Kalle Palander ja pahoitettu mieli

  • 7 963
  • 34

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Niin, tämän päiväinen iltapäivälehti tietää kertoa, että Monacossa asuva ja sinne ilmeisesti verojaankin maksava Kalle Palander on vetänyt herneen nenukkaan siitä, että häneltä on evätty Suomen valtion myöntämä 12000 euron urheilijapalkka.

Palander kertoo em. iltapäivälehden suulla ja ilmeisen tuohtuneena seuraavaa:

"- Kai hän (urheiluministeri Tanja Karpela) päättää. En tiedä, miten paljon hän seuraa urheilua.

- Pitäisi hänen ainakin tietää, ketkä ovat mitaliehdokkaita. Päätavoite on, että suomalaiset ottaa mahdollisimman paljon mitaleita olympialaisista."

Lehden kertoman perusteella tuen eväämisen syynä oli se, että Palanderin tulot olivat ylittäneet tuen maksamiseen oikeuttavan rajan.

***

Itseäni hämmentää moinen kohu.

Omasta mielestäni suomalaisen valtiovallan ei tulekaan tukea kaikenkarvaisia ulkomaan epelejä, eli tässä tapauksessa monacolaisia em. tahoja.

Nimittäin. Tälläisesta ulkomaalaisten urheilijoiden ylenmääräisestä paapomisestahan saattaa ruveta huhu kiertämään, josta johtuen tänne lappaa monenkukertavia ja ulkomaalaisia mäenlaskijoita ja ratinvääntäjiä nauttimaan soturikansamme urheilun tukemiseen kohdistetuista veromarkoista ja -euroista.



Eihän mäenlasku herraparatkoon edes ole mitään kunnon urhelua. Hissi vie ja painovoima tuo, eikä dopingista ole juuri apua.
Sitäpaitsi laskettelukeskuksissa ja niiden välittömässä läheisyydessa harrastetaan viinanjuontia ja etenkin kevätaikaan holtitonta sukupuolihaureutta ja salavuoteutta.


Mielestäni tukea pitäisi jakaa sellaisille lajeille joissa pärjää silkalla voimalla tai dopingilla, tahi molemmilla.

Ilman valtiovaltamme hereillä oloa ja sitä kautta moisen ulkomaalaisten paapomisen lopettamista olisimme saattaneet menettää paljon rahaa. Tämä raha olisi pois kotimaisilta urheilijoilta, jotka saattavat olla jopa ihan kunnollisia työssäkäyviä ja veroja Suomeen maksavia ihmisiä, eikä mitään pelkkää mäkeälaskevia ja hisseissä notkuvia huithapeleita.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Hieman ihmetyttää, jos tuen loppuminen tuli Palanderille yllätyksenä. Tuen saajana hän on varmaankin ollut tietoinen siitä, että on olemassa tuloraja, jonka ylittäminen eli siis liikaa ansaitseminen aiheuttaa tuen loppumisen. Palander on todennäköisesti myös ollut tietoinen omista tuloistaan. Tuskin Kalle mihinkään köyhyysloukkuun silti putoaa. Vai minkälainen on sosiaaliturva Monacossa? Kustantaako se vuokrakämpän ja kuteet, jos oma fyffe loppuu?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Minä puolestani ihmettelen, mikäli Palander tilinsä saldoa tsekatessaan edes huomaisi kyseisen apurahan puuttumista tai sen sinne ilmaantumista.
 
Sepä se, ei luulis enää Kallen persettä paljo kutittavan joku 12k euron säälittävä pikkusumma.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Rontti
Minä puolestani ihmettelen, mikäli Palander tilinsä saldoa tsekatessaan edes huomaisi kyseisen apurahan puuttumista tai sen sinne ilmaantumista.
Totta. Viime vuoden tienestit Kallella olivat jo "miljoonaluokkaa" vanhalla kielellä, ja tämän kauden tulot nousevat luultavasti vieläkin suuremmiksi. Ainakin sikäli mikäli tulokset jatkuvat odotetun kaltaisina, ja menestystä tulee pujottelun lisäksi myös suurpujottelussa.

Sen verran suosittu laji sponsoreiden puolesta on kyseessä, että kyllä Kallen kilpailutuloksilla pärjäilee palkintorahoilla varmasti aika mukavasti.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Palanderin tapaus on siinä mielessä oikein, että hän asuu Monacossa ja maksaa veronsa sinne. Mielestäni tämä tekee hyväksyttäväksi sen, ettei urheilijapalkkaa makseta. Jos Palander maksaisi verot suomeen, ansaitsisi hän mielestäni myös valtion tuen, vaikka tienaakin juuri nyt paljon.

Sen sijaan mm. Janne Lahtelan (Olympiavoittaja ynnä muuta) puolittainen urheilijapalkka, jota jaetaan "lupaaville nuorille, jotka lähestyvät maailman kärkeä", on aikamoinen moka. Ollaan nyt sitten kumparelaskusta mitä mieltä tahansa, niin laji on olympialaji, ja mielestäni olympialajien urheilijat ansaitsevat urheilijapalkkaa, mikäli näytöt riittää. Lahtelan tulot ovat alle sallitun rajan, ja näyttöjä löytyy. En ymmärrä! Nuori lupaus, yeah, my ass!

Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että 100.000 € tuloraja on naurettavan alhainen. Suomalaisten kateellisuus painaa taas enemmän kuin terve järki. 100.000 € ei ole erityisen paljon, sillä menojakin varmasti on paljon, ainakin menneisyydessä. Kyllä nuoruusvuosina on varmasti jokainen huippu-urheilijaperhe joutunut maksamaan kuluja niin paljon, ettei pari 100.000 € vuotta korjaa tilannetta, ei ainakaan niin paljoa, että kukaan tuosta erityisesti rikastuisi.

Nyt tuetaan juuri noita "teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää eli sijaan 23"- urheilijoita. Mitä helvetin hyötyä siitä sitten on?
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Tai kannattaisi kaikkien ketjuun kirjoittaneiden miettiä, onko Palander sanonut näin. Viime aikoina olen lukenut iltapäivä-lehdistä sellaista sontaa, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Näillä iltapäivä-lehtien toimittajilla on joko kuulossa tai ymmärtämisessä vikaa, tai sitten he eivät vain osaa kirjoittaa kuulemaansa oikeaan muotoon. Varsinkin yhdessä asiassa he ovat taitavia: kommenttien irroittamisessa asiayhteydestä.

Kannattaa miettiä tarkasti, mitä sieltä lehdistä lukee.
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ketjua lukiessa tuli aivan sama ajatus mieleen kuin Jaska85:llä eli mitähän mieltä se Kalle oikeasti on. Kyseisten lehtien journalistinen taso on sitä luokkaa ettei siellä kirjoitettua voi oikein faktaksi kutsua. Näyttävän otsikonhan tuosta Palanderin jutustakin sai.

Jos tässä asiassa pitäisi olla jostaion huolestunut niin itse nostaisin ennemminkin esille sen, että joukkuelajien edustajille ei jaeta tukea laisinkaan. Tästähän eilen kertoivat oikeat mediat.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Samaa mieltä kuin Jaska85. Muutama lause kun irrotetaan kokonaisuudesta, niin avot ja koko lausunto muuttuu. Palander myös käyttää aika paljon ironiaa lausunnoissaan, jota roskalehtien toimittaja ei joko ymmärrä tai halua ymmärtää.

Sama tosiaan pätee täälläkin.
 

redruM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki lahtelaiset
Ja aika Alma-Mediamaista on myös, että aukeaman kokoisella jutulla surkutellaan juuri Palanderin kohtaloa. Iltalehtihän toimii, yllätys, yllätys, Palanderin ja muun alppimj:n sponsorina.

Eilisen lehden mukaanhan Palanderin palkintotulot olivat n. 75 t e, ja sponsoreilta varmaan vähintään toinen mokoma. J. Ahonen ja M. Hautamäki jäivät molemmat myös ilman tukia, palkintoeuroja saivat molemmat 55 t e.

Eli samaa mieltä olen muiden kanssa, moisilla tuloilla ei paljon urheilijapalkkaa tarvita, etenkään jos maksaa veronsa Monacoon. Parempi vain että rahat menevät joillekin nuorille lupauksille tai sellaisille joilla oikeasti on tiukempaa.

Tapaus Lahtela tosin kuulostaa myös aikamoiselta mokalta.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti heki

Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että 100.000 € tuloraja on naurettavan alhainen. Suomalaisten kateellisuus painaa taas enemmän kuin terve järki. 100.000 € ei ole erityisen paljon, sillä menojakin varmasti on paljon, ainakin menneisyydessä. Kyllä nuoruusvuosina on varmasti jokainen huippu-urheilijaperhe joutunut maksamaan kuluja niin paljon, ettei pari 100.000 € vuotta korjaa tilannetta, ei ainakaan niin paljoa, että kukaan tuosta erityisesti rikastuisi.


Eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä, että kuinka paljon perhe on pistänyt rahaa lapsensa harrastukseen. Nimittäin ei kai kukaan, tai toivottavasti ainakin harva, satsaa rahaa lastensa harrastuksiin sillä mielellä, että sijoitus joskus poikisi ja rahat saisi korkojen kera takaisin.

Muutenkin huippu-urheilua tuetaan mielestäni liikaa. Tuki tulisi kohdistaa entistä enemmän nuoriso- ja harrasteliikuntaan.

Sitä paitsi lajiensa huiput pärjäävät taloudellisesti aina ja urheilussa huipulle pyrkiviä ei pitäisi tukea yhtään sen enempää kuin esim. tieteissä ja taiteissa huipulle pyrkiviä nuoria.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Snakster

Sitä paitsi lajiensa huiput pärjäävät taloudellisesti aina ja urheilussa huipulle pyrkiviä ei pitäisi tukea yhtään sen enempää kuin esim. tieteissä ja taiteissa huipulle pyrkiviä nuoria.

Sanotaan jotta riippuen hivenen lajista lajiensa huiput pärjäävät taloudellisesti, on poikkeuksia mutta eiköhän olympialajeissa huippujen taloudellinentulos aina ole sitä luokkaa jottei taloudelliseen tukeen ole aihetta.

Muutan olen Snaksterin kanssa samaa mieltä, minunkaan mielestä urheilulle ei tule asettaa mitään erityisasemaa yhteiskunnassa, kuten ei mielestäni taiteelleekaan tule asettaa. Nythän nähdäkseni on urheilunpiiriin kopioitu tätä taitelijapiireistä tuttua "tukirahasysteemiä" mikä on lähinnä sieltä minne ei aurinko paista, näin olen asian ymmärtänyt.

Jonkin sortin tuki nuorille lupauksille voi olla paikallaan mutta selkeät rajat on vedettävä ja niitä sitten kaikissa tapauksissa noudatettava.

vlad#16.
 

redruM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki lahtelaiset
Viestin lähetti vlad
Sanotaan jotta riippuen hivenen lajista lajiensa huiput pärjäävät taloudellisesti, on poikkeuksia mutta eiköhän olympialajeissa huippujen taloudellinentulos aina ole sitä luokkaa jottei taloudelliseen tukeen ole aihetta.


Tuskinpa esim. purjehduksen, ammunnan tai esim. judon kotimaiset huiput lajistaan niin paljoa tienaavat ettei tarvisi "oikeissa töissäkin" käydä, ainakin osa-aikaisesti?
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti redruM
Tuskinpa esim. purjehduksen, ammunnan tai esim. judon kotimaiset huiput lajistaan niin paljoa tienaavat ettei tarvisi "oikeissa töissäkin" käydä, ainakin osa-aikaisesti?

Puhe oli huipuista. Ei kotimaisista sellaisista.

Sitä paitsi ei minusta ole mikään huutava vääryys, että marginaalilajien harrastajat joutuvat käymään töissä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti redruM
Tuskinpa esim. purjehduksen, ammunnan tai esim. judon kotimaiset huiput lajistaan niin paljoa tienaavat ettei tarvisi "oikeissa töissäkin" käydä, ainakin osa-aikaisesti?

Taidat olla oikeassa, vedän siis sanani takaisin, olisi pitänyt muotoilla lauseeni alun alkaen paremmin tarkoittamaan suuria valtalajeja.

vlad#16.

edit: Eipä kyllä tuo töissäkäyntikään pahasta ole marginaalilajien kohdalla, en siis pidä sitä minään huutavana vääryytenä, että töitä käyvät tekemässä. (Näemmä saman suuntainen ajatus minulla ja Snaksterilla).
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Designer
Hieman ihmetyttää, jos tuen loppuminen tuli Palanderille yllätyksenä. Tuen saajana hän on varmaankin ollut tietoinen siitä, että on olemassa tuloraja, jonka ylittäminen eli siis liikaa ansaitseminen aiheuttaa tuen loppumisen.

Mitä minä olen uutisia oikein lukenut ja kuullut niin kyseinen tuloraja on ollut vasta tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä(?) joten siinä mielessä tuen loppuminen on voinut tulla Palanderille yllätyksenä. Tuskin tämä Palanderin taloutta kaataa, mutta varmasti Palander on taas toimittajille itkenyt alppilajien huonoa arvostusta Suomessa kun nyt otetaan viimeisetkin tuet pois.

Omasta mielestäni sellaisia lajeja ja urheilijoita tulee tukea, jotka eivät pysty muuten harrastamaan lajiaan kokopäiväisesti ja jotka kuitenkin ovat tärkeitä Suomen urheilumenestykselle. Joukkuelajeissa en ehkä panostaisi niinkään paljon huippujen tukemiseen vaan tuen pitäisi kohdistua seurojen kehittämiseen ja suorituspaikkojen parantamiseen. Urheiluapurahan myöntäminen kaikille käsipallojoukkueen pelaajilla tulisi kuitenkin liian kalliiksi.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Snakster
Eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä, että kuinka paljon perhe on pistänyt rahaa lapsensa harrastukseen. Nimittäin ei kai kukaan, tai toivottavasti ainakin harva, satsaa rahaa lastensa harrastuksiin sillä mielellä, että sijoitus joskus poikisi ja rahat saisi korkojen kera takaisin.

Muutenkin huippu-urheilua tuetaan mielestäni liikaa. Tuki tulisi kohdistaa entistä enemmän nuoriso- ja harrasteliikuntaan.

Sitä paitsi lajiensa huiput pärjäävät taloudellisesti aina ja urheilussa huipulle pyrkiviä ei pitäisi tukea yhtään sen enempää kuin esim. tieteissä ja taiteissa huipulle pyrkiviä nuoria.

Kyllä sillä mielestäni on merkitystä, kuinka paljon lapsen harrastus on tullut maksamaan. Pidän sitä vähän niinkuin investointina, vaikkei vanhemmat sen vuoksi lapsiaan tuekaan, että nämä tienaisivat paljon. Joka tapauksessa perhe menettää paljon rahaa harrastuksen takia, ja mielestäni 100.000 tienaaminen vuodessa ei ole riittävä summa, jotta urheilija ei ansaitsisi urheilijapalkkaa, jos vain näytöt urheilussa riittää. Sitäpaitsi huippu-urheilu on suurilta osin suurta viihdettä, joten miksi sitä ei pitäisi tukea. Tuetaanhan muitakin viihteen aloja, taiteesta puhumattakaan.

Kansa on vaan kateelllista, ja sen vuoksi tästäkin valitetaan. Nyyh, se tienaa niin paljon, nyyh, ei se mitään ansaitse. SÄÄLITTÄVÄÄ!
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti heki

Kansa on vaan kateelllista, ja sen vuoksi tästäkin valitetaan. Nyyh, se tienaa niin paljon, nyyh, ei se mitään ansaitse. SÄÄLITTÄVÄÄ!

Miksi aina vedotaan tähän samaiseen argumenttiin "kansa on niin kateellista"?

Mielestäni jokainen saa tienata urheilulla niin paljon kuin kykenee ja rahkeet antavat myöten mutta mielestäni ei ole järkevää lähteä tukemaan taloudellisesti omillaan toimeentulevaa huippua, olipa kyseessä mikä laji tahansa. Tämän saman periaatteen voi ulottaa koskemaan myös taidetta, jota tuetaan osin perusteetta. Henkilökohtaisesti tunnen taiteilijoita jotka ovat irtisanoutuneet koko tukisysteemistä juuri sen sisäänpäinlämpiävyyden ja siinä edelleen ilmenevien väärinkäytösten vuoksi, hyvinpä nämä taiteilijat pärjäävät ilman tukea ja onpa homma heidän mielestä kannustavampaa kun on tehtävä taidetta mitä halutaan kun tukisysteemissä taiteilija tekee usein töitä mitä itse haluaa tehdä ja usein sitä rima ylitetään sitten matalimmalta tasolta.

Onneksi urheilijoiden kohdalla tavoitevaatimukset ovat hivenen kovemmat, ihan jokapojalla ei olekaan mahdollisuutta päästä nauttimaan saavutetuista eduista, pitää olla selkeää näyttöä tuloksesta.

vlad#16.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Kalle voi muuttaa takaisin sinne lappiin ja sitten anoa oman kotikunnan sosiaalitoimelta mm. asumistukea ja toimeentulotukea. Mikäli Kallella ei ole työpaikkaa voi hän ilmoittautua työttömäksi ja silloin hän alkaa saamaan työttömyyspäivärahaa. Kallella ei taida olla pikkurahan puutetta, joten 12k euroa on Kallelle aivan sama.
Taitaa vaan Kallen mielestä vika olla Karpelassa aivan kuten oli urheilutoimittajissakin jotka eivät osanneet äänestää oikeaa henkilöä vuoden urheiljaksi.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Ei missään nimessä mitään tukea veropakolaisille.

Tähän loppuun vielä siteeraan ystävääni: "Apurahataiteilijat painukaa vittuun!"
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti heki
Kyllä sillä mielestäni on merkitystä, kuinka paljon lapsen harrastus on tullut maksamaan. Pidän sitä vähän niinkuin investointina, vaikkei vanhemmat sen vuoksi lapsiaan tuekaan, että nämä tienaisivat paljon. Joka tapauksessa perhe menettää paljon rahaa harrastuksen takia, ja mielestäni 100.000 tienaaminen vuodessa ei ole riittävä summa, jotta urheilija ei ansaitsisi urheilijapalkkaa, jos vain näytöt urheilussa riittää. Sitäpaitsi huippu-urheilu on suurilta osin suurta viihdettä, joten miksi sitä ei pitäisi tukea. Tuetaanhan muitakin viihteen aloja, taiteesta puhumattakaan.

Senpä takia juuri, että lasten harrastukset maksavat, toivoisin huippu-urheilusta rahaa nuorisourheilulle entistäkin enemmän. Vai pitäisikö sinusta olla niin, että lastaan tukeva perhe saisi omansa takautuvasti takaisin näiden valmennustukien muodossa?

Sitä paitsi eiköhän suurin osa kuitenkin laita lapsensa urheiluharrastuksiin sen takia, että näillä olisi hyvä ja tervehenkinen meininki. Ei niinkään sen takia, että lasten urheiluharrastukset olisivat jotenkin hyvä investointi.

Ja mitä viihteen ja taiteen tukemiseen tulee, niin eiköhän viihde kuitenkin pärjää enimmäkseen ihan omillaan. Taidetta sitten vähän tuetaankin, ja siitä sopii tietysti aina keskustella.
 

rinkeli22

Jäsen
Ei Kalle noita rahoja kaipaa, eikä varmasti tuosta ihan kamalan pahoillaan ole.. Kunhan laukoo mitä ekana mieleen asiasta tulee, ja kyllähän se sapettaa kun viedään rahat, jotka muille maksetaan.. onko se Kallen vika, että hän menestyy lajissa, jossa palkintorahat ovat keskimääräistä suuremmat?

Yleinen ongelma tällaisissa tukirahoissa on se, että pientä porrastusta noihin kaipaisi.. Jos nyt tuen saamisen maksimiraja olisi esim. 100 000 € ja henkilö tienaa 101 000 €, niin samalla hän menettää 12 000 €:n tuen.. Onks fiksuu?

Mutta kyllähän loppujen lopuksi tuosta Kallen lausunnosta, sekä myös asiaa kritisoivien kirjoittajien viesteistä nousee mieleen jälleen suomalaisen mentaliteetin kivijalka, joka kuuluu näin: "Kyllä sitä 2 euroo maksaa, ettei kaveri yhtä euroo tienaa"
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Viestin lähetti heki
Kansa on vaan kateelllista, ja sen vuoksi tästäkin valitetaan. Nyyh, se tienaa niin paljon, nyyh, ei se mitään ansaitse. SÄÄLITTÄVÄÄ!

Niin, itse olen sitä mieltä, että jos herra muuttaa Monacoon ja maksaa sinne veronsa, niin minkä vitun takia Suomen ja suomalaisten pitäisi tukea moista veropakolaista?

Senkö takia, että telkkarissa vilahtaa muutaman sekunnin ajan, "KALLE PALANDER, FINLAND"? Kuka siitä kostuu?

Tukekoon monacolaiset Kallea jos haluavat.

Täältä tähän
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Itse olen kyllä sitä mieltä, että Kalle kyllä ansaitsee tunnustusta, mutta rahallista tukea mies ei kyllä tarvitse. Sen sijaan monelle muulle kilpailijalle olisin myöntänyt rahallista tukea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös