Kalamiehiä?

  • 499 071
  • 2 979
Pienen laskennan jälkeen allekirjoittaneen 29. reissu Finnmarkiin takana ja taas löytyi uusia hienoja paikkoja. Kävimme myös kalastamassa järvillä, missä ei liene muita ihmisiä käynyt sen jälkeen, kun seurueemme siellä kalasti edellisen kerran vuonna -82 ja saalis oli myös sen mukainen.

Porsangerista itään Finnmark on tullut melko hyvin koluttua läpi, joten Lillefjordin ja Repvågin välinen alue lienee seuraava tutkan alla oleva kohde, minne saatan suunnata. Toki muitakin paikkoja on katseltuna valmiiksi, mutta eiköhän ensi vuoden reissu(t) tästä ala taas muotoutua. Ensi vuonna tosiaan kaksi reissua tulossa, joista toinen on pelkästään pallaksen pyyntiin ja toinen traditionaalisempi sisävesien lohikalojen narraamiseen pyhitetty.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Missä lie taas vika, tuulen suunnassako, mutta kalaa on tullut aika nihkeästi viime aikoina. Olen yrittänyt jiggaamalla ja vetämällä, mutta mitään mainittavaa ei ole koukkuihin tarttunut. Kuhat ovat olleet alamittaisia ja ahvenet sinttejä, jotka ovat kaikki päässeet takaisin uimaan.
Jigin kokoa suurentamalla pikku ahvenet kuin härnäten rimpuilevat sen pyrstössä kiinni, muuta muutosta ei koon vaihdolla ole saanut aikaiseksi.
Vetohommissa taasen olen kokeillut eri syvyyksiltä (punteilla), mutta tulos aika sama: pientä kuhaa harvakseltaan. Jopa niin pientä on saalis, että on välillä vaikeaa painavan puntin kanssa erottaa, onko kala siiman päässä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Nyt on kuha ollut kovalla syönnillä, kolme viimeisintä reissua 5, 6 ja 7 ruokakuhaa matkaan sekä viimeisimmällä reissulla jysähtikin sitten kunnolla kun 5cm sirppipyrstöjigiin napsahti kiinni 84cm ja 6,7kg kuha. Ennätys parani 15cm, punnittua noita harvemmin tulee mutta nyt tuli painokin otettua kun niin selvästi ennätyskala. Nopeiden dokumentointien jälkeen kala takaisin järveen ja pienen huljuttelun jälkeen ponkaisi voimalla syvyyksiin joten vapautus onnistui varmaankin hyvin. Lähellä oli etten olisi veneeseen saanut, jigipään koukku oli lähes suoritunut taistelun tiimellyksessä. Kovaa tuo kiskoi ja loppuun asti olin varma että isompi hauki kyseessä kun veti kuin juna ilman sen kummempia pyristelyitä. Mutta fiilis siinä vaiheessa kun kuhan olin haaviin saanut oli kyllä mahtava ja mistäpä sitä tietää vaikka olisi isoin kuha jonka koskaan saan . Lisäksi ahven on kiitettävästi ruvennut parveutumaan joten sitäkin on reissuilla tullut. Vielä kun hieman vedet viilenee niin rupeaa sitä isompaakin apposta parvista löytymään.
Ihan akateemisesta mielenkiinnosta jos kysyis että missäs päin sitä kannattaa käydä jigiä uittamassa? (Tähän semmoinen hammashymyhymiö) Pitäisi kyllä ottaa bilsareiden pilkkiseuran vene lainaan joku kerta kun vasta pari kuukautta suunnitellut tuota Jyväsjärvellä/Päijänteen pohjoispäässä jigittelyä. Tänään taitaa sentään saada jo niin paljon aikaan että menisi satamaan heittelemään luttanoita järveen kun siellä kokoontuu ko. seuran väkeä niissä touhuissa.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Ei ole hirmuisesti tullut nyt kesän kääntyessä syksyyn kalassa käytyä. Jokunen reissu kuitenkin. Huonolla menestyksellä!

Pari kertaa olen käynyt venepilkkimässä/ jigaamassa " varmalla" paikalla. Saaliiksi on tullut vain muutamia paistikokoisia/ käyntikerta. Aikaisempina vuosina samalta spotilta saanut parin tunnin aikana ämpärillisen joka käyntikerralla. Hävyksissä on raitapaidat.

Eilen käväisin Kuomion joella, josta yleensä kirjolohia saa melko helposti. Eipähän ruokakalaa tullut sieltäkään. Kaloja kyllä näkyi, mutta olivat saamarin arkoja. Hieman veti mietteliääksi, kun yritin näkyvän kalan syöntilinjalle tarjota 16 koon koukkuun sidottua klinkkiä 0.12 perukkeen kanssa ja kala vain väisti tarjousta. Toisen kalan näin lumpeiden alta käyvän napsimassa jotain pinnasta. Rasian sisältö pintureita tuli tarjottua, mutta eipä mikään kelvannut. Kurkkaamassa kävi perhoja, ja takaisin piiloon. Ei ole kirjokaan aina helppo, vaikka niin väitetään.

Kyykoskesta puhumattakaan. Kevät talvella viimeeksi saanut käytettyä taimenen haavissa tuolla.

Enonkosken pirttilahdella jos kävisi viikonloppuna. Sieltäkään yleensä ei tarvitse tyhjin käsin takaisin ajella. Nykyisellä tuurilla tulee pitkä ajelu tyhjää pyytämään...
 
Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
Ihan akateemisesta mielenkiinnosta jos kysyis että missäs päin sitä kannattaa käydä jigiä uittamassa? (Tähän semmoinen hammashymyhymiö) Pitäisi kyllä ottaa bilsareiden pilkkiseuran vene lainaan joku kerta kun vasta pari kuukautta suunnitellut tuota Jyväsjärvellä/Päijänteen pohjoispäässä jigittelyä. Tänään taitaa sentään saada jo niin paljon aikaan että menisi satamaan heittelemään luttanoita järveen kun siellä kokoontuu ko. seuran väkeä niissä touhuissa.
Sen verran voin paljastaa että Koskenpään alueen järvillä on aikaa tullut vietettyä, Salosvedessä etupäässä mutta myös Rautavesi sekä Kalmavesi hyviä järviä. Suht pienen kalastuspaineen järviä joten kalaa riittää ja hyvänkokoistakin yllin kyllin. Sen verran syrjässä ettei ruuhkaa rampeilla ole kun kalalle lähtee.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Pirttilahdella tuli lauantaina käytyä. Yksi kirjolohi tarttui pyyntöön päivän aikana. Koko oli kuitenkin ihan mukava 2,7 kg. Lohisopan sai eilen toisesta fileestä tehtyä ja toinen kävi tänään savukylvyssä.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Olen muutaman iltana käynyt ahventa jiggaamassa ihan tuossa rantamme lähistöllä tosi heikoin tuloksin. Eilen sitten, upean kelin innoittamana, lähdin laivareitin varrelle uistelemaan enkä pettynyt odotuksissani: kuha oli syönnillään ja kävi hanakasti kiinni. Seassa oli alamittaisiakin, jotka pääsivät vielä kasvamaan, mutta suurin osa oli mittakaloja.
Tyyni keli houkutteli myös jiggaamaan ja pysäköin välillä paattini koettuun paikkaan kaiun varmistettua, että siinä kalaa oli. Muutaman pikkuahvenen jälkeen löytyi oikea jigimalli ja -väri: lähes musta sirppihäntäinen jigi pienellä 7g painopäällä. Siinä kelistä nautiskellessani (vain t-paita yläkropan peitteenä 27.9. klo 17 jälkeen!) sain narrattua muutaman kuhankin veneeseen eikä yhtään alamittaista seassa. Kuhat ottivat aika varovasti vieheeseen kuin tunnustellakseen, jolloin vastaiskua piti hieman pidätellä, että viehe olisi varmasti kunnolla kalan suussa.
Noh, kaikki loppuu aikanaan ja auringon laskettua ajelin kotiin tosi hyvillä mielin. Kalojen perkauskin meni ihan sujuvasti ja yllättävän nopsaan - ainakin omasta mielestäni.
 
Liitteet

  • IMG_20200928_103450_872_resize_74.jpg
    IMG_20200928_103450_872_resize_74.jpg
    337,2 KB · kertaa luettu: 114
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Viikonloppuna pistin kolme puolikasta verkkoa (30m on puolikas) muikkupyydyksiä ja sainkin kolmisen kiloa muikkuja lauantaiaamuna ja vähän enemmän sunnutaina.
Sunnuntaina kävin pojan kanssa hetken neljällä avalla vetämässä kun kissan kalat oli loppu. Neljän hauen fileet sai kissimirrit pakastimeen.

Sunnuntaina on edessä vuoden viimeiset kisat. Viime vuoden viimeistä palkintosijaa (6.) lähdetään korottamaan. Aika hieno keksintö muuten kun naapurikylän kalatalo ostaa seuralta kaikki saaliskalat, paitsi lohikalat saa pitää jos joku niitä saa. Yhden leikatun saa puntariin tuoda. Kisasäännöissä on kirjattu, että punnitut kalat ovat kilpailujärjestäjän omaisuutta. Laskettu että seuran pitäisi saada yli 1000€ kun saaliskalat menee jalostukseen.
Suhteellisen hieno keksintö rahoittaa palkintoja kuitenkin kohtuullisen pienessä kisassa. Olikohan viimeksi ~30 venettä.

Olisikhan tuo sitten kesän viimeinen haukireissu ja sen jälkeen jos vesille eksyy niin lohi ja tane kiikarissa.
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Viikonloppuna pistin kolme puolikasta verkkoa (30m on puolikas) muikkupyydyksiä ja sainkin kolmisen kiloa muikkuja lauantaiaamuna ja vähän enemmän sunnutaina...
Mielenkiinnosta kysymykset: Onko muikku nousemassa matalaan/matalassa jo? Jos 30m on puolikas niin mikä on korkeus? Itse en enää 1,8m korkeita ole hetkeen uittanut vaan 3 tai 5 metrisiä.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mielenkiinnosta kysymykset: Onko muikku nousemassa matalaan/matalassa jo? Jos 30m on puolikas niin mikä on korkeus? Itse en enää 1,8m korkeita ole hetkeen uittanut vaan 3 tai 5 metrisiä.

Pidän 5 ja 3 korkeita. Pääasiassa vitosia. Kalastan omassa sisäjärvessä ja paasselällä. Paikat vähän poikkeaa toisistaan. Tässä kotijärvellä pidän 7-12m vedessä mutta tässä on sellainen erikoisuus että kutuaikaankin olen aina saanut parhaat kalat noin 30cm tapseilla pinnasta. Tällä myös vältän saamasta ei toivottua saalista.
Paasselässä kalastan syksyllä 10-15metrin vedellä noin 7m välikohonaruilla.
Eli varsinaisesti en koskaan kalasta muikkuja matalasta, ellei 7m lasketa matalaksi.
Onhan siinä kesäaikaan ero kun silloin pidän 24-30m veden päällä. Tästä kotirannasta en kesällä kalasta muikkuja koska ahvenvaara on ilmeinen.
Nyt olen kalastanut kesän jälkeen vain tässä pikkujärvessä.
Naapurit tosin pitää omiaan niin että lähtö on noi 5m vedessä ja hyvin ovat saanut muikkuja.
Kutu on vielä ainakin 2-3 viikon päässä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Tuo 7-12m on itsellänikin se syvyys yleensä aina kesäaikaan. Meilläkään ei ole syvyys omassa järvessä kuin pistemäisesti max 16m. Noin matalassa aika harvoin tulee edes muita kuin pohjaverkkoja pidettyäkään. Ei siellä pohjassa kesällä oikein ole muita kuin muikkuja.

Oletinkin ettei kutu vielä ole ihan lähellä. Kutuaikaan, mikä meillä on yleensä hyvin pyhäinpäivän kieppeillä, kyllä mielellään tällään 2-3m syvyydelle jo verkot ja heitän ”roskakalat” sitten supi/minkkiloukkuun tai haaskalle jos niitä on tullakseen.

Silmäkoko vaihtelee itsellä 15-18 välillä pääasiassa, joskus myös 19mm.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Silmäkoko vaihtelee itsellä 15-18 välillä pääasiassa, joskus myös 19mm.

Paasivedeltä sain kesän 12-15mm verkoilla kalaa. Tästä sain 16 ja 17mm verkoilla viikko sitten ja tänäiltana vein 18 ja 19 mm verkot ihan siksi että tarvitsisin lauantain kisaan Rhinopäihin käypäisiä kaloja hauen ruuaksi.
En tiedä onko vedessä nyt noin isoa muikkua mutta tiedän että naapurit on pitäneet 20mm verkkoja eivätkä niillä ole oikeastaan saanut juurikaan mitään.

Viikko sitten laskin verkot ensin niin että toinen pää oli mennyt ~6m veden päälle ja toinen pää oli 12m vedessä. Aamulla oli noin puoleen väliin muikkua muikun perään ja toisessa päässä 15cm alahelmasta ahvenia yhtenä pötkönä. Vedin sen pään veneeseen ja puolesta välistä laskin sen syvään päin niin sunnuntaiaamuna muikkuja oli vajaa tuplat ja ahvenia 3kpl.
Eli on ihan hyvä syy miksi vältä liian matalaa.
Tiedän toisessa päässä vettä sellaisen pitkän matalan harjanteen ja siinä olen joskus käynyt katsomassa kun on elukoilla orgiat päällä. Siinä on se 1,6-3m vettä ja joskus on näyttänyt melkoiselle mellastukselle touhu.

Mutta en edes yritä jackpottia koska pitäisi olla ensinnäkin matalia verkkoja ja toisekseen en erityisemmin rakasta ahventen irroittelua. Paasivedestä saa ehkä 1-5 ahventa kun syksyn kalastaa.
 
Joo tähän aikaan vuodesta ainakin itsellä on ollut monesti tuurissaan löytyykö muikku ylipäänsä mistään. Voi olla helposti kuukauden tauko ettei tiet oikein kohtaa niiden kanssa ja sitten lähempänä kutua taas tavoittaa matalemmasta. Tuossa tauon aikana saattaa tulla sitten juuri tuo pari ämpäriä ahventa/särkeä kerralla. Siinä kun lähes nollakelin räntäsateessa ja pohjoistuulessa nyppii niitä, niin muistaa miksi kalastaminen on ihanaa.

Toi silmäkoko mennyt usein niin että kevät ja kesä tulee parhaiten 15-17mm, ja syksyllä 18-19mm käy myös paremmin. Pienemmällä olisi mahdollista myös pyytää mutta jotenkin sitä on kaavaan kangistunut enkä ole pienempiä verkkoja hankkinut.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Joo tähän aikaan vuodesta ainakin itsellä on ollut monesti tuurissaan löytyykö muikku ylipäänsä mistään. Voi olla helposti kuukauden tauko ettei tiet oikein kohtaa niiden kanssa ja sitten lähempänä kutua taas tavoittaa matalemmasta.

Sepä muuten onkin erikoinen juttu, mökkivesillä aika normi tilanne. En ole ihan itsekään perillä mihin muikut kesän jälkeen ennen kutua menee mutta luulen ja olen perimätietonakin kuullut epäilystä että ne painuvat johonkin todella syvään jontkaan. Paasselässä on yli 80m monttukin niin eipä ole kiinnostusta alkaa tutkimaan olisiko ne siellä.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Sepä muuten onkin erikoinen juttu, mökkivesillä aika normi tilanne. En ole ihan itsekään perillä mihin muikut kesän jälkeen ennen kutua menee mutta luulen ja olen perimätietonakin kuullut epäilystä että ne painuvat johonkin todella syvään jontkaan. Paasselässä on yli 80m monttukin niin eipä ole kiinnostusta alkaa tutkimaan olisiko ne siellä.
Noista syvyyksistä saattaisi olla hieman joo vaikeampaa kun tuosta pienestä lätäköstäkään ei oikein löydy. Perimätietoa samoin olen joskus imenyt että se olisi enemmän hajallaan parvesta ja siksi vaikeampi tavoittaa, mutta eipä tuotakaan oikein varmentamaan pysty.

E: Ja toisena epäilyksenä se että ovat normaalia enemmän paikallaan jolloin verkkoon käyminen loppuu tietysti myös.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Meillä mökillä Saimaalla muikut tulee yleensä lokakuun toisella viikolla noin 5m syvään salmentapaiseen kudulle. Viime syksynä kokeilin Kivikankaan sokkeliverkkoa, mikä karsi pohjaan asti tiheänä olevaan verkkoon verrattuna 90% ei-toivotusta pikkuahvenesta ja kiiskestä pois, mutta muikuista ei juurikaan.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jeps, eli ti-ke välisenä yönä oli 2kpl 5x60 verkkoja, tai toisesta olen pätkäissyt~10m pois kun se meni vähän myrskyssä topaleiksi.
Lyhyempi 18mm ja pidempi 19mm. Muikkuja on 48kpl, kun niitä oli 60m 17mm ja 30m 16mm verkoissa viikonloppuna parisen sataa. Mutta onhan nuo jo 19mm verkossa olevat jo aika isoja, niistä sain 14kpl Rhino päälle sopivia raksikaloja ja muut pannulle. Hyviä ne on.
Mutta tuossa vähän perspektiiviä sille miten oikean silmäkoon valinta vaikuttaa kalamäärään.

Normaalisti kun aloitan kesän niin laitan ensimmäiseen laskuun 12, 14, 15, 16 ja 17mm verkot ja siitä sitten saan yleensä selville mikä on koko millä kesän kalastelu jatkuu. Minulla on isäukon kanssa kommuunissa ainakin 1,5km muikkuverkkoja, eikä ihan taida riittää tuokaan. Silti vedessä on yleensä kotosalla 90-120m ja mökillä 180-240m
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuli käytyä lauantaina päiväsaikaan kalastelemassa. Mentiin kaverin kanssa tutulle alueelle mikä on semmoista todella kivikkoista ja syvyydet vaihtelevat melko voimakkaasti aina vajaasta parista metristä neljään-viiteen metriin. Paikka on tarjoillut tänä kesänä ja syksynä suorastaan erinomaisesti hyvänkokoista ahventa ja paljon, mutta nyt oli täysin hiljaista kun vain muutama sintti tuli. Kolme viikkoa sitten oli vielä ihan toisenlainen meno kyseisellä alueella. Onko kala tässä vaiheessa vuotta siirtynyt muualle vai osuttiinko nyt vain huonona päivänä alueelle? Osaako joku sanoa semmoista yleisvinkkiä, että mistä ahventa kannattaa etsiä tähän vuodenaikaan järviltä? Itse lokakuussa en ole kalastanut enää yleensä ollenkaan vaan tyyliin syyskuussa laittanut virvelit ja pakit odottamaan kevättä...
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Löytyykö palstalta muita Hkopeniin osallistuneita? Tällainen mahtava tapahtuma siis järjestettiin viikonloppuna. Kisassa on tavoitteena saada viisi mahdollisimman pitkää haukea. Kisan voittaja tietysti se venekunta, joiden viiden pisimmän hauen yhteismitta on suurin. Tämän syksynä voittajajoukkueen tulos oli käsittämättömät 599 senttiä.

Itselle tän syksy open oli järjestyksessään kolmas ja tulos oli tällä kertaa aivan mukava. Aiemmilla kerroilla en oo onnistunut saamaan edes korttia täyteen, mut tällä kertaa meni ylikin. Oma haukiennätyskin kirjattiin uusiin lukemiin. Hieno tapahtuma.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ai että, vko 43 pitäisi olla lomalla ja tanejahdissa niin aika perkeleen raikasta keliä ennustaa. Eipä siinä jos lunta satelee ja on 4 astetta lämmintä mutta 9m/s pohjoistuulta niin ei tarvitse L-busterilla Paasselällä killua. Tai voi killua mutta kalastaa ei voi.

Vielä tuo ehtii muuttua mutta näyttää siltä ettei hyvältä näytä.

Lauantaina vedettiin kolmella veneellä vielä viimeinen haukikisa ja 14 pikkuhauelle lohkesi itselle voitto. Kisa on aina kisa ja saa aikaan sen että hauenkin karkaaminen vituttaa. Nyt saa olla puolestani hauet ensi kevään haukipilkkikeleille asti rauhassa ja koitetaan tosiaan jos saisi edes yhden eväleikatun täysimittaisen lohikalan laivaan.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Löytyykö palstalta muita Hkopeniin osallistuneita? Tällainen mahtava tapahtuma siis järjestettiin viikonloppuna. Kisassa on tavoitteena saada viisi mahdollisimman pitkää haukea. Kisan voittaja tietysti se venekunta, joiden viiden pisimmän hauen yhteismitta on suurin. Tämän syksynä voittajajoukkueen tulos oli käsittämättömät 599 senttiä.

Itselle tän syksy open oli järjestyksessään kolmas ja tulos oli tällä kertaa aivan mukava. Aiemmilla kerroilla en oo onnistunut saamaan edes korttia täyteen, mut tällä kertaa meni ylikin. Oma haukiennätyskin kirjattiin uusiin lukemiin. Hieno tapahtuma.
Meikeläinen osallistui rennosti-sarjaan parin kaverin kanssa. Toista kertaa oltiin Openissa ja olihan se taas näpiää hommaa. Kevään tulos oli 406 cm ja tähän kisaan lähdettiin tavoittelemaan 450 cm tulosta.

