaisjoukkueet on lähteny yleensä ottaen Jokereita myöten melkosella läpsyttelyllä tuonne.
TPS on ollut tuolla kahdesti 2001 ja 2002 ja mitä luin aiheesta niin 2001 TPS tuli kolmanneksi turnauksessa ja myös ykkösmiehistöllä siellä on oltu. 2002 neljäs sija, viisi joukkuetta mukana.
 
Mustavalkoinen on Turku ainiaan, ei sinimusta milloinkaan. Turku tuo mustavalkoinen kaupunki Aurajoen rannalla Varsinais-Suomessa.
-Member of Sissiryhmä-

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
1. Game KalPa - Trinec 20
Veikkaus tv ilman selostusta ja mahdollisuutta erottaa kuka pelaaja on kyseessä missäkin täytyy siis todeta yleisesti hyvä kalpa.
TSN selostus vaatii myös ajoittain tulkkaamista, esim. Luostarinen tuntuu olevan mahdoton.

Kalikalta semihyvä peli. Godla u20-kisojen moodissa, tokassa erässä taas melko lailla "nesteessä" ja Ruuttu pelasi lähes liian hyvän matsin, tai tokihan siinä jonkun "eiseoleedeskuopiosta" kommentoijan unelma toteutuu kun ulkomaan optio otetaan käyttöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy