Kalle Rovanperä – rallimestari

  • 58 448
  • 261
Suosikkijoukkue
KK
Kalle on voittanut WRC2 luokassa 8 erikoiskoetta yhdeksästä ajetusta. Aika noista dominointia. Johtaa ekan päivän jälkeen lähes minuutilla, jos katsoin oikein. Aika kovaa menoa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Joo ja kun nimenomaan hallitsee mestaria kyykyttää. Tietenkin ralli on 3 päiväinen ja kalusto parhaimmasta päästä.
Olkoonkin kolmipäiväinen, niin vaikka vetilisi huomen illalla tai sunnuntaina ulos niin on miehen alku kyllä vakuuttanut otteillaan allekirjoittaneen. Kalle vasta tutustuu WRC pätkiin, joten ei tässä mikään kiire ole. Nyt vain olisi toki hyvä saada mahdollisimman paljon kilometrejä alle. Omien sanojensa mukaan ei ole edes päästellyt täysillä. Huima ukko.
 
Gust

Jäsen
Huima kaveri, kun tallikaveri Tidemand jäi lopulta 1:34.2 päähän.
On se. Perusvauhti on ihan eri planeetalta verrattuna kilpailijoihin. Tidemandkin on paljon Kallea kokeneempi, eikä silti päässyt edes lähelle. Kalle taisi koko rallin aikana yhdellä pätkällä (EK 3) painaa ihan tosissaan ja muuten riskejä vältellen ja kiviä kierrellen.
 
Näinhän tuo taisi puhella. Jännä nähdä, kun parin vuoden päästä painellee WRC:ssä niin millainen vauhti löytyy alusta asti? Pystyykö ensimmöisellä kaudellaan taistella jo kilpailujen voitosta. No turha mennä asioiden edelle, mutta vähänhän Kallellaan on kokemusta WRC2:sta, mutta silti painelee jo tuollaista vauhtia.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katalonian rallissa Rovanperä avauspäivänä nopein suomalainen ja oli myös Solbergia ja loebiä yli sekunnin kilometri nopeampi :)
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Reilu, reilumpi, Škoda.

Vähän turha uutinen koska muistaakseni Jouhki totesi jos vuosi sitten kun Kalle teki sopimuksen Skodalle, että kyseessä on pitkä sopimus jossa on purkupykälä mikäli tietyt ehdot täyttyvät... Eli luultavasti menestykseen liittyvät ehdot. Jos Kalle ajaa ehdot täyttävää kyytiä niin sopimuksen purku on ilmoitus asia...
 
Jep. Sopimus on 2+1-vuotinen ja ei tarvi kovin kummoinen ennustaja olla, jos sanoo Kallen siirtyvän ensi kauden jälkeen Toyotalle.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kalle on ite postannu kuvan Facebookin Autourheilun ystävät-ryhmään, jossa sposeeraa Harrin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kallen rallit Monte Carlossa alkoi huonoimmalla mahdollisella tavalla. Teemu Suninen oli ajanut mutkassa ojaan eikä kukaan ollut laittanut varoituksia tielle ja Kalle rysäytti perään. Jos Teemu ei olisi autonsa kanssa penkassa ollut, olisi mitä todennäköisemmin Kalle samassa ojassa. Kalle pääsi jatkamaan matkaa, mutta auto vaurioitui todella pahasti eikä taistelle enää pisteistä. Toivottavasti saa auton vielä ajokuntoon, että saisi kilometrejä vielä lisää viikonlopulta.

87° Rallye Monte Carlo 2019 | CRASH SUNINEN & ROVANPERA [HD]

Linkki vie youtubeen, jossa molemmat tilanteet näkyy.
 
Gust

Jäsen
Kallen mukaan virhe tapahtui jo edellisessä mutkassa, missä oli jäätä mutta sitä ei ollut nuoteissa ja tuli siihen ihan liian kovaa. Ei siis varsinaisesti ajovirhe. Oppirahoja.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kallen mukaan virhe tapahtui jo edellisessä mutkassa, missä oli jäätä mutta sitä ei ollut nuoteissa ja tuli siihen ihan liian kovaa. Ei siis varsinaisesti ajovirhe. Oppirahoja.

Joo, ainakin tuossa em. videossa näyttäisi vasemman takapyörän ripustuksissa olevan jotain häikkää. Se tuskin tuosta Sunisen perään ajosta hajosi, joten aiemminkin on jo jotain tapahtunut.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kalle se kaasutteli Chilessä selvään voittoon Pro-luokassaan reilu puolen minuutin erolla Øtsbergiin. Hienoa, että Kalle sai ajettua ehjän kisan eikä kömmdähyksiä juuri tullut. Toivottavasti loputkin kisat hän ajaa maaliin ja saisi täten arvokkaita kilometrejä alleen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuntuu Portugalissa Rovanperä menevän ihan omilla sekunttiluvuilla vaikka kärsi rengasrikonkin. Tietenkin maalissa se aika vasta katsotaan mutta lupaavalta vaikuttaa vauhti. Tässä rallissa vielä on todella paljon osanottajia joten ei ole vain huristelua maaliin kuten ollut joissakin kisoissa.
 
Kallen vauhti on käsittämättömän kovaa. Menetti useamman minuutin rengasrikossa, mutta johtaa silti ihan mukavasti luokkaansa, noin minuutin erolla toisena tulevaan Kopeckyyn nähden.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kallelta aika hieno kisa WRC2Pro luokasta Portugalissa. Rengasrikko ja silti aika suvereeni voitto reilun minuutin erolla toiseksi tulleeseen tallikaveriinsa. Tuntuu, että Kalle alkukauden jälkeen on löytänyt varmuutensa ja ajanee loppukauden kisat hyvällä mestyksellä. Toki virheitä voi sattua, mutta jos auto ei vaurioidu liikaa, niin taistelee voitosta joka kisassa. Suvereeni kaveri, jota itse odotan jo vesikielellä WRC:hen.
 
Hieno kisa ja vieläpä kun tälläkertaa mukana oli kovia kilpakumppaneita myös, oikeastaan kovempaa tasonvertausta ei tuossa sarjassa olisi pystynyt olemaan kun vaikkapa tallikaveri Kopecky tai Ostberg. Lisäksi vielä 6 tila yleiskilpailussa kaiken päälle. Hieman heikomman kauden aloituksen jälkeen päässyt kyllä vauhtiin. Ihmettelempä jos ei ainakin yksittäisiä kisoja WRC:llä ensikaudella aja.
 
Uskon, ettei tarvi ihmetellä. Aivan varmasti ajanee kisan pari tai jopa muutaman rallin kuninkuusluokassa. Voi jopa olla, että pääsee ajamaan useammankin kisan tai näin ainakin toivon. Toki loppukausi pitää ajaa samalla tasolla, kuin nämä kaksi viimeisintä, mutta en olisi huolissaan. Ainahan kaikkea sattuu, mutta uskon Kallen kykyyn handlata loput kisat vähintään hyvällä tasolla, ellei jopa jatka erinomaista ja suvereenia jatkoa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kalle jatkaa vahvaa virettään WRC2PRO-luokassa. Ensimmäinen päivä oli hieman hakemista säätöjen kanssa, mutta sen jälkeen on sujunut ja näyttää, että ajanee luokkavoittoon kolmatta kertaa putkeen. Eiköhän Kalle ensi kaudella kokeile jo tosissaan WRC-kalustoa ja uskoisin, että kaudella 2021 on jo voittamassa joitain ralleja ykkösluokassa.

Kalle Rovanperän vahva vire jatkuu Sardiniassakin – kolmas peräkkäinen luokkavoitto tulossa: "Saimme paljon kokemusta ja nyt tiedämme taas enemmän"

Linkki Ylen uutiseen.
 
king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Ei se nyt ihan niin mene, että sinne WRC:hen vaan mennään ja aletaan samantien ajamaan osakilpailujen voitosta. Kyllä Kallellakin menee oma aikansa ennenkuin pystyy tosiaan edes kisojen voitosta ajamaan, tarvitsee kokemusta ralleista ja ennenkaikkea autosta. Jos ensi kaudella pääsee WRC-auton rattiin kisoissa ensimmäistä kertaa, niin ei seuraavalla kaudella vielä kisoja voita. Siellä kuitenkin jatkaa kahden vuoden päästä vielä Tänak, Neuville, Ogier, Suninen, Evans yms.
 
No tästä voin vaikka lyödä leikkimielisen vedon. Se kumpi häviää joutuu olemaan kuukauden kirjoituskiellossa tähän ketjuun ja tulemaan sen jälkeen ylistämään voittajaa sekä Kallea? Eli kisa voittaako Kalle yhtään osakilpailua WRC:ssä kauteen 2021 loppuun mennessä?

Niin hurjaa on hänen menonsa ollut WRC2PRO-luokassa jo viime kaudella, ettei haastajia oikein löydy. Kalle myös osaa kehittää ja säätää autoaan uskomattomalta tavalla saaden autostaan kaiken irti jolloin hänen ei tarvitse ajaa aina edes ihan limiitillä päästäkseen hyville asetelmille. Toki osaa nuo muutkin, mutta itselläni on vahva usko Kallen tekemiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
K. Rovanperä voitti Italian rallin luokassaan noin 25 sekunnin erolla tallikaveriinsa. Kolmas peräkkäinen voitto Kallelle ja näin hän vankistaa johtoaan luokassaan. Ei taida Kallelle olla vastusta omassa luokassa, joten itse uskon, että jos loppu kausi menee yhtään samalla tavalla ilman suurempia virheitä tai auton hajoamisia niin hän kyllä pääsee piankin WRC:n rattiin. Turhaa häntä on 2pro luokassa ajattaa, koska kunnon kilpailua ei tunnu olevan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös