En oikein tiedä, mistä tuo johtuu. Kalapakki on täynnä hyväksi havaittuja (muiden käytössä) uistimia, voisin melkein väittää, että kovin monelta ei vastaavaa yhtä hyvää sarjaa löydy. On pienen pientä jigiä ja taas isoa halkopulikkaa, lusikkaa, lippaa, kumikalaa. Ja vielä eri väristäkin. Kaikkea löytyy.
Mulla oli myös melko messevä kalapakki mutta sitten suoritin suursiivouksen ja räätälöin sellaisen reppuun menevän kevyen "jokapaikan" setin, jolla olen hyvin pärjäillyt. Parhaiksi vieheiksi olen havainnut erikokoiset lipat, jigit ja matalaan vesiin muutamat kelluvat vaaput. Lippoja on pienestä isoon eli piskuisita ahvenista ja purotaimenista haukiin. Jigejä on noin viittä eri väriä ja paria kokoa. Vaappuja on parin sentin purovaapuista muutaman värin 8 senttisiin. Pari uisteluvaappua kuhalle löytyy...väreinä sini/keltainen ja papukaija. Noilla olen mennyt jo muutaman kesän ja hyvin olen pärjäillyt.
Yleisesti ottaen lipat ovat parhaita vieheitä. Pohjois-Norjassa en muilla kalastanutkaan...tai perhoilla hieman kun vehkeet mukana olivat. Tunturijärvistä tuli rautua ja taimenta pikku lipoilla helvetin hyvin. Täällä kotimaassa pienet vaaput pelittävät koskilla, puroissa ja yleensäkin joissa. Jigaamalla sitten kun haluaa ottaa hieman rennommin. Kuhavaapun voi laittaa vetoon siirtymätaipaleella. Hauki nappaa muuten isoon lippaan aika agresti. Puna/musta/kupari on hyvä väri keväällä merellä.