Hauki oli kummankin kisapäivän aamun aika hyvällä purulla ja yhteensä taidettiin saada joku reilu 50 haukea. Kalojen keskikoko oli aika pientä ja lopputulos oli 418 cm. Suurimmaksi haueksi jäi allekirjoittaneen 96 cm pituinen jänkäkoira. Erityisen paljon jäi kaivelemaan viimeisen tunnin tapahtumat, kun meikeläisellä oli 100 % varmuudella yli 100 cm hauki niin, että saatiin kala jo haaviin, mutta onnistuttiin ryssimään tuo kala siinä vaiheessa, kun yritettiin nostaa se veneeseen. Tuossa kaivelee aika paljon se, että meidän pienin korttikala oli 78 cm, joten tuo reilu metrikäs olisi nostanut tuloksen sinne 440 cm hujakoille.

Ylivoimaisena ottipelinä toimi jerkin ja jigin hybridiuistin nimeltään Guppie, uppoavana versiona.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Löytyykö palstalta muita Hkopeniin osallistuneita?

Voisitko referoida säännöt tai kisajan ja paikan? En oikeen ole viitseliäs etsimään itse.

Kiitos
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Voisitko referoida säännöt tai kisajan ja paikan? En oikeen ole viitseliäs etsimään itse.

Kiitos

Kalastellaan haluamallaan vesistöllä Suomen rajojen sisällä ja 5 pisimmän hauen saaja voittaa. Kalat kuvataan virallisen mittalaudan päällä ja kuva lähetetään järjestäjälle.

Tuolta löydät tarkemmat säännöt yms. HKOPEN
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Meikeläinen osallistui rennosti-sarjaan parin kaverin kanssa. Toista kertaa oltiin Openissa ja olihan se taas näpiää hommaa. Kevään tulos oli 406 cm ja tähän kisaan lähdettiin tavoittelemaan 450 cm tulosta.

Hauki oli kummankin kisapäivän aamun aika hyvällä purulla ja yhteensä taidettiin saada joku reilu 50 haukea. Kalojen keskikoko oli aika pientä ja lopputulos oli 418 cm. Suurimmaksi haueksi jäi allekirjoittaneen 96 cm pituinen jänkäkoira. Erityisen paljon jäi kaivelemaan viimeisen tunnin tapahtumat, kun meikeläisellä oli 100 % varmuudella yli 100 cm hauki niin, että saatiin kala jo haaviin, mutta onnistuttiin ryssimään tuo kala siinä vaiheessa, kun yritettiin nostaa se veneeseen. Tuossa kaivelee aika paljon se, että meidän pienin korttikala oli 78 cm, joten tuo reilu metrikäs olisi nostanut tuloksen sinne 440 cm hujakoille.

Ylivoimaisena ottipelinä toimi jerkin ja jigin hybridiuistin nimeltään Guppie, uppoavana versiona.

Me oltiin myös kaverin kans Rennosti-sarjassa. Taktiikkana oli lauantaina ottaa kortti täyteen ns varmasta paikasta pienemmillä kaloilla ja sunnuntaina sit eri paikkaan parantelemaan tulosta. Taktiikka meni lähes nappiin, lauantaina oli kortilla 4 mittakalaa 70-83cm ja sunnuntaina saatiin pari isompaa kalaa, kaverille 103cm ja itelle 112cm kalat. Lopputulos oli meillä n. 450cm ja sijoitus reilusti 100 parhaan sakissa. Olihan se huikea fiilis, ku viime syksynä jäätiin 3 korttikalaan ja kevällä vain kahteen kalaan.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Me oltiin myös kaverin kans Rennosti-sarjassa. Taktiikkana oli lauantaina ottaa kortti täyteen ns varmasta paikasta pienemmillä kaloilla ja sunnuntaina sit eri paikkaan parantelemaan tulosta. Taktiikka meni lähes nappiin, lauantaina oli kortilla 4 mittakalaa 70-83cm ja sunnuntaina saatiin pari isompaa kalaa, kaverille 103cm ja itelle 112cm kalat. Lopputulos oli meillä n. 450cm ja sijoitus reilusti 100 parhaan sakissa. Olihan se huikea fiilis, ku viime syksynä jäätiin 3 korttikalaan ja kevällä vain kahteen kalaan.
No teillähän on ollut sitten jo pari ihan komeaa kalaa. Jos saa kysyä, niin kalastitteko merellä vai järvellä, sekä mikä/mitkä olivat parhaat ottipelit?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös